Salon Kultahippufinaalit 21.-22.4. lähestyvät. On hyvä muistuttaa, että finaaleihin ilmoittautuminen päättyy lauantaina 31.3.
3327 uutisartikkelia
Ilmakiväärin ja -pistoolin Suomen mestaruudet ratkotaan Lohjalla Kisakallion urheiluopistolla 5.-8. huhtikuuta.
Mikäli terveyden ylläpitämiseen tai sairauden hoitoon ei ole saatavilla sallittua lääkettä, lääkitykseen voidaan hakea erivapautta (Therapeutic use Exemption). Sen avulla urheilija saa käyttää kyseistä kiellettyä lääkitystä.
Valmennuksen johtoryhmä ja kilpailuvaliokunta haluavat kehittää sekä kansallista kilpailutoimintaa että kansainvälisten arvokilpailujen joukkuevalintajärjestelmää näyttökilpailuineen.
Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on julkistanut tiedot siitä, miten maapaikat jaetaan Tokion olympialaisiin 2020. Paikoista kilpaillaan myös Lahdessa ensi vuoden elokuussa järjestettävässä haulikkolajien maailmancupissa.
Opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Malesiassa hienoon suomalaismenestykseen. Timi Vallioniemi oli miesten skeetissä kolmas ja Lari Pesonen viides. Suomi sai skeetin joukkuekilpailussa hopeaa.
Opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kilpailut jatkuivat lauantaina Malesiassa kahdella suomalaislajilla. Emmi Hyrkäs sijoittui naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa yhdeksänneksi, ja Lari Pesonen jakaa miesten skeetin kärkipaikan kahden muun urheilijan kanssa ensimmäisen päivän jälkeen.
Emmi Hyrkäs sijoittui naisten ilmakiväärissä kuudenneksi, kun opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kilpailut jatkuivat perjantaina Malesiassa.
Tanhuvaaran Urheiluopiston valmennuskeskus toteuttaa yhteistyössä Olympiakomitean ja Ampumaurheiluliiton kanssa 7.-9.-luokkalaisille suunnattua yläkouluakatemian leiritystä. Leirityksen tavoitteena on urheilijana kasvaminen ja monipuolinen sekä laadukas harjoittelu. Leiritys antaa hyvän pohjan perusasteen suorittamisen jälkeen ponnistaa esimerkiksi urheilulukio -maailmaan! Lukuvuonna 2018-2019 toteutetaan lajiryhmittäin neljän leirin malli. Leiritys on tarkoitettu tavoitteellista urheilu-uraa suunnitteleville 7.-9. luokkalaisille nuorille. Ammunnan lajiryhmään voivat hakea myös […]
Joni Stenström on sijoittunut kolmanneksi pienoiskiväärin asentokilpailussa opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kilpailuissa Malesiassa.