Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran järjestämien ruutifinaalien 26.heinäkuuta uutena kiväärisarjana aloittaa myös 10T sarja. Samalla ilmoittautumisaikaa on jatkettu 14. heinäkuuta asti. Kiväärin ampuma-aikoja on myös muutettu. Ensin on 15 min valmistautumis- ja koelaukausaika ja sitten varsinainen kilpasarjan aika. Näihin mainittuihin muutoksiin kultahippuampujat sopeutuvat nopeasti. PienoiskivääriSarja ls aika koetaulut Avustus […]
3327 uutisartikkelia
suurenna kuva Marika Salmi tuulettaa uuden ennätyksensä kunniaksi. Kuva: Matti Erkkilä Marika Salmi teki uuden ennätyksensä ja sijoittui 17:nneksi naisten trapissa, kun maailmancup alkoi perjantaina Saksan Münchenissä. Mopsi Veromaa oli 25:s ja Satu Mäkelä-Nummela 35:s. Noora Antikainen (mqs-ampuja) teki myös ennätyksensä, joka on sama kuin Salmen eli 71. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup alkoi […]
Ari Meinander oli eilisen tavoin paras suomalainen, kun vuoden toinen iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin osakilpailu päättyi sunnuntaina Tanskan Århusissa. Århusissa kilpailtiin lauantaina isopistooli, ja tänään oli vuorossa vakiopistooli. – Ei ollut tänäänkään hurraamista suomalaisten tuloksissa. Kovan tuloksen eli 577 pistettä paukautti kisan voittaja, Tanskan Rene Vogn, kommentoi valmentaja Marko Leppä. Paras suomalainen oli […]
Lahden Ampumaseuran Ari Meinander sijoittui parhaana suomalaisena 11:nneksi lauantaina ammutussa isopistoolin Eurooppa cupissa. Vuoden toinen iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa Cupin osakilpailu ammutaan viikonvaihteessa Tanskan Århusissa. Kisoihin osallistuu ampujia kuudesta maasta tavoitellakseen paikkaa EC-finaaliin Turkkiin. Lauantaina ammuttiin isopistooli. Espanjan MM-kilpailujen lähestyessä tulokset tuntuvat paranevan koko rintamalla, valmentaja Marko Leppä arvioi. – Harmi vain, että, suomalaiset […]
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) ensimmäinen Junior cup jatkui torstaina Saksan Suhlissa. Poikien ilmakiväärissä Raseborgs Skyttaren Joni Stenström tähtäsi tuloksen 616,2 ja sijoittui 25:nneksi. Finaaliin pääsi 4,2 pistettä paremmalla tuloksella – finaaliin, jossa oli peräti neljä venäläistä. Eilen pienoiskiväärin makuun kilpailussa hienosti kahdeksanneksi sijoittunut Joni Stenström piti helatorstain kisaansa ”vähän ailahtelevana”. – Sain hyviä kymppejä, mutta tuli […]
Mika Riste ja Teemu Rintala ovat voittaneet kivääripracticalin Ranskan mestaruuskilpailuissa luokkansa. Rintala voitti Open semi-auto – ja Riste Standard semi-auto -luokan. Rintalan jälkeen kakkosena oli pistoolipuolella pitkään voittamaton ja moninkertainen maailmanmestari Eric Grauffel (95%). Riste voitti ylivoimaisesti, sillä kakkoselle jäi 66%. Kivääripracticalin Ranskan mestaruuskilpailut 26.-27.5. Open semi-auto: 1) Teemu Rintala 100 %, 2) Eric Grauffel […]
suurenna kuva Mika Bister teki trapissa parhaan suomalaistuloksen. Kuva: Matti Nummela Kazakstanin Almatyssa järjestetty haulikkolajien maailmancup päättyi lauantaina. Päätöspäivänä ammuttiin miesten trapin toinen kilpailupäivä. Jukka Laakso sijoittui 20:nneksi. Mqs-ampuja Mika Bister teki parhaan suomalaistuloksen, 117. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden toinen haulikkolajien maailmancup päättyi lauantaina Kazakstanin Almatyssa. Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille) […]
Ohessa ovat pistoolin kesän ruutiaseranking-kilpailut. Liitteissä ovat kesän 2014 ruutiaseranking-kilpailusäännöt ja ranking-tulospistetaulukot. Kesän 2014 ruutiaseranking-kilpailut ovat: – Länsirannikon kisat, Pori 23.-25.5. (kaikki R-lajit ja R-sarjat)– ranking-on-line -kisa kotiradoilla, viikko 24 (ti-ma) / 10.-16.6. (kaikki R-lajit ja R-sarjat)– Luhangan kilpailut, Luhanka 11.-13.7. (kaikki R-lajit ja R-sarjat)– Y-, N-, Y20- ja N20-sarjojen pistooli-SM, Pori 25.-27.7. (kaikki R-lajit […]
Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun odotetaan yhteensä noin 70 osanottajaa kymmenestä maasta. Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa. Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, arvioi kilpailujen johtaja Marko Leppä. Tiistai 20. toukokuuta on viimeinen ilmoittautumispäivä! Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on […]
suurenna kuva Kazakstanin maailmancupissa kilpaileva Marko Kemppainen on nimetty myös Suomen EM-joukkueeseen. Kuva: Kari Kuukka Suomalaiset haulikkoampujat jatkavat maailmancup-urakkaansa Kazakstanin Almatyssa. Maailmancup järjestetään 16.-25. toukokuuta, ja siihen osallistuu seitsemäntoista suomalaista. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden toinen haulikkolajien maailmancup alkaa viikonloppuna Kazakstanin Almatyssa. Mukana on seitsemäntoista suomalaista ampumaurheilijaa, joista kuusi osallistui Tucsonin maailmancupiin huhtikuussa. Almatyssa kilpailevat ensimmäisenä […]