Eetu Kallioinen saavutti miesten skeetissä olympiamaapaikan Tokioon ja EM-pronssia, kun ampumaurheilun EM-kilpailut jatkuivat torstaina Kroatian Osijekissa. “Onnellinen fiilis”, Kallioinen sanoi heti kisan jälkeen.
1634 uutisartikkelia
Ilma-aseiden Kultahippufinaalit piti järjestää Kankaanpään jäähallissa heinä-elokuun vaihteessa eli 31.7.-1.8. Ne on kuitenkin päätetty perua.
Eetu Kallioinen on miesten skeetissä viidentenä, kun ensimmäinen kisapäivä ammuttiin keskiviikkona Kroatian Osijekissa. Ukko-Pekka Mäkinen sijoittui poikien skeetissä 15:nneksi ja Oskari Lehtimäki 17:nneksi. Elli Männistö oli 16:s junioreiden avoimessa 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa.
Koulutuksen ja keskustelun aiheina ovat Suomisport ampumaurheilun jäsenhallinnan apuvälineenä ja tapahtumien markkinointikanavana sekä haulikon 2-tason tuomarikortin suorittaminen SAL:n netissä.
Puolustusvoimien Urheilukoulun kesälajien saapumiserään valittiin 75 urheilijaa 17 eri lajiryhmästä. Urheilijoista neljä on ampumaurheilijoita.
Maanantai oli vilkas suomalaispäivä ampumaurheilun EM-kilpailuissa Kroatian Osijekissa, sillä kilpailemassa oli kahdeksan suomalaista kolmessa lajissa. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Joonas Kallio, joka sijoittui miesten ilmapistoolissa 24:nneksi.
Suomi sai erinomaisen alun Kroatian Osijekissa järjestettävissä ampumaurheilun EM-kilpailuissa, sillä Ella Hakala sijoittui lauantaina hienosti viidennneksi tyttöjen ilmapistoolissa.
Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Henna Torpo sanoo, että Suomen joukkueelta löytyy näyttöhaluja: ”Panokset ovat kovat. EM-mitalit kiinnostavat, ja lisäksi maapaikkoja Tokion olympialaisiin on vielä jaossa.”
Kroatian Osijekissa järjestettävien ampumaurheilun EM-kilpailujen ensimmäiset mitalit jaetaan lauantaina.
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Suomen Olympiakomitea, Ampumaurheiluliitto ja Ampumahiihtoliitto ovat yhteistyössä julkaisseet uuden kivääriammunnan tekniikka- ja koulutusmateriaalin.