Siirry sisältöön
Uutisarkisto
Kirjoittaja: Heidi Lehikoinen

491 uutisartikkelia

Lahti viides isopistoolilla Lapua Euroopan cupissa Tallinnassa

Teemu Lahti oli viides 25m isopistoolilla Lapua Eurooppa Cupissa Tallinnassa. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa kolmanneksi. Kilpailun voitti Viron Peeter Olesk tuloksella 586 ennen Latvian Emils Vasermanisia (582). Lahti ampui tuloksen 581. – Kisa meni ihan hyvin. Muutamia virheitä tein. Mutta ihan kohtuullinen tulos kuitenkin. Katse eteen päin ja kohti tulevia koitoksia, Lahti sanoi. Muista suomalaisista Marko […]

IS: Olympiavoittaja Väinö Markkanen on kuollut

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että pistooliammunnan olympiavoittaja Väinö Markkanen on kuollut. Väinö Markkanen (9.5.1929 – 10.6.2022) menehtyi Lohjalla viikko saamansa sydänkohtauksen jälkeen 93-vuotiaana. Paltamossa syntynyt rajaylikersantti Väinö Markkanen voitti vapaapistoolin olympiakultaa Tokion olympialaisissa vuonna 1964, kisaennätystä sivuavalla tuloksella 560 pistettä, mikä oli kolme pistettä parempi kuin hopealle sijoittuneen USA:n Frank Greenin tulos. Tokion olympialaiset muistetaan suomalaisten […]

Wadstein ja Lindh onnistuivat Compak Sporting Grand Prix Denmark -kisoissa

Wilhelmina Wadstein ampui ennätyksensä 187 kiekkoa 200:sta ja voitti naisten sarjan Viikonloppuna järjestetyissä Compak Sporting Grand Prix Denmark -kisoissa Kööpenhaminassa. Oliver Lindh oli open-sarjan viides. Wadsteinin jälkeen toiseksi tuli saksalainen Shari Ruske tuloksella 182 ja kolmanneksi tanskalainen Sussie Jade tuloksella 181 kiekkoa. – Ampuminen tuntui hyvältä, vaikka ensimmäinen ja viimeinen rata hieman jännitti. Molempina päivinä […]

Viron Andres Kull Kokkovuori GP:n yhdistetyn finaalin paras, Laakso peruskilpailussa 123

Kokkovuori GP ammuttiin viikonloppuna todella kuumissa olosuhteissa. Yhdistetyn finaalin paras oli Viron Andres Kull ennen PHC:n Ari Simolaa ja P-HA:n Mika Myllylää. M-sarjan peruskilpailun voittoon ampui OSU:n Jukka Laakso tuloksella 123 ja naisten sarjan ykköseksi vastaavasti SSG:n Mopsi Veromaa tuloksella 116. – Sivusin omaa ennätystäni, joten olen tyytyväinen. Radat olivat hyvät ja asetukset kunnossa. Oli […]

Tommi Takanen ja Marjut Heinonen St Michel skeetin voittoihin

30. St Michel skeet tarjosi jälleen maailmaluokan tulostason peruskilpailussa ja voittokamppailun pitkän kaavan mukaan. Miesten kilpailun voitti Tommi Takanen, naisten sarjan Marjut Heinonen. Lauantain jälkeen kilpailussa neljäntenä ollut Lahden Ampumaseuran Tommi Takanen löysi mainion vireen sunnuntaihin ja ampui ensin parhaan tuloksen 122/125 Oskari Kössin ja Samuli Ahokkaan kanssa. Uusinnassa Takanen löi viimeisenä Oskari Kössin ja […]

Sportingin SM-mitalit ratkottiin viikonloppuna Porissa

Satakunnan Ampujat ry järjesti viikonloppuna Sportingin SM-kisat Porissa. Kisaan osallistui 113 ampujaa. Lauantaina ammuttiin 100 kiekkoa ja sunnuntaina 100 kiekkoa. Ensimmäisen helteisen kisapäivän jälkeen Juhani Moilanen, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (OMAS), oli kisan yleisen sarjan johdossa tuloksella 95 kiekkoa. Moilasen tahti jatkui kisan toisenakin päivänä ja päivän lopussa Moilanen voitti yleisen sarjan kokonaistuloksella 181 kiekkoa. […]

Lapua Eurooppa cup: Långström yhdeksäs makuukilpailussa, Viljanen 15:s

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup Tanskan Aarhusissa päättyi miesten makuukilpailuun, jossa suomalaista Sebastian Långström oli parhaana yhdeksäs. Långström ampui 594. Aarhusissa aiempina päivinä kaksi SE-tulosta tehnyt Aleksi Leppä oli 14:s tuloksella 592. Kilpailun voitti Ranskan Remi Moreno Flores tuloksella 597. Joukkuekilpailuna ammutussa karsinnassa Leppä oli kuudes tuloksella 597, Långström 18:s (592) ja Juha Rutonen […]

Lapua Eurooppa cup: Henna Viljanen 3×20 laukauksen kilpailun kolmas

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup jatkui Aarhusissa suomalaisittain mukavissa tunnelmissa, kun Henna Viljanen ampui 3×20 laukauksen kilpailussa uuden Suomen ennätyksen 583 ja oli kolmas. Miesten vapaakivärin 3×20 laukauksen kilpailussa Aleksi Leppä oli viides (585). – Tänään oli oikein mukavaa ampua! Ei tarvinnut kyttäillä tuulta, joten pystyin vaan keskittymään hyvään tekemiseen. Olen kokonaisuudessaan tosi tyytyväinen […]

Lapua Eurooppa cup: Suomelle joukkuehopeaa, Lepälle jälleen SE

Suomi otti joukkuehopeaa ja Aleksi Leppä ampui jälleen Suomen ennätyksen, kun 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup jatkui vapaakiväärin 3×20 laukauksen kilpailulla. Aarhusissa aiemmin päivällä Leppä oli vakiokiväärillä 3×20 laukauksen kilpailussa neljäs tuloksella 585. Leppä ampui karsinnassa tuloksen 588. Hopeajoukkueen muista jäsenistä Sebastian Långström oli karsinnan yhdeksäs ja Riku Koskela 11:s. – Tasasen hyvä veto! […]

Lapua Eurooppa cup: Leppä voitti karsinnan SE:llä, Suomi vei joukkuekilpailun

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup alkoi Tanskan Aarhusissa vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailun henkilökohtaisella karsinnalla ja joukkuekilpailulla. Aleksi Leppä oli karsinnan ykkönen tuloksella 593, joka on myös uusi Suomen ennätys. Suomi voitti joukkuekilpailun kolmikolla Leppä, Riku Koskela ja Sebastian Långström. Edellinen SE oli 588 ja se oli Lepän, Henri Häkkisen ja Juho Kurjen nimissä. Koskela […]