Simo Köylinen ampui kolmanneksi kaksoistrapin hyvätasoisessa kansainvälisessä kilpailussa Saksan Suhlissa keskiviikkona 30. huhtikuuta. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava 30-vuotias Köylinen paukutti rikki 174 (136+38) kiekkoa. Hän otti kolmannen sijan uusinnalla, jossa hän voitti 2-1 Puolan Pawel Marcinkowskin. Kilpailun voitti Saksan 29-vuotias Stefan Ommert 180 (136+44) kiekolla. Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujien 35-vuotias Sami Ritsilä oli viides 170 […]
2706 uutisartikkelia
Perinteisen kansainvälisen nuorten kilpailun järjestäjät tarjosivat kivääri- ja pistooliampujille tilaisuutta virittäytyä kisatunnelmaan osallistumalla Junior Super Cupiin tiistaina 29. huhtikuuta Saksan Suhlissa. Varsinainen ”International Junior Competition” alkaa tänään keskiviikkona haulikon kaksoistrapilla. Junior Super Cup on pudotuskilpailu, jossa tytöt ja pojat sekä kivääri- ja pistooliampujat kilpailijat samassa kilpailussa. Kustakin arvotusta parista aina voittaja eteni seuraavalle kierrokselle. Kahdella […]
Lauantaina 26.4. Kokkovuoren haulikkoradalle kokoontui 16 naishaulikkoampujaa naisten haulikkoprojektin yhteisleirin merkeissä. Mukana oli sekä skeet- että trap-ampujia. Leirillä valmennusvastuun kantoivat Satu Pusila (trap) ja Maarit Lepomäki (skeet). Haulikkojaosto tarjosi ryhmälle kiekot. Ilma oli mitä loistavin! Päivän aikana käytiin läpi perustekniikkaa sekä kilpailuun valmistautumiseen liittyvä asioita. Harjoitusten välissä kokoonnuttiin yhteen ja Pia Nybäck sekä Maarit ja […]
Nuoret haulikkoampujat ampuivat 9100 kiekkoa tehoryhmän leirillä Orimattilan Seudun Urheiluampujien Salolan ampumaradalla viikonvaihteessa 19.-20. huhtikuuta Orimattilassa. Ensimmäiselle trapin ja kaksoistrapin tehoryhmäleirille osallistui yhteensä 29 nuorta Rovaniemeltä, Pohjanmaalta, Savosta, Hämeestä ja Etelä-Suomesta ja 10 valmentajaa. – Leiriläiset ampuivat kansallista trapia, trapia ja kaksoistrapia yhteensä 9100 kiekkoa. Tämä on haulikkopuolella ensimmäinen näin järjestetty tehoryhmäleiri, kertoo Heikki Romppanen, […]
Ampumaurheiluliiton haulikkojaosto on laatinut oheisen ohjeen haulikkoseuroille vuodelle 2008. Liitteet Haulikko-ohje_2008[1].doc (158 kB)
Marjut Heinonen oli 33:s skeetin maailmancupissa Pekingissä torstaina 17. huhtikuuta. Heinonen rikkoi 57 (15+21+21) kiekkoa. Kauden ensimmäisen skeetin maailmancupin voitti Kiinan Ning Wei hurjalla tuloksella 97 (72+25). Hän jäi vain yhden kiekon finaalin ME-tuloksesta 98. Kiinan 25-vuotias Ning Wei on erittäin hyvin menestynyt skeettari. Hän on urallaan ampunut muun muassa MM-kultaa 2003, olympiahopeaa 2004 ja […]
SAL:n Haulikkojaosto järjestää I ja II luokan tuomarikurssin Lempäälässä Kokkovuoren ampumaradalla maanantaina 2.6.2008 klo 17.00 Kurssilla käsitellään:SAL:n kilpailutoiminnan yleissäännöt, sääntökirja: KY / 2005SAL :n haulikkosäännöt, sääntökirja: H / 2005 Sporting lajien säännöt, sääntökirja: Sp / 2005 Kurssille voivat osallistua SAL:n jäsenseurojen ampujat, jotka täyttävät seuraavat ehdot:1 lk:n korttia suorittaakseen on oltava voimassa oleva 2 lk:n […]
Noora Antikainen oli 18:s ja Satu Mäkelä-Nummela 19:s trapin maailmancupissa Pekingissä maanantaina 14. huhtikuuta. Orimattilan Seudun Urheiluampujien seurakaverukset ampuivat molemmat 64 kiekkoa rikki ja molemmat vielä sarjoin 18, 22 ja 24. Trapin voitti Kiinan 45-vuotias E Gao tuloksella 93 (71+22) kiekkoa. E Gao on pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan voittanut trapin olympiapronssia 2000 sekä MM-kultaa 1986, […]
Jesse Louhelainen voitti poikien skeetin kovalla tuloksella 120 kiekkoa haulikkolajien nuorten EM-katsastuksessa Viron Männikussa sunnuntaina 13. huhtikuuta. Lahden Ampumaseuraa edustava 20-vuotias Louhelainen jäi vain yhden kiekon SE-tuloksestaan. Kansainvälisen luokan tuloksen ampui myös miesten skeetin voittanut Tomi Aspholm. Hän rikkoi 144 (119+25) kiekkoa. – Ihan tyytyväinen saa olla. Ihan hyvin on kulkenut, Jesse Louhelainen kommentoi hienoa […]
Peking suurkaupunkina ja länsimaisuudellaan sekä uusi olympia-ampumakeskus saavat matkailijan häkeltymään. Ampumakeskus on kuin kaupunki kaupungin sisällä. Kansainvälisen ampumaurheiluperheen katseet ovat kääntyneet Kiinan pääkaupungin Pekigin suuntaan. Reilun 15 miljoonan ihmisen Pekingin kätkee sisälleen niin historian syvää havinaa kuin myös tämän päivän huipputeknologiaa ja trendejä. Peking on näyttänyt ammunnan olympialaisten esikisakävijöille parhaita puoliaan. Pekingin uusi olympia ampumarata […]