Siirry sisältöön
Uutisarkisto
Kategoria: Kivääri

4269 uutisartikkelia

MM-Changwon: Tomi-Pekka Heikkilä 9:s, Matias Kiuru 10:s

Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa nähtiin taas vilkas suomalaispäivä. Matias Kiuru sijoittui poikien 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa hienosti 10:nneksi. Tomi-Pekka Heikkilä oli miesten 10m liikkuvan maalin kilpailussa avauspäivän jälkeen kolmannella sijalla ja sijoittui lopulta tänään yhdeksänneksi.

MM-Changwon: Tomi-Pekka Heikkilä viidentenä liikkuvassa maalissa

Tomi-Pekka Heikkilä on jaetulla viidennellä sijalla miesten 50m liikkuvan maalin normaalijuoksujen MM-kilpailussa, kun ensimmäinen kilpailupäivä ammuttiin tiistaina Etelä-Korean Changwonissa. Eroa kärkeen on kolme pistettä. Joni Stenström sekä Annika Sihvonen ja Emmi Hyrkäs selvittivät tiensä 50m pienoiskiväärin makuun karsintakilpailuista huomisiin peruskilpailuihin.

MM-Changwon – Juho Kurki ilmakiväärin parikilpailun jälkeen: ”Tästä on hyvä jatkaa huomiseen”

Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa ammuttiin sunnuntaina ensimmäinen kilpailupäivä. Suomi 1 sijoittui ilmakiväärin parikilpailussa 38:nneksi. Suomi 2 oli 43:s. Juho Kurki suuntasi heti katseensa huomiseen henkilökohtaiseen ilmakiväärikisaan: ”Tästä on hyvä jatkaa.”

Seuraavan Kultahippujen ruutifinaalin 2020-21 järjestäjää haetaan

SAL:n nuorisovaliokunta hakee seuraavan ruutiaseiden Kultahippufinaalin järjestäjää vuosille 2020-21. Yksipäiväiset finaalit järjestetään heinä-/elokuun vaihteessa. Tänä kesänä Hyvinkäällä pidettyyn finaaliin osallistui 83 ampujaa 19 seurasta. Joukkuekilpailuissa oli mukana 18 kolmehenkistä joukkuetta. Vuoden 2019 Kultahippufinaali järjestetään Hyvinkäällä heinä-/elokuun vaihteessa. Hakemukset seuraavaksi ruutiaseiden Kultahippufinaalin 2020-21 järjestäjäksi on jätettävä 31.10.2018 mennessä sähköpostitse Timo Rautiolle Suomen Ampumaurheiluliittoon  timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi Tiedustelut ruutiaseiden Kultahippufinaalien 2020-21 järjestelyistä myös puhelimitse […]