Kesälajien haku Puolustusvoimien Urheilukouluun on käynnissä. Hakuajat ovat muuttuneet, ja nyt käynnissä olevan kesälajien erän IV/19 hakuaika päättyy jo 28. helmikuuta.
3328 uutisartikkelia
Aleksi Leppä ja Joonas Kallio ottivat ykkössijat GP Leppa.fi -kilpailussa, joka järjestettiin viikonvaihteessa Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla. Leppä voitti ilmakiväärin ja Kallio ilmapistoolin.
Jenna Kuisma vastasi päivän parhaasta tuloksesta, kun ilmakiväärin ja -pistoolin EM-näyttökilpailut jatkuivat lauantaina Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla. Hän voitti naisten ilmakiväärikisan 628,0 pisteellään.
Joonas Kallio ja Emmi Hyrkäs ylittivät EM-tulosrajan Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla perjantaina järjestetyissä näyttökilpailuissa. Valmennusjohdon mukaan Kallio on valmis maaliskuun EM-kisoihin.
Suomen Ampumaurheiluliitto viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden avaustilaisuus oli tänään Helsingissä.
Ampumaurheiluliiton liittohallituksen puheenjohtaja Vesa Nissinen piti juhlapuheen Katajanokan Kasinolla 18. tammikuuta pidetyssä juhlavuoden avaustilaisuudessa. Ohessa Nissisen puhe kokonaisuudessaan.
Ruotsin Sävjsössä järjestetty kansainvälinen ilma-asekilpailu Swedish cup päättyi lauantaina. Suomen ennätyksiä kohennettiin kaikkiaan seitsemän kertaa, ja kaksitoista urheilijaa ylitti EM-kisarajan. Päätöspäivänä suomalaiset saavuttivat kuusi mitalia. Kisat kruunasi Suomen kaksoisvoitto tyttöjen ilmakiväärissä.
Kansainvälinen ilma-asekilpailu Swedish cup jatkui perjantaina Ruotsin Sävsjössä. Suomi saavutti tänään kaksi hopeaa ja yhden pronssin, kun avauspäivän torstain saldo oli neljä pronssia.
Suomalaiset ilmakivääri- ja pistooliampujat antavat EM-näyttöjä torstaina Ruotsin Sävsjössä alkaneessa Swedish cupissa. He saavuttivat avauspäivänä kaikkiaan neljä pronssia.
Suomalaiset ilmakivääri- ja pistooliampujat antavat EM-näyttöjä torstaina Ruotsin Sävsjössä alkavassa Swedish cupissa.