SKA:n Kalevi Rajala voitti kasa-ammunnan kevyen luokan 200 metrin SM-kultaa Keiteleellä. Rajalan mestaruus tuli 13,15mm keskiarvolla. Hän voitti samalla kevyen luokan LV SM-kultaa. Kilpailu ammuttiin kesäisessä tyynehkössä säässä, joka muuttui tuuliseksi ja sateiseksi. Yhteiskilpailu ratkaistaan sunnuntaina.
5294 uutisartikkelia
Teemu Lahti oli viides 25m isopistoolilla Lapua Eurooppa Cupissa Tallinnassa. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa kolmanneksi. Kilpailun voitti Viron Peeter Olesk tuloksella 586 ennen Latvian Emils Vasermanisia (582). Lahti ampui tuloksen 581. – Kisa meni ihan hyvin. Muutamia virheitä tein. Mutta ihan kohtuullinen tulos kuitenkin. Katse eteen päin ja kohti tulevia koitoksia, Lahti sanoi. Muista suomalaisista Marko […]
Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että pistooliammunnan olympiavoittaja Väinö Markkanen on kuollut. Väinö Markkanen (9.5.1929 – 10.6.2022) menehtyi Lohjalla viikko saamansa sydänkohtauksen jälkeen 93-vuotiaana. Paltamossa syntynyt rajaylikersantti Väinö Markkanen voitti vapaapistoolin olympiakultaa Tokion olympialaisissa vuonna 1964, kisaennätystä sivuavalla tuloksella 560 pistettä, mikä oli kolme pistettä parempi kuin hopealle sijoittuneen USA:n Frank Greenin tulos. Tokion olympialaiset muistetaan suomalaisten […]
Wilhelmina Wadstein ampui ennätyksensä 187 kiekkoa 200:sta ja voitti naisten sarjan Viikonloppuna järjestetyissä Compak Sporting Grand Prix Denmark -kisoissa Kööpenhaminassa. Oliver Lindh oli open-sarjan viides. Wadsteinin jälkeen toiseksi tuli saksalainen Shari Ruske tuloksella 182 ja kolmanneksi tanskalainen Sussie Jade tuloksella 181 kiekkoa. – Ampuminen tuntui hyvältä, vaikka ensimmäinen ja viimeinen rata hieman jännitti. Molempina päivinä […]
”Salon SM-viikko täytti Action airille asetetut tavoitteet”, SM-kilpailun johtaja Mika Vuolle sanoi sunnuntaina.
Kokkovuori GP ammuttiin viikonloppuna todella kuumissa olosuhteissa. Yhdistetyn finaalin paras oli Viron Andres Kull ennen PHC:n Ari Simolaa ja P-HA:n Mika Myllylää. M-sarjan peruskilpailun voittoon ampui OSU:n Jukka Laakso tuloksella 123 ja naisten sarjan ykköseksi vastaavasti SSG:n Mopsi Veromaa tuloksella 116. – Sivusin omaa ennätystäni, joten olen tyytyväinen. Radat olivat hyvät ja asetukset kunnossa. Oli […]
30. St Michel skeet tarjosi jälleen maailmaluokan tulostason peruskilpailussa ja voittokamppailun pitkän kaavan mukaan. Miesten kilpailun voitti Tommi Takanen, naisten sarjan Marjut Heinonen. Lauantain jälkeen kilpailussa neljäntenä ollut Lahden Ampumaseuran Tommi Takanen löysi mainion vireen sunnuntaihin ja ampui ensin parhaan tuloksen 122/125 Oskari Kössin ja Samuli Ahokkaan kanssa. Uusinnassa Takanen löi viimeisenä Oskari Kössin ja […]
Salon kisat jatkuivat sunnuntaina liikkuvan maalin osalta 50m sekajuoksuilla ja 100m hirven parilaukauksilla. Ida Heikkilä oli päivän paras 50m sekajuoksuilla. Antti Knuuti voitti miesten sarjat.
Satakunnan Ampujat ry järjesti viikonloppuna Sportingin SM-kisat Porissa. Kisaan osallistui 113 ampujaa. Lauantaina ammuttiin 100 kiekkoa ja sunnuntaina 100 kiekkoa. Ensimmäisen helteisen kisapäivän jälkeen Juhani Moilanen, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (OMAS), oli kisan yleisen sarjan johdossa tuloksella 95 kiekkoa. Moilasen tahti jatkui kisan toisenakin päivänä ja päivän lopussa Moilanen voitti yleisen sarjan kokonaistuloksella 181 kiekkoa. […]
Salon 54. Ampumakilpailut alkoivat lauantaina Salossa. Kymppi 64:n Ida Heikkilä ampui huipputuloksella voittoon naisten 50m normaalijuoksuilla.