Ampumaurheiluliiton Grande Finale -viikonloppu alkoi lauantaina Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Toiminnanjohtaja Anne Lantee kertoi liiton 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumista. ”Hieno juhlavuosi alkaa olla lopuillaan”, hän totesi.
1612 uutisartikkelia
Ampumaurheiluliitto on nimennyt ensi vuoden maajoukkueryhmät.
Mikkeliläinen Timo Nyström on voittanut näkövammaisten kultaa para-ampumaurheilun MM-kilpailuissa Australian Sydneyssä.
Neljä ampumaurheilijaa aloitti tänään varusmiespalveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä Helsingin Santahaminassa. ”Vähän jännittää, mutta hyvillä mielin ollaan”, Riku Koskela ja Patrik Nummela sanoivat juuri ennen kuin menivät varuskunnan portista sisään.
Juha Myllymäki on saavuttanut hopeaa para-ampumaurheilun MM-kilpailuissa Australian Sydneyssä. Hän sijoittui hienosti toiseksi trapin PT1-luokassa. Vesa Järvinen oli kuudes trapin PT2-luokassa.
Joonas Kallio sijoittui isopistoolissa hienosti toiseksi, kun Lapua Eurooppa cupin finaali alkoi tänään Ranskan Chatêauroux´ssa. Marko Talvitie oli kuudes ja Teemu Lahti 12:s.
Satu Mäkelä-Nummela on sijoittunut 11:nneksi naisten trapin maailmancupin finaalissa, joka järjestettiin Arabiemiraattien Al Ainissa. Mopsi Veromaa oli 17:s.
Para-ampumaurheilun MM-kilpailut ovat alkaneet Australian Sydneyssä. Jarkko Mylly sijoittui ilmakiväärin R3-luokassa 37:nneksi. Vesa Järvinen on trapin PT2-luokassa ensimmäisen päivän jälkeen kolmantenä ja Juha Myllymäki PT1-luokassa seitsemäntenä.
Haulikkolajien maailmancupin finaali alkoi perjantaina Arabiemiraattien Al Ainissa. Satu Mäkelä-Nummela on naisten trapissa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen seitsemäntenä. Mopsi Veromaa jatkaa kilpailua 17. sijalta.
Kim Leppänen ja Jaakko Viitala ottivat arvokkaat voitot kansainvälisessä haulikkopractical-kilpailussa viikonloppuna Unkarissa. Leppänen voitti Standard-luokan ja Viitala Standard manual -luokan Central European Shotgun Championship -kilpailussa.