Kivääripracticalin MM-kilpailut käynnistyvät sunnuntaina 4. elokuuta Ruotsin Karlskogassa. Viisi päivää kestävien maailmanmestaruuskilpailujen aikana ammutaan 30 asemaa ja noin 500 laukausta.
1612 uutisartikkelia
Eemil Pirttisalo johtaa miesten trapin SM-kilpailua ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. Mopsi Veromaa on naisten kilpailun kärjessä.
Satu Mäkelä-Nummela on odottavin mielin, kun Lahden maailmancup lähestyy. Kotikisojen avajaiset ovat 14. elokuuta.
Kivääri- ja pistoolilajien maailmancup kilpaillaan Brasilian Rio de Janeirossa 26. elokuuta–3. syyskuuta. Suomen joukkueeseen on valittu kuusi kivääriampujaa ja kaksi pistooliampujaa.
Suomalaiset onnistuivat hyvin paratrapin maailmancupissa Kroatian Osijekissa, sillä Juha Myllymäki sijoittui PT1-luokassa toiseksi ja Vesa Järvinen PT2-luokassa viidenneksi.
Uimaan suuntasi moni, kun ampumasuoritukset Hyvinkäällä ruutiaseiden Kultahippufinaaleissa oli tehty. Helteisissä kilpailuissa nähtiin aiempien vuosien malliin iloisia onnistumisia ja tarkkaa keskittymistä.
Suomen joukkue haulikkolajien Lahden maailmancupiin on valittu. Sekä trapiin että skeetiin valittiin kolme miestä ja kolme naista, lisäksi valittiin kuusi niin sanottua mqs-ampujaa. Mqs-ampujat kilpailevat varsinaisen maailmancupin ulkopuolella, mutta heidän tuloksensa ovat ennätyskelpoisia. He ampuvat Lahdessa olympialaisten tulosrajaa.
Suomalaismiehet jatkoivat vahvasti myös 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa Cupin Hollolan osakilpailuiden päätöspäivänä. Juho Autio voitti makuukilpailun, Aleksi Leppä oli kolmas, Juho Kurki viides ja Juha Rutonen kuudes. Naisten kilpailussa Satu Korhola oli kahdeksas.
Aleksi Leppä jatkoi vahvoja suorituksiaan, kun 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa Cup jatkui Hollolassa miesten 3×40 laukauksen kilpailulla. Hän sijoittui toiseksi, Juho Autio täydensi vahvan suomalaispanoksen kolmossijallaan.
Aleksi Lepän kolmas sija miehissä ja Henna Viljasen kuudes sija naisten kilpailussa olivat parasta suomalaisantia 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa Cupin avauspäivänä Hollolassa.