Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry teki ja teetti 2774 dopingtestiä Suomessa sekä ulkomailla viime vuonna. Rio de Janeiron olympialaiset ja paralympialaiset sekä tänä vuonna vietettävän Suomi 100 -juhlavuoden kotikisat näkyivät viime vuoden testauksen painotuksissa.
9284 uutisartikkelia
Mikkelissä ammuttiin viikonvaihteessa 46. Matin kisat. Kisoissa tehtiin kaksi Suomen ennätystä.
Kivääriampujat antoivat EM-näyttöjä viikonvaihteessa Inkoossa. Näyttöjä annettiin 50m pienoiskiväärin asento- ja makuukilpailuissa.
Kansainvälinen nuorten Shooting hopes -kilpailu päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä.
Teemu Lahti sijoittui myös vakiopistoolissa yhdeksänneksi, kun Lapua Eurooppa cup päättyi sunnuntaina Tanskan Århusissa. Sijoitus on sama kuin eilen isopistoolissa.
Kivääriampujat antavat EM-näyttöjä viikonvaihteessa Inkoossa. Näyttöjä annetaan 50m pienoiskiväärin asento- ja makuukilpailuissa sarjoissa M, N, M20 ja N20.
Teemu Lahti sijoittui parhaana suomalaisena yhdeksänneksi isopistoolin Lapua Eurooppa cupissa, joka kilpailtiin lauantaina Tanskan Århusissa.
Kansainvälinen nuorten Shooting hopes -kilpailu jatkui lauantaina kolmatta päivää Tshekin Pilsenissä.
Ampumaurheiluliitto on nimennyt kuusi kivääriampujaa vuoden viimeiseen maailmancupiin, joka järjestetään kesäkuussa Azerbaidzhanin Gabalassa.