Ruutilajien EM-kisoihin on lisätty lajeja tänä vuonna. Ne eivät ole olympialajeja.
2635 uutisartikkelia
Mikkelissä järjestettävät Matin kisat (25.-26.5.) on ollut kiväärin EM-näyttökilpailuna. Kisoissa ammutaan peruskilpailu paperitauluihin. SAL:n valmennuksen johtoryhmä on päättänyt poistaa makuukilpailulta EM-näyttöarvon, mutta säilyttää sen asentokilpailun osalta. Asentokilpailu lasketaan kokopistein. Korvaavia kisoja ei löytynyt.
Tokion olympialaisten järjestelytoimikunta on julkistanut yksityiskohtaiset tiedot kisojen aikatauluista. Kisojen ensimmäinen kultamitali jaetaan taas naisten ilmakiväärissä.
Kivääri- ja pistoolilajien maailmancup alkaa ensi viikonvaihteessa Pekingissä. Suomen joukkueeseen on nimetty yhdeksän urheiluampujaa.
Tommi Takanen ja Oskari Kössi rikkoivat 120 kiekkoa ja sijoittuivat miesten skeetissä 23:nneksi ja 24:nneksi, kun haulikkolajien maailmancup päättyi maanantaina Al Ainissa. Finaaliuusintaan pääsi tuloksella 122. Timo Laitinen oli 66:s (117).
Salon Seudun Ampujia edustava Liina Laine on sijoittunut toiseksi compak sportingin Liettuan GP-kilpailussa. Laine voitti uusinnan jälkeen hopeaa sunnuntaina Vilnassa päättyneessä kilpailussa. Laine ampui saman tuloksen 169 Tanskan Helene Hansenin kanssa. Uusinnassa suomalainen oli siis parempi. Kisan voitti Agnese Caune Liettuasta. Hänen tuloksensa oli 172. Liettuan GP-kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä.
Suomen Marjut Heinonen ja Heidi Hämäläinen jäivät kauas kärjestä, kun Al Ainin maailmancupin naisten skeet päättyi sunnuntaina. Heinonen oli 53:s (106) ja Hämäläinen 69:s (95). Timo Laitinen jakaa miesten skeetin kärkipaikan neljän muun kanssa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. Tommi Takanen ja Oskari Kössi ovat myös hyvissä asemissa.
Marjut Heinonen on 47:ntenä ja Heidi Hämäläinen 69:ntena, kun Al Ainin maailmancupissa ammuttiin lauantaina naisten skeetin ensimmäinen kilpailupäivä.
Asko Terkola valittiin jatkamaan Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtajana lauantaina Vantaalla pidetyssä kokouksessa.
Viime vuonna Pohjolan maljan voittanut Sibbo Skyttegille sai komean pokaalin taas haltuunsa, kun se luovutettiin sille lauantaina Vantaalla.