Katariina Laine tähtäsi hopeaa finaalin SE-tuloksella tyttöjen pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa Saksan Hannoverissa keskiviikkona. Uusi ennätys kirjataan nyt numeroin 452,0. Peruskilpailussa hän teki ennätyksensä 579. Saksan Hannoverissa järjestetään tällä viikolla kansainvälinen ISCH-kilpailu, joka on kevään suurin tapahtuma Euroopassa. Kilpailussa ammutaan yli 1700 starttia, ja kisoihin on ilmoittautunut ampujia 30 maasta. Suomalaismenestystä tuli siis keskiviikkona, kun […]
4271 uutisartikkelia
Raahen Ampujien Timo Keskisimonen paransi Hannoverin kansainvälisessä kilpailussa nimissään ollutta Suomen ennätystä ilmakiväärin R3-kilpailussa lukemiin 630,9. Timo Keskisimonen teki edellisen Suomen ennätyksensä 628,8 yksitoista päivää sitten vammaisampumaurheilun maailmancupissa Puolan Szczecinissä. Keskisimonen sijoittui Hannoverissa 11:nneksi. – Oli tosi mukavaa ampua elektronisiin tauluihin, ja oli hieno fiilis, kun tiesin, että ennätystä on mahdollista parantaa. Tavoitteena oli päästä […]
Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Rovaniemellä 23.5.2015 alkaen klo 9.00. Paikkana on Vaihdekadun ampumarata, Vaihdekatu 2, Rovaniemi. Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen. Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa. Lajiosa: Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen. Kurssin suorittanut: – […]
Aleksi Leppä ja Katariina Laine tekivät uudet Suomen ennätykset viikonvaihteessa Viron Elvassa järjestetyssä 43. Heli Rassin muistokilpailussa. Haminan Ampumaseuraa edustava Aleksi Leppä teki uuden SE:n, kun hän tähtäsi 209,3 pistettä miesten 50m pienoiskiväärin makuun finaalissa. Hän kohensi Juha Rutosen nimissä ollutta ennätystä 1,9 pistettä. Lepän peruskilpailun tulos oli 625,6 pistettä, joka on hänen ennätyksensä. Leppä […]
Liitteet Sarjakilpailu kutsu 2015.doc (71 kB)
Suomen Ampumaurheiluliiton kiväärijaosto ja pistoolijaosto toimeenpanevat valtakunnallisen ilmakiväärin ja ilmapistoolin cup-kilpailun ensi kesänä. Lisää tietoa oheisessa liitteessä. Liitteet Ilma-asecup_2015_kutsu.pdf (183 kB)
Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Keiteleellä 16.5.2015 alkaen klo 9.00. Paikkana on kunnantalo, Äyräpääntie 2, 72601 Keitele Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen. Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa. Lajiosa: Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen. Kurssin suorittanut: – […]
suurenna kuva Timo Keskisimonen kuvattuna Turun SM-kisoissa maaliskuussa. Kuva: Lassi Palo Raahen Ampujia edustava Timo Keskisimonen on sijoittunut hienosti yhdeksänneksi vammaisampumaurheilun maailmancupissa Puolan Szczecinissä perjantaina. Suomalaisten hyvää panosta täydensi Haapajärven Ampumaseuran Jarkko Mylly, joka oli kisassa 12:s. Timo Keskisimonen tähtäsi ilmakiväärin R3-luokan makuun peruskilpailussa 628,8 pistettä ja jäi vain 0,1 pisteen päähän finaalipaikasta. Jarkko Mylly […]
suurenna kuva Etelä-Korean Changwonissa järjestetty kivääri- ja pistoolilajien maailmancup päättyi keskiviikkona miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailuun. Juho Kurki sijoittui kilpailussa 51:nneksi. Jaakko Björkbacka oli 57:s ja Joni Stenström 59:s. ”Vaisu kilpailu”, valmentaja Juha Hirvi luonnehti. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin viimeisen kilpailupäivän ainoa laji oli miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailu. Siinä olivat mukana […]
Kaikki kolme suomalaista selvittivät tiensä miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta varsinaiseen kilpailuun, kun maailmancup jatkui tiistaina Etelä-Korean Changwonissa. Juho Kurki, Joni Stenström ja Jaakko Björkbacka ovat mukana cupin päätöspäivänä keskiviikkona käytävässä kilpailussa. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä nähtiin kolme suomalaista miestä 50m pienoiskiväärin 3×40 ls karsinnassa. Mukana olivat Jaakko Björkbacka […]