Puolustusvoimien pistoolijoukkue sijoittui neljänneksi tiistaina jatkuneissa 47. sotilaiden maailmanmestaruuskilpailuissa Kiinan Guangzhoussa. Joukkueessa ampuivat Kai Jahnsson, Ville Nousiainen, Marko Räsänen ja Petri Ylinen. Mitalit jäivät vain neljän pisteen päähän. Suomen pistoolijoukkue lähti tiistain pikaosioon hieman altavastaajana. Tämä ei kuitenkaan huolestuttanut suomalaisampujia. Isopistoolikilpailu koostuu tarkkuusosiosta ja pikaosiosta ja vasta yhteistulos ratkaisee. Tällä hetkellä Suomen joukkueen vahvuus on […]
4208 uutisartikkelia
Urheilukoulussa varusmiespalvelustaan suorittavat jääkärit Katarina Långström, Riikka Parviainen ja Annika Sihvonen sijoittuivat hienosti joukkueella kuudenneksi pienoiskiväärin kolmiasentokilpailuissa tänään maanantaina alkaneissa 47. Sotilaiden maailman mestaruuskilpailuissa Kiinan Guangzhoussa. Sotilaiden maailmanmestaruuskilpailujen ensimmäinen aamu valkeni sateisen tuulisena ja koleana. Päivän keskeisin laji oli naisten pienoiskiväärin 3-asentojen joukkuekilpailu, joka oli samalla karsinta huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun. Suomen naiset kävivät pirteinä taistoon, […]
Leiri on tarkoitettu nuorille ja tukiampujille. Paikka: RS:n ilma-aserata, Tenholantie 100, Tammisaari KUTSU Tervetuloa alueleirille 1.12.2012. Ammutaan ilmakiväärillä elektronisiin tauluihin. Leiri alkaa 10.00 ja ruokailu tapahtuu ampumaradalla. Radalla mahdollista ostaa pientä purtavaa, leipää, mehua ym. Aikatalusta infotaan myöhemmin. "Vanhemmat nuoret" ampuvat myös sunnuntaina. Innokkaat tukiampujat saavat osallistua molemmille päiville 🙂 Ilmoittautuminen omalle lajivalmentajalle viimeistään 24.11.2012 […]
Seitsemän suomalaista osallistuu Kiinassa lauantaina alkaviin ampumaurheilun MM-sotilaskilpailuihin. Ammunnan MM-sotilaskilpailut järjestetään Kiinan Guangzhoussa 1.-9. joulukuuta. Ensimmäiset kilpailut ovat maanantaina 3. joulukuuta, ja viimeinen kisapäivä on perjantai 7. joulukuuta. Suomen joukkueeseen kuuluu neljä miesten pistooliampujaa ja kolme naisten kivääriampujaa. Suomi tavoittelee mitalia lähinnä joukkuekilpailuista. Kilpailuissa ei järjestetä 300 metrin kivääriammunnan lajeja. MM-kilpailuihin osallistuu ennakkotietojen mukaan 107 […]
suurenna kuva Juha Hirvi kuvattuna Lontoon olympialaisissa viime elokuussa. Kuva: Lassi Palo Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) ja Suomen Ampumahiihtoliitto (SAhL) ovat sopineet Juha Hirven käytöstä ampumavalmentajan tehtävään Ampumahiihtoliitossa. SAL ja SAhL ovat sopineet yhteistyössä Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kanssa siitä, että SAL:n kiväärivalmentaja Juha Hirvi toimii myös SAhL:n maajoukkueen ampumavalmentajana. Ampumahiihdon kiväärivalmennuksen lisäksi Hirvi jatkaa edelleen Ampumaurheiluliiton kiväärilajien […]
Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Ikaalisissa 15.12.2012 alkaen klo 10.00. Paikkana on Ikaalisten Ampujien ilma-aserata, Poppelikatu 10, Ikaalinen Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen. Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa. Lajiosa:Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen. Kurssin suorittanut:– hallitsee turvallisuusasiat– […]
SAL:n nuorisovaliokunta hakee seuraavaa ilma-aseiden Kultahippufinaalin järjestäjää vuosille 2014-2015. Kaksipäiväiset ilma-aseiden Kultahippufinaalit järjestetään maalis-/huhtikuussa. Kuopiossa 2012 pidettyihin finaaleihin osallistui 44 seuraa ja 307 ampujaa, jotka osallistuivat 8-14-vuotiaiden sarjoihin. Suorituksia tuli viikonlopun aikana yhteensä 387 (ilmakivääri 258, ilmapistooli 129). Joukkuekilpailussa oli mukana 93 kolmehenkistä joukkuetta. Vuoden 2013 Kultahippufinaalit järjestetään Maaningalla 6.-7. huhtikuuta. Hakemukset seuraavaksi ilma-aseiden Kultahippufinaalien […]
Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Mikkelissä 1.12.2012 alkaen klo 10.00. Paikkana on Mikkelin Ampujien Ampuma-Areena Karkialammella. Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen. Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa. Lajiosa:Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen. Kurssin suorittanut:– hallitsee turvallisuusasiat– osaa suunnitella ja […]
Nuoret huippu-urheilijat on koottu maakunnalliseen tehoryhmään Etelä-Savossa. Ryhmään on valittu kymmenen 14–23-vuotiasta nuorta miestä ja kahdeksan nuorta naista. Yksi heistä on kivääriampuja Annika Sihvonen. Kaikki Saimaa Sport Pro Teamiin mukaan päässeet ovat jo menestyneet joko kansallisesti tai kansainvälisesti. Heidän valintaansa tukee myös oman lajiliiton päävalmentajan lausunto. Valintakriteerinä oli lisäksi eteläsavolaisen seuran jäsenyys. Hakijoita Saimaa Sport […]
10.11. -12 Mynämäellä Sunilan ilma-aseradalla pidettyjen Martin muistokilpailujen tulokset ovat luettavissa tämän uutisen yhteydessä. Liitteet Kaikki tulokset (3 kB) 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N (1 kB) 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y (1 kB) 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 (1 kB) 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y60 (1 kB) 10m Ilmakivääri 40 ls […]