Siirry sisältöön
Uutisarkisto
Kategoria: Kivääri

4208 uutisartikkelia

Teresa Lindgren pistoolilla EM-kisan 14:s

Teresa Lindgren laukoi lauantaina Bolognassa nuorten EM-kilpailuissa urheilupistoolillaan kelvollisen 564 pisteen tuloksen. Se oikeutti kuitenkin hänet hyvätasoisessa kilpailussa vasta 14. sijalle. Suomen pojat eivät onnistuneet vapaapistoolin kilvassa yhtä hyvin. Kivääriampujilla oli välipäivä, joka käytettiin harjoitteluun sunnuntain, päätöspäivän, kilpailua varten. Kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut, 14.7.2012 Italia, Bologna Lindgren taisi menettää finaaliin pääsyn mahdollisuutensa perjantaina ammutun perusosan […]

Jaakko Björkbacka osui EM-hopeaan

Jaakko Björkbacka laukoi toiseksi perjantaina nuorten kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailuissa Italian Bolognassa. Vuosi sitten hän voitti pienoiskiväärin makuuasennon mestaruuden yllättäjänä. Tänä vuonna hän kuului suosikkeihin ja ei ottanut siitä paineita, vaan tähtäsi jälleen palkintokorokkeelle saakka. Kiväärin ja pistoolin nuorten EM-kilpailut 13.7.2012 Italia, Bologna Lehtimäen Ampujia edustava nuorukainen on kiertänyt jo monen vuoden […]

Kiväärin ja pstoolin nuorten EM-kisat alkoivat

Nuorten kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut alkoivat torstaina 12.7.2012 Bolognassa. Ensimmäisenä lajina oli poikien 25 metrin pistooli. Suomalaisittain helteinen päivä ei ollut odotusten mukainen. Kiväärin ja pistoolin nuorten EM-kilpailut 12.-15.7.2012 Italia, Bologna Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) nuorten kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut alkoivat torstaina Italian Bolognassa. Ensimmäisestä lajista, poikien 25 metrin pistoolista, muodostui mielenkiintoinen. Ranskan Florian Fouquet voitti […]

Nuorten ruutilajien EM-kisat alkavat

Yhdeksän suomalaista nuorta kivääri- ja pistooliampujaa osallistuu torstaina alkaviin nuorten EM-kilpailuihin Italian Bolognassa. Joukkueenjohtaja Juha Hirvi luonnehti joukkuettaan sopivaksi sekoituksesi kokeneita ja vähemmän kansainvälistä kokemusta omaaviin ampujiin. Erityisesti kivääriampujista moni on menestynyt jo kansainvälisissä kilpailuissa. Keulakuvana on Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka, joka voitti pienoiskiväärin makuuasennon mestaruuden edellisissä kisoissa. Hän on tehnyt kovia tuloksia myös tänä […]

Kivääri
Palsamäki kauden parhaaseensa Stoke Mandevillessa

Veikko Palsamäki ampui kauden parhaan tuloksensa 596 Iso-Britannian Stoke Mandevillessa SH1 luokan ilmakiväärin makuukilpailussa. Palsamäen tulos oli sarjoin 99,99,100,100,99,99 yhteensä 596 pistettä ja oikeutti sijalle 16. Finaalipaikka jäi kahden pisteen päähän. Palsamäen kaikki yhdeksiköt olivat parhaita mahdollisia 9,9 osumia. Niistä Lontoon paralympialaisiin valmistautuva ampuja ei halunnut jossitella; laukaukset olisi pitänyt pystyä lähettämään keskemmälle. Kilpailun voitti […]

Kivääri
Leinonen ja Palsamäki valittiin Lontoon paralympialaisiin

Suomen Paralympiakomitean hallitus valitsi maanantaina Lontoon paralympialaisiin 32 urheilijaa 10 lajiin. Ampumaurheiluun valittiin Minna Leinonen ja Veikko Palsamäki. Yleisurheilussa valittiin neljä urheilijaa ja lisäksi 1. elokuuta mennessä valitaan kolme urheilijaa lisänäyttöjen perusteella. Joukkueen urheilijamäärä tulee olemaan 35. Viralliseksi mitalitavoitteeksi asetettiin 7 mitalia. ”Suomi lähettää iskukykyisen joukkueen Lontoon paralympialaisiin. Ennakkoon ajateltuna realistisia mitaliodotuksia on kaiken kaikkiaan […]

Kivääri
Kiväärimiehille sittenkin mitali Ruotsista

30.6. tekemässäni uutisessa oli virhe. Lapua European cupissa Eskilstunassa Kari Pennanen, Antti Puhakka ja Juha Rutonen sijoittuivat 300 m vakiokiväärin joukkuekilpailussa lauantaina kolmanneksi. Joukkuekilpailun voitti Itävalta tuloksella 1741. Toinen oli Sveitsi pistein 1733 ja suomalaisten yhteistulos oli 1727 pistettä. Onneksi olkoon! Matti Erkkilä

Marjo Yli-Kiikan vire kestää

Marjo Yli-Kiikka löysit kympit Salon Seudun Ampujien kisojen toisenakin päivänä sunnuntaina. Seinäjokelainen laukoi 3×20 laukauksen asentokilpailussa mainion 585 pisteen tuloksen. Se osoittaa hänen olevan hyvässä tuloskunnossa olympiakisojen alla. Mainiossa kunnossa on myös kiväärilajien suuri lupaus, Juho Kurki. Kankaanpääläinen laukoi täysottelun peruskilpailussa 1164 pisteen mainion tuloksen. Salossa tehtiin muitakin piristäviä tuloksia. 20-vuotiaiden sarjassa Jaakko Björkbacka teki […]

Salossa tiukkoja ampumakilpailuja

SaSA:n 44. ampumakilpailut alkoivat lauantaina tuttuun tahtiin. Voitoista käytiin tiukkoja kilpailuja ja erot muodostuivat pieniksi. SaSA:n kisojen yksi erikoislaji on kahden 50 metrin kiväärin makuuasennon kilpailu, jossa lopputuloksen ratkaisee kahden kilpailun yhteistulos. Osanottoon kannustaa osaltaan muhkea kiertopalkinto. Voitosta kisasivat erittäin tasaväkisesti IMAS:n Marjo Yli-Kiikka ja KaA:n Juho Kurki. Tätä kirjoitettaessa voittaja ei ole vielä kynäilijän […]

Kivääri
Pennanen ja Puhakka tekivät EC:ssa 577

Lapua European cupin Ruotsin osakilpailu päättyi lauantaina. Suomalaiset jäivät kolmipäiväisessä kilpailussa palkinnoitta. Kari Pennanen ja Antti Puhakka laukoivat 300 m vakiokiväärin kisassa lauantaina 577 pisteen tulokset ja sijoittuivat kahdeksanneksi ja yhdeksänneksi. Suomalaiset joutuivat palaamaan Eskilstunassa järjestetystä Lapua European cupista tällä kertaa palkinnoitta. -Me jäämme jälkeen pystyasennosta. Makuulta ja polvelta osumme kärkiampujien tahtiin, lajivalmentaja Tapio Säynevirta […]