suurenna kuva Kai Jahnsson. Euroopan ampumaurheiluliitto (ESC) on päivittänyt eurooppalaiset olympiamaapaikkoja saavuttaneet maat ja urheilijat. Suomella on nyt kolme maapaikkaa Lontoossa vuonna 2012 järjestettäviin olympialaisiin. ESC:n päivitys on tehty sunnuntaina 22. toukokuuta Yhdysvaltain Fort Benningissä päättyneen kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin jälkeen. Suomen Kai Jahnsson saavutti paikan 17. toukokuuta miesten ilmapistoolissa Fort Benningissä, ja ennen häntä […]
4208 uutisartikkelia
Juho Kurki sijoittui 23:nneksi miesten pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa sunnuntaina Yhdysvaltain Fort Benningissä päättyneessä maailmancupissa. Kai Jahnsson oli miesten 50m pistoolissa 38:s. Kankaanpään Ampujien Juho Kurki oli pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa 23:s tuloksellaan 594, joka oli sama kuin eilisessä karsinnassa. Kilpailun voitti Saksan Henri Junghänel tuloksella 702,6 (597+105,6). – Juholla oli erikoinen kisa: kaksi ensimmäistä sarjaa oli […]
Suomen Marko Talvitie sijoittui 32:nneksi miesten olympiapistoolissa lauantaina Yhdysvaltain Fort Benningissä jatkuneessa maailmancupissa. Lehtimäen Ampujia edustava Marko Talvitie ampui tuloksen 570 (285+285). Kilpailun voitti Saksan Christian Reitz. – Monenlaista suoritusta mahtui 72 ”sekkaan”, eikä 570 ole mikään tulos, hän sanoi kilpailun päätyttyä ja käytti sarjoja kommentoidessaan sellaisia sanoja kuin ”periaatteessa ok”, ”huonoa tuuria” ja ”käsittämätöntä […]
Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka jäivät kauas kärjestä naisten ilmakiväärissä perjantaina Yhdysvaltain Fort Benningissä jatkuneessa maailmancupissa. Tuloslistaa joutuu selaamaan harmillisen pitkään ennen kuin suomalaisnaisten nimet löytyvät: Etula oli 55:s ja Yli-Kiikka 98:s. Lahden Ampumaseuran Hanna Etula tähtäsi 392 pistettä, ja Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Marjo Yli-Kiikka ampui tuloksen 385. Kilpailun voitosta käytiin tiukka kamppailu. […]
Suomen Henri Häkkinen sijoittui yhdeksänneksi miesten pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa torstaina Yhdysvaltain Fort Benningissä jatkuneessa maailmancupissa. Häkkinen jäi täpärästi ilman finaalipaikkaa hänen, USA:n Matthew Emmonsin ja Venäjän Aleksei Kamenskin kesken käydyssä finaalipaikan karsinnassa. Kisan voitti Kiinan Qinan Zhu tuloksella 1280,4. Toiseksi sijoittui Italian Niccolo Campriani (1277,3) ja pronssia otti Sveitsin Simon Beyeler (1276,8). Sijoituksellaan Beyeler […]
Ritva Karri oli 17:s naisten 25m pistoolissa keskiviikkona Yhdysvaltain Fort Benningissä jatkuneessa kauden viidennessä Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancupissa. Myöhään keskiviikkona Suomen aikaa ammutussa urheilupistoolin kilpailussa Ritva Karri ampui tuloksen 580 (291+289). Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Karri oli tyytyväinen suoritukseensa. – Se oli ihan hyvä kilpailu. Ensimmäinen osa oli tosi hyvää ammuntaa ja hyvää suorittamista. […]
suurenna kuva Kai Jahnsson kuvattuna ilma-aseiden SM-kilpailuissa Vierumäellä maaliskuussa. Kuva: Nina Paloheimo Suomen Kai Jahnsson sijoittui upeasti viidenneksi miesten ilmapistoolissa tiistaina Yhdysvaltain Fort Benningissä jatkuneessa kauden viidennessä Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancupissa. Samalla hän varmisti Suomelle maapaikan Lontoossa ensi vuonna järjestettäviin kesäolympialaisiin. Se on Suomen kolmas maapaikka Lontooseen. Myöhään tiistaina Suomen aikaa ammutussa miesten ilmapistoolin finaalissa […]
Ensimmäistä kertaa järjestettävä nuorille tarkoitettu Your Move -suurtapahtuma alkaa Helsingissä ensi viikon perjantaina. Your Move näkyy laajalti kaupungissa, sillä tapahtumapaikkoina toimivat muun muassa Olympiastadion, Paavo Nurmen kenttä, Mäntymäen kenttä, Töölönlahti, Jäähalli ja Eläintarhan urheilukenttä. Ampumaurheiluliitto järjestää ilma-aseleirin 13–19-vuotiaille kivääri- ja pistooliampujille 27.-29. toukokuuta SPORT-viikonloppuna, ja liitto esittäytyy Target Zonella Olympiastadionilla. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toivottaa […]
Ohessa päivitetty urheilijalista sekä ohjeet kilpailumatkaa varten Suomen joukkue maaotteluun; Kiväärilajit;Katariina Långström (ilmakivääri, pk makuu ja 3x20ls)Alexandra Dufvelin (ilmakivääri ja pk makuu)Nita Törmänen (ilmakivääri)Marjoriikka Rissanen (pk makuu ja 3x20ls)Erika Dufvelin (pk 3x20ls)Olli Hahl (ilmakivääri, pk makuu ja 3x40ls)Juuso Pekurinen (ilmakivääri)Aleksi Leppä (ilmakivääri ja pk makuu)Anton Miettinen (pk makuu ja 3x40ls)Joni Stenström (pk 3x40ls)Mikko Mattila (valmentaja)Jukka […]
Kari Pennanen näytti suomalaisista parasta osaamista Tanskan Århusissa kilpaillussa tämän vuoden ensimmäisessä 300m kiväärin Eurooppa cupin kilpailussa. Lapua cup -nimeä kantavaan kilpailuun osallistui Pennasen lisäksi kaksi muuta suomalaista eli Juha Rutonen ja Toni Matilainen.Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavan Pennasen paras sijoitus tuli 3×20 laukauksen kilpailussa, jossa hän oli neljäs tuloksella 578.Tanskan Lapua cupin kaikki tulokset […]