Siirry sisältöön
Uutisarkisto
Kategoria: Kivääri

4208 uutisartikkelia

Marko Nikko palkittiin Vuoden ampumaurheilijana

Siluettiampuja Marko Nikko palkittiin Ampumaurheiluliiton Vuoden ampujana lauantaina Vierumäellä Grande Finale -tilaisuudessa. Sipoo Skyttegilleä edustava 42-vuotias ampuja voitti kiväärisiluetissa yhteensä seitsemän MM-kultaa, joista viisi henkilökohtaista. ”On mukavaa, että huomioidaan muitakin kuin olympialajeja”, Nikko kommentoi palkitsemista. Riihimäellä asuva ja Sako Oy:ssä aseseppänä työskentelevä Nikko on menestynyt lajissa jo pitkään, joten MM-menestys ei tullut yllätyksenä. Hän on […]

Kivääri
Grande Finale -valmentajailta Vierumäellä 29.10.2010

Ampumaurheiluliiton Valmentajakerhon perinteinen tapaaminen järjestettiin Grande Finaalia edeltävänä perjantaina Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 29.10.2010. Tapaamisen teemana oli perehtyä ilmakivääriammunnan tekniikkaan ja valmentautumiseen. Tapaamisen kouluttajana oli kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi ja mannekiinina Lontoon olympialaisiin tähtäävä Hanna Etula.  Juha Hirvi pohti tapahtuman alussa harjoittelun määrän ja laadun merkitystä. Hirven mukaan harjoitusmäärällä on keskeinen merkitys urheilijan kehittymisessä. Tässä on […]

Artem Khadjibekov voitti pienoiskiväärin täysottelun Münchenissä

Venäjän Artem Khadjibekov voitti ylivoimaisesti pienoiskiväärin täysottelun Saksan Münchenissä järjestetyn kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin finaalitapahtuman päätöspäivänä. Kokenut 40-vuotias venäläinen ampui 3×40 laukauksen peruskilpailussa ja 10 laukauksen finaalissa tuloksen 1278,7 (1181+97,7). Samassa paikassa reilut kaksi kuukautta sitten maailmanmestaruuden voittanut Unkarin Peter Sidi sijoittui toiseksi. Eroa voittajaan oli 6,9 pistettä. Kolmanneksi sijoittui Italian Niccolo Campriani, joka oli […]

Sergei Martinov kruunasi kautensa Münchenissä

Valko-Venäjän Sergei Martinov kruunasi keskiviikkona hienon kautensa Saksan Münchenissä. Hän voitti samassa paikassa reilut kaksi kuukautta sitten miesten 50 metrin pienoiskiväärin makuuasennon maailmanmestaruuden ja tänään keskiviikkona maailmancupin finaalin. Sergei Martinov, 42, sivusi 60 laukauksen peruskilpailussa maailmanennätystä (600) jo kuudennen kerran, mikä on lajin uusi ennätys. Martinov on voittanut nyt kaksi maailmanmestaruutta ja viisi MC-finaalia. Hän […]

Henri Häkkinen ilmakiväärin maailmancupin finaalissa 11:s

Henri Häkkinen sijoittui Saksan Münchenissä järjestettävässä kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin finaalissa 10 metrin ilmakiväärin kilpailussa yhdenneksitoista. Hänen tuloksensa tiistaina ammutussa 60 laukauksen kilpailussa oli vaatimaton 589. ˗ Huonosti meni. Minulla oli kaikenlaisia vaikeuksia, niitä tuntui olevan laidasta laitaan, Henri Häkkinen sanoi kilpailun jälkeen. Karsintakilpailun kahdeksan parasta ampui kymmenen laukauksen finaalin. Ilmakiväärikisan voiton vei Venäjän Denis […]

Henri Häkkinen maailmancupin finaaliin Saksaan

suurenna kuva Henri Häkkinen osallistui MM-kisoihin Saksan Münchenissä heinä-elokuussa. Hän kilpailee siellä taas ensi viikolla. Kuva: Lassi Palo Henri Häkkinen osallistuu ainoana suomalaisena Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kiväärin ja pistoolin maailmancupin finaaliin, joka järjestetään Saksan Münchenissä 25.-28. lokakuuta. Henri Häkkinen kilpailee 10 metrin ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailussa, joka on ohjelmassa ensi viikon tiistaina eli 26. lokakuuta. […]

Tehoryhmän Testileirille Vierumäelle 19.-21.11.2010 ilmoittautuminen on nyt ajankohtaista

Valintaleirin 19.-21.11.2010 kautta mukaan Tehoryhmävalmennukseen. Nuorten tehoryhmään voi päästä Vierumäellä järjestettävän valintaleirin kautta. Valintaleiri sisältää ampumatestin, fyysisen kunnon testauksen ja haastattelun. Valintaleirille kutsutaan kauden aikana hyviä näyttöjä antaneita 14-18 -vuotiaita ampujia. Ilmoittautuminen Vierumäen testileirille alla olevasta linkistä! Tarkempaa tietoa leiristä tästä. Ilmoittautuminen 29.10.2010 mennessä! Ilmoittautuminen Vierumäen testileirille tästä TEHORYHMÄN  OHJELMA: kivääri, pistooli ja riistamaali Perjantai […]

Aselakiesityksen uudet kiemurat

Nyt se sitten ilmestyi tuo kauan odotettu Hallintovaliokunnan esitys uudeksi aselaiksi. Päällisin puolin se saattaa näyttää hyvältä, mutta käytäntö tulee olemaan ainakin osittain melko karua todellisuutta. Valiokunta esittää kaikille pistooleille pois lukien ilmapistoolin ensimmäisen luvan ikärajaksi 20 vuotta, pitkissä aseissa (kivääri ja haulikko) luvan saa jo 18 -vuotiaana ja rinnakkaislupa on mahdollinen jo 15-17 -vuotiaille. […]

Etelä-Suomen aluejaoston kokous 5.10

Kokouksessa käsiteltiin 3 kisahakemusta, keskusteltiin alueen talous- ja toimintasuunnitelmasta 2011 sekä kesän haulikkoleireistä. Etelä-Suomen aluejaoston viides kokous vuodella 2010 pidettiin Helsingissä SLU-talossa 5.10. Kilpailutoiminta Käsittelyssä oli 3 kilpailuhakemusta: 1. K-UAS, Keski-Uusimaan ilma-asekisa 13.11.2010. Hyväksytty 2. MU, Mäntsälän kevätkilpailut 26.-27.2.2011. Hyväksytty 3. ESF, Esbo Träffen 7.11.2010. Hyväksytty Koulutus ja valmennus Jatkettiin edellisessä kokouksessa aloitettua keskustelua alueen […]

I- ja II- lk:n tuomarikurssi 30.10.2010 Jyväskylässä

 I- ja II- lk:n tuomarikurssi 30.10.2010        Aika:            Lauantai 30.10.10  klo 9 – 17 (noin, lopuksi kirjallinen kuulustelu) Paikka:        Karibu Engineering, Pajatie 8,  Jyväskylä Lajit:             Kivääri-, pistoolilajit   Pääkouluttaja, kivääri:    Juha Sirkka YT Pistooli:                             Markku Uusitalo, YT   Jokaisen osallistujan on hankittava voimassa olevat sääntökirjat etukäteen, I lk tuomarilla ne on […]