Ville Koivukangas vammautui auto-onnettomuudessa viime vuoden tammikuussa. Hän osallistui ensimmäisen kerran para-ampujien trap-leirille, joka järjestettiin tällä viikolla Orimattilassa.
1634 uutisartikkelia
Suomi on saavuttanut junioreiden joukkuepronssia sunnuntaina Kyproksella päättyneissä compak sportingin EM-kilpailuissa.
Suomi otti komean kolmoisvoiton miesten liikkuvassa maalissa, kun ampumaurheilun kansainvälinen GP Liberation -kilpailu päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä. Inka Havukainen voitti naisten pienoiskiväärin makuuasennon kisan SE-tuloksella ja Annika Sihvonen oli kolmas.
Annika Sihvonen teki uuden Suomen ennätyksen naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa, kun ampumaurheilun kansainvälinen GP Liberation -kilpailu jatkui lauantaina Tshekin Pilsenissä. Uusi SE kirjataan nyt numeroin 1170.
Ampumaurheilun maailmancup päättyi sunnuntaina Etelä-Korean Changwonissa miesten skeetiin. Oskari Kössi sijoittui parhaana suomalaisena 16:nneksi. ”Tavoite jäi saavuttamatta”, hän sanoi.
Lotta Jaakkola aloittaa Ampumaurheiluliiton ympäristö- ja olosuhdepäällikkönä runsaan kahden viikon kuluttua, kerrottiin lauantaina Vantaalla pidetyssä liittovaltuuston kokouksessa.
Joonas Kallio sijoittui isopistoolissa hienosti kolmanneksi, kun iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cup alkoi lauantaina Saksan Suhlissa.
Suomalaisten urheiluampujien hyvät suoritukset jatkuivat lauantaina, kun Marjut Heinonen sijoittui Changwonin maailmancupin naisten skeetissä yhdeksänneksi (117). Finaaliin mentiin kiekkoa paremmalla tuloksella. Oskari Kössi on miesten skeetin ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen parhaana suomalaisena kymmenentenä.
Emmi Hyrkäs sijoittui naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa hienosti 13:nneksi, kun ampumaurheilun maailmancup jatkui perjantaina Etelä-Korean Changwonissa. Finaaliraja oli vain pisteen Hyrkäksen tulosta parempi. Henna Viljanen oli 67:s. Marjut Heinonen on naisten skeetin ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen 14:ntenä.
Juho Kurki sijoittui miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa 15:nneksi, kun ampumaurheilun maailmancup jatkui torstaina Etelä-Korean Changwonissa. Hänen tuloksensa oli 1174. Finaaliraja oli kolme pistettä parempi. Cristian Friman oli 71:s.