Hollolan Hälvälässä järjestettiin viikonvaihteessa 300 metrin kiväärilajien SM-kilpailut. Mitalit jaettiin M-, N- ja M20-sarjoissa. KaA:n Juho Kurki voitti miesten sarjassa kaksi mestaruutta ja yhden pronssin sekä kuorrutti 3×40 laukauksen mestaruutensa uudella SE-tuloksella. Naisten sarjassa MA:n Satu Korhola juhli kahta mestaruutta.
MM-Moskova päättyi: Suomi 7:s skeetin sekajoukkuekilpailussa

Jännitystä riitti vielä viimeisenäkin päivänä haulikkolajien MM-kilpailuissa Moskovassa, sillä Suomi pääsi skeetin sekajoukkuekilpailussa finaaliuusintaan ja sijoittui lopulta seitsemänneksi. Suomen joukkueessa ampuivat Tommi Takanen ja Marjut Heinonen. Kilpailuun osallistui 41 joukkuetta. (lisää…)
MM-Moskova: Suomi viides miesten skeetin joukkuekilpailussa, Eetu Kallioinen kiekon päähän poikien finaaliuusinnasta

Suomi oli miesten skeetin joukkuekilpailussa viides ja Eetu Kallioinen jäi kiekon päähän poikien finaaliuusinnasta, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat lauantaina Moskovassa. Kallioinen sijoittui kahdeksanneksi. Tommi Takanen oli miesten skeetissä 21:s. (lisää…)
MM-Moskova: Marjut Heinonen jäi kiekon päähän finaaliuusinnasta ja oli yhdeksäs

Marjut Heinonen jäi naisten skeetissä kiekon päähän finaaliuusinnasta ja sijoittui yhdeksänneksi, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat perjantaina Moskovassa. Kaksi täyttä sarjaa on nostanut Tommi Takasen miesten skeetissä 12. sijalle ennen viimeistä kilpailupäivää. Kärki on kahden kiekon päässä. Poikien sarjassa Eetu Kallioinen on viidennellä sijalla vain kiekon kärkikaksikkoa jäljessä. (lisää…)
Suomalaisille ropisee mitaleita mustaruudin EM-kisoissa
Suomalaiset ovat aloittaneet hienosti mustaruudin EM-kilpailut Espanjan Granadassa, sillä jo kahden ensimmäisen päivän saldo on neljä mitalia.
MM-Moskova: Marjut Heinonen naisten skeetissä kolmantena, Eetu Kallioinen kahdeksantena poikien sarjassa

Marjut Heinonen on naisten skeetissä kolmantena ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat torstaina Moskovassa. Eetu Kallioinen jatkaa poikien kilpailua kahdeksannelta sijalta. He ampuivat tuloksen 48. Tommi Takanen rikkoi miesten sarjassa 47 kiekkoa ja on 28:ntena. (lisää…)
Kongsbergin taululaitteet esillä
Kongsbergin taululaitteita maahantuova Suomen Biathlon järjestää Roukalahden ampumaradalla (Louhenmutka 13, Liperi) SYYSESITTELY-tapahtuman 16.9.2017 klo. 10-13 , jossa ensi kertaa Suomessa isommalle yleisölle esittelemme Kongsberg-järjestelmää tyylillä ”Näe , koe ja keskustele”. (lisää…)
IPSC World Shoot päätökseen
Pistoolipracticalin maailmanmestaruuskilpailut ammuttiin Ranskan Chaterauouxissa 28.8.-3.9. Lähes 1500 kilpailijaa suoritti kuuden kilpailupäivän aikana 30 asemaa, jotka erottelivat hyvät parhaista erittäin haastavalla stage-suunnittelulla ja vaikeilla laukauksilla. (lisää…)
MM-Moskova: Miki Ylönen kahdeksas poikien kaksoistrapissa

Miki Ylönen sijoittui poikien kaksoistrapissa kahdeksanneksi, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat tiistaina Moskovassa. Sami Ritsilä oli miesten kilpailussa 29:s. Naisten kilpailulla ei ollut MM-arvoa, vaan se oli GP-kilpailu. Mopsi Veromaa oli neljäs ja Marika Salmi seitsemäs. (lisää…)
Kasa-ammunnan SM-mitalisteja ratkottiin viikonloppuna Lohtajalla
Kasa-ammunnan SM-kilpailuissa Lohtajalla viikonloppuna mestareiden nimet olivat Vammalan seudun ampujia edustava Henri Raudaskoski ja Himangan Metsästysseuran Marko Kallio.






