Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi Minna Leinosen Vuoden vammaisampumaurheilijana kauden päätöstilaisuudessaan lauantaina 4. marraskuuta Vierumäellä. Kajaanin Ampujia edustava 25-vuotias Leinonen ansaitsi palkinnon toisen kerran peräkkäin. Minna Leinonen ampui neljänneksi ja viidenneksi vammaisampumaurheilun MM-kilpailussa Sargansissa Sveitsissä heinäkuussa. Pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen avoimen luokan kilpailussa hän oli neljäs tuloksella 682,4 (581+101,6) ja jäi vain 0,8 pistettä mitalista. Päälajissaan, ilmakiväärin […]
5407 uutisartikkelia
– Joihinkin tavoitteisiin pääsin ja jossakin määrin eteenpäin menin, mutta vielä tavoiteltavaa piisaa, toteaa olympiapistooliampuja Marko Talvitie, jonka Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi Vuoden yllättäjänä kauden päätöstilaisuudessaan 4. marraskuuta Vierumäellä. Lehtimäen Ampujia edustava 29-vuotias Talvitie ampui kauden ensimmäisessä maailmancupissa toiseksi 780,0 (581+199,0) pisteellä. Sekä peruskilpailun että finaalin tulos oli silloin uusi Suomen ennätys. Kauden viimeisessä kilpailussa, maailmancupin […]
Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi Vuoden nuorena ampujana Jesse Louhelaisen kauden päätöstilaisuudessa 4. marraskuuta Vierumäellä. Lahden Ampumaseuraa edustava 18-vuotias Louhelainen ampui nuorten MM-pronssia heinä-elokuun vaihteessa Zagrebissa. – Menen vuoden kerrallaan. Ensi vuonna tavoitteet ovat MM-kilpailussa (syyskuussa Nikosiassa Kyproksella) ja EM-kilpailussa (heinäkuussa Granadassa Espanjassa). Mitali olisi tarkoitus arvokilpailuista ottaa, hän toteaa. Ampumaurheiluliitto valitsi Louhelaisen Vuoden nuoreksi ampujaksi toisen […]
Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi siluettiampuja Petri Savinaisen Vuoden ampujana kauden päätöstilaisuudessa, Grande Finalessa, lauantaina 4. marraskuuta Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Savinainen ampui pistooleilla siluetin MM-kilpailussa Bloemfontainissa Etelä-Afrikassa syyskuussa lähes uskomattoman jättipotin: kahdeksan kultamitalia ja neljä hopeamitalia. Sibbo Skyttegilleä edustavan 42-vuotiaan Savinaisen kultamitaleista on viisi ja hopeamitaleista kolme on henkilökohtaisia. – Kyllä mitalimäärä on sellainen, ettei sitä oikein […]
– Skeetin tulevaisuus näyttää hyvältä. Meillä on kasvamassa nuoria, jotka ovat samalla tasolla kuin Marko Kemppainen heidän ikäisenään. Taso on laajempi kuin aiemmin. Naisten puolella on ampujia vähemmän, mutta sielläkin on hyviä, arvioi Lauri Siltavirta, jonka Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi Vuoden valmentajana ampumaurheilun kauden päätöstilaisuudessa Vierumäellä 4. marraskuuta. Siltavirta työskentelee Marko Kemppaisen ja Maarit Lepomäen henkilökohtaisena […]
Kankaanpään Ampujat ry järjestää Lounais-Suomen alueen 1. ja 2. luokan tuomarikurssin Kankaanpään Osuuspankin tiloissa 15.-16.11.2006 klo 18.00 alkaen. Kurssin hinta on 20 €. Tilaisuus on avoin kaikille seuroille. Kurssilla voi suorittaa kivääri- tai pistoolilajien tuomarikortin. Ilmoittautumiset 10.11.2006 mennessä sähköpostilla Esa Esalalle esa.esala@dnainternet.net tai puhelimella 0400-724285. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava laji, jolle osallistuu sekä tuomarikortin luokka, […]
Aika: la 18.11.2006 alkaen klo 11 Paikka: Tampere, Pirkanmaan res. piirien toimisto, Väinölänkatu 2, 2. kerros Kerro ilmoittautumisen yhteydessä kumpaan lajiin osallistut sekä tuletko suorittamaan I vai II luokan tuomarikorttia. I luokan korttia suorittavilla tulee olla omat sääntökirjat mukana (sekä yleinen että lajiosa). Kurssin hinta on 10 €, joka maksetaan paikan päällä. Tauolla kahviosta mahdollisuus […]
Vierumäen kartta vuoden 2006 Grande Finale -tapahtumaan Vuoden 2006 lajiparlamentit ja Vuoden parhaiden ampumaurheilijoiden palkitsemistilaisuus Grande Finale järjestetään 4.-5.11.2006 Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Perinteisten lajiparlamenttien lisäksi ohjelmassa on mukana omana osionaan yhdistetty seurojen puheenjohtajien ja avaintoimijoiden koulutus sekä ympäristökoulutus. Ohjelmarunko Lauantai 4.11.9.00 Ilmoittautuminen. Vierumäellä majoittuvat Vierumäki reception ja lauantaiksi tulevat Urheiluhalli.9.30 Yhteinen avaus Urheiluhallin auditoriossa11.00 Lajiparlamentit […]
Ampumaurheiluliiton Lounais-Suomen alue järjestää kilpailumatkan ilma-aseiden Swedish Cup -kilpailuun 2.-7.1.2007. Matka taittuu 50 hengen linja-autolla ja laivalla. Lounais-Suomen alue hoitaa matkajärjestelyt kokonaisuudessaan: laiva- ja linja-automatkan lisäksi myös majoituksen. Matkaa järjestävä Jarmo Engblom lupaa lisätietoja matkan hinnasta ja majoitusvaihtoehdoista Grande Finale -tapahtumassa viikonvaihteessa 4.-5. marraskuuta Vierumäellä. – Minulla on vielä koukut vetämässä majoituksista. Tämän viikon aikana […]
Keski-Suomen Ampujat ry esittäytyy perjantaina 27.10. klo 12-16.30 Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. Museon osoite on Kauppakatu 25. Tapahtumaan on vapaa pääsy – tervetuloa! Paikalla on kaksi seuran jäsentä, pistoolijaoston aktiivia, kertomassa seuran toiminnasta sekä yleensä ampumaurheilusta harrastuksena ja kilpaurheilumuotona. Mukana on myös paljon ampumaurheiluun liittyvää välineistöä. Yleisötapahtuma kuuluu aseharrastuksesta ja aseiden historiasta kertovaan Täysosuma-näyttelyyn. Näyttelyssä […]