Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden 2018 toinen numero on ilmestynyt.
2566 uutisartikkelia
Kahdeksan suomalaista urheiluampujaa on nimetty Münchenin maailmancupiin, joka järjestetään 22.-29. toukokuuta.
Satu Mäkelä-Nummelan erinomainen vire jatkuu, sillä hän teki Tshekin Brnossa naisten trapin uuden Suomen ennätyksen. SE kirjataan nyt numeroin 121.
Kansainvälinen ISCH-kilpailu Saksan Hannoverissa päättyi sunnuntaina Henna Viljasen kuudenteen sijaan tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa.
Sibbo Skyttegillen Simi Väätäinen teki skeetissä tuloksen 121 Siilinjärvellä viikonloppuna järjestetyissä Kärki-kisoissa.
Taitokaari-Trap järjestettiin lauantaina Lempäälässä kuudennen kerran, ja tässä asemansa vakiinnuttaneessa kansallisen trapin kilpailussa oli kisailemassa jälleen yli sata osanottajaa.
Joni Stenström teki ennätyksensä ilmakiväärissä, kun kansainvälinen ISCH-kilpailu jatkui lauantaina Saksan Hannoverissa.
Suomalaiset kivääriampujat jatkoivat perjantaina urakointiaan Saksan Hannoverissa järjestettävässä kansainvälisessä ISCH-kilpailussa.
Juho Kurki oli ilmakiväärissä upeasti toinen, kun ampumaurheilun maailmancup jatkui Yhdysvaltain Fort Benningissä perjantaina. ”Ensimmäinen mitalini maailmancupissa”, Kurki riemuitsi kilpailun jälkeen. Aleksi Leppä sijoittui 17:nneksi.
Saksan Hannoverissa on käynnissä kansainvälinen ISCH-kilpailu, johon osallistuu suomalaisia kivääriampujia. ISCH eli International Shooting Competitions of Hannover on myös näyttökilpailu elo-syyskuussa järjestettäviin ISSF:n kaikkien lajien MM-kisoihin. Ne ovat Etelä-Korean Changwonissa 31.8.-15.9.