Vuoden viimeinen ampumaurheilun maailmancup alkoi suomalaisittain mainiosti torstaina Azerbaidzhanin Gabalassa. Avauspäivän parhaista suomalaissijoituksista vastasivat Aleksi Leppä ja Juho Kurki, jotka sijoittuivat miesten ilmakiväärissä 11:nneksi ja 12:nneksi.
2566 uutisartikkelia
Esa Oinonen voitti kansallisen trapin M-sarjan Suomen mestaruuden lauantaina Hollolan Hälvälässä. Hän oli voittamassa myös joukkuemestaruutta, sillä Porin Haulikko Club voitti joukkuekisan.
Ensimmäiset IPSC:n kiväärin MM-kilpailut järjestetään Venäjällä 4.-11. kesäkuuta. Kisoja varten on valmistunut uusi ampumarata-alue Patriootti-puisto lähelle Moskovaa.
Viime vuonna alkanut ammunnan yläkoululeiritys saa jatkoa syksyllä. Silloin starttaa valtakunnallinen ammunnan akatemia 2017-18 Tanhuvaaran urheiluopistolla. Viime vuonna valituista kymmenestä ampujasta tulevassa akatemiassa jatkaa kahdeksan ja uusia ampujia valittiin myös kahdeksan, kertoo akatemiatoiminnasta vastaava Sami Piisilä. Akatemia toiminnassa painopisteessä ovat elämänhallintataidot (mm. ajanhallinta, ravinto, lepo, unikoulu, psyykkinen valmennus ja sosiaalinen elämä) ja ammunnassa lajivalmennus sekä […]
Inkoossa järjestetään 17. kesäkuuta kaikille avoin liikkuvan maalin leiripäivä. Päivän aikana pääsee harjoittelemaan maajoukkueleirin tunnelmassa, ja samalla saa opastusta maajoukkueurheilijoilta ja -valmentajalta.
Oheisena pdf-liitetiedostona kesän pistoolin ruutiaserankingin tilanne Mikkelin Matin kisojen jälkeen. Seuraavan kerran pistoolin rankingpisteistä kisataan Porin Länsirannikon kisoissa 10.-11. kesäkuuta. Ranking 2017_Tilanne Mikkelin Matin kisojen jälkeen_30052017
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry teki ja teetti 2774 dopingtestiä Suomessa sekä ulkomailla viime vuonna. Rio de Janeiron olympialaiset ja paralympialaiset sekä tänä vuonna vietettävän Suomi 100 -juhlavuoden kotikisat näkyivät viime vuoden testauksen painotuksissa.
Mikkelissä ammuttiin viikonvaihteessa 46. Matin kisat. Kisoissa tehtiin kaksi Suomen ennätystä.
Kivääriampujat antoivat EM-näyttöjä viikonvaihteessa Inkoossa. Näyttöjä annettiin 50m pienoiskiväärin asento- ja makuukilpailuissa.