Suomen Ampumaurheiluliiton 100-vuotisjuhlavuoden pääjuhla järjestettiin lauantaina Tampereella. Yksi illan kohokohdista oli Kalle Virtapohjan kirjoittaman historiateoksen julkistaminen.
485 uutisartikkelia
Kivääripracticalin MM-kilpailut Ruotsin Karlskogassa saatiin lauantaina päätökseen, ja suomalaisille päivä tiesi tuhtia mitalisadetta. Kahden henkilökohtaisen maailmanmestaruuden lisäksi Suomi saavutti kolme joukkuemestaruutta sekä tukun muita mitaleita. Kärjessä olivat edellisistä MM-kilpailuista Moskovasta tutut nimet, mutta hieman eri järjestyksessä.
Kivääripracticalin MM-kilpailuissa Ruotsin Karlskogassa tuli tiistaina kolmas kilpailupäivä täyteen. Kolmen ensimmäisen kisapäivän aikana kilpailijat olivat ampuneet 13-19 asemaa, joten MM-kilpailu oli tiistaina kutakuinkin puolivälissä.
Kivääripracticalin MM-kilpailut käynnistyvät sunnuntaina 4. elokuuta Ruotsin Karlskogassa. Viisi päivää kestävien maailmanmestaruuskilpailujen aikana ammutaan 30 asemaa ja noin 500 laukausta.
Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden 2019 kolmas numero on ilmestynyt.
Practical-ammunnan SM-kisat pidettiin Kouvolassa Utin Tyrrissä 29.-30.6.2019. Kisa ammuttiin hyvissä keliolosuhteissa ja kisajärjestelyt toimivat hyvin, mm. aikataulut pitivät.
Tsekin Znojmossa kilpailtavassa Euroopan suurimmassa practical-kilpailussa suomalaisista parhaiten sijoittui Vaasan Ampujia edustava Raine Peltokoski, joka oli PCC-luokassa sijalla seitsemän. Top 10 -sijoituksia Suomeen tuli viisi.
Sadetta, tuulta, ukkosta ja polttavaa auringonpaistetta – keli vaihteli IPSC Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Kööpenhaminassa. Kisassa oli mukana myös kolmen ampumaurheilijan Team Finland, johon kuuluivat Timo Jetsonen, Kari Kivistö ja Kai Korjula.
Kaksi suomalaista practical-ampujaa on nimetty italialaisen asevalmistajan Benellin kansainväliseen tiimiin. He ovat Kim Leppänen ja Jaakko Viitala.
Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden 2019 toinen numero on ilmestynyt.