Suomen Olympiakomitea tekee selvityksen koronapandemian akuuteista vaikutuksista jäsenjärjestöjensä yhdistysmuotoisiin urheiluseuroihin. Selvitys on jatkoa valtion liikuntaneuvoston (VLN) viime toukokuussa tekemään seurakyselyyn.
1634 uutisartikkelia
Haulikon II-luokan tuomarikurssi on nyt julkaistu sähköiseen oppismisalusta Clanediin. Kurssi sisältää verkkomateriaalin ja kokeen sekä suomen- että ruotsinkielisenä.
Neljätoista suomalaista ampumaurheilijaa osallistuu sunnuntaina Italian Lonatossa alkavaan haulikkolajien maailmancupiin.
Tornionseudun Ampujat on saanut 10 000 euroa ja Simpeleen Hahlo 5000 euroa seuratukea, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi tiistaina liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea.
Ampumaurheilun yläkoululeirityksiä järjestetään kaudella 2021-2022 vain Kisakallion urheiluopistolla. Suomen Ampumaurheiluliitto suosittelee tavoitteellisesti harjoittelevia ampumaurheilijoita hakemaan mukaan yläkoululeiritykseen. Yläkouluvaihe on tärkeä osa Urheilijan polkua ja kasvua huippu-urheilijaksi. Leiritys on tarkoitettu yläkoululaisten lisäksi myös ammattikouluissa tai lukioissa opiskeleville. Suomen Ampumaurheiluliiton yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Valmennus toteutetaan yhdessä Kisakallion Urheiluopiston sekä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian (URHEA) kanssa. Yhteistyöverkoston keskeisimpiä […]
Timo Laitinen oli paras suomalainen skeetin EM-näyttökilpailussa Italian Arezzossa.
Suomen skeetin miesten A-maajoukkue on kilpailemassa Italian Arezzossa. Kyseessä on EM-näyttökilpailu, ja ensimmäisen päivän jälkeen paras suomalainen on Timo Laitinen tuloksellaan 74.
Liikkuvan maalin EM- ja MM-kilpailut piti järjestää Ranskassa kesäkuussa, mutta ne on siirretty myöhempään ajankohtaan.
Ampumaurheiluliiton hallitus nimesi tiistain kokouksessaan Suomen joukkueet Kroatiassa touko-kesäkuussa järjestettäviin kiväärin, pistoolin ja haulikon EM-kilpailuihin sekä liikkuvan maalin EM- ja MM-kisoihin Ranskaan.
Markus Ahtiainen valittiin Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtajaksi lauantaina pidetyssä kokouksessa.