Perinteinen Grande Finale -viikonloppu järjestetään jälleen lokakuun lopulla Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tapahtuma rakentuu jaostojen lajiparlamenttien ja liiton palkitsemisgaalan ympärille. Tänä vuonna mukana on myös koulutusta seuroille.
485 uutisartikkelia
Ampumaurheiluliitto avasi sopimuskauden päättyessä myös kaikki valmentajien tehtävät. Heidät piti valita syyskuussa, mutta aikataulusyistä valinnat ovat siirtyneet Ampumaurheiluliiton hallituksen lokakuun kokoukseen.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) tutustui ampumaurheiluun ja sen aktiivitoimijoihin maanantaina Helsingin Santahaminassa. ”On mukavaa, että järjestitte tällaisen tilaisuuden”, hän sanoi Ampumaurheiluliiton isännöimässä tapahtumassa.
REACH-komiteassa hyväksyttiin torstaina lyijyhaulien käyttöä kosteikkoalueilla koskeva rajoitusehdotus. Ampumaurheiluliitto tuomitsee sen, ettei päätös lopulta perustunut tieteellisesti tutkituille faktoille ja oli Euroopan kemikaaliviraston esitystä tiukempi.
Tarkkuuslajit (ammunta, curling, jousiammunta ja keilailu) jatkavat yhteistyötä valmentajakoulutuksessa ja järjestävät yhteisen 1-tason valmentajakoulutuksen syksyllä 2020. Koulutus sisältää yhteensä kolme lähijaksoa (pe-su), joista kaksi on yleisjaksoa ja kolmas toteutetaan lajikohtaisesti erillisenä. Koulutus sisältää lähijaksojen lisäksi oppimistehtäviä. Lähijaksot alkavat perjantaisin klo 17.00 ja päättyvät sunnuntaisin klo 15.00 Koulutuksessa painotetaan tiedon soveltamista käytännön valmennustyöhön. Koulutuksen aikana harjoitellaan […]
Ampumaurheiluseuralla on monia tehtäviä. Mm. tarjota ampumaurheilutoimintaa paikkakunnalla sekä tarjota hyvää ammunnan opetusta ja ohjausta. Seurassa, jossa on laadukasta toimintaa, on jäsenien hyvä olla. Varmistaakseen laadukkaan toiminnan on paikallaan kehittää seurassa asioita. Onko ampumaurheiluseurassanne ajateltu kehittää jotain uutta? Uudella projektilla voidaan vaikkapa lähestyä uusia ryhmiä, tarjota ampumaurheiluun liittyvää toimintaa jopa ampumaseuran ulkopuolelle. Oleellista on, että […]
Kevään kilpailutauon jälkeen practicalistit kokoontuivat viikonloppuna Nokialle, missä ratkottiin pitkästä aikaa miniriflen SM-tittelit sunnuntaina 28. kesäkuuta.
Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston kokous pidettiin sunnuntaina. Koronavirustilanteen myötä säädetty laki mahdollisti tilapäisen poikkeamisen yhdistyslaista ja kokoukseen osallistumisen etäyhteydellä. Kokous hyväksyi liiton strategian vuosille 2021-24.
Suomen Ampumaurheiluliitto ry (SAL) on maamme urheilutoiminnan vanhimpia ja menestyksekkäimpiä lajiliittoja. Se on perustettu vuonna 1919. Ampumaurheiluliittoon kuuluu noin 300 jäsenseuraa, joissa ampumaurheilua harrastaa noin 30 000 henkilöä. Sopimuskauden päättyessä avaamme nyt haettavaksi kaikki ampumaurheiluliiton valmentajien tehtävät: trap: päävalmentaja, nuorten valmentaja, paravalmentaja skeet: päävalmentaja, nuorten valmentaja kivääri: päävalmentaja, nuorten valmentaja, paravalmentaja pistooli: päävalmentaja liikkuva maali: päävalmentaja […]
Suomen Ampumaurheiluliitto ry (SAL) on maamme urheilutoiminnan vanhimpia ja menestyksekkäimpiä lajiliittoja. Se on perustettu vuonna 1919. Ampumaurheiluliittoon kuuluu noin 300 jäsenseuraa, joissa ampumaurheilua harrastaa noin 30 000 henkilöä. Haemme nyt päätoimiseen työsuhteeseen valmennuksen johtajaa. Tehtävä on määräaikainen 1.1.2021-31.12.2024. Valmennuksen johtaja vastaa Ampumaurheiluliiton huippu-urheilutoiminnasta yhdessä lajikohtaisista maajoukkuevalmentajista koostuvan tiiminsä kanssa. Tehtävänäsi on organisoida ja kehittää liiton valmennusjärjestelmä […]