Ampumaurheiluliitto nimesi 10 valmentajaa
9.10.2020 klo 10:02
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kari Kopra jatkaa trapin päävalmentajana ensi vuoden ajan. (Kuva: Lassi Palo)

Ampumaurheiluliiton hallitus on nimennyt kymmenen valmentajaa, jotka aloittavat tehtävissään ensi vuoden alussa.

Ampumaurheiluliitto nimesi elokuussa uudeksi valmennuksen johtajaksi Henna Torpon, joka aloittaa tehtävässään vuoden 2021 alussa. Ampumaurheiluliitto avasi sopimuskauden päättyessä myös kaikki valmentajien tehtävät. Heidät piti valita syyskuussa, mutta aikataulusyistä valinnat siirtyivät Ampumaurheiluliiton hallituksen lokakuun kokoukseen, joka pidettiin keskiviikkona 7. lokakuuta.

Valmentajien tehtävät ovat määräaikaisia ja alkavat 1.1.2021. Sopimukset ovat pääsääntöisesti 2+2-vuotisia. Osa tehtävistä on päätoimisia ja osa erilaajuisia osa-aikaisia tai oto-tehtäviä.

Ampumaurheiluliittoon tuli lähes 40 työhakemusta. Valtaosa hakijoista oli ulkomaalaisia. Kansainvälinen haku oli ainoastaan olympialajeissa. Haastatteluissa oli seitsemäntoista henkilöä. Lähes kaikissa lajeissa oli enemmän kuin yksi hakija, jolloin keskeiseen rooliin nousi myös maajoukkueurheilijoilta saatu palaute. Olympiakomitean tarkkuuslajien lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari oli mukana hakuprosessissa.

Nimetyistä valmentajista seitsemän on toiminut aiemmin Ampumaurheiluliitossa valmennustehtävissä. Kolme on uusia: unkarilainen Szabolcs Herczegh (kivääri), brittiläinen John Leighton-Dyson (pistooli) ja italialainen Pietro Genga (skeet).

– Valmentajavalinnoissa on pyritty mahdollistamaan menestys Tokion olympialaisissa mutta ennen kaikkea katsottu kohti Pariisia 2024. Prosessi on ollut työläs, mutta olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Minulla on valinnoista hyvä fiilis, Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen sanoi.

Ampumaurheiluliiton valmentajanimitykset 1.1.2021 alkaen

Kivääri
Päävalmentaja: Szabolcs Herczegh, Unkari
Lajivalmentaja ja parakoordinaattori: Pirjo Peltola
Paravalmentaja: Timo Vaitiniemi

Herczegh, 40, on toiminut vuodesta 2013 lähtien Qatarin kiväärimaajoukkueen valmentajana. Hän oli Unkarin kiväärijoukkueen johtajana Lontoon olympialaisissa 2012. Vuosina 2009-2013 Herczegh oli mukana unkarilaisen huippuampujan Peter Sidin valmennuksessa. Herczegh on valmis muuttamaan Suomeen uuden työtehtävänsä vuoksi. Hän sijoittuu Turkuun, jonne kiväärin maajoukkuevalmennus on keskitetty.

Peltola, 59, on toiminut Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentajana ja paralympialajien koordinaattorina sekä Turun seudun urheiluakatemian kiväärivalmentajana vuodesta 2017 lähtien. Sitä ennen Peltola toimi kiväärin lajivalmentajana, kiväärilajien päävalmentajana, lajipäällikkönä ja maajoukkuevalmentajana. Ampumaurheiluliitto nimesi hänet Vuoden valmentajaksi 2001 ja Vuoden ampumaurheilijaksi 1988, jolloin hän sijoittui Soulin olympialaisten ilmakiväärissä viidenneksi ja pienoiskiväärissä 11:nneksi.

Vaitiniemi on toiminut Ampumaurheiluliiton parakiväärin lajivalmentajana neljän vuoden ajan sekä Jarkko Myllyn ja Timo Keskisimosen henkilökohtaisena valmentajana kuuden vuoden ajan. Mylly on saavuttanut Suomelle maapaikan Tokion paralympialaisiin. Vaitiniemi asuu Haapajärvellä.

Pistooli
Päävalmentaja: John Leighton-Dyson, Iso-Britannia

Vuonna 1950 syntynyt Leighton-Dyson on työskennellyt ampumaurheilun eri tehtävissä niin Isossa-Britanniassa kuin Kuwaitissakin. Hänellä on ollut ja on edelleen henkilökohtaisia valmennettavia useissa lajeissa, ja hän on konsultoinut muun muassa kotimaansa poliisivoimia ja puolustusministeriötä.

Trap
Päävalmentaja: Kari Kopra
Nuorten valmentaja ja paravalmentaja: Pekka Maunula

Kopra on toiminut viimeksi kuluneiden kolmen vuoden ajan trapin päävalmentajana sekä aiemmin vuoden ajan lajivalmentajana ja kahden vuoden ajan nuorten valmentajana. Hänellä on myös henkilökohtaisia valmennettavia. Uuden päävalmentajan valintaa aletaan valmistella ensi vuoden alussa, koska Kopra ei ole käytettävissä ensi vuoden jälkeen.

Orimattilalainen Maunula on toiminut trapin lajivalmentajana ja paravalmentajana sekä aiemmin kaksoistrapin maajoukkuevalmentajana (2000-2016). Myös Maunulalla on henkilökohtaisia valmennettavia, ja hänet valittiin Ampumaurheiluliiton Vuoden valmentajaksi 2019.

Skeet
Päävalmentaja: Pietro Genga, Italia
Nuorten valmentaja: Jorma Korhonen

Genga, 49, on kokenut ampumaurheilija, jonka parhaisiin saavutuksiin kuuluvat MM-kultamitali Tampereella 1999, viisi maailmancupin palkintosijaa ja 15. sija Sydneyn olympialaisissa (2000). Genga on toiminut Tanskan skeetin maajoukkueessa valmentajana 2009-12 ja 2017-18 sekä Kyproksen maajoukkuevalmentajana 2013-16.

Korhonen palasi yhdentoista vuoden tauon jälkeen Ampumaurheiluliittoon skeetin valmentajaksi, kun liitto nimesi hänet tämän vuoden alusta skeetin nuorten ja B-maajoukkueen valmentajaksi. Korhonen toimi skeetin lajivalmentajana vuosina 2002–2009. Hän on edustanut Suomea MM-ja EM-kilpailuissa sekä Barcelonan olympialaisissa (1992), joissa hän oli 16:s. Korhonen asuu Kouvolan Valkealassa.

Liikkuva maali
Päävalmentaja: Ville Häyrinen

Heinolalainen Häyrinen, 38, on toiminut liikkuvan maalin oto-lajivalmentajana vuodesta 2008 lähtien, ja hänet on valittu Ampumaurheiluliiton Vuoden valmentajaksi 2009 ja 2014. Häyrisellä on myös ollut ja on useita henkilökohtaisia valmennettavia.

Practical
Valmennuskoordinaattori: Kari Kivistö

Valkeakoskella asuva Kivistö, 53, on toiminut practicalin valmennuskoordinaattorina vuoden 2019 alusta lähtien.