Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt neljä miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Tukea myönnettiin 425 hankkeelle, joista neljä ampumaurheiluseuraa sai tukea. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotoista. Seuratuen painopisteenä on lasten ja nuorten liikunnan sekä perheliikunnan edistäminen tavoitteena liikunnallisen elämäntavan omaksuminen ohjatussa seuratoiminnassa. Seuratuella tuettiin myös hankkeita, joissa pyritään vaikuttamaan harrastamisen kustannuksiin, edistetään monikulttuurista toimintaa ja erityisliikuntaa. – Seuratuen […]
9285 uutisartikkelia
Oskari Kössi järjesti riemukkaan vapunpäivän Kyproksen Larnakassa, kun hän sijoittui skeetin maailmancupissa hienosti viidenneksi. Hän oli ensimmäisen kerran mukana maailmancupin finaalissa. Tommi Takanen nappasi uransa toiseksi parhaan maailmancupin sijoituksensa ollen kymmenes.
Haulikkolajien maailmancup alkoi sunnuntaina Kyproksella. Suomen skeet-miehet jatkavat toiseen kilpailupäivään hyvistä asemista. Naisten skeetissä Niina Aaltonen sijoittui 42:nneksi.
Kivääriampujien tavoin myös pistooliampujat ovat antaneet EM- ja MM-kisanäyttöjä. Pistooliampujat ovat kilpailleet Inkoossa ja Virossa Heli Rassin muistokilpailuissa.
Inkoossa ammuttiin tänään kiväärin EM- ja MM-näyttökilpailu. Olosuhteet olivat lievästi sanoen kehnon sään takia hankalat, ja ne vaikuttivat tulostasoon.
Asko Terkola jatkaa Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtajana. Asiasta päätti SAL:n liittovaltuusto, jonka kokous pidettiin lauantaina Helsingissä.
Jarkko Mylly sijoittui ilmakiväärin R3-lajissa kahdeksanneksi Puolassa keskiviikkona järjestetyssä liikuntavammaisten kansainvälisessä Grand Prix -kilpailussa.
MKMS järjestää Mäntsälä GP Trap ja Kaksoistrap kilpailun 6.-7.5.2017. Kilpailun ilmoittautumisessa on ollut ongelma. Mikäli olet ilmoittautunut kilpailuun MKMS:n kotisivujen lomakkeen kautta ennen 22.4.2017, niin ilmoittautuminen on harmillisesti hävinnyt bittiavaruuteen. Käy siis pikaisesti ilmoittautumassa uudelleen oheisesta linkistä.
Suomen Ampumaurheiluliiton 100-vuotiaasta toiminnasta ollaan kirjoittamassa historiankirjaa. Teoksen kirjoittaa urheiluhistorioitsija, FT Kalle Virtapohja.
Suomen nuoret kivääriampujat eivät päässeet Euroopan nuorten liigan (EYL) karsintakilpailusta ensi syksynä järjestettävään finaaliin. Suomi sijoittui neljänneksi Ruotsin Öckerön karsintakisassa, kun kaksi parasta maata selvitti tiensä finaaliin.