suurenna kuva Marko Leppä on Vuoden sotilasvalmentaja. Kuva: Lassi Palo Vuoden sotilasvalmentajaksi on valittu yliluutnantti Marko Leppä Hämeen Rykmentistä. Hän sai palkintonsa vuoden 2011 parhaiden sotilasurheilijoiden julkistamistilaisuudessa torstaina Pääesikunnassa. Valintaperustelujen mukaan Marko Leppä, 45, on pitkän linjan menestyksekäs pistoolivalmentaja, joka toimii aktiivisesti kolmella eri sektorilla eli puolustusvoimien edustusvalmentajana, Urheilukoulun valmentajana sekä Suomen Ampumaurheiluliiton valmentajana sekä […]
1360 uutisartikkelia
Ilma-aseiden Suomen mestaruuskisat järjestetään 14.-15. tammikuuta Vierumäellä. Tulevana viikonloppuna kisataan ilmapistoolin, ilmakiväärin ja liikkuvan maalin lajeissa. SM-kilpailut toimivat 14.-20. helmikuuta myös Vierumäellä järjestettävien 10 m ilma-aseiden Euroopan mestaruuskisojen ns. esikisoina. Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta pitää SM-kisaviikonloppua erittäin tärkeänä tuleville EM-kisa-ampujille. – SM-kilpailut ovat meille erityisen tärkeät. Pääsemme ampumaan kovatasoisen kisan EM-kisaolosuhteissa oikean valaistuksen […]
Kansainvälinen ilma-aseiden Swedish Cup päättyi lauantaina Ruotsin Sävsjössä. Ensimmäisenä kilpailupäivänä eli torstaina suomalaiset saavuttivat kaksi lajivoittoa, kun Hanna Etula voitti naisten ilmakiväärin ja Kai Jahnsson miesten ilmapistoolin. Perjantaina Suomi sai kolme lajivoittajaa: Etulan ja Jahnssonin lisäksi Sami Heikkilä poikien liikkuvassa maalissa. Viimeisenä kisapäivänä suomalaisten lajivoitot tulivat samalle kolmikolle. Lahden Ampumaseuraa edustava Hanna Etula ylsi perjantaina […]
suurenna kuva Hanna Etula kuvattuna joulukuussa Turussa. Kuva: Matti Erkkilä suurenna kuva Sami Heikkilä nousi tutulle paikalleen eli ykköseksi perjantaina Sävsjössä. Kuva: Lassi Palo Hanna Etula tähtäsi toisena suomalaisena naisena täydet 400 pistettä ilmakiväärin peruskilpailussa Ruotsin Sävsjössä jatkuneessa kansainvälisessä ilma-aseiden Swedish Cupissa. Suomen ennätys on nyt ”Hannojen” ennätys, sillä ensimmäinen oli Hanna Pitkänen. Lahden Ampumaseuraa […]
suurenna kuva Kai Jahnsson voitti miesten ilmapistoolin Swedish Cupin ensimmäisenä päivänä. Kuvat: Lassi Palo suurenna kuva Hanna Etula oli naisten ilmakiväärin ykkönen. Kansainvälinen kolmipäiväinen ilma-aseiden Swedish Cup alkoi torstaina Ruotsin Sävsjössä. Ensimmäisenä kilpailupäivänä suomalaiset saavuttivat kaksi lajivoittoa, kun Hanna Etula voitti naisten ilmakiväärin ja Kai Jahnsson miesten ilmapistoolin. Poliisien Ampumaseuraa edustava Kai Jahnsson tähtäsi miesten […]
Ilma-aseiden Suomen mestaruuskisat järjestetään 14.-15.1. 2012 Vierumäellä. Viikonloppuna kisataan ilmapistoolin, ilmakiväärin sekä liikkuvan maalin lajeissa. Ilmapistoolissa ja –kiväärissä ammutaan naisten ja miesten sarjat sekä 20 -vuotiaiden nuorten sarjat. Muut sarjat kisataan Turussa 2.-4.3.2012. Liikkuvassa maalissa ammutaan aikuisten sarjojen lisäksi kaikki nuorten sarjat. Sarjat ja rajoitukset: 10 m ilmakivääri ja pistooli, Y, N, Y20, N20 10m […]
suurenna kuva Henri Sorvo. suurenna kuva Tomi-Pekka Heikkilä. suurenna kuva Tiia Törmälä. Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt kolmelle ampumaurheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2011-2012. URA:n apurahan saivat Tomi-Pekka Heikkilä, Henri Sorvo ja Tiia Törmälä. Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö jakoi Helsingissä torstaina järjestetyssä tilaisuudessa opiskeluapurahoja nyt jo 40. kerran. Kaikkiaan 89 huippu-urheilijaa sai apurahan 330 hakijan joukosta. Opiskeluapurahan saajat edustavat […]
Liikkuvan maalin ilmakivääriampujat kokoontuivat viikonloppuna Porin linja-autoaseman alakerrassa sijaitsevalle ilma-aseradalle. Satakunnan Ampujien isännöimä EM-näyttökilpailu toi paikalle Suomen ja samalla Euroopan parhaimmiston. Suomen ampujat ovat nimittäin monesti tuoneet mitaleita arvokisoista. Ensimmäistä kertaa Porissa ammuttu tämän tason kilpailu sai osanottajilta runsaasti kiitosta hyvistä olosuhteista. Normaalijuoksuissa Krister Holmberg ei antanut muille mitään mahdollisuutta. Viiden pisteen voitto oli kiistaton, […]
Suomen Ampumaurheiluliitto nimesi yhteensä 96 ampujaa nuorten tehoryhmävalmennukseen torstaina 1. joulukuuta. Vuodeksi 2012 valituista ryhmäläisistä uusia on 35 ja ryhmässään jatkavia 61. Pistoolin ryhmä uudistui eniten. Pistoolin 21 ryhmäläisestä uusia on kymmenen. Tehoryhmistä suurin laji on kivääri, kun kiväärilajien tehoryhmissä on 41 ampujaa. Heistä uusia ampujia on viisitoista. Liikkuvan maalin ryhmässä on kuusi urheilijaa. Heistä uusia on yksi. […]
suurenna kuva Tehoryhmän testileirillä oli ennätyksellinen osallistujajoukko. suurenna kuva Anton Aprelev kertoi omasta urheilijan polustaan. suurenna kuva Kivääriampujia oli testeissä yhteensä 38. suurenna kuva Pistooliampujia oli testeissä 22 ampujaa. suurenna kuva Pipsa Taskinen ja Mika Mankinen liikkuvan maalin testissä. suurenna kuva Liikkuvan maalin ampujia yhdessä rivissä. suurenna kuva Kiväärin tehoryhmän valmentajat yhteispotretissa. Vasemmalta alhaalta: Mikko […]