Kolmipäiväiset ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Espoossa.
3345 uutisartikkelia
Aleksi Leppä ja Alexandra Rosenlew voittivat ilmakiväärin ja Esa Savola ja Sonja Aaltonen ilmapistoolin Suomen mestaruudet, kun SM-kilpailut jatkuivat lauantaina Espoossa.
Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailujen ensimmäinen päivä on päättynyt Espoossa. Paralympiapaikkaa Pariisiin tavoitteleva Jarkko Mylly saavutti taas yhden Suomen mestaruuden lisää. ”Laitan myös tämän mitalin roikkumaan hirven sarveen”, hän naurahti.
Ampumaurheilussa on alkamassa tiivis ja mielenkiintoinen viikko.
Reetta Lustig ja Lasse Kurkela liipaisivat sunnuntaina ilmapistoolin alue-ennätykset Loviisan liikuntahallissa järjestetyissä Etelä-Suomen alueen mestaruuskilpailuissa. Lustigin (PAS) tulos oli N-sarjassa 562 ja Kurkelan (RS) M20-sarjassa kannustava 564 pistettä.
Maaliskuussa Espoossa järjestettävien ilmakiväärin ja -pistoolin SM kilpailun alustavassa aikataulussa on tehty muutoksia.
Ampumaurheiluliitto on nimennyt kymmenen urheilijaa ilmakiväärin ja -pistoolin EM-kilpailuihin. Kisat järjestetään Tallinnassa maaliskuussa.
Lauri Syrjä sijoittui kymmenenneksi kansainvälisen ilma-asekilpailun H&N Cupin poikien ilmakiväärissä. Hän teki tuloksen 622,0, kun finaaliin pääsi 0,5 pistettä paremmalla tuloksella.
Suomen joukkueet sijoittuivat Saksan Münchenissä järjestettävän H&N Cupin ilmakiväärin parikilpailussa 20:nneksi ja 30:nneksi.
Saksan Münchenissä jatkui torstaina kovatasoinen kansainvälinen ilma-asekilpailu H&N Cup.