Haulikon trapin rankingia on korjattu juniorien osalta. Kilpailujärjestäjän ohjeen rankingkilpailu listalta oli unohtunut Orimatilan IJSC kilpailu ja sen tuloksia ei nyt tämän vuoden rankingissa huomioida. Ranking pistetaulukot löydät täältä.
5320 uutisartikkelia
Kansainvälisen sotilasurheiluliiton (CISM) kilpailut jatkuivat keskiviikkona Sveitsin Thunissa. Päivän ehdottomasti tiukin kilpailu käytiin miesten vakiokiväärillä 300 metrin radallla, jossa kuumeesta jo hivenen toipunut Suomen Juho Kurki nappasi pronssia kovassa seurassa hienolla tuloksella 588. Kurki riisti pronssin tasatuloksella pystyn viimeisen sarjan turvin pistein 99 – 98 ennen Norjan Kim-Andre Lundia. Kurjen asentotulokset olivat 193 – 198 […]
Maanantaina 2.10 käynnistyneissä Kansainvälisen sotilasurheiluliiton kutsukilpailussa Sveitsin Thunissa on suomalaisittain lupaava tilanne. Ensimmäisenä kilpailupäivänä tänään tiistaina aloitettu isopistoolin joukkuekilpailu on tarkkuusosan jälkeen tauolla ja Suomi on lupaavasti hyvissä asemissa: johdossa! Suomen tarkkuusosan joukkuetulos on 868, mikä tarkoittaa keskiarvoltaan noin 289:n tulosta. Suomen keula toisena olevaan Puolaan on 9 pistettä ja kolmantena olevaan Sveitsiin on 12 […]
Lapua Eurooppa cupin 300m kiväärilajien finaalitapahtuma päättyi perjantaina Italian Tolmezzossa. Juho Kurki sijoittui 11:nneksi päätöslajissa eli 300m kiväärin 60 ls makuun kilpailussa.
Pistoolin tehoryhmän testileiri 20.-22.10.2017 pidetään Lohjalla, Kisakallion Urheiluopistolla. Testileirin kautta voi päästä mukaan tehoryhmävalmennukseen. Viikonlopun ohjelma sisältää mm. fyysisen kunnon testauksen, urheilijahaastattelun ja ampumaharjoituksia. Tehoryhmän testileiri pidetään samaan aikaan pistoolin maajoukkueleirin kanssa. KUTSU PISTOOLIN TEHORYHMÄN TESTILEIRILLE Pistoolin testileirille kutsutaan tämän kauden kaikki tehoryhmäläiset sekä uudet ryhmään haluavat urheilijat. Tehoryhmän testileirillä nuoret kokoontuvat näyttämään taitoja, kertomaan itsestään […]
Juho Kurki sijoittui kymmenenneksi 300m kiväärin 3×40 ls kilpailussa, kun Lapua Eurooppa cupin finaalitapahtuma jatkui torstaina Italian Tolmezzossa. Juha Rutonen oli 18:s.
Sporting-ampuja Juha Manninen palkittiin saapumiseränsä parhaana urheilijana, kun Urheilukoulun IV/2016 saapumiserän kotiuttamisjuhlaa vietettiin keskiviikkona Helsingin Santahaminassa.
Juho Kurki sijoittui 13:nneksi vakiokiväärissä, kun 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cupin finaalitapahtuma alkoi keskiviikkona Italian Tolmezzossa. Juha Rutonen oli 16:s.
Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on kutsunut kaksi suomalaista maailmancupin finaaliin, joka ammutaan lokakuussa Intian Delhissä. He ovat Oskari Kössi (skeet) ja Mopsi Veromaa (trap).
Ampumaurheiluliiton julkaisema Urheiluampuja-lehti (4/2017) on ilmestynyt.