Ampumaurheiluliitto
Facebookissa

Koulutuksen ja valmennuksen visio

Seuroissa, alueilla ja maajoukkuevalmennuksessa toimivat osaavat ohjaajat ja valmentajat.

Koulutukset

SAL järjestää seuraavilla toimintasektoreilla koulutusta:
- seura- ja järjestökoulutus (Hyvä Seura-koulutus)
- ohjaaja- ja valmentajakoulutusta
- tuomarikoulutusta
- ympäristökoulutusta

ME YHDESSÄ

Olemme SAL Tulevaisuusryhmä, joka sai alkunsa 1.- 2.9.2010 Vierumäellä pidetyistä SAL:n Tulevaisuuspäivistä.  Tulevaisuusryhmä koostuu mukaan innostuneista seuratoimijoista, urheilijoista, ampumakoulun vetäjistä aina seuran puheenjohtajiin saakka. 

Olemme istuneet ja miettineet asioita useaan otteeseen sekä testanneet ajatuksiamme mm. Lajiparlamentissa lokakuussa, SAL:n Liittokokouksessa ja liittovaltuustossa marraskuussa 2010.

Olemme rakentamassa ampumaurheilun polkua ja meille on kirkastunut näkemys, että seuran ja ampumaurheilun menestys tulevaisuudessa rakentuu harrastajan tarpeista ja toiveista.

Tarvitsemme Sinun näkysi ja apuasi, ajatuksia ja uusia näkökulmia seuraaviin asioihin: Mitä tarvittaisiin, että ampumaurheilun kiinnostavuus paranee ja saamme seuraamme mukaan vieläkin enemmän uusia harrastajia ja toimijoita?  Mitä tarvittaisiin, että viihtyisin harrastuksessani paremmin ja minulla olisi seurassa kivempaa/innostavampaa harrastaa ja toimia?  Millaisessa toiminnassa haluaisit olla mukana ja mitä tehdä ja miten toimia?

Voit ottaa meihin suoraan yhteyttä tai sitten alla olevan sähköisen lomakkeen avulla. Kiitos paljon avustasi ja ideoistasi!

Hanna Pitkänen, Kankaanpään Ampujat  pitkanen.hanna@gmail.com 

Hannu Haapaniemi, Pohjois-Hämeen Ampujat hannu.haapaniemi@amurinsahkopaja.fi

Heikki Rainio, Turun Seudun Ampujat  aluetalkkari@pp.inet.fi

Heikki Romppanen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat  heikki.romppanen@pp.phnet.fi

Janne Mäntynen, Heinolan Ampujat   janne.mantynen@phnet.fi

Jorma Lång, Kankaanpää Ampujat  jorma.long@luukku.com

Mikko Mattila, Myllykosken Ampujat  mikko.mattila@kymp.net

Mikko Nordquist, Satakunnan Ampujat  mikko.nordquist@suomi24.fi

Rainer Hirvonen, Toijalan Urheiluampujat   rainer.hirvonen@gmail.com
Tulevaisuusryhmän puheenjohtaja

Timo Rautio, Orimattilan Seudun Urheiluampujat  timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi

 

LÄHETÄ IDEOITASI JA KOMMENTTEJASI TULEVAISUUSRYHMÄLLE

Tarvitsemme apuasi, ajatuksia ja uusia näkökulmia seuraaviin asioihin: Mitä tarvittaisiin, että ampumaurheilun kiinnostavuus paranee ja saamme seuraamme mukaan vieläkin enemmän uusia harrastajia ja toimijoita?  Mitä tarvittaisiin, että viihtyisin harrastuksessani paremmin ja minulla olisi seurassa kivempaa/innostavampaa harrastaa ja toimia?  Millaisessa toiminnassa haluaisit olla mukana ja mitä tehdä ja miten toimia?

Tällä sivulla voit lähettä Tulevaisuus ryhmälle ideoita ja kommentteja, kiitos avustasi ja ideoistasi!
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

 

© 2012 Suomen Ampumaurheiluliitto

Liittosaitti