HUIPPUJEN TEKEMINEN EI OLE SEUROJEN ENSISIJAINEN TAVOITE

9.10.2003 klo 12:00

JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

”Kaikista ei tule huippu-urheilijoita. Tärkeää on saada lapset ja nuoret liikkeelle ja vanhemmat mukaan seuratoimintaan” Sievinen sanoi Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun (ESLU) 10-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä lauantaina. Hänen mukaansa on kuitenkin poikkeuksellista, että kymmenen vuotta uintia harjoitellut nuori ei kilpailisi. Harrastajien joukosta kasvaa aina myös huippuja.

Sievinen on oman uintiuransa ohessa valmentanut junioreja, pitänyt uimakoulua ja ollut seuransa Nummelan Kisaajien hallituksessa. ”Kisaajia kuvaa ihmisläheisyys. Se on vapaaehtoista työtä lasten ja nuorten ehdoilla”, Sievinen määritteli.

Hänen mukaansa Nummelassakin on törmätty siihen, että samaan aikaan kun julkinen tuki liikunnalle ja urheilulle pienenee, kunnallisten harjoitustilojen vuokrat kallistuvat. ”Liian suuri osa vapaaehtoisten energiasta kuluu sen pohtimiseen, mistä kerätään varat toimintaan.”

Sievinen muistutti, että urheiluseuroissa eivät suuret rahat pyöri. ”Muutamia huippupalloiluseuroja lukuun ottamatta liikunnan ja urheilun järjestämisellä ei vaurastu. Se ei ole tarkoituskaan, vaan tuottaa lapsille ja nuorille laadukasta palvelua ja iloa.”

Vanhemmat haluavat lapsensa tekevän tulosta

Samaa mieltä Sievisen kanssa oli entinen huippukävelijä Valentin Kononen. ”Julkisuudessa näyttää siltä, että meillä on vain miljonääriurheilijoita. Aina unohtuu se, että jos kaksi kolme urheilijaa onnistuu, taustalla on 2000 – 3000 ihmistä, jotka tekevät pyyteetöntä työtä vain siksi, että tykkäävät siitä.”

Huippu-urheilua ja –urheilijoita tarvitaan, mutta lapselle urheiluseuran pitää olla paikka, jossa viihtyy, kehittyy ja saa terveitä vaikutteita. Liiallinen kilpailullisuus kuitenkin lähtee usein liikkeelle jo lasten vanhemmista, jotka tuovat lapsensa urheilukouluihin tekemään tulosta ja menestymään paremmin kuin muut, Kononen sanoi. Hän kiittelikin esimerkiksi Palloliiton Kaikki Pelaa –ohjelmaa ja muita samanlaisia avauksia muissa lajeissa.

Kononen luetteli kysymyksiä, joita hän pitää urheiluseurojen tulevaisuuden haasteina. Näihin kuuluvat mm. seurojen perustalkootoiminnassa mukana olevan porukan vähäinen vaihtuvuus. Samaan aikaan seuroihin ja järjestöihin kohdistuu uusia vaatimuksia mm. terveysliikunnan, perheliikunnan, maahanmuuttajien liikunnan jne. osalta.

Myös liikkujien houkuttelu yksityisten liikuntapalvelujen parista urheiluseuroihin on Konosen mukaan vaikeaa. ”Nuoret aikuiset eivät oikein löydä urheiluseuroja. He kokevat seuran vaikeaksi paikaksi toimia.”

Huippu-urheilukielteiset uutiset vaikuttavat seurojen toimintaan. ”Miten seura vakuuttaa vanhemmille, että tämä on tervettä puuhaa”, Kononen kyseli. Hänen mukaansa ainoa tapa, jolla seura voi toimia, on yhteisöllisyys – se, että ihmiset tekevät ja viihtyvät yhdessä.

Oma seura nuoren urheilijan tärkein tukija

Niin Valentin Kononen kuin Jani Sievinenkin pohtivat urheiluseuraa myös huippu-urheilijan näkökulmasta. Kononen kantoi huolta nuorten huippu-urheilijoiden asemasta – kun liitot ja esimerkiksi Olympiakomiteakaan eivät kylve rahassa, on seura usein ainoa paikka, josta urheilija voi saada tukea.

Sievisen mukaan oma urheiluseura oli yksi suurimpia tukijoita hänen huipulle nousemisessaan. Kyse ei ollut niinkään taloudellisesta tuesta. Sievisen mukaan merkittävämpää oli se, että seura takasi harjoitteluolosuhteet, sieltä löytyivät harjoittelukaverit ja henkinen tuki.

Huippu-urheilija voi Sievisen mukaan tuoda jotain takaisin seuraansa. Hän on itse valmentanut ja opettanut muita uimareita. Sievisen valmentajaisä Esa Sievinen puolestaan kouluttaa muita valmentajia. ”Ja vetämässäni uimakoulussa on mieletön määrä uusia harrastajia. Se on se suurin asia, mitä minä pystyn seuralle antamaan.”

SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 14/03, Pete Saarnivaara,