Mikkelin Ampujat rakensi talkoilla Ampuma-Areenan
9.10.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Mikkelin Ampujat on rakentanut todella hienon Ampuma-Areenan Mikkelin Karkialammelle. Noin 70.000 eurolla ja talkootyöllä seura-aktiivit ovat kunnostaneet puolessa vuodessa 1200 neliön ampumaradan lakkautetun Savon Prikaatin Kuntotaloon. Ampuma-Areenassa on 40-paikkainen kiinteä ilma-aserata sekä liikkuvan maalin rata, kolme ilmaolympiapistoolirataa sekä siirrettävä 20-paikkainen ilma-aserata.

– Jonkinlainen helpotus on se, että olemme päässeet avajaisiin. Olemme saaneet tehtyä aikamoisen työmäärän kuudessa kuukaudessa. Olemme kirjanneet ylös 1760 talkootyötuntia, totesi Mikkelin Ampujien puheenjohtaja Markku Hertz Ampuma-Areenan kutsuvierasavajaisissa 8. lokakuuta.

– Seuratalkoiden arkea on se, että vaikka meillä on seurassa jäseniä noin 620, niin talkoisiin osallistuu aktiivisesti noin 20 ihmistä. Tämä kuvaa sitä, minkälaisella porukalla tätä on rakennettu.

MA juhlisti Ampuma-Areenan ensimmäisen rakennusvaiheen valmistumista lokakuun alussa. Seura on jo suunnitellut toisen vaiheen, jonka aikana se rakentaa 6+3-paikkaisen 50 ja 25 metrin radan ilmastointeineen ja luotiloukkuineen sekä hankkii sähköiset taululaitteet.

– Tämän projektin koko budjetti on 150.000 euroa. Se on yksittäiselle ampumaurheiluseuralle aikamoinen potti eikä seura pysty järjestämään sitä ilman apuja. Onneksi EU tuli apuun ja olemme saaneet EU-rahoitusta pikkuisen alle puolet koko potista. EU-rahoitus perustuu jälkikäteiseen rahoitukseen eli seuran pitää ensin maksaa kaikki kulut ja se saa tilitysten jälkeen vähän alle puolet takaisin, Markku Hertz sanoi.

– Väliaikaisen rahoituksen järjestäminen ja toisen puolikkaan hankkiminen on varsin työläs operaatio varsinkin tällaisina taloudellisina aikoina. Toistaiseksi olemme plussalla, kun meillä on muutama valtakunnallinen ja pääosin paikallisia yhteistyökumppaneita. Kakkosvaiheen rahoituksen järjestäminen on vielä vähän vaiheessa, mutta uskon sen järjestyvän aikanaan.

Käytännössä Markku Hertz on järjestänyt hankkeen rahoituksen. Rakennustyötä on johtanut Arto Suuronen. Kari Moilanen on talkoillut 410 tunnin edestä. Tämä vastaa 23 prosenttia kaikista ehdyistä talkootunneista. MA palkitsi Moilasen ilmakiväärillä avajaistilaisuudessa.

– Uskon, että jäsenmäärä lähentelee 900, Markku Hertz hahmotteli Mikkelin Ampujien tulevaisuutta kymmenen vuoden päähän.

– Se mikä on tärkeintä, niin rata mahdollistaa meillä valmennus- ja koulutustoiminnan ihan toisella tasolla, mitä se on tähän asti ollut. Jo tähän asti Mikkelin Ampujat on pärjännyt alueellisissa ja valtakunnallisissa kilpailuissa erinomaisesti, mutta uskon, että tämän radan ja aktiivisen Kultahipputoiminnan myötä me tulemme löytämään ja kasvattamaan urheiluampujia toivon mukaan ihan maailmanmestaruus- ja olympiatasolle asti.

Faktalaatikko MA:n Ampuma-Areenasta
– Savon Prikaatin entinen varusvarasto
– pinta-ala 1200 neliömetriä
– 1760 talkootunnin urakka
– 1. vaiheen kustannukset 70.000 euroa
– 40 kiinteää ilma-aseratapaikka
– 20 ilmakiväärin 3-asentoratapaikkaa
– 20 liikuteltavaa ilma-aseratapaikkaa
– 3 ilmaolympiapistoolitaulua
– 1 liikkuvan maalin rata
– kahvio

Faktalaatikko Mikkelin Ampujista
– perustettu 1886
– ampumaurheilun erikoisseura 1949 alkaen
– Mikkelin vanhin urheiluseura
– runsaat 600 jäsentä
– luotilajien ampumakoulu 1975 alkaen
– haulikkolajien ampumakoulu 1987 alkaen
– Nuori Suomi Sinettiseura 1998 alkaen
– puheenjohtaja Markku Hertz
– nettisivut: www.mikkelinampujat.com

Karkialampisäätiö pelasti Kuntotalon urheilulle

Karkialampisäätiö pelasti lakkautetun Savon Prikaatin Kuntotalon urheilulle vuoden 2009 alussa. Karkilampisäätiö osti Puolustusvoimilta 3600 neliömetrin Kuntotalon, jossa oli kunto- ja liikuntasali. Säätiö teki Mikkelin Ampujien kanssa hallinta- ja käyttöoikeussopimuksen kuntotalon 1200 neliön alakerrasta, jonne MA on rakentanut Ampuma-Areenansa.

Karkialampisäätiön jäseniä ovat Mikkelin Ampujat, Mikkelin Kilpa-Veikot, Tanhuvaaran Urheiluopiston Tanhuvaaran Palvelut Oy, SVUL:n Suur-Savon piiri sekä yksityishenkilöinä Olli Nepponen ja Markku Hertz. Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Olli Nepponen, joka on Ampumaurheiluliiton hallituksen varapuheenjohtaja. Karkialampisäätiön tarkoituksena on edistää ja tukea mikkeliläistä ja eteläsavolaista liikunnan harrastus- ja kilpailutoimintaa sekä lasten ja nuorten kasvatustoimintaa.

– Kun Savon Prikaati lopetettiin Mikkelistä, Puolustusvoimat perusti Maavoimien esikunnan ja sijoitti sen Mikkeliin. Maanvoimien esikunta ei tarvinnut Mikkelin varuskunnan Kuntotaloa, joten se ei tehnyt jatkosopimusta Kuntotalosta Senaatti-kiinteistön kanssa. Senaatti-kiinteistöhän omistaa Puolustusvoimien käytössä olevat kiinteistöt, Markku Hertz kertoi Ampuma-Areenan historiaa.

– Mikkelin urheilupiirit alkoivat miettiä, miten tämä Kuntotalo saataisiin yleishyödylliseen urheilukäyttöön. Tätä ajatusta ajoi eteenpäin kansanedustaja Olli Nepponen. Noin vuosi sitten kaksi mikkeliläistä urheiluseuraa, Mikkelin Kilpa-Veikot ja Mikkelin Ampujat, päätti lähteä mukaan perustettavaan säätiöön. Säätiö osti Kuntotalon Senaatti-kiinteistöltä ja Mikkelin Ampujat teki hallinta- ja käyttöoikeussopimuksen tästä alakerrasta säätiön kanssa. Tällä hetkellä sopimus on kymmeneksi vuodeksi. Koska Mikkelin Ampujat on säätiön jäsen, niin tila on ampujien käytössä varmaan niin kauan kuin seura haluaa.