Mikko Salasuon ja Mikko Piispan tutkimus on nimeltään Kuntodoping: näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella. Sitä varten tehtyjen kyselyjen ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan melko tarkasti arvioida, että noin yksi prosentti suomalaisista aikuisista on joskus kokeillut dopingaineita. Salasuo arvioi Suomessa olevan nyt 3000-7000 dopingaineiden käyttäjää, pidempi aikaperiodi mukaan lukien enintään 10 000.
Aihetta oli Salasuon mukaan vaikea tutkia ja aineistoa oli hyvin vaikea kasata, koska sitä leimaavat salailun kulttuuri ja leimautumisen pelko.
– Käyttö ei ole sosiaalista eikä ryhmätoimintaa, ja siitä kerrotaan vain hyvin pienelle piirille, Salasuo sanoi Tieteiden talolla pidetyssä tilaisuudessa, jonka avasi kulttuuri- ja opetusministeri Paavo Arhinmäki (vas).
Kuntodopingin juuret löytyvät 1970-luvun kehonrakennusbuumista, jolloin myös steroidit tulivat helpommin ja yhä useampien saataville. Salasuon mukaan kuntodopingin voidaan arvioida rantautuneen Suomeen 1990-luvun alussa. Se viittaa sellaiseen dopingaineiden käyttöön, jonka ensisijaisena motiivina ei ole urheilumenestyksen saavuttaminen.
Ministeri Arhinmäen mielestä on tärkeää ”porautua” aiheeseen eli onko syytä huoleen ja mitä pitäisi tehdä. Tutkittua tietoa on ollut niukalti siitä, mikä on dopingkysymyksen tila huippu-urheilun ulkopuolella. Onko kyseessä jäävuoren huippu vai kansantauti, hän kysyi avauspuheenvuorossaan. Hän pohti myös sitä, mitkä ovat käyttäjien motiivit ja onko heillä ymmärrystä terveydellisistä vaikutuksista, mikä kuntodopingin merkitys on suomalaisessa liikuntakulttuurissa ja mikä sen yhteys on muuhun päihteidenkäyttöön.
– Kansantauti se ei ole, koska prosenttiosuudet ovat niin pienet. Jokainen dopingia käyttävä kuntoilija on kuitenkin liikaa, ja jokainen terveysriski, jonka käyttö aiheuttaa, on myös liikaa, Arhinmäki painotti ja viittasi edeltäjänsä Stefan Wallinin vuonna 2007 esittämään kysymykseen, onko dopingista tulossa kansantauti. Wallin oli huolestunut dopinginkäytön yleistymisestä huippu-urheilun ulkopuolella.
– Dopingvalvonnassa ei pidä luovuttaa, vaan verkkoa pitää saada tiiviimmäksi, jotta kielletyin menetelmin olisi vaikeampi urheilla. Dopinginvastaisella työllä on Suomessa vahva perusta, ja dopingiin suhtaudutaan kriittisesti – oli sitten kyse puulaakitasosta tai huippu-urheilusta, ministeri sanoi.
Tutkimuksessa todetaan, että doping on ennen muuta väline. Erilaisissa käyttäjäryhmissä sitä hyödynnetään erilaisten pääomien saavuttamiseen. Salasuon ja Piispan mukaan joillakin käyttöä motivoi voiman ja lihasten hankinta työelämää varten, kun taas toiset tavoittelevat menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä.
– Motiivit vaihtelevat, mutta niiden takaa löytyy kehollisen pääoman tavoittelu, joka tuottaa sosiaalista, kulttuurista ja ammatillista pääomaa – hieman eri painoarvoin.
Tutkijoiden mukaan tämä on eräs tutkimuksen keskeisiä tuloksia. Dopingia ei käytetä aineiden itsensä vuoksi.