EM-Hamar: Suomelle kaksi mitalia liikkuvassa maalissa, Aleksi Leppä 14:s
25.3.2022 klo 19:26
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Aino Vaittinen ja Aaro Vuorimaa avasivat Suomen mitalitilin Hamarin EM-kisoissa perjantaina. (Kuvat: Lassi Palo)

Suomi saavutti perjantaina ensimmäiset mitalinsa ilma-aseiden EM-kilpailuissa Norjan Hamarissa. Aaro Vuorimaa sai pronssia poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa ja Aino Vaittinen hopeaa tyttöjen vastaavassa kilpailussa. Aleksi Leppä sijoittui 14:nneksi miesten ilmakiväärissä ja Emmi Hyrkäs 36:nneksi naisten ilmakiväärissä. Joonas Kallio oli 35:s miesten ilmapistoolissa.

Ilma-aseiden EM-kilpailuissa ammuttiin perjantaina kolmanneksi viimeinen kilpailupäivä. Se oli Norjan Hamarin järjestettävissä kisoissa vilkas suomalaispäivä, sillä ”viivalla” oli kaikkiaan yhdeksän suomalaista. Suomalaislajeja oli viisi: miesten ja naisten ilmakivääri, miesten ilmapistooli sekä liikkuvan maalin normaalijuoksut poikien ja tyttöjen sarjoissa.

Suomi saavutti Hamarin EM-kisojen kaksi ensimmäistä mitalia, jotka tulivat liikkuvan maalin lajeissa: hopeaa Aino Vaittiselle ja pronssia Aaro Vuorimaalle.

Miesten ilmakivääri

 

Aleksi Leppä ampui parhaan tuloksensa EM- ja MM-tasolla.

Suomea edustivat miesten ilmakiväärissä Riku Koskela (Pohjois-Hämeen Ampujat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) ja Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening).

Lepän mukaan hänen kilpailunsa oli ”vuoristorataa”, mikä tarkoitti sitä, että hänellä oli todella hyviä hetkiä, jotka tuntuivat helpoilta, mutta sitten tekeminen kääntyikin vaikeaksi:

– Mikä sen sitten teki? Harmittaa, ettei tullut yhtään sellaista tasaisen hyvää sarjaa. Yksikään sarja ei myöskään ollut huono. Ammuin kuitenkin parhaan ilmakivääritulokseni EM- ja MM-tasolla, tuloksen 626,7 tehnyt Leppä sanoi. Hänen sarjansa olivat 103,8+105,1+105,3+103,2+104,4+104,9.

Kahdeksan parhaan semifinaaliin pääsi yhtä pistettä paremmalla tuloksella. Leppä katsoikin Viikinki-hallin isolle tulostaululle:

– Olisi se piste pitänyt pystyä ottamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että olen löytänyt rauhan tekemiseeni ja tekniikkaani.

Hivenen jäi myös jossiteltavaa, sillä Leppä sairasteli Kairon maailmancupin jälkeen eikä ampunut sen jälkeen ilmakiväärillä laukaustakaan ennen saapumistaan EM-Hamariin.

– Eihän se mikään ihanteellinen valmistautuminen suinkaan ollut, hän totesi.

Långströmin valmistautuminen kulki samoja polkuja kuin Lepän sillä erotuksella, että hän sairasti koronan Kairon maailmancupin jälkeen.

– Huonoin mahdollinen valmistautuminen arvokisoihin! Ehdin harjoitella kerran ennen Hamarin EM-kisoja. Siihen nähden tekemiseni oli tänään hyvää. Huomasin, että minua väsytti kisan aikana, mitä ei normaalisti tapahdu. Olen siksi tyytyväinen tulokseeni, 36:nneksi sijoittunut Långström sanoi.

Långströmin tulos oli 622,7 (103,3+104,0+103,6+104,9+102,9+104,0).

Ilmakiväärikisan kolmas suomalainen eli Riku Koskela tähtäsi 620,7 pistettä (103,0+102,9+103,4+103,7+103,8+103,9) ja sijoittui 46:nneksi.

– Ei ollut rentoa tekemistä. Minua jännitti alussa, ja lopussa en saanut oikein rytmiä ja sellaista flow-tilaa päälle. Positiivista oli, että tulokseni oli yli 620 pistettä, hän naurahti.

Kahdeksan parhaan semifinaaliraja oli siis 627,7. Israelin Sergey Richter teki peruskilpailun parhaan tuloksen 629,6.

Naisten ilmakivääri

 

Emmi Hyrkäs.

Naisten ilmakiväärissä olivat suomalaisista mukana Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) ja Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening).

Hyrkäs oli paras suomalainen tuloksellaan 624,7 (103,6+104,4+103,9+104,1+104,7+104,0), jolla hän sijoittui 36:nneksi. Hyrkäs teki tammikuun lopussa ilmakiväärin naisten uuden Suomen ennätyksen 630,3 ja senkin jälkeen tasaisesti hyviä tuloksia. Hän kuitenkin sairastui viime sunnuntaina flunssaan. Kuumetta oli vielä tiistaina, joten valmistautuminen ei ollut paras mahdollinen perjantain arvokilpailuun.

– Ammuin kaksi ysiä (9,4 ja 9,9) ja muuten kymppejä. Ne vain kiersivät… Minun oli vaikea saada tehtyä sellaista terävää tekemistä. Se oli tahmeaa, ei vaan lähtenyt, Hyrkäs harmitteli ja sanoi olevansa ”tosi pettynyt”.

Ranskan Oceanne Muller teki peruskisassa uuden Euroopan ennätyksen 634,2, joka on samalla junioreiden EE-tulos. Kahdeksan parhaan semifinaaliin pääsi 628,1 pisteellä.

Viljanen tähtäsi 620,0 pistettä (101,7+102,6+103,7+103,2+103,8+105,0) ja sijoittui 59:nneksi. Myös hänellä on ollut terveyshuolia, sillä hän sairastui Egyptin maailmancupin jälkeen eikä pystynyt valmistautumaan EM-kisoihin toivomallaan tavalla:

– Taistelin kyllä kovasti! En voinut tehdä Egyptin jälkeen sitä, mitä suunnittelin. Alku olikin vaikea, mutta suoritukseni parani loppua kohden, hän viittasi kahteen viimeiseen sarjaansa.

Palon tulos oli 615,9 (102,9+101,6+101,9+103,4+103,0+103,1), jolla tuli 71. sija. Hän sanoi, ettei ”todellakaan” lähtenyt tällaista tulosta hakemaan EM-Hamarista.

– Olen todella pettynyt. Muilla on vahva luotto tekemiseeni, mutta ei se liipaisuhetkellä auta, jos siihen ei itse luota. Pito oli hyvä, mutta laukauksen lähettäminen oli todella vaikeaa, hän sanoi.

– Treenit ovat kulkeneet hyvin, ja lähdin luottavaisella fiiliksellä Norjaan. Kilpailun aikana kuitenkin seinä tuli taas vastaan. Ilmakivääritulokseni ovat olleet viime aikoina todella kaukana osaamisestani. Täytyy vain etsiä positiivisia asioita, jättää tämän päivän kilpailu taakse ja keskittyä seuraavaan. Periksi en koskaan anna.

Miesten ilmapistooli

 

Joonas Kallio ja Turkin Yusuf Dikec.

Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat) sijoittui miesten ilmapistoolissa 35:nneksi, kun hän tähtäsi peruskilpailussa tuloksen 571 (97+95+93+96+97+93). Kahdeksan parhaan semifinaaliin pääsi tuloksella 580. Serbian Damir Mikec oli peruskilpailun ykkönen 584 pisteellään.

Kallio huokaisi syvään ennen kuin alkoi kertoa kilpailustaan.

– Oli vaikeaa. Oli kuin olisin juossut kaksi maratonia peräkkäin. Jouduin käyttämään jokaisen minuutin, hän kertoi.

Kallio laski tehneensä yli sata nostoa kilpailun aikana ja säätämään asettaan useita kertoja.

– Mikään ei tuntunut toimivan tänään – ei pito eikä liipaisu. Minun oli pakko ampua ”ylivarovaisesti”, koska normitekeminen ei onnistunut. Minua ei varsinaisesti naurata muttei auta itkeäkään, hän letkautti.

– Kulutin varmasti satoja kilokaloreita jokaista laukausta varten. Sillä tavalla ei voi ampua 60 laukausta. Otin tänään varmasti itsestäni irti sen, mikä oli otettavissa. Muutenkin tämä on ollut vaikein kauteni koko ampumaurani aikana. Urheilijaa on kyllä testattu, kun ei kulje. Uskon kuitenkin, että kun jatkan työntekoa, kyllä se tästä taas lähtee, Kallio hymyili lopuksi.

Poikien ja tyttöjen liikkuva maali, normaalijuoksut

 

Aaro Vuorimaa.

Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat) saavutti poikien 10m liikkuvan maalin normaalijuoksuissa kolmannen sijan, kun hän oli pronssimitaliottelussa Ruotsin Max Martinssonia parempi pistein 6–1. Vuorimaan peruskilpailun tulos oli kolmanneksi paras: 558 (283+275). Edellä olivat Armenian Gor Khachatryan (571) ja Ruotsin Mats Eliasson (559), jotka selvittivät tiensä kultamitaliotteluun asti. Kulta meni lopulta Armeniaan, hopea Ruotsiin.

– Jännitys vei alusta lähtien. Sykkeet eivät nousseet, mutta jalat tärisivät niin peruskilpailuissa kuin semifinaalissakin. En ole tyytyväinen peruskisan tulokseeni. Kymmenisen pistettä olisi pitänyt ottaa enemmän, pari viikkoa sitten tuloksen 579 ampunut Vuorimaa harmitteli.

– Nyt näkyi se, ettei isoja kisoja ole ollut pariin vuoteen. Pakko kuitenkin mitaliin on olla tyytyväinen, Vuorimaa lopulta hymyili.

Aino Vaittinen (Hämeenlinnan Ampumaseura) kilpaili nyt ensimmäisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa. Arvokisadebyytti onnistui mallikkaasti, sillä hän sai ËM-hopeaa tyttöjen normaalijuoksuissa. Hän teki peruskilpailussa tuloksen 538 (271+267), joka oli toiseksi paras. Armenian Gohar Harutyunyanin tulos oli 556.

Armenialainen oli kultamitaliottelussa Vaittista parempi pistein 6–2.

– Jännitti pirusti – niin kultamitaliottelussa kuin peruskisan hitaissa juoksuissakin. Halusin tietysti, että olisi mennyt paremmin, sillä kukapa ei haluaisi voittaa, Vaittinen sanoi.

Vaittisen mukaan hänellä on vähän ristiriitainen olo, sillä paremminkin olisi siis voinut mennä, mutta:

– Ekoiksi arvokisoiksi nämä menivät lopulta hyvin.

Aino Vaittinen ensimmäisissä arvokilpailuissaan.

Hamarin EM-kilpailuihin osallistuu kuusitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Yhdeksän kilpailee kiväärissä, kaksi pistoolissa ja viisi liikkuvan maalin lajeissa. Kisoihin osallistuu kaikkiaan 488 ampumaurheilijaa, jotka edustavat 43 maata.

Norja on isännöinyt ilma-aseiden EM-kilpailuja aiemmin kolme kertaa: Oslossa vuonna 1980, Stavangerissa 1988 ja Meråkerissa 2010.

10m ilma-aseiden EM-kilpailut
18.-28.3. Hamar, Norja

Suomalaislajien tuloksia pe 25.3.

Miesten 10m ilmakivääri

Peruskilpailu: 1) Sergey Richter Israel 629,6, 2) Miran Maricic Kroatia 629,2, 3) Jiri Privratsky Tshekki 629,0, 4) Andreas Thum Itävalta 628,9, 5) Martin Strempfl Itävalta 628,5, 6) Henrik Larsen Norja 628,1, 7) Patrik Jany Slovakia 627,9, 8) Patrick Diem Itävalta 627,7, … 14) Aleksi Leppä 626,7, … 36) Sebastian Långström 622,7, … 46) Riku Koskela 620,7. 54 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Patrik Jany Slovakia 42,5, 2) Sergey Richter Israel 41,5, 3) Martin Strempfl Itävalta 39, 4) Jiri Privratsky Tshekki 22.
Semifinaali 2: 1) Miran Maricic Kroatia 40,5, 2) Henrik Larsen Norja 38,5, 3) Andreas Thum Itävalta 35, 4) Patrick Diem Itävalta 22.

Mitaliottelu: 1) Patrik Jany Slovakia 45, 2) Henrik Larsen Norja 36,5, 3) Miran Maricic Kroatia 34, 4) Sergey Richter Israel 20,5.

Naisten 10m ilmakivääri

Peruskilpailu: 1) Oceanne Muller Ranska 634,2 (EE, JEE), 2) Teodora Vukojevic Serbia 630,5, 3) Jessie Kaps Belgia 629,3, 4) Paula Grande Espanja 629,3, (Milda Haugen Norja 629,0 RPO), 6) Jenny Stene Norja 628,9, 7) Rikke Ibsen Tanska 628,9, (Lucie Brazdova Tshekki 628,5 RPO), 9) Ziva Dvorsak Slovenia 628,5, 10) Jeanette Duestad Norja 628,1, … 36) Emmi Hyrkäs 624,7, … 59) Henna Viljanen 620,0, … 71) Marianne Palo 615,9. 77 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Oceanne Muller Ranska 42, 2) Jessie Kaps Belgia 41,5, 3) Ziva Dvorsak Slovenia 39,5, 4) Jenny Stene Norja 22.
Semifinaali 2: 1) Jeanette Duestand Norja 36, 2) Teodora Vukojevic Serbia 35, 3) Paula Grande Espanja 27,5, 4) Rikke Ibsen Tanska 19,5.

Mitaliottelu: 1) Teodora Vukojevic Serbia 42, 2) Oceanne Muller Ranska 37,5, 3) Jessie Kaps Belgia 35, 4) Jeanette Duestad Norja 21,5.

Miesten 10m ilmapistooli

Peruskilpailu: 1) Damir Mikec Serbia 584, 2) Emils Vasermanis Latvia 583/24x, (Federico Maldini Italia 583/23x RPO), 4) Lauris Strautmanis Latvia 583/14x, 5) Juraj Tuzinsky Slovakia 581/25x, 6) Robin Walter Saksa 581/24x, 7) Jason Solari Sveitsi 581/23x, 8) Miklos Tatrai Unkari 581/21x, 9) Pavel Schejbal Tshekki 580, … 35) Joonas Kallio 571. 64 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Robin Walter Saksa 44, 2) Miklos Tatrai Unkari 39,5, 3) Damir Mikec Serbia 39, 4) Lauris Strautmanis Latvia 22,5.
Semifinaali 2: 1) Jason Solari Sveitsi 48,5, 2) Juraj Tuzinsky Slovakia 38, 3) Paval Schejbal Tshekki 37, 4) Emils Vasermanis Latvia 21,5.

Kultamitaliottelu: Robin Walter Saksa . Juraj Tuzinsky Slovakia 17-15

Poikien 10m liikkuva maali, normaalijuoksut

Peruskilpailu 60 ls (30+30): 1) Gor Khachatryan Armenia 571, 2) Mats Eliasson Ruotsi 559, 3) Aaro Vuorimaa Suomi 558, 4) Max Martinsson Ruotsi 532. 4 osanottajaa.

Semifinaalit: Gor Khachatryan Armenia – Max Martinsson Ruotsi 6–3, Mats Eliasson Ruotsi – Aaro Vuorimaa Suomi 6–4

Pronssimitaliottelu: Aaro Vuorimaa Suomi – Max Martinsson Ruotsi 6–1
Kultamitaliottelu: Gor Khachatryan Armenia – Mats Eliasson Ruotsi 6–4

Tyttöjen 10m liikkuva maali, normaalijuoksut

Peruskilpailu 60 ls (30+30): 1) Gohar Harutyunyan Armenia 556 2) Aino Vaittinen Suomi 538, 3) Emilie Sorlie Norja 475. 3 osanottajaa.

Kultamitaliottelu: Gohar Harutyunyan Armenia – Aino Vaittinen Suomi 6–2

Viimeisten päivien EM-ohjelma

La 26.3.
11.00-11.30 Ilmakivääri/parikilpailun karsinta, miehet/naiset
15.05-15.30 Semifinaali 1: ilmakivääri/parikilpailu, miehet/naiset
15.40-16.05 Semifinaali 2: ilmakivääri/parikilpailu, miehet/naiset
16.15-16.40 Finaali: ilmakivääri/parikilpailu, miehet/naiset

14.00-14.30 Ilmapistooli/parikilpailun karsinta, miehet/naiset
17.35-18.00 Semifinaali 1: ilmapistooli/parikilpailu, miehet/naiset
18.10-18.35 Semifinaali 2: ilmapistooli/parikilpailu, miehet/naiset
18.45-19.10 Finaali: ilmapistooli/parikilpailu, miehet/naiset

10.00-11.15 Liikkuva maali/miehet ja naiset, sekajuoksut
12.00-13.15 Liikkuva maali/miehet ja naiset, sekajuoksut
14.00-15.15 Liikkuva maali/pojat ja tytöt, sekajuoksut
16.00-17.15 Liikkuva maali/pojat ja tytöt, sekajuoksut

Su 27.3.
10.05-10.35 Ilmapistooli/joukkuekilpailun karsinta 1. erä, miehet ja naiset
11.05-11.35 Ilmapistooli/joukkuekilpailun karsinta 2. erä, miehet ja naiset
12.35-13.25 Finaali: ilmapistooli/joukkuekilpailu, naiset
14.05-14.55 Finaali: ilmapistooli/joukkuekilpailu, miehet

12.05-12.35 Ilmakivääri/joukkuekilpailun karsinta 1. erä, miehet
12.55-13.25 Ilmakivääri/joukkuekilpailun karsinta 2. erä, miehet
15.35-16.25 Finaali: ilmakivääri/joukkuekilpailu, miehet

13.35-14.05 Ilmakivääri/joukkuekilpailun karsinta 1. erä, naiset
14.25-14.55 Ilmakivääri/joukkuekilpailun karsinta 2. erä, naiset
17.05-16.55 Finaali: ilmakivääri/joukkuekilpailu, naiset

10.00-11.15 Liikkuva maali/parikilpailu
12.00-13.15 Mitaliottelut: liikkuva maali/parikilpailu

Ma 28.3.
Joukkueiden kotiinpaluu.

EM-kilpailujen kaikki tulokset Siuksen sivuilla.