
Suomen mitaliputki jatkui komealla tavalla tiistaina Ranskan Chateauroux´ssa järjestettävissä ampumaurheilun EM-kilpailuissa. Sampo Voutilainen saavutti historiallisen vakiopistoolin pronssin, ja liikkuvan maalin ampujat nappasivat nyt kolme mitalia. Yksi niistä oli Ida Heikkilän voittama kultainen ME-tuloksella.
Ranskan Chateauroux´ssa järjestettävissä ampumaurheilun EM-kilpailuissa 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajeissa sekä liikkuvassa maalissa ja haulikkolajeissa ammuttiin tiistaina viides kilpailupäivä. Viimeiset mitalit jaetaan keskiviikkona 6. elokuuta.
Euroopan mestaruuksista kilpaillaan samalla radalla kuin viime vuoden olympialaisissa.
Chateauroux’ssa kilpaili maanantaina kahdeksan suomalaista – kaksi pistoolilajeissa ja kuusi liikkuvassa maalissa.

Suomen mitalisaldo on nyt kaksi kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia. Suomen ensimmäinen kultamitali tuli maanantaina, kun Marianne Palo voitti naisten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailun.
25m vakiopistooli
Sampo Voutilainen (Ylivieskan Kuula) ja Marko Talvitie (Lehtimäen Ampujat) kilpailivat miesten 25m vakiopistoolissa. EM-kisaurakkansa alkua malttamattomana odotellut Voutilainen tähtäsi uuden ennätyksensä 575 pistettä ja saavutti upeasti pronssia.
Voutilaisen EM-pronssimitali on kova saavutus, sillä edellinen suomalaisen miehen saavuttama henkilökohtainen pistoolin arvokisamitali oli vuodelta 1998, jolloin Seppo Mäkinen sai vakiopistoolissa MM-pronssia.
– Hyvältä maistuu! Kyllä siinä niin kävi, että odotus palkittiin eli mitali tuli. Kisa meni ihan suunnitelmien mukaan, Voutilainen myhäili heti kilpailun jälkeen.
Voutilainen kohensi toukokuussa tekemäänsä edellistä vakiopistoolin ennätystään neljällä pisteellä. Hänellä on ollut muutenkin erinomainen vuosi, sillä ilmapistoolissa hän on parantanut ennätystään useaan otteeseen – viimeksi toukokuussa, jolloin hän teki kovan tuloksen 585. Kai Jahnssonin nimissä oleva SE on 588.
– Ennätyksiä tulee, kun taso nousee, hän naurahti.
Kajaanilainen Voutilainen on kertonut päätavoitteekseen Los Angelesin olympialaiset, jotka järjestetään vuonna 2028. Hän on harrastanut ammuntaa useiden vuosien ajan, mutta harjoitellut määrätietoisesti vasta muutaman vuoden.

EM-vakiopistoolissa tuloksen 558 kirjannut Talvitie sijoittui 17:nneksi. Hän totesi, että kilpailussa oli kova taso. Voiton vei Latvian Lauris Strautmanis Euroopan ennätystä sivuavalla tuloksella 583, ja Ukrainan Pavlo Korostylov sai hopeaa 577 pisteellään.
– Parempaan suuntaan olen menossa, mutta 150 sekunnin sarjoissa tuli virheitä. Minun olisi pitänyt vain vetää rohkeammin. Nopeat sen sijaan menivät hyvin, Talvitie sanoi.
– ”Super-Sampo” on kova jätkä! Hän otti nyt pistoolissa kauan kaivatun arvokisamitalin. Hän ei ole montaa vuotta treenannut, mutta tekee kovaa tulosta, Talvitie kehui joukkuetoveriaan.
Talvitie sijoittui 25:nneksi miesten 25m olympiapistoolissa, joka ammuttiin sunnuntaina. Hän kilpailee vielä torstaina isopistoolissa.
50m vapaapistooli
Kun kerran vauhtiin päästiin, Sampo Voutilaisen (Ylivieskan Kuula) päivän toinen startti oli miesten 50m vapaapistoolissa. Hän teki nyt tuloksen 553, jolla tuli viides sija.
– Se oli ihan hyvä kisa ja tulos siihen nähden, että ammuin aiemmin päivällä jo yhden kilpailun. Tämä on vielä niin erilainen laji kuin vakiopistooli, ettei se ollut helpoin mahdollinen juttu. Tästäkin kuitenkin selvittiin, Voutilainen sanoi hikisen urakkansa päätyttyä.

Mitaliin olisi vaadittu kolme pistettä parempi tulos. Bugra Selimzade (Turkki) voitti kisan 559 pisteellään.
50m vapaapistooli oli olympialaji viimeisen kerran Lontoossa vuonna 2012.
50m liikkuva maali
(Teksti: Sami Heikkilä)
Ida Heikkilä (Kymppi 64) ampui 50 metrin liikkuvan maalin EM-kultaa maailmanennätystuloksella 581. Hän lähti kilpailun toiseen päivään kärjestä ja karkasi nopeilla juoksuilla Euroopan mestariksi selvällä erolla hopeaa ampuneeseen Ukrainan Halina Avramenkoon (573). Pronssia tähtäsi Armenian Lilit Mkrtchyan pistein 572.
Suomen Aino Vaittisen (Hämeenlinnan Ampumaseura) sijoitukseksi tuli 8. tuloksella 559. Jenni Seikkula (Rauman Seudun Urheiluampujat) oli kisan 12:s pistein 526.
– Hieno fiilis onnistuneesta suorituksesta! Kaikki tapahtuu täällä niin nopeasti, etten kerennyt edes jäämään vastaanottamaan radalle onnitteluita, kun siirryin jo palkintojenjakoon. EM-kulta ja maailmanennätys on kova juttu, ja arvostan ne korkealle, tuuletti Heikkilä heti palkintojenjaon jälkeen.
Naisten joukkue otti samassa lajissa EM-pronssia. Euroopan mestariksi tähtäsi Ukraina pistein 1696. Hopeaa vei Armenia (1685). Suomen tulos oli 1666. EM-mitali on Vaittiselle ja Seikkulalle heidän ensimmäisensä aikuisten sarjassa.
– Tosi historiallista ja hienoa! Henkilökohtainen suoritukseni jäi paljon vajaaksi omasta tasostani, mutta mahtavaa, että onnistuimme joukkueena, kommentoi Vaittinen päivän menestystä.
– On huikeat fiilikset mitalista! Tänään ei ihan ollut minun paras päiväni. ”Piekkari” on tuntunut hieman haastavalta. EM-kilpailut ovat olleet tähän mennessä mahtava kokemus, kertoi EM-kilpailujen ensikertalainen Seikkula.
Miesten kilpailussa EM-kultaa tähtäsi Armenian Hovhannes Margaryan ME-tuloksella 591. Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat) oli hyvässä vireessä ja ampui neljänneksi tuloksella 587. Eroa hopeaan ja pronssiin jäi kaksi pistettä.
Miesten sarjassa ensimmäisiä arvokilpailujaan ampuva Henri Karlsson (Kymppi 64) sijoittui upeasti viidenneksi pistein 586. William Wilkman (Raseborgs Skyttar) oli 16:s tuloksellaan 566.
Suomi nappasi miesten tiukassa joukkuekilpailussa EM-hopeaa tuloksellaan 1739. Eroa kultaa tähdänneeseen Ruotsiin jäi vain yksi piste. Pronssia sai Armenia, joka jäi Suomesta vain pisteen päähän.
– Ihan ok-kisa osaltani. Harmi, ettei se riittänyt kuin neljänteen sijaan. Hyvä tulos kuitenkin ja hienoa saada joukkueella hopeaa, Vuorimaa sanoi.
– Oma kisani oli hyvä. Harmittaa hieman, kun muutama piste olisi ollut kyllä otettavissa ja mitali jäi näin lähelle. Onneksi saimme joukkueella hopeaa, pohti Karlsson.
– Eilen eivät hitaat juoksut oikein kulkeneet, mutta suorituksemme riitti joukkuemitaliin. On hienoa saada mitali, mietti Wilkman suoritustaan.
Mitkä EM-kilpailut?
Chateauroux’n EM-kilpailuihin osallistuu noin 900 urheilijaa, jotka edustavat 44 maata. Suomen joukkueessa on 32 urheilijaa.
Kahden EM-kisaviikon aikana mitaleja jaetaan virallisten kansainvälisten eli ISSF-lajien lisäksi ESC:n omissa lajeissa, joista se käyttää nimeä ESC Challenge -lajit. Niinpä kisoissa jaetaan kaikkiaan ennätykselliset 118 kultamitalia.
Ampumaurheilun EM-kilpailut
23.7.–7.8. Chateauroux, Ranska
Suomalaislajien tuloksia ti 29.7.
Miesten 25m vakiopistooli (60 ls): 1) Lauris Strautmanis Latvia 583 (sivuaa EE:tä), 2) Pavlo Korostylov Ukraina 577, 3) Sampo Voutilainen Suomi 575, … 17) Marko Talvitie 558. 35 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1703, 2) Latvia 1693, 3) Turkki 1685. 7 joukkuetta.
Miesten 50m pistooli (60 ls): 1) Bugra Selimzade Turkki 559, 1) Oleh Omelchuk Ukraina 558, 3) Viktor Bankin Ukraina 556, 4) Anton Aristarkhov AIN 55, 5) Sampo Voutilainen 553. 20 osanottajaa.
50m liikkuva maali
Naiset: 1) Ida Heikkilä Suomi 581 (ME, EE), 2) Halina Avramenko Ukraina 573, 3) Lilit Mkrtchyan Armenia 572, 4) Gohar Harutyunyan Armenia 570, 5) Nicola Mueller-Fassbender Saksa 563, 6) Viktoriia Rybovalova Ukraina 563, 7) Valentyna Honcharova Ukraina 560, 8) Aino Vaittinen Suomi 559, 9) Daniela Vogelbacher Saksa 559, 10) Arusyak Grigoryan Armenia 543, 11) Eva Maria Oestreicher Saksa 542, 12) Jenni Seikkula Suomi 526.
Joukkueet, naiset: 1) Ukraina 1696, 2) Armenia 1685, 3) Suomi 1666, 4) Saksa 1664.
Miehet: 1) Hovhannes Margaryan Armenia 591 (ME, EE), 2) Jesper Nyberg Ruotsi 589 (S-off: 20), 3) Tamas Tasi Unkari 589 (S-off: 15), 4) Aaro Vuorimaa Suomi 587, 5) Henri Karlsson Suomi 586, 6) Lukasz Czapla Puola 585, 7) Bedrich Jonas Tshekki 583, 8) Emil Martinsson Ruotsi 582, 9) Kris Grossheim Saksa 579, 10) Gor Khachatryan Armenia 577, 11) Jozsef Sike Unkari 574, 12) Denys Babliuk Ukraina 572, 13) Hayk Minasyan Armenia 570, 14) Roman Berezitskyi Ukraina 570, 15) Pontus Thuresson Ruotsi 569, 16) William Wilkman Suomi 566, 17) Laszlo Boros Unkari 565, 18) Danylo Danilenko Ukraina 559, 19) Max Martinsson Ruotsi 549.
Joukkueet, miehet: 1) Ruotsi 1740, 2) Suomi 1739, 3) Armenia 1738, 4) Unkari 1728, 5) Ukraina 1701.
Lisää aiheesta ESC:n verkkosivuilla. Tuloksia ISSF:n verkkosivuilla. SAL:n EM-ennakkojuttu. Lisää kuvia SAL:n Facebookissa.