
Aleksi Leppä sijoittui neljänneksi miesten 300m kiväärin asentokilpailussa, kun Ranskan Chateauroux´ssa järjestettävät ampumaurheilun EM-kilpailut jatkuivat lauantaina. ”Joka päivä pitää olla kerran neljäs”, hän sanoi ja viittasi Suomen sijoitukseen perjantain joukkuekilpailussa. Suomi oli tänään kuudes.
Ranskan Chateauroux´ssa järjestettävissä ampumaurheilun EM-kilpailuissa 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajeissa sekä liikkuvassa maalissa ja haulikkolajeissa ammuttiin lauantaina yhdeksäs kilpailupäivä. Viimeiset mitalit jaetaan keskiviikkona 6. elokuuta.

Euroopan mestaruuksista kilpaillaan samalla radalla kuin viime vuoden olympialaisissa.
Chateauroux’ssa kilpaili lauantaina perjantain tavoin kolmetoista suomalaista – neljä 300m kiväärissä ja yhdeksän trapissa.
Suomen mitalisaldo on kuusitoista mitalia eli viisi kultaa, kolme hopeaa ja kahdeksan pronssia. Kolmetoista mitalia tuli liikkuvan maalin lajeissa. Kaksi on tullut kiväärissä ja yksi pistoolissa.
Miesten ja naisten 300m kivääri, asentokilpailu (3×20 ls)
Chateauroux’n EM-kilpailuissa ammuttiin 300m kiväärin asentokilpailu (3×20 ls). Suomen miesten joukkueessa ampuivat Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura) ja Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening). Naisissa Suomea edusti Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening).
Leppä otti perjantain avauslajissa eli 300m kiväärin makuuasennon kilpailussa pronssia. Hän sivusi ennätystään (599) ja sai ensimmäisen henkilökohtaisen EM-mitalinsa. Näin suomalaiset 300m kivääriampujat jatkoivat vuonna 2017 alkanutta katkeamatonta arvokisamitalien putkeaan.

Tänään mitaleja ei tullut lisää, sillä Leppä sijoittui neljänneksi ja Suomi oli joukkuekilpailussa kuudes. Lepän tulos oli 591/23x (polvi 196, makuu 199, pysty 196). Pronssi meni saman tuloksen tehneelle Itävallan Alexander Schmirlille, jolla oli napakymppejä Leppää enemmän eli 32.
Leppä seurasi Schmirlin viimeisiä laukauksia. Itävaltalaisen hermot pitivät loppuun asti, sillä hän ampui viimeisellä laukauksellaan kympin, jolla hän varmisti himmeimmän mitalin itselleen.
– Joka päivä pitää olla kerran neljäs, Leppä sanoi viitaten Suomen sijoitukseen perjantain joukkuekilpailussa.
– Kilpailu oli erittäin vaikea, koska minulla ei ollut rentoutta yhtään. Se oli taas väkisin tehty tulos. En ole ilmeisesti palautunut pitkistä päivistä riittävästi.
Romanian kokenut Peter Sidi voitti EM-kultaa uudella ME-tuloksella 594. Kilpailussa syntyi toinenkin maailmanennätys: Sveitsin joukkuekilpailun voittotulos 1770.
Långström sijoittui 20:nneksi tuloksellaan 578 (195+198+185). Hän sanoi, että ”hihnat” eli polvi ja makuu olivat ok, mutta pysty ei ollut samalla tasolla. Långströmillä oli erikoinen sattuma kilpailun aikana:
– Huomasin makuuasennossa, että lippalakkini päällä on jotain. Jouduin pitämään tauon, kun otin lakin pois päästäni. Se oli iso heinäsirkka, jonka huitaisin pois, Långström nauroi.

Aution tulos oli 573 (194+195+184), jolla tuli 22. sija. Hän sanoi, että polvi ja makuu olivat hyvää ammuntaa, mutta ”niissä ei ollut tuuria lainkaan”:
– Osumat menivät aina ysin puolelle. Pystyyn jäi sitten liian paljon puristusta, hän harmitteli.
Viljanen sijoittui perjantaina naisten kilpailussa 14:nneksi (587). Asentokilpailussa tuli sama sijoitus, kun hän tähtäsi 576 pistettä (192+194+190). Norjan Jeanette Duestad voitti kultamitalin uudella ME-tuloksella 591.
– Tänään ei ollut minun päiväni. Tekeminen oli hyvää, ja jokaisesta asennosta ammuin hyviä kasoja, mutta harmittavasti moni laukaus jäi juuri ja juuri ysin puolelle. Oli silti mukavaa päästä pitkästä aikaa kisaamaan 300 metrillä!
– Kausi jatkuu vielä pitkälle loppuvuoteen, mutta sitä ennen pidän muutaman viikon tauon. Se tulee tarpeeseen rankan kevään ja kesän jälkeen.
Trap, miehet ja naiset
Miesten ja naisten trapissa ammuttiin toinen kilpailupäivä (100/125 kiekkoa). Sunnuntaina ovat vuorossa peruskilpailun viimeinen kierros (25 kiekkoa) ja kuuden parhaan finaalit.

Miesten trapin kärjessä ovat tuloksen 98 tehneet kuusi ampujaa. Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) jatkaa 16. sijalta tuloksellaan 96 (24+25+22+25).
Juho Mäkelä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) teki tuloksen 95 (24+24+22+25) ja on 28:ntena. Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) on 43:ntena rikottuaan 94 kiekkoa (24+23+25+22).
Italia johtaa edelleen joukkuekilpailua (292). Suomi on kuudentena (285).
Sara Nummela (Orimattilan Jymy) jatkaa naisten kilpailussa parhaana suomalaisena 16:ntena tuloksellaan 92 (22+24+24+22). Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) tulos oli 91 (23+22+22+24) ja sijoitus nyt 19:s. Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) teki tuloksen 86 (22+22+23+19), jolla hän on 31:ntena.

Saksan Kathrin Murche johtaa kilpailua tuloksellaan 97. Kolme naista on tuloksessa 96.
Suomi on joukkuekilpailussa neljäntenä vain kiekon päässä kolmantena olevasta Slovakiasta.
Trap, pojat ja tytöt
Orimattilan Seudun Urheiluampujien Samuel Ruusunen sijoittui poikien trapissa 33:nneksi. Hänen tuloksensa oli 109 (21+24+23+19+22). Finaaliuusintaan vaadittiin tulos 119. Italian Fabrizio Fisichella oli peruskisan paras tuloksellaan 123.
– Kilpailuni oli muuten hyvää ja tasaista tekemistä paitsi aamujen ekat sarjat. Aurinko oli niin matalalla ja tuli oikealta edestä, että minulla oli vaikeuksia valon ja varjojen kanssa. Siinä mielessä tämä oli opettavainen kilpailu, ja sain hyvää kokemusta. Tiedän nyt, miten seuraavaan kertaan pitää varautua, 17-vuotias nuorukainen totesi ja sanoi olevansa ”pääosin positiivisin fiiliksin”.
Ruusunen voi kilpailla poikien sarjassa vielä neljänä vuonna.
Samaa seuraa edustava Saku Tallgren oli 47:s tuloksellaan 102 (16+22+21+21+22). Kun kilpailu päättyi, Tallgren sanoi, että suurin pettymys on jo ohi.

– Eka sarjani söi kaiken, eikä sille voinut mitään. Siitä ei ollut kiva jatkaa, koska mahdollisuudet omaan ennätykseen menivät jo siinä. Loput sarjat olivat sitten rentoa tekemistä. Oma aikani tulee vielä, 18-vuotias urheiluampuja sanoi.
Ensimmäisissä kansainvälisissä arvokilpailuissaan kilpaillut Pihla Pulliainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) oli tyttöjen kilpailussa 27:s tuloksellaan 103 (19+17+22+23+22). Kilpailu oli hänen mukaansa ”yhtä vuoristorataa”:
– Koin kilpailun aikana moninaisia tunteita – tyytyväisyyttä ja pettymyksiä. Tasaisuus puuttui. Ekat sarjat olivat vaikeita. Niissä kai jännitys otti vallan, hän pohti heti kisan päätyttyä.
– Tämä oli valtava oppimisen paikka ja loistava kokemus, 19-vuotias ampumaurheilija sanoi. Hän ampuu vielä maanantaina parikilpailun Tallgrenin kanssa.
Finaaliuusintaan pääsi tuloksella 112. Italian Maria Maccioni ja Sofia Gori tekivät peruskilpailun parhaat tulokset 119 ja 117.
Mitkä EM-kilpailut?
Chateauroux’n EM-kilpailuihin osallistuu noin 900 urheilijaa, jotka edustavat 44 maata. Suomen joukkueessa on 32 urheilijaa.

Kahden EM-kisaviikon aikana mitaleja jaetaan virallisten kansainvälisten eli ISSF-lajien lisäksi ESC:n omissa lajeissa, joista se käyttää nimeä ESC Challenge -lajit. Niinpä kisoissa jaetaan kaikkiaan ennätykselliset 118 kultamitalia.
Ampumaurheilun EM-kilpailut
23.7.–7.8. Chateauroux, Ranska
Suomalaislajien tuloksia ja tilanteita la 2.8.
Miesten 300m kivääri, asentokilpailu (3×20 ls): 1) Peter Sidi Unkari 594 (ME), 2) Pascal Bachmann Sveitsi 592, 3) Alexander Schmirl Itävalta 591/32x, 4) Aleksi Leppä Suomi 591/23x, … 20) Sebastian Långström 578, … 22) Juho Autio 573. 25 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1770 (ME), 2) Saksa 1757, 3) Tshekki 1750, … 6) Suomi 1742. 6 joukkuetta.
Naisten 300m kivääri, asentokilpailu (3×20 ls): 1) Jeanette Duestad Norja 591 (ME), 2) Lisa Grub Saksa 590, 3) Agathe Girard Ranska 588, … 14) Henna Viljanen 576. 17 osanottajaa.
Miesten trap, 2/3 kilpailupäivä (100/125 kiekkoa): 1) Jon Lecanda Alcibar Espanja 98, 2) Anton Glasnovic Kroatia 98, 3) Massimo Fabbrizzi Italia 98, 4) Derek Burnett Irlanti 98, 5) Matthew Coward-Holley Iso-Britannia 98, 6) Giovanni Cernogoraz Kroatia 98, … 16) Jukka Laakso 96, … 28) Juho Mäkelä 95, … 43) Eemil Pirttisalo 94. 88 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 292, 2) Kroatia 287, 3) Turkki 287, … 6) Suomi 285. 17 joukkuetta.
Naisten trap, 2/3 kilpailupäivä (50/125 kiekkoa): 1) Kathrin Murche Saksa 97, 2) Daria Semianova AIN 96, 3) Ellie Seward Iso-Britannia 96, 4) Fatima Galvez Espanja 96, … 16) Sara Nummela 92, … 19) Satu Mäkelä-Nummela 91, … 31) Noora Antikainen 86. 49 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 283, 2) Espanja 281, 3) Slovakia 270, 4) Suomi 269. 9 joukkuetta.
Poikien trap, peruskilpailu (125 kiekkoa): 1) Fabrizio Fisichella Italia 123, 2) Thomas Agez Ranska 122, 3) Francesco Tanfoglio Italia 121/uusinta 2, 4) Jose Vilhena Portugali 121/1, 5) Paul Bayard Ranska 120, 6) Isaac Hernandez Espanja 119/1, 7) Teo Gese Slovakia 119/0, … 33) Samuel Ruusunen 109, … 47) Saku Tallgren 102. 58 osanottajaa.
Tyttöjen trap, peruskilpailu (125 kiekkoa): 1) Maria Maccioni Italia 119, 2) Sofia Gori Italia 117, 3) Irene del Rey Ruiz Espanja 113/uusinta 2, 4) Dana Navarro Puga Espanja 113/1, 5) Noelia Pontes Villarrubia Espanja 112/3, 6) Martina Montani Italia 112/2, 7) Anna Nyitrai Unkari 112/0, … 27) Pihla Pulliainen 103. 37 osanottajaa.
Lisää aiheesta ESC:n verkkosivuilla. Tuloksia ISSF:n verkkosivuilla. SAL:n EM-ennakkojuttu. Lisää kuvia SAL:n Facebookissa.