Kiväärin nuorten SM-viikonlopun avauspäivänä Salossa ratkottiin mestaruudet makuukilpailuissa. Simpeleen Hahlon Aino Nenonen ja Satakunnan Ampujien Niko Elonen veivät 20-vuotiaiden sarjojen ykköstilat.
Hahlon Nenoset veivät 20-vuotiaiden makuukilpailussa kaksoisvoiton. Aino Nenonen ampui 618,2 ja Sonja Nenonen 616,1.
– Kisan alussa oli vaikeuksia löytää oikea linja taululle. Lisäksi jännitti melko paljon, mutta sain pidettyä homman kasassa. Voitto viimeisistä nuorten SM-kisoista tuntuu hyvältä, tästä iloisin mielin eteenpäin, Nenonen sanoi.
Niko Elosen voittotulos oli 612,1. Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Santeri Kenola otti hopeaa 20-vuotiaissa (609,2) ja voitti 18-vuotiaiden makuukilpailun. Kenolan voittotulos oli 609,0.
Kenolalle jäi päivästä positiiviset fiilikset.
– Tulokset olivat tasaiset, vain kaksi desimaalia eroa. Kuitenkin ensimmäinen tulos (609.0) tuntui suorituksena paremmalta kuin toinen kisa (609.2) Keli oli jokseenkin tuulinen ja täytyi yrittää lukea tuulta parhaan mukaan ja siinä mielestäni onnistuin ihan hyvin. Paineet eivät olleet kovin suuret, sillä tämä kesä on mennyt ohi omalta osalta ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa, Kenola sanoi.
Sunnuntaina Salossa ammutaan asentokilpailut.
Henkilökohtaiset mitalistit lauantaina:
🏅 M20, 50 m kivääri, 60ls makuu
- Niko Elonen SA 612,1
- Santeri Kenola KaA 609,2
- Kasper Kemppainen KSA 607,4
🏅 N20, 50 m kivääri, 60ls makuu
- Aino Nenonen Hahlo 618,2
- Sonja Nenonen Hahlo 616,1
- Nanna Uuttu IMAS 613,7
🏅 M18, 50 m kivääri, 60ls makuu
- Santeri Kenola KaA 609,0
- Jesse Riihimäki IMAS 605,4
- Noel Nissinen KSA 596,5
🏅 N18, 50 m kivääri, 60ls makuu
- Nanna Uuttu IMAS 617,8
- Sonja Nenonen Hahlo 615,3
- Linda Koskelainen Hahlo 613,7
🏅 M16, 50 m kivääri, 60ls makuu
- Noel Nissinen KSA 401,8
- Justus Laapas LuuA 399,8
- Saku Laari LuuA 399,3
🏅 N16, 50 m kivääri, 40ls makuu
- Linda Koskelainen Hahlo 408,6
- Nelli Kinnunen MA 404,6
- Helmi Pietinalho SaSA 404,3
Kuva: Juha Laaksonen