Suomalaisilla oli haastavat kisat Signes’ssä compak sportingin MM-kilpailuissa. Oliver Ojansuu oli yleisessä sarjassa paras suomalainen, hän ampui tuloksen 188 ja oli 62:s. Junioreiden paras oli Aatos Äijälä, joka oli 27:s.
Oliver Ojansuu ampui 24+23+25+23+21+24+23+25. Toiveissa oli parempaa suorittamista.
– Ei mennyt kisa ihan odotusten mukaisesti. Heikko aloitus, mutta parani loppua kohden. Flunssa vei voimia. Vaikka tulos onkin hieman pettymys, niin epäonnistumisetkin kuuluvat urheiluun ja ilman niitä ei voitto olekaan niin makea, Ojansuu sanoi.
Nuorista parhaiten sijoittui Aatos Äijälä, joka oli junioreissa 27:s tuloksella 179.
– Kisaanhan oli tavoite, että pääsisin joukkueen kanssa ja henkilökohtaisesti 3 parhaan joukkoon. Nyt ei ammunta kulkenut sen tason mukaan mitä sen olisi pitänyt kulkea, jos olisi halunnut parhaiden joukkoon, Äijälä sanoi.
Suomalaisilla oli Ranskan radoilla kaikkinensa haastavat MM-kilpailut.
– Teknisimmät radat mitä olen MM-kisoissa ampunut. Todella haastavat radat. Kyllähän tämä on opettavaista, Roger Sundström sanoi.
Suomalaishaasteista huolimatta Sundström koki, että oli ”aivan huippua” seurata maailmanmestareiden toimintaa.
– He eivät tee mitään eri tavalla kuin me. He ampuvat teknisesti ihan samalla tavalla kuin me. Heillä vaan pää kestää, ja he laittavat satsauksen kiekkoon silloin, kun se on ilmassa. Siinä se ero näkyy, hän tuumi.
Kisoihin osallistui 798 ampujaa.
Compak Sportingin MM-kilpailut, Signes
Poimintoja suomalaisten sijoituksista:
Avoin luokka:
1. Tamas Jeri Unkari 200
2. Mark Winser Iso-Britannia 197
3. Havart Bastien Ranska 196+24+3
…
62. Oliver Ojansuu Suomi 188
82. Markku Ojansuu Suomi 187
105. Rasmus Kumpuvaara Suomi 185
121.Juha Kumpuvaara Suomi 184
- Roger Sundström Suomi 183
Pasi Siikaluoma Suomi 183
Juniorit:
- Hugo Bardou Ranska 192
- Etienne Schack Ranska 191
- Lucas Demarest Ranska 190
…
- Aatos Äijälä Suomi 179
- Erno Heiska Suomi 173
- Roope Ojansuu Suomi 172
- Ilari Heiska Suomi 168
- Melker Backlund Suomi 163
Kaikki tulokset: MULTI-PULL | The System for Shooting Ground Automation
Kuvat: Outi Ojansuu