Ensimmäinen kevätkokous päättyi alle kolmen tunnin
11.4.2026 klo 16:58
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

SAL:n liittokokous pidettiin Salossa. (Kuvat: Lassi Palo)

Ampumaurheiluliiton Salossa pitämä liittokokous oli toinen liiton uusien toimintasääntöjen mukainen liittokokous ja ensimmäinen kevätkokous. Asiat saatiin käsiteltyä alle kolmen tunnin.

Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) kevätkokous pidettiin lauantaina 11. huhtikuuta. Kokouspaikka oli Salo, mutta kokoukseen voi osallistua myös etäyhteyksin.

Asko Terkola toimi liittokokouksen puheenjohtajana.

Vuosi 2025 oli uuden, vuoteen 2028 asti ulottuvan strategian ensimmäinen toimintavuosi. Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajan Anne Laurilan mukaan viime vuosi oli hyvin aktiivinen monenlaisessa vaikuttamisessa.

– Kotimaassa jatkoimme töitä Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmassa olevien ampumaratatavoitteiden edistämiseksi, mutta lainsäädäntöhankkeet eivät ehtineet maaliin vielä viime vuoden aikana. Lisäksi osallistuimme näkyvästi työhön Euroopan ampumaurheiluliiton (ESC) toiminnan kehittämiseen muun muassa hyvän hallinnon näkökulmasta ja kampanjoimme omaa ehdokastamme järjestön puheenjohtajaksi. Emme saaneet ESC:n venäläisjohtoa vaihdettua, mutta myös ESC:n yleiskokouksen jälkeen olemme jatkaneet työtä muun muassa korruption kitkemiseksi, Laurila kävi läpi viime vuotta.

Viime kesänä Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksessa järjestettiin kasa-ammunnan ja siluettiammunnan EM-kilpailut ensimmäisen kerran yhteistapahtumana. Sen sijaan vuoden 2027 ehdollisena myönnetyistä ISSF-lajien EM-kilpailuista jouduttiin luopumaan Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen keskeneräisyyden vuoksi.

Toukokuussa järjestetyssä ylimääräisessä liittokokouksessa hyväksyttiin uudet toimintasäännöt, joiden myötä liittovaltuustorakenne poistettiin ja siirryttiin suoriin liittokokouksiin.

Aluetoiminnassa siirryttiin sekä syksyn 2024 että ylimääräisen liittokokouksen 2025 päättämään keskitettyyn rakenteeseen, joka rakentuu muun muassa aluekoordinaattoreiden ympärille. He aloittivat työnsä loppukesästä, ja toiminta jatkui vielä yhdessä aluejaostojen kanssa marraskuun puoliväliin, jolloin aluejaostojen toiminnan valtuutus päättyi.

Liiton toimisto muutti kesällä Sporttitalon sisällä toisiin tiloihin. Uudet, aiempaa hieman pienemmät tilat ovat yhteisessä käytössä kahden muun lajiliiton kanssa. Vuoden lopussa käynnistettiin verkkosivu-uudistus. Uudet sivut julkaistaneen kesäkuun aikana.

Kilpaurheilullisesti vuosi oli menestyksekäs: arvokilpailuissa saavutettiin eri ampumaurheilulajeissa yhteensä huikeat 118 mitalia.

Vuoden 2024 lopulla liittokokouksessa hyväksyttiin uusi strategia vuosille 2025–2028. Hallitus ei esittänyt muutoksia strategiaan niin kuin ei myöskään kevätkokous, joten strategia pidettiin ennallaan.

Salon kevätkokous oli toinen liiton uusien toimintasääntöjen mukainen liittokokous ja ensimmäinen kevätkokous, jossa seurat päättivät niistä asioista, joista liittovaltuusto on aiemmin päättänyt kevätkokouksissaan. Kokouksen äänimäärä oli 95, ja äänioikeutettuja tahoja oli paikalla 32.

Liittokokouksessa käsiteltiin ne asiat, jotka kuuluvat sääntöjen mukaisesti kevätkokouksessa käsiteltäviin asioihin tai joista liittokokous sääntöjen mukaisesti päättää. Jälkimmäisiin kuuluvat muutokset kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja äänestys- ja vaalijärjestykseen.

Nykyinen ehdollepanotoimikunta valittiin liittovaltuuston kevätkokouksessa vuosi sitten kahden vuoden toimikaudelle. Ehdollepanotoimikuntaan valittiin tuolloin Markus Ahtiainen pj, Mikael Ekberg (Etelä-Suomi), Risto Kilpeläinen (Itä-Suomi), Pekka Heiskanen (Kaakkois-Suomi), Jari Lehtinen (Keski-Suomi), Jukka Nikkari (Lounais-Suomi) ja Marko Mäkelä (Pohjanmaa). Ehdollepanotoimikunnan tehtävänä on valmistella liittokokouksessa tehtäviä henkilövalintoja. Liittokokous vahvisti saman ehdollepanotoimikunnan kevätkokoukseen 2027 asti.

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Vuoden 2025 tilinpäätös oli ylijäämäinen 157 883,08 euroa. Toiminnan kulut olivat yhteensä 2 666 618,86 euroa ja tulot yhteensä 2 824 501,94 euroa.

Kahden aiemman tilikauden aikaiset tapahtumat ovat merkittävimmiltä osin vaikuttaneet ylijäämän syntyyn. Ne liittyvät Ampumaurheiluliiton ja ESC:n välisiin oikeusasioihin, joista on saatu takaisin ja tuloutunut yhteensä noin 80 000 euroa.

Oma pääoma tilikauden päätteeksi oli 877 664 euroa. Laurilan mukaan taloudellinen tila on vakaa. Lisenssituotoista tuloutui seuroille 19 416 euroa.

Ampumaurheiluliiton koordinoima kuuden järjestön yhteinen ympäristölupahanke jatkui myös viime vuonna. Hankkeen kokonaiskulut SAL:n kirjanpidossa olivat 348 286 euroa ja tulot samansuuruiset. Maa- ja metsätalousministeriön valtionavustuspäätös saatiin kolmivuotisena vuosille 2024–2026 ja yhteisvastuullisesti Suomen Metsästäjäliiton kanssa, eli osa hankkeen kuluista on Metsästäjäliiton kirjanpidossa. Hankkeelle saatiin rahoitusta MMM:n ja hankeosapuolten omarahoituksen lisäksi Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä.

Muita merkittäviä SAL:n toimintaa tukeneita säätiöitä olivat Metsästyssäätiö ja Kokkovuori-säätiö.

Laurilan mukaan kulusäästöjä tuli erityisesti ympäristö- ja olosuhdetyön kuluissa, hallinnon kuluissa, Urheiluampuja-lehdessä ja toimitilakuluissa.

Kevätkokous hyväksyi liittohallituksen esityksen vuoden 2027 jäsenmaksuista. Jäsenmaksu on myös ensi vuonna 28 euroa jokaista yli 20-vuotiasta seuran jäsentä kohden. Myös erillisten yhdistysten jäsenmaksu pysyy ennallaan (450 euroa).

Liittohallituksen esitys äänestys- ja vaalijärjestyksen muutoksiin hyväksyttiin kevätkokouksen tekemin muutoksin ja lisäyksin.