Seuroille hieno varainhankintamahdollisuus: Lumilyhty-arpajaiset!
4.10.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Joko seurasi on tilannut myyntiin Lumilyhty-arpoja? Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n vuodesta 1997 alkaen järjestämät Lumilyhty-arpajaiset ovat Suomen suurimmat tavara-arpajaiset. Lumilyhtyä myymällä seurasi voi kerätä helposti varoja toimintaansa.

Viiden euron Lumilyhty-arpoja on mukava myydä. Suuri osa suomalaisista tunnistaa ne ja tietää, että arpojen myynnillä tuetaan oman alueen liikunta- ja urheiluseurojen toimintaa.

Monet seurat eri puolilla Suomea ovat oivaltaneet, että Lumilyhty-arpa on hyvä keino täyttää unelmia ja kattaa vaikkapa matkakustannuksia, salivuoroja ja varustehankintoja. Arpoja on tilattu jo yli 200 000 kappaletta. Varmista omasi ja tee tilaus mahdollisimman pian!

Seura maksaa tilaamistaan Lumilyhty-arvoista 2,50 e tai palautusoikeudella 3 e. Jokaisesta viidellä eurolla myydystä arvasta jää seuralle siis jopa puolet eli 2,50 e. Esimerkiksi 600 arvan myynnistä kertyy 1 500 euron potti.

Esimerkiksi Oulun Kärppien jääkiekkojuniorit hankkivat viime vuonna muhkeat 8 500 euroa myymällä Lumilyhty-arpoja, ja tänä vuonna seura aikoo tienata vieläkin enemmän. Kangasalan Kisa-Eagles E99-00 joukkue aikoo tänä vuonna hankkia 10 000 euroa myymällä 4 000 Lumilyhty-arpaa. Joukkueen unelmana on turnausmatka New Yorkiin ensi tammikuussa.

Lumilyhty sai tänä vuonna uuden logon ja identiteetin, joka näkyy johdonmukaisesti kaikissa yhteyksissä. Tutustu uudistuneeseen ilmeeseen sekä seurojen moniin myyntimateriaaleihin ja -vinkkeihin osoitteessa: www.lumilyhty.fi

Voitot Lumilyhty-arvoissa ovat tänäkin vuonna hyvät. Päävoittoina on 24 Peugeot-henkilöautoa + vuoden Pohjolan Autoturva, 24 Tjäreborgin matkalahjakorttia ja 48 Helkama-sähköpolkupyörää. Henkilöauton sijaan voi halutessaan valita venepaketin tai keittiöremontin avaimet käteen -periaatteella. Yhteensä voittoja on peräti lähes 81 000 kappaletta ja niiden arvo on liki 1,7 miljoonaa euroa.

Lumilyhty-mainokset näkyvät kuluttajille lokakuun alusta TV:ssä (MTV3, Nelonen, LIV, JIM, TV5) sekä Otavamediassa. Tutustu mainoksiin myös Lumilyhdyn Facebook-sivulla:  www.facebook.com/Lumilyhty.

Lumilyhty-arpojen myyntiaika on 1.10.-31.12.2011. Arvat on postitettu seuroille viikolla 39. Jatkossa arpoja toimitetaan sitä mukaa, kun tilauksia tehdään. Muista tilata arpoja riittävästi, sillä jo 500 arpaakin myydään käsistä, kun myyjinä on useampia sankareita. Tilaa arpoja tästä: http://www.lumilyhty.fi/seuroille/tilaa/

Lisätietoja

www.lumilyhty.fi
Arpojen lisätilaukset, myynnin tukimateriaalit: Lottex Oy, puh. 040 311 9570, fax (02) 469 1002, info@lottex.fi
Seurarekisteri ja seuramyynti: Christine Heinonen, puh. 040 750 7779,
etunimi.sukunimi@slu.fi
Kampanjatarjoukset seuroille: SLU ry, Tom Venho, puh. 040 417 4175, lumilyhty@slu.fi

Lumilyhty on Suomen suurin tavara-arpajainen. Lumilyhty-arpojen myynnillä tuetaan paikallisesti lasten ja nuorten liikuntaa sekä urheiluseuratoimintaa. Joka vuosi Lumilyhty-arpajaisissa jaetaan iso määrä huikeita voittoja. Ostamalla arvan sekä ostaja että myyjä ovat arvan verran lähempänä unelmaansa. Arpajaisten järjestäjä on Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, joka on suomalaisten liikunta- ja urheilujärjestöjen katto- ja palvelujärjestö. Yhteystiedot: Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Radiokatu 20, 00240 Helsinki, lumilyhty@slu.fi, www.lumilyhty.fi