Kategoria: Haulikko

Satu Mäkelä-Nummela ja Kimberly Rhode tapasivat toisensa Lontoossa

Olympiavoittajat Kimberly Rhode ja Satu Mäkelä-Nummela tiistaina Lontoon olympialaisissa.

Trapin hallitseva olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela harjoitteli tiistaina ensimmäisen kerran Lontoon ampumaradalla. Hän ampui yhden sarjan. Se oli aika hyvä, rauhallista ammuntaa, hän kommentoi. Mäkelä-Nummela tapasi myös amerikkalaisen Kimberly Rhoden, joka teki sunnuntaina Lontoossa olympiahistoriaa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Satu Mäkelä-Nummela matkusti Lontoon olympiakaupunkiin maanantaina. Lähtöinfossaan Helsingissä hän toivoi ”rentoa ja letkeää” kisafiilistä.

Miten ensimmäinen harjoitus sitten sujui Lontoon olympiaradalla?

– Se oli rauhallista ammuntaa, ja pysyin kuosissani. Ei mitään hosottamista, Mäkelä-Nummela sanoi.

Hän ampuu keskiviikkona kaksi sarjaa. Naisten trap on ohjelmassa ensi lauantaina eli 4. elokuuta.

– Oli kiva tulla taas kisoihin, olympiavoittaja hymyili.

Lontoon ampumaradalla oli myös Yhdysvaltain Kimberly Rhode, joka teki jo sunnuntaina Lontoon olympialaisissa urheiluhistoriaa, mutta lisää voi olla tulossa: hän haluaa olla ensimmäinen nainen, joka on voittanut kolmen haulikkolajin olympiakultamitalia.

– Katsotaan miten se menee. Kun ammuin vaadittavan tulosrajan maaliskuussa, olin harjoitellut trapia sitä ennen vain kahdeksan päivän ajan. Teen aina parhaani, ja olen valmis kilpailuun. Toivottavasti saan kaiken toimimaan hyvin, hän sanoi.

Rhodesta, 33, tuli sunnuntaina maansa ensimmäinen urheilija, joka on voittanut henkilökohtaisia mitaleita viisissä perättäisissä olympialaisissa. Kalifornialainen on aiemmin voittanut kolme olympiamitalia kaksoistrapissa – kultamitalin Atlantassa 1996 ja Ateenassa 2004 sekä pronssia Sydneyssä 2000. Kun naisten kaksoistrap poistettiin Ateenan jälkeen olympiaohjelmasta, Rhodesta tuli täysipäiväinen skeet-ampuja. Hän saavutti olympiahopeaa Pekingissä neljä vuotta sitten ja MM-kultaa Münchenissä vuonna 2010.

Rhode on siis voittanut jo olympiaohjelmasta poistetun naisten kaksoistrapin kultamitalin, sunnuntaina hän voitti skeetissä kultaa ja ensi lauantaina hän osallistuu trapiin. Rhode saavutti vaadittavan tulosrajan trapiin Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden ensimmäisessä maailmancupissa Yhdysvaltain Tucsonissa maaliskuussa.

Rhode rikkoi Arizonassa 65 kiekkoa ja kertoi jo tuolloin kilpailevansa Lontoossa myös trapissa, koska se kilpaillaan vasta skeetin jälkeen. Rhode ei ole aiemmin kilpaillut trapissa olympiatasolla. Mäkelä-Nummela puolustaa kilpailussa neljän vuoden takaista Pekingin olympiavoittoaan.

Millaista on kilpailla trapissa esimerkiksi Mäkelä-Nummelaa vastaan?

– Keskityn vain itseeni ja teen parhaani. Kolme mitalia on jaossa – kultainen, hopeinen ja pronssinen. Olen tyytyväinen, jos saan niistä minkä tahansa. Urheilijat ovat kaikki hienoja, taso on kova, ja trap on minulle aika uusi laji. Jo se on hienoa, että saan olla mukana olla olympialaisissa ja edustaa maatani, Rhode sanoi.

Mikä sitten on ”salaisuutesi”?

– Paljon harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua! Tärkeää on myös se, että tämä kaikki on minulle hieno ”matka”. Nautin ihmisistä ja ulkona olemisesta, Los Angelesin lähellä Del Montessa asuva huippu-urheilija kertoi.

Viime lauantaina miesten ilmapistoolin finaalissa ampuneella ja upeasti kahdeksanneksi sijoittuneella Kai Jahnssonilla oli tiistaina myös harjoituspäivä. Hän kilpailee ensi sunnuntaina eli 5. elokuuta 50m pistoolissa. Ilmapistoolikisan jälkeen Jahnsson sanoi lähtevänsä täysillä siihenkin kisaan. Hän piti päivän taukoa, nollasi tilanteen ja alkoi keskittyä vapaapistooliin, joka on hänen mukaansa ”taas oma maailmansa”. Loppuviikon vedän täysillä, ja laitan peliin kaiken sen tietotaidon, joka minulla on, hän sanoi lauantaina.

Lontoo 2012: Historiaa tehnyt Rhode kilpailee myös Mäkelä-Nummelan lajissa

Yhdysvaltain Kimberly Rhode teki jo eilen Lontoon olympialaisissa urheiluhistoriaa, mutta lisää on tulossa: hän haluaa olla ensimmäinen nainen, joka on voittanut kolmen haulikkolajin olympiakultamitalia.

Kimberly Rhodesta, 33, tuli eilen maansa ensimmäinen urheilija, joka on voittanut henkilökohtaisia mitaleita viisissä perättäisissä olympialaisissa. Kalifornialainen on aiemmin voittanut kolme olympiamitalia kaksoistrapissa – kultamitalin Atlantassa 1996 ja Ateenassa 2004 sekä pronssia Sydneyssä 2000. Kun naisten kaksoistrap poistettiin Ateenan jälkeen olympiaohjelmasta, Rhodesta tuli täysipäiväinen skeet-ampuja. Hän saavutti olympiahopeaa Pekingissä neljä vuotta sitten ja MM-kultaa Münchenissä vuonna 2010.

Rhode on siis voittanut jo olympiaohjelmasta poistetun naisten kaksoistrapin kultamitalin, eilen hän voitti skeetissä kultaa ja ensi lauantaina hän osallistuu trapiin. Rhode saavutti vaadittavan tulosrajan trapiin Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden ensimmäisessä maailmancupissa Yhdysvaltain Tucsonissa maaliskuussa.

Rhode rikkoi Arizonassa 65 kiekkoa ja kertoi jo tuolloin kilpailevansa Lontoossa myös trapissa, koska se kilpaillaan vasta skeetin jälkeen. Rhode ei ole aiemmin kilpaillut trapissa olympiatasolla. Naisten trapin mitalit jaetaan lauantaina 4. elokuuta. Satu Mäkelä-Nummela puolustaa kilpailussa neljän vuoden takaista Pekingin olympiavoittoaan.

Rhoden mitalisaldo on siis varsin hämmentävä: viisi olympiamitalia, joista kolme kultaista.

– Voittaminen olympialaisissa on aina ollut haaveeni, ja nyt kaikki napsahti kohdalleen. En oikein edes osaa kuvailla tuntojani juuri nyt, Rhode sanoi eilisen voittonsa jälkeen.

Rhode ampui eilen skeetin peruskilpailussa olympiaennätyksen 74 ja rikkoi finaalissa kaikki 25 kiekkoa. Rhoden tulos oli siten finaalin jälkeistä maailmanennätystä sivuava 99, joka on myös uusi olympiaennätys. Hänen peruskilpailun sarjansa olivat 25+25+24.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kauden ensimmäinen maailmancup alkoi maaliskuun lopussa Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa Rhoden maailmanennätyksellä. Hän vei voiton tuolloin samalla tuloksella kuin eilen eli 99 (75+24). Peruskilpailun tulos 75 on uusi ME ja finaalin jälkeinen tulos 99 sivusi ME:tä.

Rhode aloitti ampumaurheilun kymmenvuotiaana ja oli historian nuorin ampumaurheilumitalin olympialaisissa voittanut nainen, kun hän oli ykkönen Atlantassa.

Lähde: ISSF:n nettisivut

Lontoo 2012: Kimberly Rhode voittanut mitalin nyt viisissä olympialaisissa peräkkäin

Yhdysvaltain Kimberly Rhode on voittanut mitalin nyt viisissä olympialaisissa peräkkäin. Amerikkalaisen haulikkoampujan mitaliputki alkoi jo Atlantassa vuonna 1996.

Kimberly Rhoden voi sanoa ottaneen omansa Lontoon olympialaisissa, kun hän voitti naisten skeetin kultamitalin. Hän oli ehdoton ennakkosuosikki, eikä hän pettänyt odotuksia, vaan ampui peruskilpailussa olympiaennätyksen 74 ja rikkoi finaalissa kaikki 25 kiekkoa. Rhoden tulos oli siten finaalin jälkeistä maailmanennätystä sivuava 99. Hänen peruskilpailun sarjansa olivat 25+25+24.

Rhode oli kaiken lisäksi ylivoimainen, sillä toiseksi tulleen Kiinan Ning Wein tulos oli 91 (68+23). Lontoossa sää on tänään ollut sateinen, mutta finaali päästiin ampumaan poutaisessa ja aurinkoisessa säässä.

– Ainahan sitä toivotaan hyvää säätä, mutta sateinen sää ei ole yllätys, ja myös sitä varten harjoittelemme, Rhode kommentoi.

Kalifornialainen Rhode, 33, on aiemmin voittanut kolme olympiamitalia kaksoistrapissa – kultamitalin Atlantassa 1996 ja Ateenassa 2004 sekä pronssia Sydneyssä 2000. Kun naisten kaksoistrap poistettiin Ateenan jälkeen olympiaohjelmasta, Rhodesta tuli täysipäiväinen skeet-ampuja. Hän saavutti olympiahopeaa Pekingissä neljä vuotta sitten ja MM-kultaa Münchenissä vuonna 2010.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kauden ensimmäinen maailmancup alkoi maaliskuun lopussa Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa Rhoden maailmanennätyksellä. Hän vei voiton tuloksella 99 (75+24). Peruskilpailun tulos 75 on uusi ME ja finaalin jälkeinen tulos 99 sivuaa ME:tä.

Rhode aloitti ampumaurheilun kymmenvuotiaana ja oli historian nuorin ampumaurheilumitalin olympialaisissa voittanut nainen, kun hän oli ykkönen Atlantassa.

XXX Olympialaiset, ampumaurheilu
27.7.-6.8. Lontoo, Iso-Britannia

Tuloksia

Naisten skeet 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Kimberly Rhode Yhdysvallat 99/sivuaa ME:tä (74/OE+25), 2), 2) Ning Wei Kiina 91 (68+23), 3) Danka Bartekova Slovakia 90 (70+20/uusinta 4), 4) Marina Belikova Venäjä 90 (69+21/3), 5) Chiara Cainero Italia 89 (67+22), 6) Christine Wenzel Saksa 89 (68+21).

Pekka Keinäselle compac-haulikon SM-mitalien värisuora

Pietarsaarelainen Pekka Keinänen voitti viikonvaihteessa (30.6.-1.7.) compacin Suomen Y-sarjan mestaruuden. Vuonna 2007 hän oli toinen ja viime vuonna kolmas. Nyt 50-vuotiaalla pietarsaarelaisella on kolmen väriset SM-mitalit palkintokaapissaan. Voittotulos oli 186.

Toisesta sijasta uusivat 21-vuotias Antti Poutiainen ja kokenut Petri Palo. Nuoruus oli tällä kertaa valttia. Uusinnan tulokset olivat 22-21. Kaksikko hävisi peruskilpailussa pisteen voittajalle.

Keinänen aloitti haulikkoammunnan jo vuosikymmeniä sitten. Työkiireet veivät miehen pois radoilta, mutta vuonna 2003 hänellä oli jälleen mahdollisuus palata vanhan harrastuksensa pariin. Menestys on sen jälkeen ollut hyvä.

-Olen tyytyväinen SM-kisaani. Asetan määrätyn tavoitteen itselleni aina ennen kilpailua. Kun sen saavutan – kuten nyt – olen tyytyväinen, Hyvinkään Metsästysampujien edustaja kertoi. Jos muut ovat olleet parempia, niin onneksi olkoon!

Hän on kilpaillut myös kansainvälisissä arvokilpailuissa. Niissä palkintosijoille yltäminen on vaikea tehtävä. Hän oli 20:s EM-kilpailussa Tallinnassa viime vuonna. Se oli hieno sijoitus 450 ampujan joukossa!

Keinänen on 50-vuotias, mutta vielä hän ei anna periksi nuoremmilleen.

-Jos ei saa fyysisiä sairauksia harmikseen, tätä lajia voi menestyksekkäästi jatkaa. Toki nuoret lienevät ikämiestä nälkäisempiä, hän hymähti.

Keinäsen kausi ei ole vielä ohi. Ensi viikon vaihteessa hän kilpailee sportingin SM-kisoissa Porissa ja elokuussa ovat mestarilla edessään Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Sipoossa.

Tulokset löytyvät osoitteesta: www.ksary.net

SAL viestintä

Lauri Leskinen vireessä Sako-Beretta -kisassa Lempäälässä

Lauri Leskinen laukoi parhaan tuloksen 30.6.-1.7. perinteisessä Sako-Beretta -kilpailussa. Skeet-ampuja laukoi peruskilpailussa kovan 121 lähtötuloksen ja finaalissa hän osui 22 kertaa. Yhteistulos oli 143. Trapissa Janne Kirvesmäki oli taitavin 134 osuman yhteistuloksellaan.

Pohjois-Hämeen Ampujien tämänkertainen haulikkokisa keräsi Lempäälän Kokkovuoreen ennätysmäisen osanoton. Yli 260 ampujaa osallistui kisoihin, jotka lauantaina olivat tuulen ja sateenkin häiritsemät. Sunnuntaina sää suosi kiekon särkijöitä.

Kilpailu oli jälleen kansainvälinen, ja muutaman kärkitilan vieraat kahmivatkin. Skeetissä 17-vuotiaiden sarjan voitti Kyproksen Nicolas Vassiliou yhteistuloksella 142. Vain yhtä kiekkoa tarkempi oli Leskinen. Kypros kuuluu Euroopan kärkimaihin haulikkoammunnassa. Maa kahmii arvokisojen mitaleita kaikissa ikäluokissa.

Y50-vuotiaiden trapissa Viron Urmas Saaliste otti voiton tuloksella 132 osumaa. Jo 1980-luvulta saakka hän on kilpaillut yhdessä SAL:n trapin päävalmentaja Matti Nummelan kanssa. Orimattilalainen sijoittui toiseksi, mutta Saaliste leikitteli tällä kertaa kahdeksan pisteen voittoon.

Sako Oy oli jälleen huoltomiehineen ja -autoineen nimikkokisassaan auttamassa ainakin Beretalla ampuvia.

Tulokset löytyvät P-HA:n sivustolta osoitteesta www.pha.sporttisaitti.com

SAL viestintä

Heinoselle ja Veromaalle odotetusti Sako-Berettan voitot

Haulikkoammunnan kansallinen suurtapahtuma Sako-Beretta -kilpailu alkoi lauantaina Lempäälän Kokkovuoressa. Naisten trapin voitti yksi suosikeista, Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa, kokonaistuloksella 80 osumaa. Takavuosien maailmanmestari Satu Pusila jäähdytteli toiseksi tuloksella 77. Nastolalainen on toiminut valmennuspuolella jo monen vuoden ajan.

Naisten trapista puuttuivat kotimaisista tähdistä Satu Mäkelä-Nummela ja Noora Antikainen. Pekingin olympiavoittaja Mäkelä-Nummela hakee huippuvirettä Lontooseen kovasta kilpailusta Tshekissä.

 

Miesten sarjassa maajoukkueampuja Janne Kirvesmäki on kahden kiekon verran Antti Virolaista edellä. Sekä trapissa että skeetissä miesten pääsarjoissa ammuttiin lauantaina 75 kiekkoa ja sunnuntaina 50 sekä kuusi parasta vielä 25 kiekon finaalin.

 

Pohjois-Hämeen Ampujien tämänkin kertainen kilpailu on kansainvälinen.

 

Skeetissä on ennätysmäinen osanotto ja kilpailu jatkui iltaan saakka. OSH:n Marjut Heinonen otti naisten sarjassa odotetun voiton. Osumia kertyi 87. Yleisessä sarjassa maajoukkueampujat SSG:n Lauri Leskinen ja OSH:n Heikki Meriluoto ovat kolmen sarjan jälkeen tasapisteissä 72 osumallaan.

 

Tulokset löytyvät osoitteesta www.pha.sporttisaitti.com

 

SAL viestintä

 

Matikainen uusinnan jälkeen trapin ykköseksi Polar GP:ssä

Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikainen vei uusinnan jälkeen nimiinsä miesten trapin Polar GP-kilpailuissa Hollolassa. Mäntsäläläinen Matikainen kohtasi kilpailun huipentaneessa uusinnassa Qatarin Rasid Al-Athban, ja vei voiton osumalla.

Matikainen rikkoi peruskilpailussa ja finaalissa 128 kiekkoa (109+19).
”Tulos ei ole kovin hyvä, mutta ei voi mitään. Noususuhdannetta on ollut, ja täytyy toivoa, että se jatkuu. Tekniikka on kyllä kunnossa”, Matikainen sanoi.
Miesten skeetissä voiton vei Tuomo Valkeapää tuloksella 141 (116+25). Jukka Turtiaisen ja Marko Kemppaisen (138) uusinta kakkossijasta päättyi Turtiaisen eduksi.

Tulokset:

Hollola:

Polar GP:

Miehet:
Skeet, 125 kiekkoa+25 kiekon finaali: 1) Tuomo Valkeapää SSG 141 (116+25), 2) Jukka Turtiainen SMY 138 (116+22, uusinta 4), 3) Marko Kemppainen SUA 138 (114+24, uusinta 3), 4) Sami Kutila L-HA 137 (114+23), 5) Jukka Paananen SaSA 136 (113+23), 6) Jukka Passila A-HA 135 (112+23).
Trap, 125 kiekkoa+25 kiekon finaali: 1) Veli-Matti Matikainen SSG 128 (109+19, uusinta 1), 2) Rasid Al-Athba Qatar 128 (111+17, uusinta 0), 3) Mika Myllylä K-64 123 (105+18, uusinta 1), 4) Hamad Al-Abda Qatar 123 (101+22, uusinta 0), 5) Joni Granqvist IA 121 (102+19), 6) Mauno Ylikangas KannA 117 (101+16).

Kaikki tulokset: http://www.lahdenampumaseura.fi/kilpailut/haulikko2/tulokset2/

 
 

Ari Jokinen 48:s ja Janne Kirvesmäki 49:s miesten EM-trapissa

Ari Jokinen ja Janne Kirvesmäki sijoittuivat miesten trapissa 48:nneksi ja 49:nneksi Kyproksen Larnakassa perjantaina päättyneissä haulikkolajien EM-kilpailuissa.

Lahden Ampumaseuraa edustava Jokinen oli ensimmäisen päivän jälkeen sijalla 59. Toisena päivänä hän kohensi hivenen asemiaan, ja hänen tuloksensa oli 111 (23+20+24+20+24). Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Kirvesmäki aloitti toisen kisapäivän sijalta 66. Lopulta hän rikkoi 111 kiekkoa (22+20+23+24+22) ja sijoittui heti Jokisen jälkeen 49:nneksi.

Trapin EM-kultamitalin voitti Kroatian Giovanni Cernogoraz tuloksella 146 (122+24). Kroatia oli myös joukkuekilpailun ykkönen.

Suomen ainoa mitali EM-Larnakassa tuli naisten trapin joukkuekilpailussa torstaina. Pronssia voittaneessa joukkueessa ampuivat Mopsi Veromaa, Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi. Henkilökohtaisessa kilpailussa Veromaa oli yhdeksäs, Satu Mäkelä-Nummela kymmenes ja Salmi 19:s.

Euroopan kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat henkilökohtaisissa kilpailuissa Veromaan ja Mäkelä-Nummelan lisäksi Marjut Heinonen naisten skeetissä (7:s) ja Heikki Meriluoto miesten skeetissä (8:s).

Haulikkolajien EM-kilpailut
Larnaka, Kypros 17.-26.5.

Tuloksia pe 25.5.

Miesten trap 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Giovanni Cernogoraz Kroatia 146 (122+24), 2) Jiri Liptak Tshekki 144 (122+22/uusinta 2), 3) Josip Glasnovic Kroatia 144 (122+22/1), 4) Mario Filipovic Slovakia 143 (122+21), 5) Giovanni Pellielo Italia 141 (123+18), 6) Aleksei Alipov Venäjä 141 (123+18), … 48) Ari Jokinen Suomi 111, 49) Janne Kirvesmäki Suomi 111.

Miesten trap 125 kiekkoa, joukkuekilpailu: 1) Kroatia 361, 2) Tshekki 358, 3) Italia 357.

Poikien trap 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Carlo Mancarella Italia 141 (119+22), 2) Mario Fuentes Espanja 140 (119+21), 3) Valerio Grazini Italia 139 (117+22), 4) Maksim Smykov Venäjä 136 (116+20), 5) Zoran Jaksic Serbia 132 (116+16), 6) Lyndon Sosa Luxemburg 130 (115+15).

Poikien trap 125 kiekkoa, joukkuekilpailu: 1) Italia 348, 2) Espanja 343, 3) Venäjä 343.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Suomelle naisten trapin EM-joukkuepronssia

Mopsi Veromaa tähtäsi naisten EM-trapissa yhdeksänneksi. Kuvat: Jari Karinkanta
Lontoon olympialaisiin valittu Satu Mäkelä-Nummela oli trapin kymmenes.

Suomi saavutti hienosti naisten trapin joukkuepronssia Kyproksen Larnakassa torstaina jatkuneissa haulikkolajien EM-kilpailuissa. Henkilökohtaisessa kilpailussa Mopsi Veromaa oli yhdeksäs, Satu Mäkelä-Nummela kymmenes ja Marika Salmi 19:s.

Suomalaiset trap-naiset voittivat Suomen ensimmäisen mitalin haulikkolajien EM-kilpailuissa. Joukkuepronssia voittaneeseen joukkueeseen kuuluivat Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa sekä Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavat Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi.

Finaalipaikkaa eli sijoitusta kuuden parhaan joukkoon suomalaiset eivät aivan saavuttaneet, kun Veromaa ja Mäkelä-Nummela rikkoivat 68 kiekkoa ja finaaliraja oli 69. Sen ampui neljä naista, jotka uusivat kolmesta finaalipaikasta. Veromaan sarja oli 23+21+24 ja Mäkelä-Nummelan 21+24+23. Salmen tulos oli 67 (23+22+22).

– Hieno kisa ja hieno suoritus uudella aseella, joka oli mukana vasta toisessa kisassa. Siitä oli tosi paljon apua, että olin viikon täällä omalla leirillä valmistautumassa kilpailuun, Veromaa sanoi.

– Kiitos kotimaan kannustusjoukoille! Olen saanut tosi paljon tukea sieltä. Pronssia – wau! Mitalista tuli tosi hieno fiilis, ja onhan se aina hienompaa mennä kotiin, kun on jotain tuomisia.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Mäkelä-Nummela on valittu Lontoon olympialaisiin, jotka alkavat 27. heinäkuuta. Naisten trap kilpaillaan elokuun 4. päivänä. Mäkelä-Nummela on lajin hallitseva olympiavoittaja. EM-Larnakassa hän harmitteli huonoa alkuaan.

– Taas, hän totesi.

– Mutta tahti parani loppua kohden. Eka sarjassa loppui veto puolivälissä, ja siihen tuli kaksi tuplapummia. Sitten ei auttanut muu kuin lisätä höyryä koneeseen. Se kantoikin sitten ihan hyvin toisella ja kolmannella kierroksella. Harmittaa tuo vika sarjan loppuun tullut pummi, Mäkelä-Nummela kommentoi kilpailuaan.

Salmi yllätti huhtikuussa Lontoon maailmancupissa sijoittumalla upeasti viidenneksi. Salmi ampui tuolloin peruskisassa tuloksen 68 (23+22+23) ja kruunasi elämänsä ensimmäisen maailmancup-kisansa suoraan finaalipaikalla. Finaalin (25 kiekkoa) tulos oli tuolloin 14.

EM-Larnakassa Salmi sanoi yrittäneensä parhaansa koko päivän ajan. Se kannatti, sillä ensimmäisissä arvokilpailuissa tuli nyt joukkuemitali eli huikea kevät kerta kaikkiaan.

– Pääosin onnistuinkin ihan hyvin, ja olen ihan tyytyväinen suoritukseeni. Nämä ovat ensimmäiset arvokisani, ja sain kyllä hyvän kisafiiliksen päälle. Kyllä joukkuemitali lämmittää mieltä, koko joukkue ampui tosi tasaisesti, Salmi kehui ja totesi radan olleen ”yllättävän haasteellinen ampua”.

Italia otti upean kolmoisvoiton, kun Deborah Gelisio, Jessica Rossi ja Federica Caporuscio nappasivat mitalisijat. Italia oli myös joukkuekilpailun ykkönen. Italian päivä oli täydellinen, sillä tyttöjen kisassa tuli kaksoisvoitto ja joukkuekisan Euroopan mestaruus.

EM-kilpailut päättyvät perjantaina, kun miehet ja pojat saavat trap-kilpailunsa päätökseen. Ensimmäisen kilpailupäivän eli 50/125 kiekon jälkeen kärjessä ovat Venäjän Aleksei Alipov, Slovakian Mario Filipovic ja Kroatian Josip Glasnovic, jotka ovat kaikki rikkoneet 50 kiekkoa. Lahden Ampumaseuraa edustava Ari Jokinen on sijalla 59, kun hän tähtäsi tuloksen 43 (23+20). Janne Kirvesmäki (Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura) on rikkonut 42 kiekkoa (22+20) ja jatkaa kilpailua 66. sijalta.

Haulikkolajien EM-kilpailut
Larnaka, Kypros 17.-26.5.

Tuloksia to 24.5.

Naisten trap 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Deborah Gelisio Italia 94 (72+22), 2) Jessica Rossi Italia 92 (73+19), 3) Federica Caporuscio Italia 90 (69+21/uusinta 6), 4) Sonja Scheibl Saksa 90 (69+21/5), 5) Eva Maria Clemente Espanja 89 (71+18), 6) Tatjana Barsuk Venäjä 87 (69+18), … 9) Mopsi Veromaa Suomi 68, 10) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 68, … 19) Marika Salmi Suomi 67.

Naisten trap 75 kiekkoa, joukkuekilpailu: 1) Italia 214, 2) Espanja 205, 3) Suomi 203.

Tyttöjen trap 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Silvana Stanco Italia 86 (68+18/uusinta 3), 2) Alessia Montanino Italia 86 (67+19/2), 3) Svetlana Krasheninnikova Venäjä 83 (64+19), 4) Nikola Machacova Tshekki 81 (66+15), 5) Jekaterina Rabaja Venäjä 78 (65+13), 6) Lucie Rylitshova Tshekki 77 (63+14).

Tyttöjen trap 75 kiekkoa, joukkuekilpailu: 1) Italia 194, 2) Tshekki 191, 3) Venäjä 191.

Miesten trap 50/125 kiekkoa: 1) Aleksei Alipov Venäjä, Mario Filipovic Slovakia ja Josip Glasnovic Kroatia 50, … 59) Ari Jokinen Suomi 43, … 66) Janne Kirvesmäki Suomi 42.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.