Kategoria: Haulikko

Suomi otti Peking 2008 -kisakutsun vastaan

Suomen Olympiakomitea on saanut muiden kansallisten olympiakomiteoiden tapaan virallisen kutsun XXIX olympiadin kisoihin Pekingiin ja on vastannut siihen myöntävästi. Samassa yhteydessä Suomen Olympiakomitean hallitus aikataulutti Suomen joukkueen valintoja ja kävi läpi lajien prosesseja urheilijoiden esittämisestä joukkueeseen jo hankituille tai tavoiteltaville maapaikoille.

Suomen Olympiakomitean hallitus tulee käsittelemään Suomen Peking 2008 -olympiajoukkueen valintaesityksiä 19.12.2007, 16.4.2008, 20.5.2008 ja 21.7.2008 kokouksissaan.

Olympiakomitea on aikaisemmassa päätöksessä linjannut, että lähtökohtaisesti hankitut kiintiöpaikat käytetään. Maakohtaisten paikkojen osalta lajeja on pyydetty toimittamaan Olympiakomitean hallituksen tiedoksi lajikohtaiset kriteerit urheilijoiden valintaesityksille. Olympiakomitean hallitus on tutustunut ja merkinnyt saaduksi purjehduksen, ammunnan, judon, melonnan, painin, ratsastuksen, soudun ja uimahyppyjen lajikohtaiset valintaprosessit.

Suomella on jo kahdeksan maapaikkaa. Pekingin olympialaisten 390 edustuspaikasta on jaettu 271 (tilanne 17.7.2007). Suomelle edustuspaikan ovat ampuneet Juha Hirvi pienoiskiväärin täysotteluun eli 3 x 40 laukauksen kilpailuun, Satu Mäkelä-Nummela trapiin, Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka naisten ilmakivääriin, Henri Häkkinen miesten ilmakivääriin, Mira Nevansuu naisten ilmapistooliin, Marjut Heinonen skeetiin ja Kai Jahnsson vapaapistooliin.

Suomalaiset haulikkoampujat kilpailevat maapaikoista miesten skeetissä, trapissa ja kaksoistrapissa vielä MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa 1.-9. syyskuuta. MM-kilpailussa Suomea edustavat Suomea edustavat Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto (miesten skeet), Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela (miesten trap), Mikko Mäkitalo (miesten kaksoistrap), Satu Mäkelä-Nummela (naisten trap), Marjut Heinonen (naisten skeet), Miikka Peltonen ja Vesa Pietarila (poikien skeet) sekä Veli-Matti Matikainen (poikien trap). MM-kilpailussa on jaossa yksi maapaikka jokaisessa aikuisten lajissa.

Nastolan Mikko Kettunen voitti SM-automaattitrapin Orimattilassa

Mikko Kettunen voitti automaattitrapin Suomen mestaruuden Orimattilassa sunnuntaina 19. elokuuta. Nastolan Metsästysampujia edustava 29-vuotias Mikko Kettunen otti ensimmäisen yleisen sarjan mestaruutensa tuloksella 135 (115+20).

Mikko Kettunen ja Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Timo Nissilä ampuivat molemmat yhteensä 135 kiekkoa rikki 125 kiekon peruskilpailussa ja 25 kiekon finaalissa. Kettunen voitti uusinnan 1-0.

– Kyllähän se uusinta sykettä nostaa ja jännittää. Nuorten sarjojen jälkeen olen uusinut vain finaaliin pääsystä. Minä yritin olla mahdollisimman rentona. Timo aloitti uusinnan ja ampui ohi, Kettunen muisteli Suomen mestaruuden ratkaisua.

– Automaattitrapissa jokainen kiekko on erilainen ja on tuurista kiinni minkälainen kiekko ampujalle tulee. Minulle tuli korkea suora kiekko.

Mikko Kettunen aloitti SM-automaattitrapin mainiosti. Hän ampui kisan aluksi kaksi täyttä 25 kiekon sarjaa lauantaina. Avauspäivän päättäneellä kolmannella sarjalla hän sai rikki vain 20 kiekkoa.

– Orimattilan nelosradalla minulla oli hieman vaikeuksia nähdä kiekkoa, mutta kyllä se tulos menee enemmän omaan piikkiin. Kahden täyden sarjan jälkeen aloin varmistella hyvää tulosta.

Tänään sunnuntaina hän paukutti peruskilpailun neljännellä ja viidennellä sarjalla rikki 23 ja 22 kiekkoa ja lähti toiseksi parhaalla (115) tuloksella 25 kiekon finaaliin. Kärjessä olivat Timo Nissilä ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Henri Keskipasma 116 kiekolla.

– Finaali kulki hyvin ja johdin kilpailua. Lopussa otin vähän liian löysästi, kun huomasin muiden pummanneen, ja ammuin pari pummia, minkä vuoksi kisa meni uusintaan.

Ensimmäisen yleisen sarjan SM-kultansa ampunut 29-vuotias Mikko Kettunen on kilpaillut haulikkoampujana puolet elämästään. Kilpailemisen hän aloitti 14-vuotiaana.

– Viimeisen arvokilpailuni on Tampereen MM-kilpailu 1999. Paras saavutukseni nuorten sarjoissa on viides sija EM-trapissa 1998 Kyproksella, hän muistelee.

– Sen jälkeen olen keskittynyt opintoihin, perheeseen ja työhön, mutta olen kilpaillut koko ajan. Kyllähän Suomen mestaruus innostaa jatkamaan.

Nastolalainen Mikko Kettunen työskentelee tuotekehitysinsinöörinä Wipak Oy:ssä Nastolassa.

SM-automaattitrap, Orimattila, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, 17.-19.8.2007.

Y-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali:

1

KETTUNEN MIKKO

NMA

25

25

20

23

22

115 +20=135/ 1

2

NISSILÄ TIMO

RMY

25

22

22

24

23

116 +19=135

3

KESKIPASMA HENRI

OSU

22

23

23

25

23

116 +18=134

4

MÄKELÄ-NUMMELA SATU

OSU

23

24

24

21

23

115 +17=132

5

TANHUANPÄÄ PASI

K-64

24

21

22

23

23

113 +16=129

6

HIRSIKANGAS SAMI

KannA

22

24

23

22

23

114 +13=127

7

SAARINEN PASI

SaSA

24

22

21

21

25

113

8

NUMMELA MATTI

OSU

19

22

25

24

23

113

9

NIEMINEN ARI

PHA

22

22

24

23

21

112

9

YLIKANGAS MAUNO

KannA

20

23

23

23

23

112

11

KUIKKA JUHANI

PAMS

22

21

24

21

23

111

11

KYYRÖNEN MIRKA

SSG

23

21

21

21

25

111

11

MÖTTÖLÄ JUHA-PEKKA

KarMAS

22

22

22

21

24

111

11

SAARELA MIKA

Cal 12

22

22

21

22

24

111

11

SETÄLÄ OSMO

VirtA

20

23

22

22

24

111

16

BISTER HARRI

K-64

24

20

24

20

22

110

16

HEIKKINIEMI ARI

RMY

20

24

20

22

24

110

16

HJELM TUOMAS

Trap73

23

24

23

21

19

110

16

MANNINEN HEIMO

MA

21

21

23

22

23

110

16

RÄMÖ RISTO

LAS

21

23

22

24

20

110

16

VIROLAINEN ANTTI

LAS

22

23

22

21

22

110

22

HONKAHARJU MATTI

RMY

21

22

24

21

21

109

22

PORKKA TAISTO

MKMS

23

20

23

20

23

109

22

VILEN KARI

SSG

20

21

22

23

23

109

25

BOREN PEKKA

RMY

20

23

23

21

21

108

25

YLIKANGAS PEKKA

KannA

19

23

18

23

25

108

27

RAUMA JOUKO

PAM

21

22

21

19

24

107

28

HOLOPAINEN JUHA

LVA

25

20

20

22

19

106

29

ALANEN MARKKU

K-64

21

21

22

22

19

105

29

FORSMAN JONAS

PSF

24

18

24

20

19

105

29

HAKLIN PETRI

SaSA

22

20

23

20

20

105

29

KUUSISTO KIMMO

SA

21

21

18

22

23

105

29

MIKKONEN KARI

OMAS

22

21

16

24

22

105

29

TIHTONEN MATTI

MKMS

23

19

23

20

20

105

35

HÄMÄLÄINEN RISTO

MA

21

20

20

24

19

104

35

JÄRVINEN VESA

Trap73

23

20

22

21

18

104

35

MÄNTYLÄ KARI

SA

21

20

21

21

21

104

35

PIRTTISALO ANTTI

RMY

21

17

23

19

24

104

39

FINNBERG GUY

SSG

19

22

20

23

19

103

39

MAJANEN RAINER

MKMS

21

20

21

20

21

103

39

SAARIKKO MAURI

PMY

21

21

20

19

22

103

39

SAARINEN PASI 2

PHC

21

19

21

21

21

103

43

ANTTILA PAUL

OSH

23

23

16

20

20

102

43

PIETIKÄINEN PETRI

SiUra

20

19

21

22

20

102

43

SIIVONEN HEIKKI

LAS

20

19

21

22

20

102

46

HANNONEN JUHO

NMA

20

19

19

24

18

100

46

INKILÄINEN ERKKI

OSU

21

20

19

21

19

100

46

KURTTI KIRSI

Cal 12

17

20

22

19

22

100

46

KYYRÖNEN MARKO

HalsMS

21

19

19

19

22

100

50

MASTOKANGAS MAURI

KannA

22

19

18

19

21

99

50

SEPPÄ JUHA

MyA

22

24

17

18

18

99

50

VALTONEN MIIKKA

MKMS

20

20

18

20

21

99

53

ASPHOLM TOMI

JSF

20

21

16

20

21

98

53

VANHATALO LEO

LäSA

22

18

19

18

21

98

55

BRÄNNBACKA BÖRJE

JSF

15

18

21

23

20

97

55

LAAHANEN VESA

ViitA

18

18

21

21

19

97

55

MASTOKANGAS MANU

HalsMS

21

22

18

17

19

97

55

MUNUKKA JUKKA

MKMS

17

19

19

21

21

97

59

LAAKSO JUKKA

OSU

19

19

16

21

21

96

60

MUIKKU ARI

PMY

20

19

20

20

16

95

61

FORSSTRÖM TEUVO

MKMS

15

16

21

22

20

94

61

HINTIKKA ANSSI

OSH

21

21

18

16

18

94

61

STIGELL ARI

LoA

21

18

19

19

17

94

61

TIHTONEN PERTTI

MKMS

18

17

18

21

20

94

65

HILTUNEN ANTTI

VihA

22

19

16

18

18

93

66

KAITTO SEPPO

K-64

18

17

20

19

18

92

66

QVICK
MATTI

MKMS

15

18

19

21

19

92

66

SOTANIEMI JANNE

RAM

21

17

20

17

17

92

69

ÅLANDER PAULI

LMS

18

21

16

16

19

90

70

HOLM LAURI

BSPA

16

19

14

20

18

87

71

KUUSISTO JUHA-MATTI

SA

18

17

19

16

16

86

72

KAUKINEN RISTO

LoA

17

19

17

16

16

85

72

PÄRNÄNEN JOONAS

SiUra

24

14

17

14

16

85

74

HEIKKINIEMI RAUNO

RMY

14

14

19

19

16

82

75

OKSANEN JARKKO

SaSA

18

13

13

17

19

80

76

NATUNEN SANTERI

SiUra

14

15

17

15

17

78

77

KOVALEFF PEKKA

K-64

10

21

16

13

13

73

78

LEINONEN MAUNO

K-64

9

17

19

12

13

70

78

LUOMALA REIJO

KP-V

15

14

14

17

10

70

Joukkuekilpailu

Joukkue

Ampuja

Seura

1 2 3 4 5

Tulos

Yht

Sija

OSU

KESKIPASMA HENRI

OSU

22 23 23 25 23

116

344

1

MÄKELÄ-NUMMELA SATU

23 24 24 21 23

115

NUMMELA MATTI

19 22 25 24 23

113

Tulos yht./kierros:

64 69 72 70 69

344

KannA

HIRSIKANGAS SAMI

KannA

22 24 23 22 23

114

334

2

YLIKANGAS MAUNO

20 23 23 23 23

112

YLIKANGAS PEKKA

19 23 18 23 25

108

Tulos yht./kierros:

61 70 64 68 71

334

RMY 1

NISSILÄ TIMO

RMY

25 22 22 24 23

116

329

3

HONKAHARJU MATTI

21 22 24 21 21

109

PIRTTISALO ANTTI

21 17 23 19 24

104

Tulos yht./kierros:

67 61 69 64 68

329

K-64

TANHUANPÄÄ PASI

K-64

24 21 22 23 23

113

328

4

BISTER HARRI

24 20 24 20 22

110

ALANEN MARKKU

21 21 22 22 19

105

Tulos yht./kierros:

69 62 68 65 64

328

SSG

KYYRÖNEN MIRKA

SSG

23 21 21 21 25

111

323

5

VILEN KARI

20 21 22 23 23

109

< /td>

FINNBERG GUY

19 22 20 23 19

103

Tulos yht./kierros:

62 64 63 67 67

323

LAS

VIROLAINEN ANTTI

LAS

22 23 22 21 22

110

322

6

RÄMÖ RISTO

21 23 22 24 20

110

SIIVONEN HEIKKI

20 19 21 22 20

102

Tulos yht./kierros:

63 65 65 67 62

322

MKMS

PORKKA TAISTO

MKMS

23 20 23 20 23

109

317

7

TIHTONEN MATTI

23 19 23 20 20

105

MAJANEN RAINER

21 20 21 20 21

103

Tulos yht./kierros:

67 59 67 60 64

317

RMY 2

HEIKKINIEMI ARI

RMY

20 24 20 22 24

110

300

8

BOREN PEKKA

20 23 23 21 21

108

HEIKKINIEMI RAUNO

14 14 19 19 16

82

Tulos yht./kierros:

54 61 62 62 61

300

SaSA

SAARINEN PASI

SaSA

24 22 21 21 25

113

298

9

HAKLIN PETRI

22 20 23 20 20

105

OKSANEN JARKKO

18 13 13 17 19

80

Tulos yht./kierros:

64 55 57 58 64

298

SA

KUUSISTO KIMMO

SA

21 21 18 22 23

105

295

10

MÄNTYLÄ KARI

21 20 21 21 21

104

KUUSISTO JUHA-MATTI

18 17 19 16 16

86

Tulos yht./kierros:

60 58 58 59 60

295

SiUra

PIETIKÄINEN PETRI

SiUra

20 19 21 22 20

102

265

11

PÄRNÄNEN JOONAS

24 14 17 14 16

85

NATUNEN SANTERI

14 15 17 15 17

78

Tulos yht./kierros:

58 48 55 51 53

265

Satu Mäkelä-Nummela voitti SM-automaattitrapin Orimattilassa

Satu Mäkelä-Nummela voitti automaattitrapin naisten Suomen mestaruuden perjantaina 17. elokuuta. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava 36-vuotias Mäkelä-Nummela ampui 86 (65+21) kiekkoa kotiradallaan Orimattilassa ja voitti Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaan kolmella kiekolla.

Satu Mäkelä-Nummela voitti kauden ensimmäisen haulikon trap-lajien Suomen mestaruutensa kauden viimeisessä SM-kilpailussa. Kolme muuta trap-lajien (trap, kansallisen trap ja kaksoistrap) naisten Suomen mestaruutta on voittanut Mopsi Veromaa.

– Peruskilpailussa ammuin kahdella panoksella 23, 20 ja 22 kiekkoa. Finaali piti ampua yhdellä paukulla tarkasti ja siinä sain rikki 21 kiekkoa, Mäkelä-Nummela kertoi.

Automaattitrap on hyvin samanlainen laji kuin trap, joka on Mäkelä-Nummelan päälaji. Automaattitrapissa ja trapissa kiekkojen heittopituus eli lähtönopeus on sama. Trapissa jokainen kilpailija saa täsmälleen samat kiekot, mutta kilpailijakohtaisesti arvotussa järjestyksessä. Automaattitrapissa on käytössä vain yksi heitin, joka liikkuu koko ajan sekä ylös-alas- että sivuttaissuunnassa ja sille on määritelty heittopituuden lisäksi korkeusvaihtelu ja vaakakulman vaihtelu. Lajien samankaltaisuutta kuvaa myös Mäkelä-Nummelan nimissä olevat trapin ja automaattitrapin finaalien SE-tulokset: trapissa 91 kiekkoa ja automaattitrapissa 90 kiekkoa.

– Nyt olisi haulikon MM-kilpailujoukkueen leiri Sipoossa. Minä valitsin mieluummin automaattitrapin SM-kilpailun, kun numerolapun kanssa ampuminen on aina haastavampaa ja MM-kilpailuja varten on hyvä saada kilpailuja alle. Tänään ammun yleisen sarjan SM-kilpailussa kolme sarjaa ja huomenna ainakin kaksi, hän kertoo.

– Ennen MM-kilpailua kilpailen vielä haulikkolajien Superfinaalissa Hollolan Hälvälässä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Mäkelä-Nummela on ampunut trapissa Suomelle maapaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin voittamalla maailmancupin Saksan Suhlissa viime vuonna. Tämän vuoden neljässä maailmancupissa hän pääsi kerran kuuden parhaan finaaliin rikottuaan 87 (69+18) kiekkoa Italian Lonatossa kesäkuun alussa. Kauden viimeinen suurkilpailu, trapin naisten MM-kilpailu, on 8. syyskuuta Kyproksen Nikosiassa.

– MM-kisan tavoitteena on finaalipaikka. Jos peruskilpailussa ampuu 70 kiekkoa, pääsee varmasti finaaliin. 68 kiekon tuloksellakin saattaa päästä uusimaan finaalipaikasta.

Automaattitrapin Suomen mestaruuskilpailu jatkuu Orimattilassa tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina yleisen sarjan yhteensä 125 kiekon kilpailulla. Kuusi parasta ampuu SM-mitaleista sunnuntaina.

SM-automaattitrap, Orimattila, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, 17.-19.8.2007.

< td>

RUSILA TERO

N-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

1. k

2. k

3. k

1

MÄKELÄ-NUMMELA SATU

OSU

65+21=86

23

20

22

2

VEROMAA MOPSI

SSG

64+19=83

19

22

23

3

VUORENMAA RIITTA-MAR

LovAS

62+16=78

22

20

20

4

BROKVIST ANNIKA

PSF

59+18=77

21

19

19

5

PUSILA SATU

NMA

60 +16= 76/1

21

20

19

6

MAUNULA MARJA

OSU

62 +14= 76/0

20

21

21

7

KURTTI KIRSI

Cal 12

59

18

19

22

8

HALMINEN SIRPA

ESF

57

19

19

19

9

PENTTILÄ MARJO

NMA

57

22

17

18

10

PIRI MIIA

SSG

52

17

19

16

11

MEHTONEN SIRPA

LVA

50

17

18

15

12

BÄCKLUND JAANA

OSU

47

19

12

16

12

TIIVA RAIJA

K-64

47

16

13

18

Y15-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

1

BISTER MIKA

K-64

55 +13= 68

17

19

19

2

PARKKINEN HENRIK

HeiA

47 +16= 63

17

15

15

3

RÄSÄNEN VILLE

SiUra

46 +15= 61

15

15

16

4

VITALI RONI

SSG

42 +14= 56

15

15

12

5

MAUNULA JUHO-PEKKA

OSU

33 +10= 43

12

9

12

Y17-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

1

PERÄTALO RIKU

K-64

58 +13= 71

18

20

20

2

PERTTOLA JUHA

OSU

59 +11= 70

17

20

22

3

NMA

48 +14= 62

16

17

15

4

ROMPPANEN HENRY

OSU

51 + 9= 60

19

20

12

5

HÄRKÖNEN ERNO

HyMa

46 +13= 59

16

18

12

6

HONKAHARJU RIKU

RMY

49 + 6= 55

18

17

14

7

TANNINEN JONNE

SiUra

45

10

18

17

8

MANNINEN MIKKO

RMY

41

14

13

14

9

AHOLAITA ONNI

K-64

34

8

11

15

10

PARKKINEN ALEKSI

HeiA

33

6

16

11

Y20-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

1

RUOTSALAINEN MIKA

SA

62 +21= 83/ 1

20

21

21

2

HANNONEN JUHO

NMA

62 +21= 83

21

20

21

3

GRANQVIST JONI

IA

64 +14= 78

23

21

20

4

TUOMENOKSA ANTTI

VihA

60 +17= 77

18

20

22

5

HIETALA TIMI

OSU

56 +20= 76

15

22

19

6

PÄRNÄNEN JOONAS

SiUra

47 +12= 59

13

16

18

7

LAITINEN TUOMAS

LAS

44

15

18

11

8

SEPPÄ JAAKKO

RMY

43

15

16

12

9

LAURILA AARNO

LAS

38

9

15

14

10

HEIKKINEN ARTTU

NMA

33

9

12

12

Y55-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

1

JOKINIEMI RAIMO

LoA

65 +21= 86

21

20

24

2

ÖSTERMAN JARL

RS

67 +18= 85/ 3

24

21

22

3

HONKAHARJU MATTI

RMY

65 +20= 85/ 2

20

23

22

4

LOUKO MATTI

YMS

63 +21= 84

21

22

20

5

LEINO ERKKI

OMAS

64 +16= 80

19

24

21

6

FINNBERG GUY

SSG

66 +13= 79

22

22

22

7

MANNINEN JUHANI

SaSA

63

21

21

21

8

VALTONEN TIMO

MKMS

63

21

22

20

9

HAKALA HANNU

NMA

62

18

21

23

9

SIIVONEN HEIKKI

LAS

62

23

17

22

9

SILVAN SEPPO

VihA

62

23

17

22

12

BRÄNNBACKA BÖRJE

JSF

61

18

23

20

13

MANNONEN MATTI

SSG

60

18

19

23

13

PAAVOLA RISTO

K-PV

60

21

20

19

15

PELTOLA ISMO

JMS

59

17

24

18

16

LEHTONEN ARI

LAS

58

20

21

17

16

STELLBERG RAINER

SSG

58

21

16

21

18

HÄMÄLÄINEN RISTO

MA

57

17

19

21

18

KAHELIN HEIKKI

Cal 12

57

20

18

19

18

KAUKINEN RISTO

LoA

57

19

20

18

21

FOGDE BENGT

PSF

56

20

17

19

21

VEHMA KAUKO

Name88

56

20

19

17

23

ALLISTO ANTERO

SSG

55

19

18

18

23

FORSBLOM VALTER

PMY

55

17

18

20

23

HELLGREN ROLF

RS

55

18

20

17

23

MASTOKANGAS JORMA

HalsMS

55

19

16

20

27

SIRENIUS HARRI

KSA

54

16

20

18

28

KALLIOKOSKI MATTI

KP-V

53

15

20

18

28

KESKITALO HEIKKI

LAS

53

17

18

18

28

VARIS AIMO

ViitA

53

16

21

16

31

ALA-HONKOLA VELI

JMS

52

15

19

18

31

FORSSTRÖM TEUVO

MKMS

52

17

19

16

31

SUURLA RISTO

LVA

52

18

16

18

34

ÅKERMAN HANNU

LoA

50

18

17

15

35

KUNTTU KEIJO

SMY

49

15

17

17

36

VIILORANTA ANTTI

A-HA

45

18

15

12

37

SOINI PENTTI

Rassi

43

15

10

18

Y65-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

1

LAINE REINO

K-64

64 +23= 87

23

21

20

2

KRIIKKULA REINO

JMS

62 +19= 81

19

21

22

3

KALLIO JORMA

EuSA

62 +17= 79

21

21

20

4

INKILÄINEN ERKKI

OSU

61 +17= 78

21

22

18

5

MÄNTYSALO VOITTO

YMS

60 +16= 76

20

18

22

6

JAUHIAINEN JUHANI

SaSA

60 +15= 75

18

22

20

7

PORKKA TOIVO

SSG

59

19

19

21

8

MÄKINEN TAISTO

YMS

59

20

18

21

9

JOKINIEMI PENTTI

MKMS

59

19

20

20

10

JUOPERI KALEVI

KP-V

56

18

19

19

10

PARANTAINEN HEIKKI

TrapA

56

19

17

20

12

LASSILA RISTO

PMY

54

18

19

17

13

LAPPETELÄINEN TAUNO

Cal 12

47

17

16

14

14

TEINI MARTTI

ESF

46

15

11

20

15

RÄTTÖ TAISTO

VihA

42

15

13

14

16

MATSINEN MARTTI

Rassi

30

8

11

11

Y70-sarja, 75 k + 25 k:n finaali

< /td>

1

KVIST SVEN

PSF

60 +19= 79

21

19

20

2

RYTKÖNEN KALEVI

MKMS

55 +17= 72/ 1

19

18

18

3

NIKANDER RAIMO

Cal 12

60 +12= 72

19

20

21

4

LUOMA JAAKKO

Paukku

59 +12= 71/ 2

19

20

20

5

SNELL GEORG

TrapA

59 +12= 71/ 1

20

18

21

6

PAASELA AIMO

Rassi

54 +10= 64

18

17

19

7

JÄDERHOLM LEO

SaSA

54

21

16

17

8

MALMIKANKARE SEPPO

SaSA

53

18

17

18

9

AHLROTH RAIMO

LoA

53

18

19

16

9

LEPOLA PENTTI

NoSA

53

16

20

17

9

PERKIÖ JOUKO

TrapA

53

18

17

18

12

HEIKURA JUHANI

SSG

48

16

17

15

12

SELE PAAVO

Paukku

48

16

14

18

14

AALTO MIKKO

KSA

46

16

14

16

15

HIETALA ERKKI

OSU

45

17

16

12

15

NISKANEN TOIVO

MKMS

45

13

16

16

17

AHONEN MATTI

MKMS

43

14

15

14

17

HUMALALAMPI MATTI

LäSA

43

12

12

19

19

LINDEGREN MATTI

K-64

41

13

14

14

20

WALLIN ERKKI

VihA

37

13

12

12

21

MARTTILA MARTTI

YMS

N-sarjan joukkuekilpailu

Sija

OSU

MÄKELÄ-NUMMELA SATU OSU

23 20 22

65

174

1

MAUNULA MARJA

20 21 21

62

BÄCKLUND JAANA

19 12 16

47

Tulos yht./kierros:

62 53 59

174

Y20-sarjan joukkuekilpailu

Sija

OSU

PERTTOLA JUHA OSU

17 20 22

59

166

1

ROMPPANEN HENRY

19 20 12

51

HIETALA TIMI

15 22 19

56

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

51 62 53

166

NMA

RUSILA TERO NMA

16 17 15

48

143

2

HANNONEN JUHO

21 20 21

62

HEIKKINEN ARTTU

9 12 12

33

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

46 49 48

143

SiUra

RÄSÄNEN VILLE SiUra

15 15 16

46

138

3

TANNINEN JONNE

10 18 17

45

PÄRNÄNEN JOONAS

13 16 18

47

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

38 49 51

138

RMY

HONKAHARJU RIKU RMY

18 17 14

49

133

4

MANNINEN MIKKO

14 13 14

41

SEPPÄ JAAKKO

15 16 12

43

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

47 46 40

133

Y55-sarjan joukkuekilpailu

Sija

SSG

FINNBERG GUY SSG

22 22 22

66

184

1

MANNONEN MATTI

18 19 23

60

STELLBERG RAINER

21 16 21

58

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

61 57 66

184

YMS

LOUKO MATTI YMS

21 22 20

63

182

2

MÄNTYSALO VOITTO

20 18 22

60

MÄKINEN TAISTO

20 18 21

59

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

61 58 63

182

SaSA

MANNINEN JUHANI SaSA

21 21 21

63

176

3

JAUHIAINEN JUHANI

18 22 20

60

MALMIKANKARE SEPPO

18 17 18

53

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

57 60 59

176

LoA

JOKINIEMI RAIMO LoA

21 20 24

65

175

4

KAUKINEN RISTO

19 20 18

57

AHLROTH RAIMO

18 19 16

53

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

58 59 58

175

JMS

PELTOLA ISMO JMS

17 24 18

59

173

5

ALA-HONKOLA VELI

15 19 18

52

KRIIKKULA REINO

19 21 22

62

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

51 64 58

173

LAS

SIIVONEN HEIKKI LAS

23 17 22

62

173

5

LEHTONEN ARI

20 21 17

58

KESKITALO HEIKKI

17 18 18

53

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

60 56 57

173

MKMS

VALTONEN TIMO MKMS

21 22 20

63

170

7

FORSSTRÖM TEUVO

17 19 16

52

RYTKÖNEN KALEVI

19 18 18

55

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

57 59 54

170

KP-V

PAAVOLA RISTO K-PV

21 20 19

60

169

8

KALLIOKOSKI MATTI

15 20 18

53

JUOPERI KALEVI

18 19 19

56

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

54 59 56

169

Cal 12

KAHELIN HEIKKI Cal 12

20 18 19

57

164

9

LAPPETELÄINEN TAUNO

17 16 14

47

NIKANDER RAIMO

19 20 21

60

———————–

—————

————-

Tulos yht./kierros:

56 54 54

164

Marko Talvitie voitti huipputuloksella SM-olympiapistoolin Laukaassa

Marko Talvitie ampui huipputuloksen 779,5 (580+199,5) pistettä voittaessaan olympiapistoolin Suomen mestaruuden viikonvaihteessa Laukassa. Lehtimäen Ampujia edustava 30-vuotias Talvitie jäi vain 0,5 pistettä omasta finaalin SE-tuloksestaan 780.

– EM-kilpailujen jälkeen olin pari viikkoa ampumatta. SM-kilpailuja varten harjoittelin pari viikkoa – ammuin olympiapistoolin lisäksi haulikolla compakia ja hirvikiväärillä, Marko Talvitie kertoi.

Talvitien EM-kilpailu päättyi pettymykseen Espanjan Granadassa heinäkuun puolivälissä. Hän paukutti 576 pistettä ja jäi pisteen päähän olympiamaa- ja EM-finaalipaikan uusinnasta.

Vaikka Marko Talvitiellä ei ole enää mahdollisuutta ampumalla hankkia maapaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin, hän saattaa sen saada. Egyptin Mohamed el Sayed ampui tuloksella 554 pistettä maapaikan Afrikan mestaruuskilpailussa viime keväänä, mutta ei ole saavuttanut niin sanottua mqs-rajaa eli kelpoisuutta ampua olympialaisissa. Olympiapistoolin mqs-raja on 573 pistettä. Talvitie on yksi parhaista olympiapistooliampujista, joilla ei vielä ole paikkaa.

– Seuraavaksi keskityn opintoihin ja töihin. Normaalisti aloitan ampumaharjoittelun joulukuussa. Jos näyttöjä pitää tai voi vielä antaa ensi kauden maailmancupeissa, niihin pitää valmistautua sen mukaisesti, Talvitie sanoi.

Kauden 2008 pistooli- ja kiväärilajien ensimmäinen maailmancup on maaliskuun lopussa Rio de Janeirossa Brasiliassa. Toinen maailmancup, olympialaisten esikisat, alkaa huhtikuun puolivälissä Pekingissä.

Pistoolilajien SM-kilpailu, Laukaa, Keski-Suomen Ampujat, 11.-12.8.2007.

25 m, olympiapistooli 60 ls + 20 ls:n finaali, sarja Y

: 1) Marko Talvitie LehA 779,5 (580+199,5), 2) Jari Olkkonen RASSI 755,9 (561+194,9), 3) Marko Räsänen SUA 753,8 (564+189,8), 4) Ari Meinander OrJy 753,4 (561+192,4), 5) Ville Nousiainen KAS 752,3 (575+177,3), 6) Hannu Räsänen KSA 748,9 (555+193,9), 7) Jarmo Talka LuuA 551, 8) Teemu Lahti LAS 551, 9) Petri Federley KAS 550, 10) Ari Valtonen RSA 550, 11) Jussi Saari SäSA 548, 12) Jussi Laukkanen AsAs 548, 13) Veli-Matti Torikka RSA 545, 14) Ali Tommola AsAs 544, 15) Niko Hautala KuKu 543, 16) Asko Hakomäki LSA 542, 17) Jorma Åsbacka MA 541, 18) Mika Laikola KuKu 540, 19) Perttu Pekkola MA 538, 20) Arvo Koskinen AsAs 537, 21) Timo Paalanen AsAs 537, 22) Kari Törmä HVA 532, 23) Jyrki Törmänen OMAS 527, 24) Teemu Tarvainen KSA 523, 25) Petri Tarkkanen KuusA 522, 26) Kari Lakka KAS 521, 27) Seppo Nevansuu KuKu 520, 28) Jouko Flemming TSA 517, 29) Mikko Ehrlund TSA 509, 30) Aki Sund RSA 507, 31) Antti Pahalahti LuhA 499, 32) Jukka Ahonen KSA 491, 33) Sami Salo HyMAS 491, 34) Juhani Öhman TiA 487, 35) Juhani Forsman TSA 486, 36) Eero Hautala KuKu 475, 37) Jani Kirjavainen KAS 473, 38) Marko Toivonen LAS 448, 39) Lars Holmberg HyMAS 257.
Joukkuekilpailu: 1) Kotkan Ampumaseura 1646, 2) Asikkalan Ampumaseura 1629, 3) Kuortaneen Kunto 1603, 4) Rauman Seudun Urheiluampujat 1602, 5) Keski-Suomen Ampujat 1569, 6) Turun Seudun Ampujat 1512.

25 m, isopistooli, 60 ls, sarja Y

: 1) Kai Jahnsson PAS 582, 2) Marko Talvitie LehA 581, 3) Jari Koivu P-HA 577, 4) Janne Kuvaja PAS 576, 5) Pekka Vaarala KajA 576, 6) Pasi Koivunen KontU 575, 7) Teemu Lahti LAS 571, 8) Jorma Jäntti KajA 571, 9) Tomi Harju OrJy 571, 10) Jyrki Törmänen OMAS 570, 11) Marko Räsänen SUA 570, 12) Ari Meinander OrJy 569, 13) Jukka Yrjänäinen SSA 568, 14) Asko Hakomäki LSA 568, 15) Veli-Matti Torikka RSA 567, 16) Jari Javarus LA 567, 17) Petri Ylinen KA 567, 18) Marko Leppä HAS 566, 19) Ville Nousiainen KAS 566, 20) Heikki Kurkela HVA 565, 21) Keimo Korpioksa TSA 565, 22) Ari Valtonen RSA 564, 23) Seppo Mäkinen TSA 564, 24) Pentti Laihanen SA 564, 25) Jouko Flemming TSA 560, 26) Paavo Palokangas OrJy 559, 27) Tero Korhonen P-HA 556, 28) Jarmo Salo LSA 556, 29) Mauri Takamaa OrJy 555, 30) Taneli Peltonen HVA 554, 31) Jorma Mecklin JuvA 552, 32) Tomi Tiainen PAS 552, 33) Antti Pesonen OrJy 550, 34) Eero Laitila NU 548, 35) Kari Eskola KuusA 547, 36) Jyrki Turja LSA 546, 37) Lauri Lauste P-HA 541, 38) Heikki Lipsanen JuvA 526, 39) Pasi Lehikoinen TiA 523, 40) Juhani Forsman TSA 499.
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1710, 2) Turun Seudun Ampujat 1689, 3) Orimattilan Jymy 1683, 4) Pohjois-Hämeen Ampujat 1674, 5) Lapuan Seudun Ampujat 1670.

25 m, vakiopistooli, 60 ls, sarja Y

: 1) Kai Jahnsson PAS 576, 2) Janne Kuvaja PAS 570, 3) Eero Laitila NU 565, 4) Tomi Harju OrJy 563, 5) Jari Koivu P-HA 563, 6) Ari Riuttaskorpi KurA 563, 7) Pekka Vaarala KajA 562, 8) Marko Räsänen SUA 561, 9) Jyrki Pitkäranta IU 560, 10) Jouko Flemming TSA 560, 11) Jarmo Salo LSA 559, 12) Jorma Jäntti KajA 559, 13) Marko Talvitie LehA 558, 14) Ali Tommola AsAs 558, 15) Asko Hakomäki LSA 557, 16) Jyrki Törmänen OMAS 556, 17) Veli-Matti Torikka RSA 556, 18) Jyrki Turja LSA 552, 19) Ari Meinander OrJy 552, 20) Teemu Lahti LAS 552, 21) Heikki Oikari TiA 552, 22) Seppo Mäkinen TSA 551, 23) Ville Leskinen LAS 551, 24) Paavo Palokangas OrJy 551, 25) Tero Korhonen P-HA 551, 26) Tomi Tiainen PAS 549, 27) Juha Vainikainen KAMS 549, 28) Kari Eskola KuusA 548, 29) Jari Javarus LA 548, 30) Ari Valtonen RSA 546, 31) Heikki Lipsanen JuvA 544, 32) Jussi Saari SäSA 544, 33) Mikko Ehrlund TSA 543, 34) Rauno Hartikainen HVA 543, 35) Jussi Laukkanen AsAs 541, 36) Keimo Korpioksa TSA 541, 37) Sami Salo HyMAS 540, 38) Kristian Saarikorpi HVA 540, 39) Jukka Yrjänäinen SSA 540, 40) Lauri Lauste P-HA 539, 41) Juhani Öhman TiA 535, 42) Timo Paalanen AsAs 534, 43) Olli Parén KuusA 534, 44) Arvo Koskinen AsAs 534, 45) Juhani Lepistö LSA 534, 46) Antti Pahalahti LuhA 533, 47) Heikki Kurkela HVA 532, 48) Asser Vuola P-HA 531, 49) Marko Leppä HAS 531, 50) Pentti Järvinen HVA 530, 51) Antti Pesonen OrJy 529, 52) Taneli Peltonen HVA 526, 53) Teemu Tiainen PAS 525, 54) Jorma Mecklin JuvA 509, 55) Juhani Forsman TSA 507, 56) Aki Sund RSA 504, 57) Ville Peltoniemi IU 501.
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1695, 2) Lapuan Seudun Ampujat 1668, 3) Orimattilan Jymy 1666, 4) Pohjois-Hämeen Ampujat 1653, 5) Turun Seudun Ampujat 1652, 6) Asikkalan Ampumaseura 1633, 7) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1609, 8) Rauman Seudun Urheiluampujat 1606, 9) Tikkakosken Ampujat 1087.

25 m, vakiopistooli, sarja N

: 1) Ritva Karri KokMAS 554, 2) Tarja Kuuri ESF 550, 3) Paula Viitasaari PAS 542, 4) Jaana Salo PAS 536, 5) Kirsti Kaaro HAS 530, 6) Ritva Lapinniemi SA 528, 7) Päivi Könönen OSU 527, 8) Mirva Metsälä TSA 523, 9) Eeva Vilander LAS 520, 10) Olga Wolkoff ESA 513, 11) Sirkka Ylistö MY 513, 12) Tarja Nevalainen SA 511, 13) Eine Laitinen PAS 511, 14) Eira Pajuharju SA 454.
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1589, 2) Satakunnan Ampujat 1493.

50 m, vapaapistooli, 60 ls + 20 ls:n finaali, sarja Y

: 1) Tomi Harju OrJy 649,8 (555+94,8), 2) Jyrki Turja LSA 643,5 (553+90,5), 3) Teemu Tiainen PAS 639,7 (546+93,7), 4) Kai Jahnsson PAS 638,2 (544+94,2), 5) Pekka Vaarala KajA 636,4 (542+94,4), 6) Jarmo Salo LSA 635,6 (540+95,6), 7) Rauno Hartikainen HVA 633,1 (544+89,1), 8) Taneli Peltonen HVA 624,3 (541+83,3), 9) Asko Hakomäki LSA 537, 10) Lauri Lauste P-HA 535, 11) Tomi Tiainen PAS 535, 12) Antti Pesonen OrJy 534, 13) Jesse Peltomäki KuKu 533, 14) Jyrki Pitkäranta IU 533, 15) Heikki Oikari TiA 530, 16) Veikko Alanko HlAS 529, 17) Kristian Saarikorpi HVA 529, 18) Jari Javarus LA 528, 19) Jorma Jäntti KajA 527, 20) Ari Meinander OrJy 527, 21) Kirsti Kaaro HAS 526, 22) Pasi Koivunen KontU 521, 23) Sakari Paasonen LAS 521, 24) Mikko Ehrlund TSA 519, 25) Pekka Siiskonen KeuSA 519, 26) Juhani Öhman TiA 518, 27) Jorma Lindström HVA 517, 28) Tero Korhonen P-HA 515, 29) Pentti Järvinen HVA 515, 30) Markku Tervonen KajA 513, 31) Torsti Annala PorkkA 509,
32) Jaana Salo PAS 508, 33) Pentti Laihanen SA 507.
Joukkuekilpailu: 1) Lapuan Seudun Ampujat I 1614, 2) Poliisien Ampumaseura 1610, 3) Orimattilan Jymy 1609, 4) Helsingin Varuskunnan Ampujat I 1604, 5) Kajaanin Ampujat 1586, 6) Pohjois-Hämeen Ampujat 1575, 7) Tikkakosken Ampujat 1545, 8) Helsingin Varuskunnan Ampujat II 1537, 9) Lapuan Seudun Ampujat II 1511.

50 m, vapaapistooli, 60 ls, liikuntavammaiset P4, sarja Y

: 1) Tauno Matilainen PA 477, 2) Marko Toivonen LAS 413, 3) Risto Heinistö KajA 391.

25 m, urheilupistooli, 60 ls + 20 ls:n finaali, sarja N

: 1) Ritva Karri KokMAS 778,7 (577+201,7), 2) Paula Viitasaari PAS 764,7 (567+197,7), 3) Tarja Kuuri ESF 756,3 (561+195,3), 4) Päivi Könönen OSU 751,0 (558+193), 5) Sirkka Ylistö MY 750,7 (553+197,7), 6) Jaana Salo PAS 750,3 (555+195,3), 7) Eeva Vilander LAS 746,3 (558+188,3), 8) Kirsti Kaaro HAS 734,2 (545+189,2), 9) Eine Laitinen PAS 540, 10) Olga Wolkoff ESA 539, 11) Eira Pajuharju SA 525, 12) Kyllikki Heinä LAS 524, 13) Tarja Nevalainen SA 523, 14) Mirva Metsälä TSA 522, 15) Mirja Aho KokMAS 514, 16) Ritva Lapinniemi SA 259 kesk..
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1662, 2) Satakunnan Ampujat 1307.

25 m, pienoispistooli, 60 ls, sarja Y:

1) Pekka Vaarala KajA 584, 2) Janne Kuvaja PAS 581, 3) Ari Meinander OrJy 580/50, 4) Marko Räsänen SUA 580/44, 5) Ari Riuttaskorpi KurA 579, 6) Paavo Palokangas OrJy 578, 7) Jari Koivu P-HA 577, 8) Ari Valtonen RSA 576, 9) Teemu Lahti LAS 576, 10) Kai Jahnsson PAS 575, 11) Eero Laitila NU 574, 12) Ali Tommola AsAs 574, 13) Ville Leskinen LAS 573, 14) Heikki Kurkela HVA 573, 15) Jari Javarus LA 573, 16) Jorma Jäntti KajA 571, 17) Mikko Tupala RSA 571, 18) Heikki Oikari TiA 571, 19) Marko Talvitie LehA 569, 20) Timo Paalanen AsAs 568, 21) Tomi Tiainen PAS 568, 22) Seppo Mäkinen TSA 567, 23) Jouko Flemming TSA 567, 24) Veli-Matti Torikka RSA 566, 25) Kari Törmä HVA 566, 26) Mikko Ehrlund TSA 566, 27) Jyrki Törmänen OMAS 565, 28) Tero Korhonen P-HA 564, 29) Mika Hyrkäs KajA 562, 30) Pentti Järvinen HVA 562, 31) Pentti Laihanen SA 561, 32) Marko Leppä HAS 561, 33) Olli Parén KuusA 561, 34) Teemu Tiainen PAS 561, 35) Antti Pesonen OrJy 559, 36) Arvo Koskinen AsAs 559, 37) Lauri Lauste P-HA 559, 38) Kari Eskola KuusA 558, 39) Juhani Öhman TiA 558, 40) Juha Vainikainen KAMS 554, 41) Keimo Korpioksa TSA 553, 42) Jorma Lindström HVA 553, 43) Heikki Lipsanen JuvA 550, 44) Erkki Välikangas SUA 549, 45) Risto Kilpeläinen KAMS 548, 46) Aki Sund RSA 547, 47) Jorma Mecklin JuvA 544, 48) Rauno Hartikainen HVA 538, 49) Asser Vuola P-HA 530, 50) Sami Salo HyMAS 528, 51) Juhani Forsman TSA 524.
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1724, 2) Orimattilan Jymy 1717, 3) Rauman Seudun Urheiluampujat 1713, 4) Asikkalan Ampumaseura 1701, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 1700, 6) Turun Seudun Ampujat 1687, 7) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1677.

Lisätietoja: http://www.ammuntatulokset.fi/2007/20070810-12_laukaa/index.htm

Matti Nummela voitti SM-trapin Sipoossa

Matti Nummela paukutti yllättäen trapin Suomen mestariksi tuloksella 139 (117+22) kiekkoa sunnuntaina 5. elokuuta Sipoossa. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava 52-vuotias Nummela otti SM-kullan vasta uusinnassa, jossa hän voitti Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuran Janne Kirvesmäen 1-0.

Orimattilalainen Matti Nummela on helppo luokitella yllätysvoittajaksi, sillä hän on viime vuodet keskittynyt valmentamiseen ja työskennellyt Ampumaurheiluliiton haulikon trap-lajien päävalmentajana ja olympiavalmentajana. Viimeisen maailmancupin kilpailunsa hän on ampunut 2004. Vähäinen kilpaileminen ja kilpailuvuosia selvästi vähäisempi harjoittelu ei juuri SM-kilpailussa näkynyt, mutta Nummela kertoi tunteneensa sen.

– Kilpaileminen ei jännittänyt, mutta ampuminen jännitti. Olen niin vähän pitänyt asetta käsissäni, Nummela sanoi kilpailun jälkeen.

Trapin SM-kilpailun ratkaisu oli jännittävä, mutta lopulta lyhyt. Janne Kirvesmäki voitti uusinnan arvonnan ja hän sai päättää aloittaako hän vai Nummela uusinnan. Kirvesmäki päätti haastaa ja aloittaa. Hän ampui heti ensimmäisen uusintakiekon ohi.

– Uusintakiekko oli korkea vasen kiekko. Kun menin ykköspaikalle ampumaan sitä, sanoin vain mielessäni, että en ole tänään ampunut kertaakaan sitä kiekkoa ohi, Nummela kertoi. Osuma, tällä kertaa kultainen, tuli päivän neljännelläkin yrittämällä.

– Onhan tämä vähän höhlä tilanne, että minä voitan Suomen mestaruuden. Minä olen kuitenkin ampunut mentaalisesti enemmän kiekkoja kuin yksikään toinen kilpailija, kun olen seurannut valmentajana muiden ampumista. Nyt siihen mentaaliseen ampumiseen tuli lisäksi vain ase.

Nummela muisteli voittaneensa huippu-urheilijaurallaan kolme Suomen mestaruutta peräkkäin vuosina 1987-1989. Henkilökohtainen Suomen mestaruus tuli tänään 18 vuoden tauon jälkeen. Nummela on ampunut vuosien 1984, 1988 ja 1992 olympialaisissa ja hänen paras saavutuksensa on kahdeksas sija Soulissa 1988. Henkilökohtaisen EM-kultamitalin hän on voittanut 1983 ja EM-pronssia 1992.

Trapin SM-kilpailu, Sipoo, Sibbo Skyttegille, 4.-5.8.2007.
Trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y-sarja:

1) Matti Nummela Orimattilan Seudun Urheiluampujat 139/1 uusinnassa voitosta(117+22), 2) Janne Kirvesmäki Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseura 139/0 (119+20), 3) Henri Keskipasma Orimattilan Seudun Urheiluampujat 136 (117+19), 4) Tommi Andelin Salon Seudun Ampujat 134 (113+21), 5) Heikki Korander Vihdin Ampujat 133 (114+13), 6) Petri Nummela Lahden Ampumaseura 132 (114+18), 7) Mikko Kettunen Nastolan Metsästysampujat 112, 8) Henrikki Vitali Sibbo Skyttegille 111, 9) Kari Vilen Sibbo Skyttegille 111, 10) Juha-Pekka Möttölä Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseura 111.
Joukkuekilpailu: 1) LAS (Petri Nummela, Ari Jokinen, Risto Rämö) 333, 2) OSU 2 (Tuukka Laurila, Jukka Laakso, Matti Nummela) 327, 3) SASA (Pasi Saarinen, Tommi Andelin, Ari Simola) 322, 4) OSU 318, 5) SSG 3 317, 6) SSG 315.

Tulokset löydät täältä http://www.ammuntatulokset.fi/2007/20070804_sipoo.pdf

Ampumaurheilu esillä Farmari-näyttelyssä

Itä-Suomen aluejaosto ja Siilinjärven Urheiluampujien nuoret vastasivat ampumaurheilun esittelystä Kuopiossa viikonloppuna järjestetyssä Suomen Maatalousnäyttelyssä eli Farmarissa.

Ampumaurheiluliiton rakentamalla osastolla oli haulikkosimulaattori ja sen lisäksi ohikulkijoille jaettiin Urheiluampujalehtiä, haulikkoesitteitä ja nuorisoesitteitä. Metsähallissa sijainneeseen osastoon tutustui viikonlopun aikana tuhansia uteliaita messuvieraita.

Kiitos Itä-Suomen aluejaostolle ja SiUralle aktiivisesta työpanoksesta!

Lisätietoja: http://www.farmari.net

11 ampujaa haulikon MM-kisaan Kyprokselle

Suomen Ampumaurheiluliitto valitsi 11 ampujan joukkueen haulikkolajien MM-kilpailuihin tänään tiistaina 24. heinäkuuta. Suomea edustavat Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto (miesten skeet), Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela (miesten trap), Mikko Mäkitalo (miesten kaksoistrap), Satu Mäkelä-Nummela (naisten trap), Marjut Heinonen (naisten skeet), Miikka Peltonen ja Vesa Pietarila (poikien skeet) sekä Veli-Matti Matikainen (poikien trap). MM-kilpailut ammutaan 1.-9. syyskuuta Nikosiassa Kyproksella.

– Joukkueen tavoitteena on ampua miesten haulikkolajeissa, skeetissä, trapissa tai kaksoistrapissa, maapaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin. Naisten lajeissa Suomen kiintiö on jo täynnä, kun Satu Mäkelä-Nummela on ampunut paikan trapissa ja Marjut Heinonen skeetissä, toteaa Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen.

– Juuri päättyneet ISSF:n ruutilajien EM-kilpailut Espanjan Granadassa sekä koko kulunut kausi ovat osoittaneet, että olympiamaapaikka on erittäin kova tavoite miesten haulikkolajeissa. Tulostaso on ollut jopa yllättävän kova. Lisäksi MM-kilpailussa on jaossa vain yksi maapaikka jokaisessa lajissa ja se on viimeinen mahdollisuus paikan hankkimiseen. Paikkaa vailla olevia erittäin hyviä urheilijoita on vielä paljon ja jokainen heistä tekee kaiken mahdollisen paikan hankkiakseen.

Kaksoistrapissa on tänä vuonna jaettu maailmancupeissa ja EM-kilpailussa yhteensä viisi olympiamaapaikkaa ja jokaisen on ottanut kilpailun voittaja. Huonoimman voittotuloksen, 187 (142+45), on ampunut USA:n Walton Eller kauden toisessa maailmancupissa Korean Changwonissa huhtikuussa. Kaksoistrapissa suomalaisista kilpailee Salon Seudun Ampujia edustava Mikko Mäkitalo, joka on parhaimmillaan ampunut 185 (141+44) kauden ensimmäisessä maailmancupissa maaliskuussa Santo Domingossa Dominikaanisessa Tasavallassa.

Miesten trapissa on tänä vuonna jaettu maailmancupeissa ja EM-kilpailussa yhteensä kahdeksan olympiamaapaikkaa. Paikan saadakseen urheilijan on pitänyt päästä finaaliin. Paikan saaneiden huonoin peruskilpailutulos on 121 kiekkoa ja huonoin sijoitus viides. Trapissa suomalaisista kilpailee Lahden Ampumaseuran Petri Nummela ja Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuran Janne Kirvesmäki. Nummela on parhaimmillaan ampunut arvokilpailuissa 116 kiekkoa ja Kirvesmäki 117 kiekkoa. Kirvesmäki paukutti peruskilpailun SE-tuloksen 124 ja finaalin SE-tuloksen 142 kiekkoa maailmancupissa huhtikuussa 2006.

Miesten skeetissä on tänä vuonna jaettu maailmancupeissa ja EM-kilpailussa yhteensä yhdeksän olympiamaapaikkaa. Vain kerran paikan on ottanut finaalin ulkopuolelle jäänyt ampuja, kun Tanskan Anders Golding ampui kahdeksanneksi tuloksella 121 kiekkoa EM-kilpailussa 20. heinäkuuta. EM-kilpailussa oli jaossa viisi paikkaa. Tänä vuonna paikan ottaneiden huonoin peruskilpailutulos on 121 kiekkoa. Skeetissä suomalaisista kilpailevat Suomussalmen Urheiluampujien Marko Kemppainen, Sibbo Skyttegillen Timo Laitinen ja Siilinjärven Urheiluampujien Heikki Meriluoto. Meriluodon kauden paras tulos maailmancupeissa on 122 (Santo Domingo maaliskuussa), Kemppaisen 121 (Italian Lonato kesäkuussa) ja Laitisen 121 (Santo Domingo) kiekkoa.

– Olympiamaapaikoissa olemme jo ylittäneet oman tavoitteemme – kiitos hyvien, tavoitteissaan onnistuneiden urheilijoiden. Suomalaiset ovat ampuneet yhteensä kahdeksan maapaikkaa ja virallisena tavoitteena on ollut seitsemän. Tavoitetta laskettaessa on odotettu, että miehet ottavat haulikkolajeissa ainakin yhden paikan. 2004 olympialaisissa Ateenassa kilpaili miesten haulikkolajeissa kolme suomalaista (Marko Kemppainen skeet, Petri Nummela trap ja Joonas Olkkonen kaksoistrap), Leena Paavolainen sanoo.

– Toivon, että miehet onnistuvat haulikon MM-kisassa ja ottavat olympiamaapaikan, koska onnistuessaan he ovat mahdollisesti mitalisteja myös olympialaisissa. Marko Kemppainen osoitti sen ampumalla olympiahopeaa Ateenassa.

Suomen joukkue haulikkolajien MM-kilpailussa Nikosiassa Kyproksella 1.-9.9.2007.

Trap, miehet:

Janne Kirvesmäki, Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseura
Petri Nummela, Lahden Ampumaseura

Trap, naiset:

Satu Mäkelä-Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat

Trap, pojat:

Veli-Matti Matikainen, Sibbo Skyttegille

Kaksoistrap:

Mikko Mäkitalo, Salon Seudun Ampujat

Skeet, miehet:

Marko Kemppainen, Suomussalmen Urheiluampujat
Timo Laitinen, Sibbo Skyttegille
Heikki Meriluoto, Siilinjärven Urheiluampujat

Skeet, naiset:

Marjut Heinonen, Haapaveden Ampumaseura

Skeet, pojat:

Miikka Peltonen, Anttilan Erämiehet
Vesa Pietarila, Lounais-Hämeen Ampujat

Marko Kemppainen 27:s miesten EM-skeetissä

Marko Kemppainen oli parhaana suomalaisena 27:s EM-skeetissä Espanjan Granadassa perjantaina 20. heinäkuuta. Kemppainen ampui 118 kiekkoa. Heikki Meriluoto paukutti rikki 116 kiekkoa ja oli 35:s ja Timo Laitinen rikkoi 115 kiekkoa ja oli 42:s.

EM-kultaa ampui jännittävän uusinnan voittanut Kyproksen George Achilleos huipputuloksella 148 (123+25) kiekkoa. Achilleos, Espanjan Juan Jose Aramburu ja Italian Valerio Luchini ampuivat jokainen peruskilpailussa ja finaalissa yhteensä 148 (123+25) kiekkoa ja uusivat kultamitalista järjestyksessä Luchini, Achilleos ja Aramburu. Luchini ampui nelospaikalta heti ensimmäisen tuplakiekon toisen kiekon ohi ja sai EM-pronssimitalin. Kun Aramburu erehtyi vasta kuudennen tuplakiekon jälkimmäisessä kiekossa, Achilleos nosti kätensä ylös Euroopan mestarina.

EM-skeetissä oli jaossa viisi maapaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. Paikan ottivat finaalissa ampuneet Aramburu, Luchini ja Sychra sekä seitsemänneksi sijoittunut Ranskan Anthony Terras tuloksella 122 kiekkoa ja kahdeksanneksi sijoittunut Anders Golding tuloksella 121 kiekkoa. Suomella ei ole vielä maapaikkaa miesten skeetissä. Suomalaiset ovat ampuneet yhteensä kahdeksan olympiamaapaikkaa.

Kemppainen: syy löytyy peilistä

Suomussalmen Urheiluampujia edustava 31-vuotias Marko Kemppainen oli asettanut itselleen EM-kisan tavoitteeksi olympiapaikan. Vuoden 2004 olympiahopeamitalisti Kemppainen ampui 118 (25+21+23+25+24) kiekkoa ja paikka jäi kolmen kiekon päähän.

– Peiliin jos uskaltaisi katsoa, niin vika näkyisi sieltä – mutta ei uskalla. Tämä on kova pettymys. Tämä oli kauden ylivoimaisesti tärkein kisa, Kemppainen suomi itseään kilpailun jälkeen.

– Siihen ykköspaikan pummiin tämä kisa meni. Sen jälkeen meni yliyrittämiseksi ja rupesin pelkäämään pummia. En vain seurannut kiekkoa tarpeeksi, kun se lähti tippumaan.

Kemppainen pummasi ykköspaikan tuplakiekon ensimmäisen kiekon eli A-kiekon ensimmäisen kilpailupäivän toisessa sarjassaan. Sen jälkeen sarjaan tuli vielä kolme pummia: tulos 21 kiekkoa. Ensimmäisen päivän jälkeen hänellä oli enää teoreettinen mahdollisuus olympiamaapaikkaan.

– Antaisin itselleni viisi lammasta ja oman takapuoleni sen lisäksi. Kaikki kiekot olivat ammuttavissa. Olosuhteilla on turha selitellä, hän sanoi.

– En ihan äkkiä muista, koska olen edellisen kerran ampunut ohi seiskapaikan A-kiekon (toisen kilpailupäivän ensimmäinen sarja).

Kisan jälkeen Kemppainen oli valmis jäämään pois haulikkolajien MM-kilpailusta, joka ammutaan syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa, jotta muutkin ampujat saisivat näyttömahdollisuuden. MM-kisassa on vielä jaossa yksi olympiamaapaikka jokaisessa lajissa. Kemppainen on tänä vuonna ampunut maailmancupissa parhaimmillaan 121 kiekkoa Italian Lonatossa kesäkuussa (sijoitus 12:s) ja 119 kiekkoa Slovenian Mariborissa heinäkuussa (13:s).

Meriluoto sortui nelospaikan yksittäiskiekkoihin

Siilinjärven Urheiluampujia edustava 29-vuotias kuopiolainen Heikki Meriluoto rikkoi 116 (24+24+22+23+23) kiekkoa ja oli 35:s. Olympiamaapaikka jäi viiden kiekon ja finaalipaikka seitsemän kiekon päähän. Hän sortui nelospaikan yksittäiskiekkoihin.

– Ammuin ohi viidestä nelospaikan yksittäiskiekosta. Monesti on parempi pummata samaa kiekkoa, kun ampua ohi vähän sieltä ja täältä. Minulla on nelospaikalla selkeästi tekniikkavirhe, jota en itse hahmota. Tänään yritin ampua nelospaikalta eri tavalla kuin aiemmin, hän sanoi. Tuloksena oli kaksi pummia, kun toinen yksittäiskiekko ja ensimmäisen tuplakiekon jälkimmäinen kiekko karkasivat.

– Toivottavasti pääsen vielä MM-kilpailuun yrittämään. Siihen mennessä pitää valmentajan kanssa saa tekniikkavirhe pois.

Meriluoto aloitti kauden loistavasti, kun hän rikkoi 122 kiekkoa ja oli 9:s kauden ensimmäisessä maailmancupissa Dominikaanisen Tasavallan Santo Domingossa maaliskuussa. Toisessa maailmancupissa huhtikuussa Korean Changwonissa hän ampui kilpailun ulkopuolella 118 kiekkoa. Kolmas ja neljäs maailmancup jäivät väliin työesteen vuoksi.

– EM-kisaan pääsin keskittymään rauhassa, kun valinta joukkueeseen oli selvä hyvissä ajoin. En halunnut olla töistä pois niin paljon, että olisin osallistunut kaikkiin maailmancupeihin. Niissä olisi ollut hyvä kilpailla. Rautaa pitäisi takoa silloin, kun se on kuuma.

Laitinen: pohdinnan paikka

Sibbo Skyttegillen 34-vuotias Timo Laitinen ampui 115 (22+25+24+23+21) kiekkoa ja oli 42:s. Olympiamaapaikka jäi kuuden kiekon päähän.

– Tämä oli kauden pääkilpailu. Nyt on pohdiskelun paikka ja pitää vetää vähän henkeä, totesi suoritukseensa pettynyt Laitinen.

– Uskon itseeni ja oman kuntooni, mutta vielä minusta ei ole tekemään tulosta.

Laitinen on ampunut maailmancupissa parhaimmillaan 121 kiekkoa Santo Domingossa maaliskuussa.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Skeet, miehet, 125 + 25 kiekkoa:

1) George Achilleos Kypros 148/12 (123+25), 2) Juan Jose Aramburu 148/11 (123+25) (otti olympiamaapaikan), 3) Valerio Luchini Italia 148/1 (123+25) (otti olympiamaapaikan), 4) Axel Wegner Saksa 147 (123+24), 5) Jan Sychra Tshekki 146/2 (123+23) (otti olympiamaapaikan), 6) Andrea Benelli Italia 146/1 (123+23), 7) Anthony Terras Ranska 122 (otti olympiamaapaikan), 8) Anders Golding Tanska 121 (25+24+24+23+25) (otti olympiamaapaikan), …27) Marko Kemppainen Suomi 118 (25+21+23+25+24), …35) Heikki Meriluoto Suomi 116 (24+24+22+23+23), …42) Timo Laitinen Suomi 115 (22+25+24+23+21).
Joukkuekilpailu:
1) Italia 364 (Benelli 123, Luchini 123, Christian Eleuteri 118), 2) Kypros 360 (Achilleos 123, Antonis Nicolaides 120, Antonis Andreou 117), 3) Saksa 360 (Wegner 123, Thorsten Hapke 120, Tino Wenzel 117), …8) Suomi 349 (Kemppainen 118, Meriluoto 116, Laitinen 115).

Skeet, pojat, 125 + 25 kiekkoa:

1) Valentinos Michael Kypros 143 (120+23), 2) Stefan Nilsson Ruotsi 142 (119+23), 3) Marcus Svensson Ruotsi 141/4 (119+22), 4) Frank Cordesmeyer Saksa 141/3 (119+22), 5) Mihail Dovgal Venäjä 140 (119+21), 6) Sebatien Cormier Ranska 138 (119+19), …22) Jesse Louhelainen Suomi 111 (22+22+22+22+23), …30) Miikka Peltonen Suomi 109 (22+20+23+22+22).

EM-kisan ohjelmassa vain miesten skeet perjantaina

EM-kilpailun ohjelmassa on vain miesten skeet tänään perjantaina 20. heinäkuuta. Miesten kolmipäiväisen kilpailun päätöspäivänä ammutaan yksi 25 kiekon kierros ja kuusi parasta ampuu EM-mitaleista 25 kiekon finaalissa.

Neljän kierroksen eli 100 kiekon jälkeen Marko Kemppainen (24:s sija) ja Timo Laitinen (27:s) ovat molemmat rikkoneet 94 kiekkoa ja Heikki Meriluoto (34:s) 93 kiekkoa. Miesten skeetin kärjessä Italian Andrea Benelli ja Valerio Luchini sekä Ranskan Anthony Terras ovat tehneet kiekkoa vaille virheetöntä työtä rikkoen 99 kiekkoa. Kemppainen ja Laitinen ovat jo neljän kiekon päässä finaalirajasta sekä kolmen kiekon päässä tavoitteena olleesta olympiamaapaikasta.

Suomalaisampujien ryhmien aloitusajat Suomen aikaa:
Marko Kemppainen klo 10.30
Miikka Peltonen: klo 12
Jesse Louhelainen: klo 12.30
Heikki Meriluoto: klo 13
Timo Laitinen: klo 13

Alkuperäisen ohjelman mukaan tänään perjantaina piti olla myös 300 metrin vapaakiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun karsinta. Kilpailuun osallistuu vain 29 miestä, joten karsinta peruttiin ja muutettiin viralliseksi kilpailua edeltäväksi harjoitukseksi ja kaikki ilmoittautuneet pääsevät huomiseen loppukilpailuun. Suomalaisista Henri Häkkinen ampuu huomenna lauantaina kello 10.30 Suomen aikaa alkavan kilpailun. Vapaakiväärin täysottelu on EM-kilpailun päätöspäivän ainoa kilpailu.

Skeet, miehet, 100/125 kiekkoa (tilanne 2/3 kilpailupäivän jälkeen):

1) Andrea Benelli Italia 99 (25+24+25+25), 2) Anthony Terras Ranska 99 (25+25+25+24), 3) Valerio Luchini Italia 99 (25+25+25+24), 4) Axel Wegner Saksa 98 (24+24+25+25), 5) Juan Aranburu Espanja 98 (24+25+25+24), 6) Georg Achilleos Kypros 98 (25+24+25+24), 7) Jan Sychra Tshekki 98 (25+25+24+24), …24) Marko Kemppainen Suomi 94 (25+21+23+25), 27) Timo Laitinen Suomi 94 (22+25+24+23), 34) Heikki Meriluoto Suomi 93 (24+24+22+23).

Skeet, pojat, 100/125 kiekkoa (tilanne 2/3 kilpailupäivän jälkeen)

: 1) Valentinos Michael Kypros 96 (24+22+25+25), 2) Frank Gordesmeyer Saksa 95 (22+23+25+25), 3) Gordon Gosch Saksa 95 (22+24+24+25), 4) Viktor Halle Norja 95 (24+23+23+25), 5) Sebatien Gormier Ranska 95 (25+22+23+25), 6) Marcus Svensson Ruotsi 95 (22+24+25+24), 7) Mihail Dovgal Venäjä 95 (24+22+25+24), 8) Stefan Nilsson Ruotsi 95 (24+24+25+22), 27) Jesse Louhelainen Suomi 88 (22+22+22+22), 31) Miikka Peltonen Suomi 87 (22+20+23+22).

Haulikkolajien tulokset päivittyvät osoitteeseen http://www.gestgare.com/esc2007/