Kategoria: Kivääri

Kaksitoista suomalaista Münchenin maailmancupissa

Kaksitoista suomalaista urheiluampujaa osallistuu lauantaina Saksan Münchenissä alkavaan maailmancupiin. Cupissa kilpaillaan kivääri- ja pistoolilajeissa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup alkaa Saksan Münchenissä lauantaina 21. toukokuuta. Viimeinen kisapäivä on ensi viikon keskiviikko 25. toukokuuta. Cupissa kilpaillaan yhteensä kymmenessä kivääri- ja pistoolilajissa.

Münchenin maailmancupiin osallistuu kaikkiaan 738 urheiluampujaa, jotka edustavat 88 maata. Suomalaisia on mukana kaksitoista – kahdeksan kivääri- ja neljä pistoolilajeissa.

Seuraava ISSF:n maailmancup on 1.-11. kesäkuuta San Marinossa, jossa kilpaillaan haulikkolajeissa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
19.-26.5. München, Saksa

Suomen joukkue

Kivääri (8)
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat, Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura). Mqs: Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Cristian Friman (Esbo Skytteförening)
Naiset: Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Pauliina Frilander-Soini (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Pistooli (4)
Miehet: Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat), Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)
Naiset: Reetta Hynninen (Poliisien Ampumaseura), Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura)

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Topi Hulkkonen, Heikki Lähdekorpi, Marika Karisjoki, Mika Heikkilä ja Elli Räsänen liikkuvan maalin MM-katsastusvoittajat

Topi Hulkkonen, Heikki Lähdekorpi, Marika Karisjoki, Mika Heikkilä ja Elli Räsänen ampuivat liikkuvan maalin MM-katsastusvoitot Inkoossa viikonloppuna 14.-15. toukokuuta.

Liikkuvan maalin ampujat urakoivat MM-katsastuksessaan ampumalla viikonlopuna aikana 50 metrin pienoiskiväärin ja 10 metrin ilmakiväärin normaalijuoksujen ja sekajuoksujen kilpailut Inkossa. 

Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen oli miesten pienoiskiväärissä ylivoimainen lauantaina, kun hän voitti 60 laukauksen normaalijuoksut 591 pisteellä ja 40 laukauksen sekajuoksut 394 pisteellä. Lajien SE-tulokset 596 ja 399 ovat Krister Holmbergin ampumia. Hulkkosen yhteistulos oli 985 pistettä. Yhteistuloksessa toiseksi laukoi Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi 978 pisteellä.

Heikki Lähdekorpi voitti sunnuntaina ilmakiväärin 60 laukauksen normaalijuoksut 577 pisteellä ja 40 laukauksen sekajuoksut 388 pisteellä. Topi Hulkkonen hävisi normaalijuoksuissa pisteen ja Tomi-Pekka Heikkilä kaksi pistettä. Sekajuoksuissa Sami Heikkilä hävisi pisteen. Lähdekorven yhteistulos oli 965 pistettä ja Tomi-Pekka Heikkilän 959 pistettä. 

Tulokset liitteenä ja kuvana.

Ilmoittaudu tehoryhmän kesäleirille Poriin

Ampumaurheiluliiton tehoryhmän yhteisleiri järjestetään tänä kesänä Porissa 6.-9. kesäkuuta kivääri- ja pistooliryhmille. Leirille ovat tervetulleita kaikki tehoryhmän urheilijat sekä henkilökohtaiset valmentajat ja huoltajat.

Leirin avaus on maanantaina klo 12.00 Katinkurun radalla ja leiri päättyy torstaina 9.6. iltapäivällä.

Majoitus on Rantakartanossa (ks. http://www.rantakartano.net/), joka sijaitsee n. 2,5 km kaupungin keskustasta. Ampumarata sijaitsee Porin Pinomäessä n. 5 km kaupungin keskustasta etelään
(ks.  http://satakunnanampujat.sporttisaitti.com/sa_hallitus_2016_ym/ratatietoja/ ).

Leirin hinta on 175 euroa sisältäen valmennuksen, majoituksen 2-4hh ja ruokailut (3xaamupala, 3xlounas, 3xiltapala). Huoltajien leirin hinta on 150 euroa.

Mikäli tulet leirille lyhemmäksi ajaksi, laskutusperusteena on urheilijalta 65 e/vrk ja ilman majoitusta ja ruokailuja 25 e/vrk (sis. ratavuokran, taulumaksut + patruunat). Huoltajan kustannukset ovat 50 e/vrk (sis. majoituksen ja ruokailut).

Ilmoittautumiset ma 16.5. mennessä Ampumaurheiluliiton netin kautta tällä ilmoittautumislomakkeella
 

Mahdolliset tiedustelut Timo Rautiolta,
puh: 0408202300 ja sähköposti timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi

Mika Piipponen 15:s poikien ilmakiväärin kilpailussa Hannoverissa

Mika Piipponen oli 15:s ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailussa 605,4 pisteellä International Shooting Competition of Hannover -kilpailussa Saksassa lauantaina 14. toukokuuta. Juho Katajamaa ampui 601,4 pistettä ja oli 20:s. Uzbekistanin Vadim Skorovarov voitti finaalin 206,0 pisteellä ja peruskilpailun 621,3 pisteellä.

”Tämän päivän kisassa oli hyviä ja huonoja pätkiä, mutta olen kokonaisuuteen ihan tyytyväinen”, kommentoi Kuusankosken Ampujia edustava 18-vuotias Mika Piipponen 605,4 pisteen ilmakiväärikilpailuaan. Kouvolan Kuusankoskella asuvan Piipposen sarjat olivat 103,0; 99,4; 99,1; 101,7; 103,4 ja 98,8.

”Alussa jännitin ja pitoni oli huono, mutta sain silti pariin ensimmäiseen sarjaan hyviä osumia. Viimeiset neljä sarjaa tuli todella huonoilla desimaaleilla, vaikka sarjat olivat pyöreillä lukemilla ihan ok tekemistä. Tulos olisi ollut 580 tienoilla ilman desimaaleja, mutta heikot kympit vesittivät desimaalituloksen”, arvioi Kuusankosken Ampujia edustava Juho Katajamaa 601,4 pisteen ilmakiväärikilpailuaan. Hollolassa asuvan 19-vuotiaan Katajamaan sarjat olivat 102,2; 101,2; 98,7; 99,6; 100,5 ja 99,2.

”En ole aiemmin käynyt ampumassa Hannoverissa. Tämä oli ihan hieno kokemus ja hyvä kansainvälinen tunnelma. Radat olivat hyvät ja ainakin omalta osaltani järjestelyt toimivat hyvin”, Katajamaa kommentoi jo perinteiseksi muodostunutta ISCH-kilpailua, joka tänä vuonna järjestettiin 10. kerran. ”Minäkään en ole ollut ennen Hannoverissa. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Kisat toimivat moitteetta”, Piipponen sanoi.

International Shooting Competition of Hannover.

10 m, ilmakivääri, pojat, 60 ls, peruskilpailu: 1) Vadim Skorovarov UZB 621,3, 2) Sandro Schrüfer GER 620,3, 3) Pratik Chhaganrao Borse IND 619,2, 4) Saidkhon Sayfunninov UZB 618,75) Gregor Stabel GER 618,0, 6) Nicklas Kildehoj DEN 616,0, …15) Mika Piipponen FIN 605,4 (103,0; 99,4; 99,1; 101,7; 103,4; 98,8), …20) Juho Katajamaa FIN 601,4 (102,2; 101,2; 98,7; 99,6; 100,5; 99,2).
Kahdeksan parhaan finaaliraja 615,6.

10 m, ilmakivääri, pojat, finaali: 1) Vadim Skorovarov UZB 206,0, 2) Sandro Schrüfer GER 203,2, 3) Jonathan Leis GER 182,3, 4) Gregor Stabel GER 161,8.

Suomi ampui neljänneksi vapaakiväärin makuuasennon Eurooppa cupissa

Antti Kajan ampui tulostaululla näkyvällä ennätyksellään 300 metrin vapaakiväärin makuuasennon Eurooppa cupin finaaliin.

Suomi ampui neljänneksi vapaakiväärin makuuasennon joukkuekilpailussa 300 metrin kiväärilajien Eurooppa cupissa Tanskan Århusissa perjantaina 13. toukokuuta. Suomi keräsi 1775 pistettä joukkueella Antti Kajan (593), Antti Puhakka (592) ja Juha Rutonen (590). Joukkuekilpailun voitti Norja, joka laukoi 1787 pistettä joukkueella Simon Claussen (598), Harald Stenvaag (594) ja Ole-Kristian Bryhn (595). Vapaakiväärin henkilökohtaisen kilpailun voitti Norja Simo Claussen, joka paukutti 599 pistettä. Puhakka oli 14:s 590 pisteellä ja Kajan 17:s 586 pisteellä.

Teksti: Matti Viitanen ja Tapio Kajan. Kuvat: Tapio Kajan

”Aika rankat pari kisaa lyhyellä tauolla. Ei ollut enää oikein voimia. Parin viikon reissu on tehnyt tehtävänsä”, kommentoi vapaakiväärin makuuasennon loppukilpailuaan 35-vuotias kouvolalainen Antti Puhakka. Hänen sarjansa olivat 99, 99, 98, 98, 99 ja 97.

Eurooppa cupin päätöspäivä oli ampujille rankka, kun he ampuivat aamulla kahdessa erässä joukkuekilpailun, joka oli samalla karsinta loppukilpailuun. Karsintaerässään Puhakka oli 7:s ampuen 592 pistettä. ”Karsintakilpailusta ei jäänyt mitään käteen”, Puhakka sanoi.

”En aivan päässyt samaan fiilikseen kuin aamulla ja sorruin pieneen yliyrittämiseen. Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen ja hyvä päivä”, totesi loppukilpailussa 586 pisteellä 17:nneksi sijoittunut Antti Kajan, joka edustaa Säkylän Seudun Ampujia. Hänen sarjansa olivat 99, 96, 98, 95, 99 ja 99.

30-vuotias hämeenlinnalainen upseeri Antti Kajan ampui karsintaerässään vapaakiväärin makuuasennon ennätyksensä 593 pistettä (sarjat 98, 99, 100, 99, 99 ja 98). ”Karsintakisa oli hyvä ja suoritus pysyi kasassa koko ammunnan ajan. Ennätykseeni olen tänään tyytyväinen”, hän totesi.

”Tänään oli vaikea kisa. Vasta karsintakisan loppupuoliskolla pääsin kisaan mukaan ammunnallisesti”, totesi 35-vuotias sodankyläläinen Juha Rutonen, joka laukoi karsintaerässään 13:nneksi 590 pisteellä. Haminan Ampumaseuraa edustavan Rutosen sarjat olivat 98, 97, 98, 98, 99 ja 100.

300 metrin kiväärin Eurooppa Cup, Århus, Tanska.

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls: 1) Simon Claussen NOR 599, 2) Michael Klein GER 597, 3) Jonas Sjöberg SWE 596, …14) Antti Puhakka FIN 590, …17) Antti Kajan FIN 586.

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, joukkuekilpailu: 1) Norja 1787 (Simon Claussen 598, Harald Stenvaag 594, Ole-Kristian Bryhn 595), 2) Ruotsi 1783 (Stefan Ahlesved 596, Jonas Sjöberg 594, Per Sandberg 593), 3) Saksa 1778 (Michael Klein 597, Marco Hummler 586, Jörg Niehüser 595), 4) Suomi 1775 (Antti Kajan 593, Juha Rutonen 590, Antti Puhakka 592).

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, karsintaerä 1: 1) Simon Claussen NOR 598, 2) Michael Klein GER 597, 3) Andrei Mihhaillov EST 596, …9) Antti Kajan FIN 593, …13) Juha Rutonen FIN 590.

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, karsintaerä 2: 1) Rajmond Debevec SLO 596, 2) Jörg Niehüser GER 595, 3) Ole-Kristian Bryhn NOR 595,  …7) Antti Puhakka FIN 592.

 

 

Mika Piipponen 15:s poikien pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa, Inka Havukainen 28:s tyttöjen ilmakiväärissä Hannoverissa

Mika Piipponen oli päivän parhaana suomalaisena 15:s pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 606,4 pisteellä International Shooting Competition of Hannover -kilpailussa Saksassa perjantaina 13. toukokuuta. Juho Katajamaa ampui 600,5 pistettä ja oli 28:s. Peruskilpailun tarkin oli Saksan Kai Dembeck 621,8 pisteellä Inka Havukainen ampui tyttöjen ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa 409,3 pistettä ja oli parhaana suomalaisena 28:s. Emmi Hyrkäs laukoi 405,9 (49:s), Armi Häkkinen 405,7 (50:s) ja Niina Saarinen 386,6 (90:s). Tyttöjen ilmakiväärin peruskilpailun ykkönen oli Saksan Sara Lechner 416,8 pisteellä. Finaalin voitti Saksan Antonia Back 207,4 pisteellä.

”Keli oli tänään melko tuulinen. Kisani alkoi kennosti, mutta paransin loppua kohden. Reunakymppejä tuli paljon”, kommentoi Kuusankosken Ampujia edustava 18-vuotias Mika Piipponen 606,4 pisteen kilpailuaan. Kouvolan Kuusankoskella asuvan Piipposen sarjat olivat 100,6, 100,4, 101,2, 100,9, 102,8 ja 100,5.

”Tuulta oli hankala hallita tänään. En saanut asentoa tiukaksi, vaikka kaikki oli samalla tavalla kuin hyvin mennessä asentokisan makuussa. Tuuli vei paljon osumia rajakymppiin ja hyvään ysiin, joten pisteitä ei kertynyt tarpeeksi”, totesi 19-vuotias Juho Katajamaa , joka Piipposen tavoin edustaa Kuusankosken Ampujia. Hollolassa asuvan Katajamaan sarjat olivat 99,0, 99,3, 100,1, 99,4, 101,6 ja 101,1.

Kiteen Ampujia edustava 19-vuotias Inka Havukainen laukoi tyttöjen ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa parhaan suomalaistuloksen 409,3 pistettä ja oli 28:s. Kiteellä asuvan Havukaisen sarjat olivat 101,0, 102,4, 102,4 ja 103,5.

”Ampuminen tuntui koko kisan ajan melko hyvältä. Pieni jännitys ja siitä johtuvan sykkeen läpituleminen aiheutti muutaman huonon laukauksen”, kommentoi Simpeleen Hahloa edustava 20-vuotias simpeleläinen Emmi Hyrkäs. Hän laukoi 405,9 (103,8; 102,2; 102,4; 97,5) pistettä ja oli 49:s. ”Kisa meni tuloksellisesti hyvin kolmanteen sarjaan asti. Sen jälkeen osumat pomppasivat oikealle. En osaa sanoa syytä osumien siirtymiselle. Asennon korjaus tai edes napsujen ottaminen ei auttanut. Neljännen sarjan takia tulos ei ollut kummoinen.”

Kuusankosken Ampujien 17-vuotias Armi Häkkinen ampui 405,7 pistettä ja oli 50:s. Mäntsälässä asuvan Häkkisen sarjat olivat 104,0, 100,5, 97,6; ja 103,6.

Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran 18-vuotias Niina Saarinen ampui 386,6 (97,2; 98,7; 95,4; 95,3) pistettä ja oli 90:s. ”Kisassa vaivasivat huono tasapaino ja jumissa oleva selkä, mutta tuli niitä hyviäkin osumia ja laukauksia. Ilman noita ongelmia olisin pystynyt tosi hyviin tuloksiin omassa mittapuussa. Tänään tein, minkä pystyin, ja jaksoin painaa loppuun asti”, sanoi savonlinnalainen Saarinen.

International Shooting Competition of Hannover.

50 m, pienoiskivääri, pojat, 60 ls, makuu peruskilpailu: 1) Kai Dembeck GER 621,8, 2) Niklas Thurow GER 617,1, 3) Gregor Stabel GER 616,3, 4) Alexander Meinking GER 614,3, 5) Rene Wempen GER 614,1, 6) Sebastian Nielsen DEN 613,5, …15) Mika Piipponen FIN 606,4 (100,6; 100,4; 101,2; 100,9; 102,8; 100,5), …28) Juho Katajamaa FIN 600,5 (99,0; 99,3; 100,1; 99,4; 101,6; 101,1).
Kahdeksan parhaan finaaliraja 611,5.

10 m, ilmakivääri, tytöt, 60 ls, peruskilpailu: 1) Sara Lechner GER 416,8, 2) Fernanda Rousso ARG 415,0, 3) Antonia Back GER 414,3, 4) Rebecca Schnaidt GER 414,1, 5) Natalie Pfeiffer GER414,1, …28) Inka Havukainen FIN 409,3 (101,0; 102,4; 102,4; 103,5), …49) Emmi Hyrkäs FIN 405,9 (103,8; 102,2; 102,4; 97,5), 50) Armi Häkkinen FIN 405,7 (104,0; 100,5; 97,6; 103,6), …90) Niina Saarinen FIN 386,6 (97,2; 98,7; 95,4; 95,3).
Kahdeksan parhaan finaaliraja 413,1.

10 m, ilmakivääri, tytöt, finaali: 1) Antonia Back GER 207,4, 2) Judith Gomez FRA 207,0, 3) Rebecca Schnaidt GER 184,4.

Suomi lähettää 16 ampujan joukkueen nuorten EM-kilpailuun Tallinnaan

Christian Friman.
Marianne Palo.

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt yhteensä 16 ampujan joukkueen ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailuun Tallinnaan Viroon 12.-19. kesäkuuta. Joukkueessa on seitsemän kivääriampujaa ja yhdeksäm pistooliampujaa.

Suomen joukkue:

Kiväärilajit (7 ampujaa).

Pojat, pienoiskivääri, 3 x 40 ls: Cristian Friman, Esbo Skytteförening, Sebastian Långström, Kyrkslätt Skytteförening, Matias Kiuru, Poliisien Ampumaseura

Pojat, pienoiskivääri, makuu, 60 ls: Björn Friman, Esbo Skytteförening, Matias Kiuru, Poliisien Ampumaseura, Cristian Friman, Esbo Skytteförening

Tytöt, pienoiskivääri, 3 x 20 ls: Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura, Emmi Hyrkäs, Simpeleen Hahlo, Marianne Palo, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura

Tytöt, pienoiskivääri, makuu, 60 ls: Marianne Palo, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura, Emmi Hyrkäs, Simpeleen Hahlo, Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura

Pistoolilajit (9 ampujaa).

Pojat, 50 m, pistooli: Konsta Kivi, Turun Seudun Ampujat, Esa Savola, Lappajärven Ampujat, Niko Roos, Rauman Seudun Ampujat

Pojat, 25 m, pistooli: Joonas Kuusela, Sodankylän Ampujat, Leevi Siren, Turun Seudun Ampujat, Arttu Ihalainen, Pieksämäen Seudun Ampujat

Pojat, 25 m, vakiopistooli: Joonas Kuusela, Sodankylän Ampujat, Leevi Siren, Turun Seudun Ampujat, Arttu Ihalainen, Pieksämäen Seudun Ampujat

Tytöt, 25 m, urheilupistooli: Julia Palmgren, Mikkelin Ampujat, Essi Anttila, Sodankylän Ampujat, Maija Pärri, Rauman Seudun Ampujat

Suomi ampui kolmanneksi vapaakiväärin Eurooppa cupissa, Antti Puhakka 7:s

Eurooppa cupin vapaakiväärin joukkuekilpailun mitalistit.
Suomen joukkue vapaakiväärin joukkuekilpailussa: Antti Puhakka, Antti Kajan ja Juha Rutonen.
Antti Puhakka keskittyy vapaakiväärin henkilökohtaiseen kilpailuun.
Juha Rutonen ennen vapaakiväärin henkilökohtaista kilpailua.

Antti Puhakka ampui seitsemänneksi 1163 pisteellä vapaakiväärillä 300 metrin kiväärilajien Eurooppa cupissa torstaina Tanskan Århusissa 12. toukokuuta. Suomen joukkue Puhakka, Juha Rutonen ja Antti Kajan laukoi kolmanneksi vapaakiväärin joukkuekilpailussa keskiviikkona 11. toukokuuta. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Norjan Simon Claussen hienolla tuloksella 1187. Ruotsi oli paras joukkuekilpailussa 3468 pisteellä, kun Karl Olsson ampui 1161, Stefan Ahlesved 1152 ja Jonas Sjöberg 1155 pistettä.

Teksti: Matti Viitanen ja Tapio Kajan, Kuvat: Tapio Kajan

Norjan 24-vuotias Simon Claussen paukutti vapaakiväärillä erittäin kovan tuloksen 1187 (polvi 398, makuu 398, pysty 391) pistettä. Tulos ylittää 8 pisteellä Ranskan Cyril Craffin ME- ja EE-tuloksen 1179 pistettä, mutta Eurooppa cup ei ole ME- ja EE-kelpoinen. Myös Unkarin 37-vuotias Peter Sidi ampui loistavasti 1183 (396, 395, 392) pistettä. Sidi on vapaakiväärin kaksinkertainen Euroopan mestari. Kolmanneksi ampui 53-vuotias Slovenian Rajmond Debevec 1168 (390, 397, 381) pisteellä. Debevec on pienoiskiväärin täysottelun olympiakultamitalisti Ateenan vuoden 2000 kisoista ja olympiapronssimitalisti Pekingin vuoden 2008 kisoista sekä pienoiskiväärin makuuasennon olympiapronssimitalisti Lontoon vuoden 2012 kisoista. Debevec on osallistunut olympialaisiin kahdeksan kertaa: jokaisiin olympialaisiin vuodesta 1984 alkaen.

”Pronssi olisi ollut otettavissa. Kokonaisuutena ehjä suoritus”, kommentoi tämän päivän vapaakiväärin täysotteluaan 35-vuotias kouvolalainen Antti Puhakka, joka ampui seitsemänneksi 1163 (polvi 389, makuu 398, pysty 376) pisteellä. Haminan Ampumaseuraa edustava Puhakka jäi pronssimitalista viiden pisteen päähän. Hän oli Debevecin kanssa tasapisteissä ennen pystyasentoa.

”Polven 383 pistettä oli minulle hyvää tekemistä. Makuu lähti hyvin, mutta ajatus kuitenkin karkasi välillä ja yksi laaki meni naapurin tauluun. Pystyn viimeinen sarja 96 pistettä antoi taas luottoa tekemiseen”, totesi 35-vuotias sodankyläläinen Juha Rutonen, joka laukoi 1137 (383, 386, 368) pistettä. Haminan Ampumaseuraa edustavan Rutosen viimeinen makuuasennon sarja tuotti vain 88 pistettä, kun väärään tauluun ammuttu laukaus on 0.

300 metrin kiväärilajien Eurooppa cup päättyy huomenna perjantaina vapaakiväärin 60 laukauksen makuuasennon kilpailuun.

300 metrin kiväärin Eurooppa Cup, Århus, Tanska.

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls: 1) Simon Claussen NOR 1187 (polvi 398, makuu 398, 391), 2) Peter Sidi HUN 1183 (396, 395, 392), 3) Rajmond Debevec SLO 1168 (390, 397, 381), …7) Antti Puhakka FIN 1163 (389, 398, 376), …16) Juha Rutonen 1137 (383, 386, 368).

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 3468 (Karl Olsson 1161, Stefan Ahlesved 1152, Jonas Sjöberg 1155), 2) Puola 3427 (Robert Kraskowski 1164, Rafal Lukasryk 1111, Bartosz Skorupa 1152), 3) Suomi 3411 (Antti Puhakka 1145, Antti Kajan 1127, Juha Rutonen 1139), 4) Viro 3322.

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, karsintaerä 1: 1) Peter Sidi HUN 1187, 2) Simon Claussen NOR 1180, 3) Rajmond Debevec SLO 1176, …9) Antti Puhakka FIN 1145 (191, 198, 187).

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, karsintaerä 2: 1) Ole-Kristian Bryhn NOR 1175, 2) Steffen H. Olsen DEN 1165, 3) Karl Olsson SWE 1161,  …8) Juha Rutonen FIN 1139, …10) Antti Kajan FIN 1127.

Emmi Hyrkäs ampui kuudenneksi tyttöjen pienoiskiväärin kilpailussa Hannoverissa

Emmi Hyrkäs ampui kuudenneksi pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 617,4 pisteellä International Shooting Competition of Hannover -kilpailussa Saksassa torstaina 12. toukokuuta. Kisan voitti Ranskan Emilie Wintenberger 621,6 pisteellä.

”Aloin päästä tuulesta kiinni ja ennakon ottaminen sujui tänään hyvin. Ammunta tuntui hyvältä ja minulle tuli vain muutama huolellisuusvirhe tuulen kanssa. Tulokseen olen todella tyytyväinen”, kommentoi Simpeleen Hahloa edustava 20-vuotias simpeleläinen Emmi Hyrkäs. Hän keräsi 617,4 pistettä sarjoinaan 101,5; 102,9; 104,8; 103,7; 102,3 ja 102,2.

Suomen Ampumaurheiluliitto julkisti tänään joukkueensa pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten EM-kilpailuun, joka kilpaillaan 12.-19. kesäkuuta Tallinnassa Virossa. Emmi Hyrkäs on yksi 16:sta suomalaisampujasta.

”EM-kisat Tallinnassa ovat ensimmäiseni. Siellä on tavoitteena tehdä oman tason mukaiset hyvät suoritukset.”

Kiteen Ampujien 19-vuotias Inka Havukainen laukoi pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 607,9, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran 18-vuotias Niina Saarinen 597,0 ja Kuusankosken Ampujien 17-vuotias Armi Häkkinen 597,0 pistettä. Havukainen oli 29:s, Saarinen 49:s ja Häkkinen 50:s.

Poikien pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa eli täysottelussa Mika Piipponen ampui 1137 pistettä ja oli 10:s. Juho Katajamaa laukoi 1113 pistettä ja oli 21:s.

International Shooting Competition of Hannover.

50 m, pienoiskivääri, tytöt, makuu, 60 ls: 1) Emilie Winterberger FRA 621,6 (103,7; 101,8; 104,5; 102,9; 104,9; 103,8), 2) Kristine Christensen DEN 619,1, 3) Luisa Günther GER 618,3, 4) Darya Kalinina KAZ 618,1, 5) Marjolaine Pot D’or GER, 6) Emmi Hyrkäs FIN 617,4 (101,5; 102,9; 104,8; 103,7; 102,3; 102,2), …29) Inka Havukainen FIN 607,9, …49) Niina Saarinen FIN 597,0, 50) Armi Häkkinen FIN 597,0.

50 m, pienoiskivääri, pojat, 3 x 40 ls:n kilpailun peruskilpailu: 1) Rene Wempen GER 1159 (polvi 386, makuu 398, pysty 375), 2) Gregor Stabel GER 1156, 3) Kai Dembeck GER 1156, …10) Mika Piipponen FIN 1137 (376, 393, 368), …21) Juho Katajamaa FIN 1113 (373, 391, 349).

50 m, pienoiskivääri, pojat, 3 x 40 ls:n kilpailun finaali: 1) Gregor Stabel GER 452,7, 2) Kai Dembeck GER 450,6, 3) David Koenders GER 438,5.

Timo Keskisimonen ampui ilmakiväärillä Suomen ennätyksen

Timo Keskisimonen.
Nico Järvinen.

Timo Keskisimonen ampui ilmakiväärillä Suomen ennätyksen 633,5 pistettä vammaisampujien R3-luokan makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa International Shooting Competition of Hannover -kilpailussa Saksassa tiistaina 10. toukokuuta. Raahen Ampujia edustava 31-vuotias Keskisimonen paransi viime vuonna samassa kilpailussa ampumaansa SE-tulosta 2,6 pistettä ja oli 17:s.

”Ennätyksen parantaminen on tietysti hyvä asia. Tavoitteenani on ollut, että kaikki sarjat ovat päälle 105 pistettä – tänään yksi sarja jäi alle”, Keskisimonen totesi. Hänen sarjansa olivat 105,9 – 106,0 – 106,7 – 105,2 – 103,6 – 106,1. Keskisimonen jäi finaalirajasta 2,2 pistettä.

Mäntsälän Urheilijoita edustava 16-vuotias Nico Järvinen ampui ensimmäisessä kansainvälisessä kilpailussaan 616,2 pistettä ja oli 51:s. Hän sai virallisen vammaluokituksen vasta Hannoverissa.

”Lisää harjoitusta ja kilpailukokemusta niin eiköhän tämä tästä”, hän arvioi.

”Paralympialajeissa ei nuorten sarjoja ole, joten Nico joutui heti kisaamaan kokeneiden senioreiden kanssa”, vammaisampujien valmentaja Pirjo Peltola kertoi.

Kovatasoisen peruskilpailun paras oli Slovakian 33-vuotias Veronika Vadovicova 639,2 pisteellä. Paralympialaisten vuoden 2008 kultamitalisti Vadovicova jäi omasta ME-tuloksestaan vain 0,5 pistettä. Kahdeksan parhaan ampujan finaaliraja oli 635,7 pistettä.

Finaalin tarkin oli Kiinan 30-vuotias Chao Dong, joka ampui 213,8 pistettä, mikä on 0,8 pistettä ME-tulosta parempi. ISCH-kilpailu ei ole ME-kelpoinen. Paralympialaisten vuoden 2012 kultamitalisti Chao kävi tiukan kilpailun voitosta Ison-Britannian Matt Skelhonin kanssa. Skelhon ampui 213,5 pistettä.

International Shooting Competition of Hannover.

Ilmakivääri, vammaisampujien R3-luokka, 60 ls, peruskilpailu: 1) Veronika Vadovicova SVK 639,2, 2) Cuiping Zhang CHN 638,4, 3) Matt Skelhon GBR 638, 2, … 17) Timo Keskisimonen FIN 633,5, …51) Niko Järvinen FIN 616,2.
Finaaliraja 635,7 pistettä.

Ilmakivääri, vammaisampujien R3-luokka, finaali: 1) Chao Dong CHN 213,8, 2) Matt Skelhon GBR 213,5, 3) Cuiping Zhang CHN 190,8.