Kategoria: Kivääri

Ampujat tähtäävät olympiapaikkoja EM-kilpailusta

Suomen joukkueen päätavoite on olympiamaapaikkojen hankkiminen ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailussa Espanjan Granadassa 11.-21. heinäkuuta. Ampumaurheiluliiton hallitus valitsi yhteensä 30 urheilijan EM-joukkueen tänään tiistaina 5. kesäkuuta. Tähän mennessä suomalaisampujat ovat ottaneet jo kuusi olympiamaapaikkaa. Granadassa olympiamaapaikasta kilpailee 15 suomalaisampujaa.

– Ampumaurheiluliiton huippu-urheilun vuoden 2007 päätavoite on olympiamaapaikkojen hankkiminen. Arvokilpailujen kausi alkoi lähes täydellisesti, kun ampujamme ottivat neljä olympiapaikkaa ja kolme hopeamitalia ilma-aseiden EM-kilpailussa maaliskuussa Ranskassa, Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen sanoo.

– EM-joukkue on valittu tiukoilla valintaperusteilla. Onnistuessaan joukkueen jokainen ampuja menestyy hyvin eli voi päästä kahdeksan parhaan joukkoon. Ampuessaan huippusuorituksen he kilpailevat EM-mitalista – kuten ilma-aseiden EM-kilpailu osoitti. Yhdeksän ampujan joukkue toi Ranskasta kolme EM-mitalia.

Ruutiaseiden EM-kilpailu heinäkuussa on kivääri- ja pistoolilajeissa viimeinen mahdollisuus olympiapaikan hankkimiseen. Haulikon jokaisessa olympialajissa on jaossa vielä yksi paikka haulikkolajien MM-kilpailussa syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa.

Suomen 30 ampujan joukkueesta 15 kilpailee olympiamaapaikasta kahdeksassa eri lajissa:
Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls: Viivi Koivu (Granadassa jaossa 3 paikkaa)
Urheilupistooli, naiset, 60 ls: Ritva Karri (3)
Vapaapistooli, miehet, 60 ls: Kai Jahnsson (3)
Olympiapistooli, miehet, 60 ls: Marko Talvitie (2)
Trap, miehet, 125 kiekkoa: Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela (4)
Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa: Jussi Anttonen, Mikko Mäkitalo ja Simo Köylinen (1)
Skeet, miehet, 125 kiekkoa: Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto (5)
Skeet, naiset, 75 kiekkoa: Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki (1)

– Haulikkolajien ampujat kilpailevat maailmancupissa Italian Lonatossa perjantaista 8. kesäkuuta alkaen sekä Slovenian Mariborissa 28. kesäkuuta alkaen. Molemmissa kilpailuissa on jaossa yksi olympiamaapaikka jokaisessa lajissa, joten suomalaistenkin tilanne voi muuttua ennen EM-kilpailua, Leena Paavolainen kertoo.

– Maarit Lepomäki osallistuu EM-kilpailuun vain, jos hän tai Marjut Heinonen ei hanki olympiapaikkaa Lonatossa.

Suomella jo kuusi olympiamaapaikkaa

Pekingin olympialaisten 390 edustuspaikasta on jaettu 262. Olympiamaapaikat jakaantuvat 49 eri maalle. Suomelle edustuspaikan ovat ampuneet Juha Hirvi pienoiskiväärin täysotteluun eli 3 x 40 laukauksen kilpailuun, Satu Mäkelä-Nummela trapiin, Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka naisten ilmakivääriin, Henri Häkkinen miesten ilmakivääriin ja Mira Nevansuu ilmapistooliin.

Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Ampuja voi kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos hän on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

– Etula, Yli-Kiikka, Mäkelä-Nummela, Hirvi ja Häkkinen kilpailevat Granadassa. Koska he eivät voi enää olympiapaikkaa ampua, EM-kilpailu on heille tärkeä kuntomittari heidän valmentautuessaan olympialaisiin. Nevansuu ampuu vain ilmapistoolilla, joten hän ei ruutiaseiden EM-kilpailuun lähde, Paavolainen sanoo.

Juha Hirvi ampui paikan aivan ensimmäisten joukossa voittamalla maailmancupin toukokuussa 2005 USA:n Fort Benningissä. Satu Mäkelä-Nummela otti paikan voittamalla maailmancupin kesäkuussa 2006 Saksan Suhlissa. Hanna Etula, Marjo Yli-Kiikka, Henri Häkkinen ja Mira Nevansuu ampuivat paikkansa ilma-aseiden EM-kilpailussa Ranskan Deauvillessä 16.-17.3.2007. Etula, Nevansuu ja Häkkinen laukoivat EM-hopeaa ja Yli-Kiikka kuudennen sijan. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Suomen joukkue ruutiaseiden EM-kilpailussa Espanjan Granadassa 11.-21.7.2007

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls ja makuu 60 ls sekä 300 m:n lajit
Juha Hirvi, Kotkan Ampumaseura (KAS) (ampunut olympiapaikan)
Henri Häkkinen, Joensuun Ampujat (JA) (ampunut olympiapaikan)

Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls ja makuu 60 ls
Viivi Koivu, Myllykosken Ampujat (MyA)
Marjo Yli-Kiikka, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (IMAS) (ampunut olympiapaikan)
Hanna Etula, Lahden Ampumaseura (LAS) (ampunut olympiapaikan)

Pienoiskivääri, tytöt, 3 x 20 ls ja makuu 60 ls
Tiia Törmälä, Rauman Seudun Urheiluampujat (RSA)
Pauliina Frilander, Pieksämäen Seudun Ampujat (PiekSA)

Pienoiskivääri, pojat, makuu 60 ls ja 3 x 40 ls
Mikko Ollikainen, Punkalaitumen Kunto (PuKu)
Olli Ruokolainen, Hämeenlinnan Ampumaseura (HlAS)

Vapaapistooli, miehet, 60 ls
Kai Jahnsson, Poliisien Ampumaseura (PAS)

Olympiapistooli, miehet, 60 ls
Marko Talvitie, Lehtimäen Ampujat (LehA)

Urheilupistooli, naiset, 60 ls
Ritva Karri, Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura (KokMAS)

Vapaapistooli, pojat, 60 ls ja urheilupistooli, pojat, 60 ls
Jesse Peltomäki, Kuortaneen Kunto (KuKu)

Trap, miehet, 125 kiekkoa
Janne Kirvesmäki, Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseura (KasMAS)
Tommi Andelin, Salon Seudun Ampujat (SaSA)
Petri Nummela, Lahden Ampumaseura (LAS)

Trap, naiset, 75 kiekkoa
Satu Mäkelä-Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat (OSU) (ampunut olympiapaikan)

Trap, pojat, 125 kiekkoa
Veli-Matti Matikainen, Sibbo Skyttegille (SSG)

Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa
Mikko Mäkitalo, Salon Seudun Ampujat (SaSA)
Jussi Anttonen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat (OSU)
Simo Köylinen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat (OSU)

Skeet, miehet, 125 kiekkoa
Timo Laitinen, Sibbo Skyttegille (SSG)
Heikki Meriluoto, Siilinjärven Urheiluampujat (SiURA)
Marko Kemppainen, Suomussalmen Urheiluampujat (SUA)

Skeet, naiset, 75 kiekkoa
Marjut Heinonen, Haa
paveden Ampumaseura (HaAS)
Maarit Lepomäki, Satakunnan Ampujat (SA) (osanotosta päätetään maailmancupin Lonaton kilpailun jälkeen)

Skeet, pojat, 125 kiekkoa
Miikka Peltonen, Anttilan Erämiehet (AEM)
Jesse Louhelainen, Lahden Ampumaseura (LAS)

Riistamaali, pienoiskivääri, pojat, 60 ls ja 40 ls
Mårten Westerlund, Raseborgs Skyttar (RS)
Sami Heikkilä, Kymppi-64 (K-64)

EM-kilpailujen aikataulu 11.-21.7.

Keskiviikko 11.7.

10.30-12.30

vapaapistooli, pojat, 60 ls, karsinta (Jesse Peltomäki)

10.30-15.30

urheilupistooli, naiset, 60 ls (Ritva Karri)

10.30-15.30

riistamaali, pienoiskivääri, 60 ls, miehet ja pojat (1. kilpailupäivän 30 ls:n hitaat juoksut), (Mårten Westerlund ja Sami Heikkilä)

13.00-14.15

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, pojat, peruskilpailu (Mikko Ollikainen ja Olli Ruokolainen)

13.30

vapaapistooli, pojat, 60 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

14.45-16.00

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, tytöt (Pauliina Frilander ja Tiia Törmälä)

15.30

pienoiskivääri, makuu, pojat, 60 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

15.30-18.30

olympiapistooli, pojat, virallinen harjoitus

16.30

urheilupistooli, 60 ls:n kilpailun 20 ls:n finaali

16.30-17.30

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, miehet, virallinen harjoitus, erä 1 (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

17.45-18.45

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, miehet, virallinen harjoitus, erä 2 (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

19.00-20.45

pienoiskivääri, pojat, 3 x 40 ls, pojat, virallinen harjoitus (Mikko Ollikainen ja Olli Ruokolainen)

Torstai 12.7.

10.30-13.50

pienoiskivääri, pojat, 3 x 40 ls, peruskilpailu (Mikko Ollikainen ja Olli Ruokolainen)

10.30-15.00

olympiapistooli, pojat, 60 ls, peruskilpailu

10.30-19.00

kaksoistrap, miehet, pojat ja naiset, virallinen harjoitus

10.30-15.30

riistamaali, pienoiskivääri, 60 ls, miehet ja pojat (2. kilpailupäivän 30 ls:n nopeat juoksut), (Mårten Westerlund ja Sami Heikkilä). Mahdollinen pudotusammunta klo 15.30.

14.00-16.00

pienoiskivääri, 3 x 20 ls, tytöt, virallinen harjoitus (Tiia Törmälä ja Pauliina Frilander)

15.00

pienoiskivääri, pojat, 3 x 40 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

16.00

olympiapistooli, pojat, 60 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

17.00-18.15

pienoiskivääri, makuu, miehet, 60 ls, karsintaerä 1 (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

18.00-20.00

urheilupistooli, 60 ls, pojat, virallinen harjoitus (Jesse Peltomäki)

18.45-20.00

pienoiskivääri, makuu, miehet, 60 ls, karsintaerä 2 (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

Perjantai 13.7.

10.30-11.45

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, miehet, peruskilpailu

10.30-13.30

urheilupistooli, 60 ls, pojat (Jesse Peltomäki). Mahdollinen pudotusammunta klo 14.00.

10.30-13.30

kaksoistrap, 120 kiekkoa, naiset. Mahdollinen pudotusammunta klo 16.30.

10.30-15.30

kaksoistrap, 150 kiekkoa, peruskilpailu, miehet (Jussi Anttonen, Simo Köylinen ja Mikko Mäkitalo)

10.30-15.30

kaksoistrap, 150 kiekkoa, peruskilpailu, pojat. Mahdollinen pudotusammunta klo 18.30.

10.30-17.30

riistamaali, 40 ls, miehet ja pojat (Mårten Westerlund ja Sami Heikkilä). Mahdollinen pudotusammunta 17.45.

13.00

pienoiskivääri, makuu, 60 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

13.00-15.15

pienoiskivääri, 3 x 20 ls, peruskilpailu, tytöt (Pauliina Frilander ja Tiia Törmälä)

15.00-19.30

olympiapistooli, miehet, virallinen harjoitus (Marko Talvitie)

16.30

pienoiskivääri, 3 x 20 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

17.30

kaksoistrap, miehet, 150 kiekon kilpailun 50 kiekon finaali

17.30-19.30

pienoiskivääri, 3 x 20 ls, naiset, virallinen harjoitus (Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka)

18.30

kaksoistrap, pojat, 150 kiekon kilpailun 50 kiekon finaali

Lauantai 14.7.

10.30-12.45

pienoiskivääri, 3 x 20 ls, naiset, peruskilpailu (Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka)

10.30-14.00

olympiapistooli, 60 ls, peruskilpailun 1. päivän 30 ls, miehet (Marko Talvitie)

10.30-19.30

trap, miehet, pojat, naiset ja tytöt, virallinen harjoitus (Janne Kirvesmäki, Tommi Andelin, Petri Nummela, Satu Mäkelä-Nummela, Veli-Matti Matikainen)

14.00

pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

15.00-17.30

pienoiskivääri, 3 x 40 ls, miehet, virallinen harjoitus (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen)

18.00-19.00

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, naiset, virallinen harjoitus (Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka)

Sunnuntai 15.7.

10.30-13.50

pienoiskivääri, 3 x 40 ls, peruskilpailu (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen)

10.30-14.00

olympiapistooli, 60 ls, peruskilpailun 2. päivän 30 ls, miehet (Marko Talvitie)

10.30-16.00

trap, 50/125 kiekkoa, peruskilpailu, miehet ja pojat (Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela miehissä ja Veli-Matti Matikainen pojissa)

10.30-17.00

trap, 75 kiekkoa, peruskilpailu, naiset (Satu Mäkelä-Nummela)

10.30-17.00

trap, 75 kiekkoa, peruskilpailu, tytöt

15.00

pienoiskivääri, 3 x 40 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

16.00

olympiapistooli, 60 ls:n kilpailun 20 ls:n finaali

18.30

trap, naiset, 75 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali

19.15

trap, tytöt, 75 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali

14.30-17.00

urheilupistooli, 60 ls, tytöt, virallinen harjoitus

15.45-17.00

pienoiskivääri, makuu, 60 ls, naiset (Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka)

17.00-18.00

300 m, vapaakivääri, makuu,
60 ls, miehet, virallinen harjoitus (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen)

17.15-20.00

vakiopistooli, 60 ls, miehet ja pojat, virallinen harjoitus

17.30-19.30

vapaapistooli, 60 ls, miehet, virallinen harjoitus (Kai Jahnsson)

18.15-19.15

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, miehet, virallinen harjoitus (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen)

19.30-20.30

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, naiset, virallinen harjoitus

Maanantai 16.7.

10.30-12.30

vapaapistooli, 60 ls, peruskilpailu, miehet (Kai Jahnsson)

10.30-13.30

urheilupistooli, 60 ls, peruskilpailu, tytöt

10.30-11.45

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, naiset

13.30

vapaapistooli, 60 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

15.00

urheilupistooli, tytöt, 60 ls:n kilpailun 10 ls:n finaali

10.30-17.30

trap, 76-125/125 kiekkoa, peruskilpailu, miehet ja pojat (Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela miehissä ja Veli-Matti Matikainen pojissa)

18.30

trap, 125 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali, miehet

19.15

trap, 125 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali, pojat

12.15-13.30

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, miehet, 1. karsintaerä (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

14.00-15.15

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, miehet, 2. karsintaerä (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

14.45-17.15

vakiopistooli, 60 ls, miehet ja pojat. Mahdollinen pudotusammunta klo 17.45

16.00-17.45

300 m, vapaakivääri, 3 x 20 ls, naiset, virallinen harjoitus

18.30-21.00

isopistooli, 60 ls, miehet, virallinen harjoitus

Tiistai 17.7.

10.30-11.45

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, miehet

10.30-16.00

isopistooli, 60 ls, miehet. Mahdollinen pudotusammunta klo 16.30

10.30-19.30

skeet, miehet, pojat, naiset ja tytöt, virallinen harjoitus

12.15-14.30

300 m, vapaakivääri, 3 x 20 ls, naiset

15.00-16.45

300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls, miehet, virallinen harjoitus (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

17.00-18.45

300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls, miehet, virallinen harjoitus (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

Keskiviikko 18.7.

10.30-12.45

300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls, miehet, karsintaerä 1 (Juha Hirvi ja Henri Häkinen joko erässä 1 tai 2)

13.15-15.30

300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls, miehet, karsintaerä 2 (Juha Hirvi ja Henri Häkinen joko erässä 1 tai 2)

10.30-20.00

skeet, 50/125 kiekkoa, peruskilpailun 1/3 kilpailupäivä miehillä ja pojilla (Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto miehissä sekä Jesse Louhelainen ja Miikka Peltonen pojissa)

10.30-20.00

skeet, 50/75 kiekkoa, peruskilpailun 1/2 kilpailupäivä naisilla ja tytöillä (Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki naisissa)

Torstai 19.7.

10.30-12.45

300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls, miehet

10.30-18.30

skeet, 51-100/125 kiekkoa, peruskilpailun 2/3 kilpailupäivä, miehet ja pojat (Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto miehissä sekä Jesse Louhelainen ja Miikka Peltonen pojissa)

14.00-16.00

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, virallinen harjoitus, 1. erä (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

15.00-17.30

skeet, 51-75/75 kiekkoa, peruskilpailun 2/2 kilpailupäivä, naiset (Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki)

15.00-17.30

skeet, 51-75/75 kiekkoa, peruskilpailun 2/2 kilpailupäivä, tytöt

16.15-18.15

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, virallinen harjoitus, 2. erä (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

19.00

skeet, naiset, 75 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali

19.45

skeet, tytöt, 75 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali

Perjantai 20.7.

10.30-13.30

skeet, 101-125/125 kiekkoa, peruskilpailun 3/3 kilpailupäivä, miehet (Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto)

10.30-13.30

skeet, 101-125/125 kiekkoa, peruskilpailun 3/3 kilpailupäivä, pojat (Jesse Louhelainen ja Miikka Peltonen)

10.30-13.50

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, karsintaerä 1 (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen)

15.30

skeet, miehet, 125 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali

16.15

skeet, pojat, 125 kiekon kilpailun 25 kiekon finaali

14.20-17.40

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, karsintaerä 2 (Juha Hirvi ja Henri Häkkinen joko erässä 1 tai 2)

Lauantai 21.7.

10.30-13.50

300 m, vapaakivääri, 3 x 40 ls, miehet

Lisätietoja: http://www.tirolimpico.org/ctoeurgrgabias07.htm

Olli Ruokolainen sivusi 300 metrin vakiokiväärin makuun SE-tulosta 295 Hollolassa

Olli Ruokolainen sivusi SE-tulosta 295 pistettä 300 metrin vakiokiväärin makuuasennon 30 laukauksen kilpailussa sunnuntaina 3. kesäkuuta Hollolan Hälvälässä. SE-tulos on nyt Raseborgs Skyttaren Fredrik Bäcklundin (ammuttu 1997) ja Kennet Kurmanin (2000) ja Kauhajoen Ampujien Ville Rinta-Keturin (2005) sekä Ruokolaisen nimissä.

Hämeenlinnan Ampumaseuraa edustava 20-vuotias Olli Ruokolainen on viime viikot ollut hyvässä vireessä. Hän laukoi pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 693,9 (592+101,9) pistettä EM-katsastuksessa Säkylässä 26. toukokuuta. Ampumaurheiluliiton A-tulosraja EM-kilpailuun on 592 pistettä.

Mainiosti ampui myös Rauman Seudun Urheiluampujien 32-vuotias Helena Juppala, joka saavutti 300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa EM-kilpailujen A-tulosrajan ja 300 metrin kiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa B-tulosrajan. Juppala voitti asentokilpailun tuloksella 579 (A-tulosraja 573) ja makuuasennon tuloksella 588 (B-tulosraja 584). Myllykosken Ampujia edustava 26-vuotias Viivi Koivu ampui asentokilpailussa B-tulosrajan tuloksellaan 567 pistettä.

Polar Grand Prix, 300 metriä, Hollolan Hälvälä.

300m Kivääri 3×20 ls sarja Y50: 1) Kalle Leskinen KontU 564, 2) Kari Nevala SySi 535, 3) Matti Lappalainen KaA 524, 4) Tapio Lehto VU-45 524, 5) Tuomo Kamppinen LAS 509.

300m Kivääri 3×20 ls sarja Y60: 1) Mauri Röppänen KaA 558, 2) Kauko Kaartinen RS 550, 3) Antti Keskitalo V-SA 537, 4) Ralf Westerlund RS 537, 5) Jussi Ruohonen LAS 525, 6) Tapani Nousiainen KarttA 525, 7) Martti Syrjäoja ESA 516, 8) Tauno Lindström LAS 514, 9) Aarne Ratinen KSA 513, 10) Lauri Lövberg LAS 508, 11) Kaarlo Kivimäki ESA 506, 12) Ossi Hellman TiA 500, 13) Leif Barck RS 496, 14) Joa Pruks Viro 472, 15) Alf Nyholm PAS 461.

300m Kivääri 3×20 ls sarja Y70: 1) Antti Tyrväinen K-64 528, 2) Risto Nousiainen VarVi 511, 3) Ossi Snell SMY 480, 4) Jorma Juutilainen LAS 460.

300m Kivääri 3×20 ls sarja N: 1) Helena Juppala RSA 579, 2) Viivi Koivu MyA 567.

Vakiokivääri 3×20 ls sarja Y: 1) Kari Pennanen KouMAS 575, 2) Kyösti Kurvinen KuusA 565, 3) Ain Muru Viro 565, 4) Kimmo Tulonen TiA 564, 5) Juha Rinta-Keturi SäSA 564, 6) Juha Rutonen SodA 563, 7) Kalle Leskinen KontU 560, 8) Hannu Teitto KouMAS 556, 9) Tero Lahti HAS 553, 10) Juha Haavisto SySi 544, 11) Aivo Roonurm Viro 531.

Vakiokivääri 3×20 ls sarja Y50: 1) Kalle Leskinen KontU 548, 2) Tapio Lehto VU-45 534, 3) Tuomo Kamppinen LAS 526, 4) Ulf Friberg LAS 513, 5) Matti Lappalainen KaA 496.

Vakiokivääri 3×20 ls sarja Y60: 1) Mauri Röppänen KaA 550, 2) Tapani Nousiainen KarttA 536, 3) Sakari Ahola ESA 535, 4) Jussi Ruohonen LAS 533, 5) Tauno Lindström LAS 529, 6) Leif Barck RS 521, 7) Kaarlo Kivimäki ESA 513, 8) Lauri Lövberg LAS 504, 9) Joa Pruks Viro 487, 9) Martti Syrjäoja ESA 487.

Vakiokivääri 3×20 ls sarja Y70: 1) Antti Tyrväinen K-64 539, 2) Risto Nousiainen VarVi 486, 3) Olli Silanto SaSa 480, 4) Ossi Snell SMY 474, 5) Jorma Juutilainen LAS 445.

Vakiokivääri 3×20 ls sarja Y20: 1) Olli Ruokolainen Hlas 562.

Vakiokivääri 30 ls makuu sarja Y50: 1) Kalle Leskinen KontU 292, 2) Tapio Lehto VU-45 288, 3) Ulf Friberg LAS 282, 4) Tuomo Kamppinen LAS 282, 5) Matti Lappalainen KaA 278, 6) Jukka Salila KSA 273.

Vakiokivääri 30 ls makuu sarja Y60: 1) Mauri Röppänen KaA 294, 2) Tauno Lindström LAS 290, 3) Sakari Ahola ESA 290, 4) Jussi Ruohonen LAS 288, 5) Leif Barck RS 288, 6) Tapani Nousiainen KarttA 284, 7) Kaarlo Kivimäki ESA 282, 8) Martti Syrjäoja ESA 276, 9) Lauri Lövberg LAS 275, 10) Ilkka Savoheimo LAS 274, 11) Joa Pruks Viro 264.

Vakiokivääri 30 ls makuu sarja Y70: 1) Jorma Juutilainen LAS 286, 2) Olli Silanto SaSa 285, 3) Matti Hietikko KSA 284, 4) Ossi Snell SMY 283, 5) Antti Tyrväinen K-64 280, 6) Risto Nousiainen VarVi 279, 7) Kalevi Hagelin SMY 260.

Vakiokivääri 30 ls makuu sarja Y20: 1) Olli Ruokolainen Hlas 295 SSE.

Vapaakivääri 3×40 ls sarja Y: 1) Antti Puhakka KAS 1154, 2) Kimmo Tulonen TiA 1152, 3) Kari Pennanen KouMAS 1148, 4) Ain Muru Viro 1146, 5) Juha Rinta-Keturi SäSA 1140, 6) Kalle Leskinen KontU 1132, 7) Juha Rutonen SodA 1132, 8) Tomi Mörk KouMAS 1114, 9) Hannu Teitto KouMAS 1108, 10) Kari Nevala SySi 1075, 11) Juha Haavisto SySi 1064.

Vapaakivääri makuu sarja Y: 1) Kimmo Tulonen TiA 594, 2) Kari Pennanen KouMAS 592, 3) Juha Rinta-Keturi SäSA 591, 4) Antti Puhakka KAS 588, 5) Juha Rutonen SodA 587, 6) Juha Peltonen KAS 585, 7) Kalle Leskinen KontU 584, 8) Ain Muru Viro 583, 9) Hannu Teitto KouMAS 583, 10) Kyösti Kurvinen KuusA 582, 11) Tero Lahti HAS 578, 12) Juha Haavisto SySi 576, 13) Vesa Pöntiö SySi 574, 14) Tomi Mörk KouMAS 573, 15) Jesse Forsten RSA 570, 16) Visa Villa MyA 566, 17) Mati Nigul Viro 565, 18) Arto Tiihonen SySi 563.

Vapaakivääri makuu sarja Y50: 1) Tapio Lehto VU-45 287, 2) Matti Lappalainen KaA 286, 3) Tuomo Kamppinen LAS 281, 4) Kari Nevala SySi 272.

Vapaakivääri makuu sarja Y60: 1) Kauko Kaartinen RS 293, 2) Mauri Röppänen KaA 292, 3) Tapani Nousiainen KarttA 291, 4) Jussi Ruohonen LAS 291, 5) Reino Kosonen LAS 290, 6) Pekka Lindfors SMY 288, 7) Torsti Hellman Kymppi-64 287, 8) Tauno Lindström LAS 286, 9) Jouko Forsten SA 286, 9) Antti Keskitalo V-SA 286, 11) Ossi Hellman TiA 285, 12) Aarne Ratinen KSA 284, 12) Martti Syrjäoja ESA 284, 14) Leif Barck RS 283, 14) Ralf Westerlund RS 283, 16) Kaarlo Kivimäki ESA 278, 16) Alf Nyholm PAS 278, 18) Lauri Lövberg LAS 275, 19) Ilkka Savoheimo LAS 266, 20) Joa Pruks Viro 259.

Vapaakivääri makuu sarja Y70: 1) Antti Tyrväinen K-64 290, 2) Juhani Sipilä SMY 287, 3) Risto Nousiainen VarVi 287, 4) Ossi Snell SMY 283, 5) Jorma Juutilainen LAS 281, 6) Kalevi Hagelin SMY 268, 7) Kalevi Vane SMY 264.

Vapaakivääri makuu sarja N: 1) Helena Juppala RSA 588, 2) Viivi Koivu MyA 567.

Henri Häkkinen 6:s ilmakiväärin maailmancupissa Münchenissä, Karri laukoi A-tulosrajan

Henri Häkkinen oli paras suomalainen kauden viimeisen pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin viimeisenä kilpailupäivänä Münchenissä sunnuntaina 3. kesäkuuta. Joensuun Ampujia edustava 26-vuotias Häkkinen ampui ilmakiväärillä kuudenneksi 698,3 (596+102,3) pisteellä.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran 46-vuotias Ritva Karri kilpaili mainiosti naisten urheilupistoolissa 580 (290+290) pisteellä sijalle 14. Ampumaurheiluliiton asettama EM-kilpailujen A-tulosraja on 580 eli Karri hankki samalla paikan EM-joukkueeseen.

Miesten ilmakiväärin maailmancupin voitti Saksan 23-vuotias Tino Mohaupt 701,1 (596+105,1) pisteellä. Maailmancupin voitto on Mohauptin uran ehdottomasti paras saavutus. Hän ei mahtunut Saksan joukkueeseen ilma-aseiden EM-kilpailuun maaliskuussa eikä ISSF:n lajien MM-kilpailuun viime vuonna.

– Kisa oli todella hankala ampua. Minulla oli ongelmia jonkin verran lähes joka asiassa. Onneksi sain puristettua riittävästi pisteitä finaalia varten, kertoi Henri Häkkinen, joka ampui maaliskuussa ilmakiväärin EM-hopeaa ja olympiamaapaikan.

– Finaalissa osumat olisivat voineet olla parempiakin. Kokonaisuudessaan meni melkein hyvin.

Joensuun Ampujia edustava 32-vuotias Jussi Puustinen ampui ilmakiväärillä 588 (99+98+99+97+97+98) pistettä.

– Ainakin meni vähän paremmin kuin eilinen harjoitus. Tänään tavoitteena oli nauttia ammunnasta ja pitää hauskaa ja aika hyvin se onnistui. Puolen välin kohdalla ilmeisesti viretila alkoi laskea, koska sen jälkeen tuli melkein huomaamatta ysejä. Luulin tekeväni hyvän suorituksen, mutta monitori näytti toisin, Jussi Puustinen sanoi.

– On sellainen fiilis kropassa, että on tullut viime aikoina kisattua paljon ja hyvä treeniaika on jäänyt vähälle. Seuraavaksi pidän vähän taukoa ja sitten taas palaan treenaamaan.

Vuoden 2000 olympiahopeamitalisti ja vuoden 2008 olympialaisiin maapaikan pienoiskiväärin täysotteluun ampunut Juha Hirvi kilpaili välipalana ilmakiväärillä. Hän ampui 585 (96+98+99+96+98+98) pistettä.

– Tuli ammuttua vaihtelun vuoksi. Täytyy ampua uudestaan, kun oli ihan hauskaa. Tänään pikkuisen tekemällä joutui tekemään tulosta. Marginaaliysejä oli taas paljon, Juha Hirvi totesi.

Karrin pinna piti

Naisten urheilupistoolin maailmancupin voitti Kiinan 22-vuotias Wenjun Guo 788,9 (586+202,9) pisteellä. Olympiamaapaikan otti Venäjän 39-vuotias Galina Beliaeva 782,3 (583+199,3) pisteellä, vaikka hän hävisikin uusinnan viidennestä sijasta.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran 46-vuotias Ritva Karri ampui hienon tuloksen 580 (290+290) pistettä, oli 14:s ja jäi vain pisteen kahdeksan parhaan finaalirajasta. Eilen lauantaina ammutun kouluosan sarjat olivat 94, 97 ja 99 pistettä. Tänään sunnuntaina ammutun kuvio-osan sarjat olivat 97, 98 ja 95 pistettä.

Karri ampui pisteelleen Ampumaurheiluliiton asettaman EM-kilpailujen A-tulosrajan eli hän lunasti paikan EM-joukkueeseen viimeisessä mahdollisessa kilpailussa. Ampumaurheiluliiton hallitus nimeää EM-joukkueen ensi tiistaina. ISSF:n lajien ruutiaseiden EM-kilpailu on heinäkuussa Espanjan Granadassa.

– Jännitin toki kovasti, mutta onneksi se pysyi kuta kuinkin hallinnassa – tuloksesta päätellen. Keli oli loistava molempina päivinä, Ritva Karri sanoi.

– Edellisestä hyvästä tuloksesta on vierähtänyt aikaa. Vuonna 1996 ammuin samassa paikassa muutaman pisteen enemmän. Tulokseen olen tyytyväinen ja varsinkin koulutulos ilahduttaa.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup (4/4), München, Saksa.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tino Mohaupt Saksa 701,1 (596+105,1) (otti olympiamaapaikan), 2) Thomas Farnik Itävalta 700,7 (598+102,7),3) Qinan Zhu Kiina 700,6 (598+102,6), 4) Matthew Emmons USA 700,4 (597+103,4), 5) Sergei Kruglov Venäjä 698,4 (597+101,4), 6) Henri Häkkinen Suomi 698,3 (596+102,3), 7) Christian Planer Itävalta 697,6 (596+101,6), 8) Pierre Edmond Piasecki Ranska 697,0 (596+101,0), …70) Jussi Puustinen Suomi 588 (99+98+99+97+97+98), …91) Juha Hirvi Suomi 585 (96+98+99+96+98+98).

Urheilupistooli, naiset, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 788,9 (586+202,9), 2) Fengji Fei Kiina 785,1 (583+202,1), 3) Gundegmaa Otryad Mongolia 785,0 (585+200,0), 4) Lenka Maruskova Tshekki 784,7 (582+202,7), 5) Lalita Yauhleuskaya Australia 782,3 / 49,7 uusinnassa viidennestä sijasta (582+200,3), 6) Galina Beliaeva Venäjä 782,3 / 49,3 (583+199,3) (otti olympiamaapaikan), 7) Stefanie Thurmann Saksa 782,1 (581+201,1), 8) Jasna Sekaric Serbia 780,1 (583+197,1), …14) Ritva Karri Suomi 580 (290+290).

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Hanna Etula 15:s ilmakiväärin maailmancupissa Münchenissä

Hanna Etula oli päivän paras suomalainen pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa Münchenissä lauantaina 2. kesäkuuta. Etula ampui 396 pistettä ja oli 15:s ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa. Hän jäi vain pisteen finaalipaikasta.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran 46-vuotias Ritva Karri ampui mainiosti naisten urheilupistoolin ensimmäisen kilpailupäivän eli 30 laukauksen kouluosan. Hän on kaksipäiväisessä kilpailussa kahdeksantena 290 pisteellä ja vain kolme pistettä kärjestä. Huomenna hänellä on urakkana 30 laukauksen kuvio-osa.

Naisten ilmakiväärikilpailun voitti ylivoimaisesti Saksan 36-vuotias Sonja Pfeilschifter huipputuloksella 503,3 (399+104,3) pistettä. Olympiamaapaikan otti viidenneksi sijoittunut Korean Hye Jin Lee 499,1 (398+101,1) pisteellä.

Lahden Ampumaseuraa edustava 26-vuotias Hanna Etula ampui ilmakiväärillä 396 pistettä, vaikka sai ensimmäiseen sarjaan vain 97 pistettä. Edellisen kerran hän osui yhtä hyvin maaliskuussa, kun hän voitti 501,0 (398+103,0) pisteellä EM-hopeaa ja olympiamaapaikan Ranskassa.

– Ammunta tuntuu kulkevan ja kunto on säilynyt hyvin, Hanna Etula arvioi kilpailuaan.

– Ammun ilmakiväärillä koko kesän. Laukauksia toki tulee enemmän pienoiskiväärillä. Ruutiaseiden EM-kisa heinäkuussa saattaa olla seuraava kisa.

Marjo Yli-Kiikan kausi on sujunut lähes samoin kuin Hanna Etulallakin. Ilma-aseiden EM-kilpailussa hän oli kuudes ja otti Suomelle olympiamaapaikan 499,7 (396+103,7) pisteellä. Sen jälkeen tuloskunto vähän laski.

– Olen treenannut kolme kertaa ilmakiväärillä tällä viikolla. Olen ollut vähän kipeä kolmisen päivää. Kisassa tunsin itseni väsyneeksi. Ihan jees tulos olotilaan nähden, totesi 28-vuotias Marjo Yli-Kiikka, joka edustaa Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa.

Kankaanpään Ampujien 22-vuotias Hanna Pitkänen ampui 392 pistettä ja paransi huomattavasti edellisestä maailmancupista. Toukokuun alussa hän laukoi ilmakiväärillä vain 388 pistettä Bangkokissa.

– Pienoiskiväärillä olen harjoitellut enemmän. Paremmin meni, kun treeneissä eli pitäisi olla tyytyväinen, mutta tuska ei vain helpota. Olisi joskus kiva onnistua hyvin, mutta kai joskus sitten, Hanna Pitkänen sanoi. 

Hirvi vetristyy lämmössä

Vuoden 2000 olympiahopeamitalisti ja vuoden 2008 olympialaisiin maapaikan pienoiskiväärin täysotteluun ampunut Juha Hirvi alkaa kesän lämmetessä päästä kuntoon. Kotkan Ampumaseuraa edustava 47-vuotias Hirvi laukoi täysottelussa 1162 (makuu 396 + pysty 377 + polvi 389) pistettä ja oli kovatasoisessa kilpailussa 40:s.

– Tänään ammunta oli jo melko hyvää. Kisassa oli vielä ainakin kymmenen 9,9-arvoista osumaa eli parempaa on tulossa. Sarjoissa oli vain yksi kasi eli huonoja laukauksia tosi vähän, arvioi Juha Hirvi, joka on kauden alun kärsinyt varusteongelmista.

– Nyt pitää saada takaisin luottamus aseeseen ja itseeni. Uusi piippu tuntuu hyvältä. Nyt vain testaamme siihen paukut. Täällä olen ampunut uudella piipulla ja samalla vanhalla tukilla koko ajan. Ampuessa ei huomaa mitään eroa – paitsi osumat on parempia.

Joensuun Ampujia edustava 32-vuotias Jussi Puustinen ampui 1153 (394+378+381) pistettä. Hän oli 60:s.

– Makuu oli aika normaali suoritus – ei mitään erityisiä virheitä, muttei ihan parastakaan. Pystystä koetin laukoa aiempaa rohkeammin, mikä toimikin alussa. Kun kasit olivat niin kovin herkässä, meinasi rohkeuskin kadota niiden mukana. Polvi taas ei tällä hetkellä toimi juuri paremmin, Puustinen totesi.

Miesten pienoiskiväärin täysottelun voitti lajin ME-mies, vuoden 2000 olympiavoittaja Slovakian Rajmond Debevec hyvällä tuloksella 1280,7 (1180+100,7) pistettä. Olympiamaapaikan otti kahdeksanneksi sijoittunut Valko-Venäjän Juri Shcherbatsevich 1266,9 (1174+92,9) pisteellä.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup (4/4), München, Saksa.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Sonja Pfeilschifter Saksa 503,3 (399+104,3) 2) Sylwia Aumann Saksa 500,6 (397+103,6), 3) Olga Dovgun Kazakstan 500,4 (398+102,4), 4) Wen Lin Kiina 499,7 (398+101,7), 5) Hye Jin Lee Korea 499,1 (398+101,1) (otti olympiamaapaikan), 6) Nuria Vega Espanja 498,5 (397+101,5), 7) Zsofia Nagy Unkari 497,9 (397+100,9), 8) Lessia Leskiv Ukraina 496,4 (397+99,4), …15) Hanna Etula Suomi 396 (97+100+100+99), …27) Marjo Yli-Kiikka Suomi 395 (99+98+100+98), …64) Hanna Pitkänen Suomi 392 (99+96+99+98).
Maailmancupin ulkopuolella Tiia Törmälä Suomi 384 (96+94+99+95).

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Rajmond Debevec Slovenia 1280,7 (1180+100,7), 2) Matthew Emmons USA 1278,3 (1178+100,3), 3) Gang Liu Kiina 1274,5 (1177+97,5), 4) Jason Parker USA 1272,9 (1173+99,9), 5) Stevan Pletikosic Serbia 1271,8 (1177+94,8), 6) Sergei Kovalenko Venäjä 1270,7 (1173+97,7), 7) Espen Berg-Knutsen Norja 1270,3 (1175+95,3), 8) Juri Shcherbatsevich Valko-Venäjä 1266,9 (1174+92,9) (otti olympiamaapaikan), …40) Juha Hirvi Suomi 1162 (396+377+389), …60) Jussi Puustinen Suomi 1153 (394+378+381).

Urheilupistooli, naiset, 30/60 ls (1/2 kilpailupäivä): …8) Ritva Karri Suomi 290 pistettä. Kilpailun kärki 293 pistettä.

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Kai Jahnsson 47:s vapaapistoolin maailmancupissa Münchenissä

Kai Jahnsson oli 47:s vapaapistoolin maailmancupissa Münchenissä perjantaina 1. kesäkuuta. Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias Jahnsson ampui 550 (89+91+89+95+96+90) pistettä ja jäi seitsemän pistettä kauden parhaastaan.

– Näkemisen kanssa oli ensimmäisissä sarjoissa ongelmia (89, 91 ja 89 pistettä). Huonot osumat olivat kaikki kympin linjalla, mutta alhaalla, Kai Jahnsson kertoi kilpailustaan.

– 30 laukauksen jälkeen ”puhallettiin peli poikki” ja valmentaja otti ampumapaikan taakse puhutteluun. Sitten olin taas oma itseni (96, 95, 90 pistettä). Viimeisessä sarjassa oli huonoa tuuria, kun minulla oli neljä 9,9-osumaa. Tämä oli hyvä kisa, josta taas opin uutta.

Kauden neljännen ja viimeisen vapaapistoolin maailmancupin voitti ylivoimaisesti Portugalin 42-vuotias Joao Costa, joka ampui 666,9 (572+94,9) pistettä. Toiseksi sijoittunut Brasilian 45-vuotias Stenio Yamamoto laukoi 660,8 (567+93,8) pistettä ja hävisi peräti 6,1 pistettä. Yamamoto ampui elämänsä kilpailun ottamalla Brasilialle ensimmäisen olympiamaapaikan 2008 olympialaisiin. Suomalaiset ovat hankkineet jo kuusi olympiaedustuspaikkaa.

Suomalaisista kilpailevat tänään Juha Hirvi, Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun karsinnassa. Ville Nousiainen ja Marko Talvitie päättävät olympiapistoolin kaksipäiväisen kilpailun. Ensimmäisen päivän 30 laukauksen jälkeen Nousiainen oli 22:s 287 pisteellä ja Talvitie 40:s 283 pisteellä. Tasaisessa kilpailussa Nousiainen oli vain kolme pistettä finaalirajasta.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München.

Vapaapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Joao Costa Portugali 666,9 (572+94,9), 2) Stenio Yamamoto Brasilia 660,8 (567+93,8), 3) Ivan Rybovalov Ukraina 660,7 (561+99,7), 4) Kun Xu Kiina 660,2 (563+97,2), 5) Huaiyu Li Kiina 656,7 (564+92,7), 6) Vladimir Contcharov Venäjä 653,0 (561+92,0), 7) Xinglong Shi Kiina 651,3 (561+90,3), 8) Juri Dauhapolau Valko-Venäjä 648,9 (561+87,9), …47) Kai Jahnsson Suomi 550 (89+91+89+95+96+90).

 

 

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Marko Talvitie 33:s olympiapistoolin maailmancupissa Münchenissä

Marko Talvitie oli 33:s olympiapistoolin maailmancupissa Münchenissä perjantaina 1. kesäkuuta. Talvitie ampui 569 (283+286) pistettä. Ville Nousiainen laukoi 568 (287+281) pistettä ja oli 37:s.

Jussi Puustinen (1150 pistettä) ja Juha Hirvi (1157) ottivat pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun karsinnasta paikan peruskilpailuun. Henri Häkkinen (1142) karsiutui.

Miesten olympiapistoolin maailmancupin voitti Kiinan 29-vuotias Penghui Zhang 783,9 (585+198,9) pisteellä. Viime vuonna olympiapistoolin MM-kultaa voittanut kiinalainen otti jo kauden toisen maailmancupin voittonsa. Olympiamaapaikan ampui USA:n 32-vuotias Keith Sanderson, joka laukoi kolmanneksi 780,1 (583+197,1) pisteellä. Sanderson oli viime vuonna MM-kilpailussa viides.

Suomalaiset olympiapistooliampujat tavoittelivat Münchenissä sekä olympiamaapaikkaa että Ampumaurheiluliiton asettavaa A-tulosrajaa (581 pistettä) EM-kilpailuihin. Ampumaurheiluliiton hallitus valitsee EM-kisajoukkueen ensi tiistaina. Ruutiaseiden EM-kilpailu on heinäkuussa Espanjan Granadassa.

– Pisteissä näkyy heti, jos neljän sekunnin sarja menee mönkään. Täällä oli kolme sarjaa neljästä huonoja. Nyt kun tuntuma kisa-ammuntaan oli taas hyvä, niin harmittaahan tämä. EM-paikka on toiveiden varassa, sanoi Lehtimäen Ampujia edustava 30-vuotias Marko Talvitie, joka ampui 569 (283+286) pistettä ja oli 33:s.

Viime vuonna Talvitie oli maailmancupissa parhaimmillaan toinen ja ampui 780 (581+199,0) pistettä. Maailmancupin finaalissa hän oli neljäs 779,9 (584+195,9) pisteellä. Tänä vuonna hän on parhaimmillaan ampunut maailmancupissa 577 pistettä sijoittuen 11:nneksi huhtikuun alussa USA:ssa.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 25-vuotias Ville Nousiainen laukoi 568 (287+281) pistettä ja oli 37:s. Kauden edellisessä maailmancupissa Thaimaan Bangkokissa hän ampui 573 pistettä ja oli 12:s.

– 287 pistettä eilen oli ihan hyvä tulos, kun olin kolmatta päivää pienessä kuumeessa. Tänään ei ollut enää kuumetta, mutta en ollut täysissä voimissakaan. Tänään suoritus oli huono. Oma syy, Nousiainen sanoi.

Jussi Puustinen ampui pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun karsinnassa 1150 (397+374+379) pistettä ja otti paikan huomenna lauantaina käytävään peruskilpailuun.

– Makuuhan (397 pistettä) oli jo sitä, mitä pitäisikin olla. Muut asennot olivat taas, mitä olivat. Pysty ja polvi meinaavat välillä olla vähän väkisin tekemistä. Ne eivät toimi ihan kuin pitäisi, totesi 32-vuotias Jussi Puustinen, joka edustaa Joensuun Ampujia.

Joensuun Ampujien 26-vuotias Henri Häkkinen ampui 1142 (383+376+383) pistettä. Hän karsiutui huomisesta peruskilpailusta yhdellä pisteellä.

– Tämänpäiväisestä kilpailusta on vaikea löytää mitään hyvää. Kyllä se karsiutuminen oli jostain muusta kuin yhdestä pisteestä kiinni, Häkkinen suomi kilpailuaan.

Viime viikonloppuna Häkkinen ampui 1170 pistettä EM-katsastuksessa Säkylässä. Tulos on Häkkisen uran toiseksi paras. Häkkinen ampui ilmakiväärillä EM-hopeaa ja olympiamaapaikan maaliskuussa Ranskassa.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 47-vuotias Juha Hirvi laukoi paraatilajissaan 1157 (393+378+386) pistettä. Hirvi on ampunut jo keväällä 2005 Suomelle olympiamaapaikan pienoiskiväärin täysotteluun.

– Kaikissa asennoissa oli jo pitkiä hyviä pätkiä. Ammunta on vähän arkaa vielä. Pitää saada lisää luottamusta niin alkaa osumaan, kommentoi Juha Hirvi, joka on kauden alun kamppaillut välineongelmien kanssa.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup (4/4), München.

Olympiapistooli, miehet, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Penghui Zhang Kiina 783,9 (585+198,9), 2) Sergei Poliakov Venäjä 782,2 (580 / 47 uusinnassa finaalipaikasta + 202,2), 3) Keith Sanderson USA 780,1 (583+197,1) (otti olympiamaapaikan), 4) Aleksei Klimov Venäjä 779,9 (582+197,9), 5) Ralf Schumann Saksa 779,5 (580 / 48 + 199,5), 6) Martin Podhrasky Tshekki 763,8 (581+182,8), …33) Marko Talvitie Suomi 569 (283+286), …37) Ville Nousiainen Suomi 568 (287+281).

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls, karsintakilpailu:
1. karsintaerä:
Jussi Puustinen Suomi 1150 (397+374+379) ja Henri Häkkinen Suomi 1142 (383+376+383). Puustinen otti paikan huomenna lauantaina ammuttuun peruskilpailuun. Häkkinen karsiutui.
2. karsintaerä: Juha Hirvi Suomi 1157 (393+378+386). Hirvi otti paikan peruskilpailuun.

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Mira Nevansuu kolmas maailmancupissa Münchenissä

Mira Nevansuu ampui kolmanneksi ilmapistoolin maailmancupissa Münchenissä torstaina 31. toukokuuta. Nevansuu laukoi 487,1 (389+98,1) pistettä. Finaalituloksellaan 487,1 pistettä hän jäi 0,2 pistettä Suomen ennätyksestään ja peruskilpailutuloksellaan 389 pisteellä hän sivusi omaa SE-tulostaan.

Kuortaneen Kuntoa edustava 21-vuotias Mira Nevansuu oli 60 laukauksen peruskilpailussa toiseksi paras 389 pisteellään. Hän lähti kymmenen laukauksen finaaliin pisteen perässä Valko-Venäjän Viktoria Chaikaa ja pisteen edellä Serbian Jasna Sekaricia.

– Alussa oli paineita todella paljon. En tiedä, mistä niitä oikein sain taas itselleni kasattua, Mira Nevansuu arvioi nauraen uransa ensimmäistä maailmancupin finaalia. Paineet näkyivät finaalin ensimmäisessä laukauksessa, joka oli 8,8 pistettä.

– Se, että olin niin päädyssä ampumassa (kakkospaikalla) ja että seuraava hengitti pisteen päässä, aiheutti tietysti paineita. Alun jälkeen sain jännityksen aika hyvin hallintaan.

Mira Nevansuu ampui ensimmäisen laukauksen jälkeen hyvän finaalin. Hän jäi kisan voittaneelle Viktoria Chaikalle vain 1,3 pistettä ja toiseksi sijoittuneelle Jasna Sekaricille 0,3 pistettä. 26-vuotias Chaika on vuoden 2006 MM-pronssimitalisti ja vuoden 2002 MM-kilpailujen kuudes. 41-vuotias Sekaric on pitkällä urallaan voittanut muun muassa ilmapistoolin olympiakultaa (1998) ja kolme olympiahopeaa (1992, 2000, 2004) sekä urheilupistoolin olympiapronssia (1988).

– Ensimmäinen maailmancupin finaali ei ollut niin paha paikka, kun ilma-aseiden EM-finaali maaliskuussa Ranskassa. Silloin ammuin sekä EM-mitalista että olympiamaapaikasta. Olen tyytyväinen maailmancupin kolmanteen sijaan ja tulokseen. Nyt kausi on takana ja alkaa kesäloma ammunnasta. Täydellistä lomaa ei ole, kun pitää mennä töihin, hän sanoi.

Ikaalisissa vaatetusalan artesaaniksi opiskeleva Mira Nevansuu on ampunut todella hienosti kansainväliset arvokilpailut tänä vuonna. Ilmapistooliammuntaan keskittynyt Nevansuu voitti EM-hopeaa ja otti olympiamaapaikan tuloksella 480,7 (382+98,7) pistettä 17. maaliskuuta Deauvillessä Ranskassa. Lisäksi hän oli 9:s tuloksella 382 pistettä maailmancupissa huhtikuun alussa Fort Benningissä.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 488,4 (390+98,4), 2) Jasna Sekaric Serbia 487,4 (388+99,4), 3) Mira Nevansuu Suomi 487,1 (389 sivuaa SE-tulosta + 98,1), 4) Wenjun Guo Kiina 486,9 (385+101,9), 5) Luna Tao Kiina 485,9 (385+100,9), 6) Jie Ren Kiina 483,5 (385+98,5), 7) Angela Schüler Sveitsi 482,6 (385+97,6) (otti olympiamaapaikan), 8) Byung Hee Kim Korea 479,9 (384+95,9), …66) Karoliina Keskitalo Suomi 374 (91+91+93+99), …97) Ritva Karri Suomi 366 (83+96+93+94).

Olympiapistooli, miehet, 30/60 ls (1. kilpailupäivä): 1) Aleksei Klimov Venäjä 293 (8 sekunnin sarjat 100 + 6 sekunnin sarjat 97 + 4 sekunnin sarjat 96), 2) Taras Magmet Ukraina 292, 3) Keith Sanderson USA 291, 4) Penghui Zhang Kiina 290, 5) Teruyoshi Akiyama Japani 290, 6) Zhongsheng Liu Kiina 290, 7) Sabin Chaushev Bulgaria 289, 8) Martin Podhrasky Tshekki 289, 9) Piotr Daniluk Puola 289, 10) Sergei Poliakov Venäjä, …17) Ralf Schumann Saksa 288, …22) Ville Nousiainen Suomi 287 (97+97+93), …40) Marko Talvitie Suomi 283 (99+95+89). 

Vapaapistooli, miehet, 60 ls, karsintakilpailu:
1. karsintaerä:
 1) Huaiyu Li Kiina 569, 2) Sorin Babii Romania 569, 3) Vladimir Isakov Venäjä 566, 4) Xinglong Shi Kiina 565, 5) Mauro Badaracchi Italia 564, 6) Norayr Bakhtamyan Armenia 564, …14) Kai Jahnsson Suomi 558 (92+96+90+94+90+96). Jahnsson otti paikan huomenna perjantaina ammuttavaan peruskilpailuun.
2. karsintaerä: 1) Daemyung Lee Korea 562, 2) Serhiy Kudriya Ukraina 562, 3) Roberto Di Donna Italia 560, 4) Pablo Carrera Espanja 560, 5) Abdullah Ustaoglu Saksa 560, 6) Wolfgang Psenner Itävalta, …31) Jyrki Turja Suomi 536 (88+91+88+87+91+91). Turja karsiutui.

Kai Jahnsson 16:s ilmapistoolin maailmancupissa Münchenissä

Kai Jahnsson oli 16:s ilmapistoolin maailmancupissa Münchenissä Saksassa keskiviikkona 30. toukokuuta. Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias Jahnsson ampui 580 pistettä.

 

Maailmancupin voitti Venäjän Mihail Nestrujev 686,6 (584+102,6) pisteellä. 39-vuotias Nestrujev on erittäin menestynyt ammattiampuja, joka on voittanut muun muassa ilmapistoolin MM-kultaa 2002 ja olympiahopeaa 2004 sekä vapaapistoolin olympiakultaa 2004.

Olympiamaapaikan otti Intian 37-vuotias Samresh Jung jännittävän uusinnan jälkeen. Jung ja Puolan 27-vuotias Pawel Borowicki olivat 60 laukauksen peruskilpailun ja 10 laukauksen finaalin jälkeen tasoissa 682,1 pisteellä. Uusintalaukauksella Jung laukoi 9,8 pistettä ja Borowicki 9,5 pistettä.

– Ihan hyvä tulos, mutta ei se helposti tullut, helsinkiläinen Jahnsson kommentoi kilpailuaan. 580 pistettä ja 16. sija ovat hänen uusia ennätyksiään arvokilpailuissa.

– Kilpailussa oli todella kova taso, kun finaaliin vaadittiin 583 pistettä.

Jahnsson jäi kolme pistettä kahdeksan parhaan ampujan finaalista. Tällä kertaa kolme pistettä jätti jossiteltavaa.

– Kilpailun alku on todella vaikea, kun ammuin ensimmäiseen sarjaan vain 95 pistettä. Minulla oli asennon kanssa vaikeuksia, kun asennossa tuntui olevan outoa huojuntaa. En vain löytänyt asentoa kunnolla, hän kertoi.

Jahnsson kilpailee maailmancupissa Münchenissä vielä vapaapistoolilla. Huomenna on vuorossa karsintakilpailu. Peruskilpailu on ohjelmassa perjantaina.

– Ilmapistooli on ollut minulle parempi laji, kun aloitin uudelleen vapaapistooliampumisen vasta viime vuonna. Tänä keväänä vaihdoin vielä asetta, hän arvioi omia mahdollisuuksiaan. Hän on kevään aikana ampunut kaksi hyvää tulosta: 650,6 (556+94,6) pistettä Pilsenissä Tshekissä ja 650,8 (557+93,8) pistettä Mikkelissä.

Huomenna torstaina maailmancupissa ammutaan useita lajeja. Kai Jahnsson ja Jyrki Turja kilpailevat vapaapistoolin karsinnassa sekä Mira Nevansuu, Karoliina Keskitalo ja Ritva Karri naisten ilmapistoolissa. Marko Talvitie ja Ville Nousiainen ampuvat miesten olympiapistoolin ensimmäisen kilpailupäivän eli ensimmäisen puolikkaan.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Mihail Nestrujev Venäjä 686,6 (584+102,6), 2) Juri Dauhapolau Valko-Venäjä 683,6 (583+100,6), 3) Pavol Kopp Slovakia 682,5 (583+99,5), 4) Samresh Jung Intia 682,1 / 9,8 uusinnassa neljännestä sijasta ja olympiapaikasta (584+98,1) (otti olympiamaapaikan), 5) Pawel Borowicki Puola 682,1 / 9,5 (584+98,1), 6) Roberto Di Donna Italia 682,0 (583+99,0), 7) Yusuf Dikec Turkki 681,6 (583+98,6), 8) Xiao Wu Kiina 675,5 (585+90,5), …16) Kai Jahnsson Suomi 580 (95+98+96+97+98+96), …74) Jyrki Turja Suomi 571 (93+95+95+96+97+95).

Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Sonja Pfeilschifter Saksa 688,7 (588+100,7), 2) Sylwia Bogacka Puola 684,1 (582+102,1), 3) Barbara Lechner Saksa 683,2 (583+100,2), 4) Wen Yin Kiina 683,1 (583+100,1), 5) Xiangyan Wan Kiina 681,2 (583+98,2), 6) Tatjana Goldobina Venäjä 677,1 (584+93,1), 7) Thanyalak Chotpaibunsin Thaimaa 672,7 (581+91,7) (otti olympiamaapaikan), 8) Irene Beyeler Sveitsi 670,6 (582+88,6), …45) Viivi Koivu Suomi 572 (makuu 198 + pysty 183 + polvi 191), …75) Marjo Yli-Kiikka Suomi 562 (195+184+183), 76) Tiia Törmälä Suomi 562 (195+184+183).

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls, karsinta:
1. karsintaerä: Jussi Puustinen Suomi 584, Juha Peltonen 581. Molemmat karsiutuivat.
2. karsintaerä: Juha Hirvi 585. Karsiutui
Maailmancupin ulkopuolella Henri Häkkinen 593.

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Häkkinen, Koivu, Juppala, Törmälä ja Frilander ampuivat A-tulosrajan Säkylässä

Henri Häkkinen, Viivi Koivu, Helena Juppala, Tiia Törmälä ja Pauliina Frilander ampuivat A-tulosrajan pienoiskiväärin EM-katsastuksessa Säkylässä sunnuntaina 27. toukokuuta. Asentokilpailujen aikana olosuhteet olivat loistavat ja tulokset sen mukaisia.

Päivän parhaat tulokset ampuivat Joensuun Ampujien 26-vuotias Henri Häkkinen ja Myllykosken Ampujien 26-vuotias Viivi Koivu. Molemmat laukoivat kauden kotimaiset kärkitulokset ja ylittivät kirkkaasti Ampumaurheiluliiton asettaman EM-kilpailujen A-tulosrajan. Häkkinen ampui 1269,3 (1170+99,3) pistettä ja ylitti kolmella pisteellä A-tulosrajan 1167. Koivu laukoi 586 pistettä ja ylitti peräti kuudella pisteellä A-tulosrajan 580.

– Muutaman vuosi sitten olen ampunut aluemestaruuskilpailussa 1173 pistettä. Finaalitulos taitaa olla uusi ennätykseni, Häkkinen totesi.

Viivi Koivu oli pienoiskiväärin EM-katsastuksen paras ampuja saavuttaen kaksi kertaa A-tulosrajan. Hän sivusi lauantaina makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa SE-tulosta 598.

– Kerrankin meni näin hyvin. Nyt ammunta kulki, niin kuin sen pitäisikin kulkea. Olen taas oivaltanut, miten pitää ampua, Viivi Koivu sanoi.

Hän on asettanut kauden tavoitteekseen olympiamaapaikan. Kun Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka ottivat ilmakiväärillä olympiamaapaikat ilma-aseiden EM-kilpailussa Ranskassa maaliskuussa, Viivi Koivun ainoaksi mahdollisuudeksi jäi ampua olympiamaapaikka pienoiskiväärin asentokilpailussa. Hänen seuraava tilaisuutensa on maailmancupin kilpailu Saksan Münchenissä ensi keskiviikkona 30. toukokuuta.

– Saksaan lähden ampumaan omien taitojeni mukaista suoritusta, hän kertoi.

Asentokilpailussa kivääriampujat laukoivat yhteensä viisi A-tulosta. Häkkisen ja Koivun lisäksi Rauman Seudun Urheiluampujien Helena Juppala N-sarjassa (tulos 581, A-raja 580) sekä Pieksämäen Seudun Ampujien Pauliina Frilander (578, A-raja 575) ja Tiia Törmälä (577) N20-sarjassa antoivat oivan näytteen kunnostaan. B-tulosrajan saavuttivat Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Marjo Yli-Kiikka N-sarjassa (577, B-raja 577) ja Mikko Ollikainen Y20-sarjassa (1144, B-raja 1144).

Pienoiskiväärin EM-katsastus, Säkylä, Säkylän Seudun Ampujat.

50 m, pienoiskivääri 3×40 ls + finaali, sarja Y:

1.

Henri Häkkinen

JA

99

100

99

99

97

97

96

97

98

94

98

96

1170

+99,3

1269,3

2.

Mauri Ranta

RSA

98

97

98

100

98

94

95

93

98

98

97

95

1161

+98,5

1259,5

3.

Jussi Puustinen

JA

99

98

98

100

96

93

94

96

95

99

94

97

1159

+99,7

1258,7

4.

Kari Pennanen

KouMAS

100

98

100

100

94

93

91

90

97

94

98

98

1153

+93,3

1246,3

5.

Juha Rutonen

SodA

100

100

100

100

87

92

91

96

96

95

96

99

1152

+93

1245,0

6.

Antti Puhakka

KAS

96

97

98

96

93

95

93

95

95

94

95

95

1142

+98,6

1240,6

7.

Juha Rinta-Keturi

SäSA

99

95

97

97

97

90

95

92

98

95

95

93

1143

+96,2

1239,2

8.

Toni Matilainen

PiekSA

99

99

96

96

96

93

91

93

94

98

94

96

1145

   

9.

Tero Hovila

SaSA

99

100

96

100

92

92

92

90

96

97

94

92

1140

   

10.

Jouni Jokinen

KuusA

96

99

100

99

94

92

91

90

92

89

96

94

1132

   

11.

Jari Lehtinen

P-HA

97

98

98

96

90

88

94

94

94

95

95

93

1132

   

12.

Juha Haavisto

SySi

95

96

97

94

83

85

88

88

93

94

91

92

10
96

   

 

50 m, pienoiskivääri 3×40 ls + finaali, sarja Y20:

1.

Mikko Ollikainen

PuKu

99

100

100

100

94

93

94

92

90

92

97

93

1144

+98,5

1242,5

2.

Juha Soini

JjA

99

100

98

98

93

93

92

94

91

95

96

93

1142

+98,1

1240,1

3.

Eetu Orsjoki

SiUra

100

98

97

100

89

89

91

90

94

98

95

94

1135

+93,4

1228,4

4.

Sami Valkama

TSA

98

99

98

99

90

88

87

94

95

95

96

96

1135

+85

1220,0

5.

Juho Kurki

KaA

99

100

97

94

89

93

87

87

93

94

92

93

1118

+100,4

1218,4

6.

Henri Törmälä

RSA

98

96

96

95

92

95

84

88

89

96

92

94

1115

+94,9

1209,9

7.

Olli Ruokolainen

HlAS

98

97

100

97

89

87

88

89

94

94

92

88

1113

+96,2

1209,2

8.

Sauli Lakkisto

TSA

99

99

97

98

87

87

88

88

92

93

92

91

1111

+88,7

1199,7

9.

Niko Matilainen

PiekSA

91

92

92

92

97

87

89

86

91

93

99

95

1104

   

10.

Ville Nokipii

PHA

93

98

95

97

87

92

90

85

89

89

95

90

1100

   

 

50 m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja N:

1.

Viivi Koivu

MyA

100

100

96

95

97

98

586

2.

Helena Juppala

RSA

98

98

95

93

98

99

581

3.

Marjo Yli-Kiikka

IMAS

99

98

95

96

91

98

577

4.

Hanna Pitkänen

KaA

96

95

87

95

96

94

563

5.

Katja Antrela

KontU

97

94

89

95

93

91

559

50 m, pienoiskivääri, 3×20 ls + finaali, sarja N20:

1.

Tiia Törmälä

RSA

98

100

93

93

95

98

577

+99,4

676,4

2.

Pauliina Frilander

PieksA

98

97

92

95

98

98

578

+94,5

672,5

3.

Pia Juhala

MA

96

98

92

89

96

91

562

+92,6

654,6

 

50 m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y50:

1.

Pekka Herlevi

VS-VA

99

95

84

83

95

90

546

 

50 m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y70:

1.

Antti Tyrväinen

K-64

95

96

87

81

88

91

538

Lisätietoja: http://kapsi.fi/~mustri/ampujat/

Liikkuvan maalin ampujat rikkoivat EM-tulosrajoja Jurvassa

Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg ampui liikkuvan maalin normaalijuoksuissa huipputuloksen 588 (298+290) pistettä Lintumaan ampumaradalla Jurvassa lauantaina 26. toukokuuta. 588 pistettä on pisteen yli Ampumaurheiluliiton asettaman EM-kilpailujen A-tulosrajan. Lisäksi Krister Holmberg ampui sekajuoksuissa 389 pistettä, joka jää vain pisteen A-rajasta.

Lintuharjun ampumaradalla katsastettiin ampujia Espanjassa heinäkuussa kilpailtaviin ammunnan EM-kilpailuihin. Sää suosi jälleen kerran sekä ampujia ja järjestäjiä. Liekö hyvä sää vauhdittanut ampujat huipputuloksiin, sillä kisassa ylitettiin Suomen Ampumaurheiluliiton asettamia tulosrajoja useasti.

Krister Holmbergin lisäksi hienon tuloksen ampui myös RS:n Mårten Westerlund. Hän voitti Y20-sarjan normaalijuoksut tuloksella 576 (290+286). Tulos 576 on Ampumaurheiluliiton A-tulosraja eli todennäköinen sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon arvokilpailussa.

Y20-sarjan sekajuoksuissa K-64:n Sami Heikkilä (383) ylitti A-rajan, joka on asetettu 380:een. Normaalijuoksuissa Heikkilä (571) paukutti B rajan ylityksen. RS:n Niklas Hyvärinen ylsi Ampumaurheiluliiton asettamaan B-rajaan molemmissa lajeissa.

Ampumaurheilun EM-kilpailut järjestetään 10.-27. heinäkuuta Espanjan Granadassa.

Liikkuvan maalin pienoiskiväärilajien EM-katsastuskilpailu, Lintuharjun ampumarata Jurva, 26.5.2007.

Liikkuva maali 50 m normaalijuoksut, Y-sarja: 1) Krister Holmberg RS 298+290=588, 2) Paavo Myllymäki LäSa 292+285=577, 3) Henrik Holmberg RS 292+284=576, 4) Vesa-Matti Sallinen K-64 289+284=573, 5) Arto Pokela OMAS 287+283=570, 6) Timo Ristimäki JMS 288+278=566, 7) Jukka-Pekka Jokela P-HA 293+272=565, 8) Jukka Parkkamäki JMS 284+272=556, 9) Juha Ristimäki JMS 282+272=554, 10) Jari-Pekka Vuoti OMAS 284+270=554, 11) Mikko Pekonen NMA 283+270=553, 12) Jarkko Peltola JMS 281+269=550, 13) Matti Niemelä JMS 276+258=534, 14) Taneli Hanni OMAS 276+257=533, 15) Simo Parkkamäki JMS 274+254=528.

Liikkuva maali 50 m normaalijuoksut, Y20-sarja: 1) Mårten Westerlund RS 290+286=576, 2) Sami Heikkilä K-64 291+280=571, 3) Niklas Hyvärinen RS 293+276=569, 4) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 276+279=555.

Liikkuva maali 50 m sekajuoksut, Y-sarja: 1) Krister Holmberg RS 193+196=389, 2) Henrik Holmberg RS 189+192=381 (20), 3) Vesa-Matti Sallinen K-64 194+187=381 (19), 4) Arto Pokela OMAS 181+195=376, 5) Timo Ristimäki JMS 187+187=374, 6) Jukka-Pekka Jokela P-HA 192+181=373, 7) Jari-Pekka Vuoti OMAS 184+183=367, 8) Paavo Myllymäki LäSa 187+180=367, 9) Juha Ristimäki JMS 181+184=365, 10) Jarkko Peltola JMS 188+176=364, 11) Jukka Parkkamäki JMS 183+178=361, 12) Mikko Pekonen NMA 178+181=359, 13) Matti Niemelä JMS 184+173=357, 14) Taneli Hanni OMAS 175+177=352, 15) Simo Parkkamäki JMS 171+157=328.

Liikkuva maali 50 m sekajuoksut, Y20-sarja: 1) Sami Heikkilä K-64 193+190=383, 2) Niklas Hyvärinen RS 185+191=376, 3) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 184+188=372, 4) Mårten Westerlund RS 175+189=364.