Kategoria: Kivääri

Ampujien EM-katsastus Saksan Münchenissä

Suomen parhaat ilma-aseampujat kilpailevat EM-joukkuepaikoista Saksan Münchenissä 25.-27. tammikuuta. Ilma-aseiden EM-kilpailu on Ranskan Deauvillessä 12.-18. maaliskuuta.

Ampumaurheiluliitto valitsee ensisijaisesti kansainvälisen katsastuskilpailun, Münchenin kilpailun, perusteella joukkueensa ilma-aseiden EM-kilpailuun. Perinteisessä Münchenin kolmipäiväisessä ilma-asekilpailussa suomalaisten katsastus on ensimmäinen kilpailupäivä, joka joisskin lajeissa on torstaina 25. tammikuuta ja joissakin lajeissa perjantaina 26. tammikuuta. Poikkeuksena on Joensuun Ampujia edustava Henri Häkkinen, joka työesteen vuoksi matkustaa Saksaan vasta perjantain kilpailuun.

– EM-joukkueeseen valitaan kaikki Münchenissä A-tulosrajan tekevät urheilijat. Lisäksi joukkueeseen valitaan urheilija, joka on tehnyt vähintään kahdessa kotimaisessa näyttökilpailussa A-tulosrajan ja B-tulosrajan kansainvälisessä näyttökilpailussa. Jos lajissa on enemmän kuin kolme kriteerit täyttävää urheilijaa, valinnassa käytetään tuloskeskiarvoa, kertoo Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen.

– Myös B-tulosrajan kansainvälisissä näyttökilpailuissa saavuttanut ampuja voidaan valita joukkueeseen, jos A-tulosrajan saavuttaneita urheilijoita ei ole, tai heitä ei ole riittävästi. Junioriampujien osalta voimme poiketa kansainvälisen kilpailun vaatimuksesta.

Suomen Ampumaurheiluliitto on asettanut kuluvan vuoden tavoitteekseen viiden edustuspaikan hankkimisen vuoden 2008 olympialaisiin Pekingiin. Se näkyy myös arvokilpailuvalinnoissa.

– Team Peking A -ryhmän urheilijalla on etuoikeus osallistua vuoden 2007 arvokilpailuihin edellyttäen, että urheilija täyttää muut hänelle asetetut kriteerit, Paavolainen sanoo.

Ilma-aseampujista Team Peking A -ryhmässä ovat Henri Häkkinen, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Marjo Yli-Kiikka ja Myllykosken Ampujien Viivi Koivu. Pekingin olympialaisten 390 edustuspaikasta on jaettu lähes puolet, 185. Olympiamaapaikat jakaantuvat 41 eri maalle. Suomelle edustuspaikan ovat ampuneet Kotkan Ampumaseuran Juha Hirvi pienoiskiväärin täysotteluun eli 3 x 40 laukauksen kilpailuun, ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Satu Mäkelä-Nummela trapiin. Ilma-aseiden EM-kilpailussa on jaossa yhteensä 12 olympiaedustuspaikkaa: kolme paikkaa naisten ja miesten ilmakivääri- ja ilmapistoolikilpailussa.

Niin sanottuja kotimaan katsastuskilpailuja ovat olleet Kotkassa 13-14. tammikuuta ja Jämsässä 20.-21. tammikuuta ammutut SM-karsintakilpailut sekä Ruotsin Sävsjössä 4.1. ammuttu kansainvälinen kilpailu. Lisäksi EM-katsastuskilpailuksi on nimetty Pieksämäellä 3.-4.2. ammuttava SM-karsintakilpailu. Ampumaurheiluliitto valitsee EM-joukkueen 5. helmikuuta.

Münchenissä kilpailevat suomalaiset ja tulosrajat:

Naisten ilmakivääri: Hanna Pitkänen (Kankaanpään Ampujat), Hanna Etula (Lahden Ampumaseura), Marjo Yli-Kiikka ja Viivi Koivu. A-tulosraja 397 ja B-tulosraja 395.

Tyttöjen ilmakivääri: Pauliina Frilander (Pieksämäen Seudun Ampujat) ja Tiia Törmälä (Rauman Seudun Urheiluampujat). A-tulosraja 394 ja B-tulosraja 393.

Miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen. A-tulosraja 595 ja B-tulosraja 594.

Naisten ilmapistooli: Karoliina Keskitalo (Salon Seudun Ampujat), Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura), Jaana Salo (Poliisien Ampumaseura) ja Mira Nevansuu (Kuortaneen Kunto). A-tulosraja 383 ja B-tulosraja 382.

Miesten ilmapistooli: Jari Koivu (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jyrki Turja (Lapuan Seudun Ampujat) ja Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura). A-tulosraja 581 ja B-tulosraja 579.

Poikien ilmapistoolin A-tulosraja on 574 ja B-tulosraja 571.

Münchenin kilpailun aikataulu suomalaisten osalta

torstai 25. tammikuuta: tyttöjen ilmakivääri ja naisten ilmapistooli
perjantai 26. tammikuuta: naisten ilmakivääri, tyttöjen ilmakivääri ja miesten ilmapistooli
lauantai 27. tammikuuta: miesten ilmakivääri, naisten ilmakivääri, miesten ilmapistooli ja naisten ilmapistooli

Münchenissä kilpailevien suomalaisten ja pistooliampuja Jesse Peltomäen (Kuortaneen Kunto) tulokset katsastuskilpailuissa:

4.1. Sävsjö, Ruotsi

Hanna Etula 396, Marjo Yli-Kiikka 394, Viivi Koivu Suomi 391, Hanna Pitkänen Suomi 390

Tiia Törmälä 391, Pauliina Frilander 389

Karoliina Keskitalo 385

Kai Jahnsson 576, Jari Koivu 571

Jesse Peltomäki 567

13.-14.1. Kotka

Marjo Yli-Kiikka 396, Viivi Koivu 393, Hanna Pitkänen 390, Hanna Etula 390

Henri Häkkinen 595

Tiia Törmälä 392, Pauliina Frilander 384

Karoliina Keskitalo 383, Jaana Salo 365, Ritva Karri 379

Jari Koivu 574, Kai Jahnsson 571, Jyrki Turja 559

Jesse Peltomäki 575

20.-21.1. Jämsä

Henri Häkkinen 597

Hanna Etula 397, Marjo Yli-Kiikka 397, Hanna Pitkänen 395, Viivi Koivu 393

Tiia Törmälä 396, Pauliina Frilander 386

Jari Koivu 570, Jyrki Turja 568, Kai Jahnsson 566

Mira Nevansuu 379, Karoliina Keskitalo 377

Jesse Peltomäki 570

Kivääri-, pistooli- ja riistamaalilajien 1. ja 2. luokan tuomarikurssi Oulussa 3.2.2007

Aika: 3.2.2007

Paikka: Raksilan ilma-aserata, Pikkukankaantie 2 B, 90100 Oulu

Lajit: Kivääri, Pistooli, Riistamaali

Luokat: I lk ja II lk

Kurssimaksu: OMAS:n jäseniltä ei kurssimaksua. Ulkopuolisilta seuroilta 5,00 €/hlö.

Kurssilaisilla tulee olla sääntökirjat mukana.

Kurssin johtaja: Raimo Heikkinen, OMAS, ylituomari

Lajikouluttajat:
Kivääri – Matti Korhonen, OMAS, ylituomari
Pistooli – Raimo Heikkinen, OMAS, ylituomari
Riistamaali – Jari-Pekka Vuoti OMAS, I lk

Kurssiohjelma:
09.00 Kurssin avaus
09.15 Yleinen sääntöosa – Raimo Heikkinen
10.30 Kahvitauko
11.00 Lajiosat
13.15 Tauko
13.30 Koe
15.00 Kurssin päättäminen

Tiedustelut: Matti Korhonen, 050 – 376 3965, Matti Korhonen

Ilmoittautuminen: OMAS:n toimiston sähköpostiin

Etula ja Häkkinen ampuivat ilmakiväärillä hienot tulokset Jämsässä

Ilmakivääriampujat laukoivat hienoja tuloksia SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailussa Jämsässä sunnuntaina 21. tammikuuta. Hanna Etula ampui naisten 40 laukauksen kilpailussa 502,2 (397+105,2) pistettä ja jäi vain 0,2 pistettä SE-tuloksesta. Henri Häkkinen ampui 60 laukauksen kilpailussa 702,2 pistettä ja jäi omasta finaalin SE-tuloksestaan 0,2 pistettä.

– Ei kyllä harmita yhtään, kun finaali kulkee tuollaiseen malliin, Hanna Etula sanoi tyytyväisenä kilpailun jälkeen.

Lahden Ampumaseuraa edustava 25-vuotias Hanna Etula on jo tähän mennessä ampunut hyvän ilma-asekauden. Hän sivusi peruskilpailun SE-tulosta 399 pistettä tammikuun alussa Ruotsissa. Ennätys on nyt Etulan ja Marjo Yli-Kiikan nimissä. Jämsässä hän jäi Marjo Yli-Kiikan finaalin SE-tuloksesta 502,4 vain 0,2 pistettä.

Jämsässä Hanna Etula ampui finaalisarjan ennätyksekseen 105,2 pistettä. Viimeisellä laukauksella hänen olisi pitänyt ampua 10,6 pistettä tehdäkseen uuden SE-tuloksen. Luoti napsahti 10,3:een.

– Viimeiseen laukaukseen tuli jo jännitystä, kun tiesin tilanteen. Hyvä, että siitä tuli vielä kymppi, lahtelainen Etula sanoi.

– Tämä oli selvästi paras finaalisarjani. Aiemmin olen ampunut hieman yli 103 pistettä. Jokainen laukaus jämähti heti paikalleen, joten en ehtinyt tehdä virheitä.

Naisten ilmakiväärin finaalin lisäksi yleisö seurasi jännittyneenä miesten ilmakiväärin finaalia. Joensuun Ampujia edustavan 26-vuotiaan Henri Häkkisen olisi pitänyt ampuma finaalisarjan viimeinen laukaus 10,5:een parantaakseen SE-tulostaan. Hollolalaisen Häkkisen luoti napsahti 10,2:een ja tulostaululle tuli tulokseksi 702,2 (597+105,2). Häkkinen ampui finaalin SE-tuloksensa 702,4 vuosi sitten Hankasalmella.

SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailun yhteydessä nuoret ampuivat ilma-aseiden Suomi-Viro-maaottelun. Sunnuntaina olivat vuorossa pistoolimaaottelut. Pojat tasasivat pisteet 11-11. Viro voitti tyttöjen maaottelun 13-9. Suomi voitti koko maaottelun pistein 52-36.

Ilmapistoolin N15-sarjassa Härmän Seudun Ampujat teki uuden SE-tuloksen 1004 pistettä. Joukkueessa ampuivat Tea Lepistö, Eveliina Pukkinen ja Susanna Ahomäki.

Jämsän ilma-asekilpailut, 21.1. 2007

10 m, ilmakivääri 60 ls + finaali sarja Y: 1) Henri Häkkinen JA 702,2 (597+105,2), 2) Jussi Puustinen JA 693,4 (592+101,4), 3) Mauri Ranta RSA 692,5 (589+103,5), 4) Henri Lahtinen HlAS 691,4 (587+104,4), 5) Sami Remes KAS 690,4 (589+101,4), 6) Mikko Ollikainen PuKu 688,8 (587+101,8), 7) Timo Puisto MA 687,9 (589+98,9), 8) Antti Puhakka KAS 686,6 (587+99,6).

10 m, ilmakivääri 40 ls + finaali, sarja N: 1) Hanna Etula LAS 502,2 (397+105,2), 2) Marjo Yli-Kiikka IMAS 501,7 (397+104,7), 3) Tiia Törmälä RSA 498,8 (396+102,8), 4) Hanna Pitkänen KaA 497,9 (395+102,9), 5) Jenni Leppänen V-SA 496,3 (394+102,3), 6) Viivi Koivu MyA 495,9 (393+102,9), 7) Laura Sandholm KSF 493,2 (392+101,2).

10 m, ilmapistooli 60 ls + finaali, sarja Y20: 1) Tarmo Pärnaku EST 665,3 (563+102,3), 2) Jesse Peltomäki FIN 665,0 (570+95), 3) Henri Rutanen FIN 647,7 (552+95,7), 4) Erko Vilba EST 644,7 (550+94,7), 5) Tommi Kilpeläinen IU 640,6 (544+96,6), 6) Vili Ala-Tuuhonen TSA 634,7 (549+85,7), 7) Kristoffer Ingelin FIN 633,5 (552+81,5), 8) Karel Parve EST 625,4 (539+86,4).

10 m, ilmapistooli 40 ls + finaali, sarja N20: 1) Veera Rumjantseva EST 465,6 (368+97,6), 2) Anette Källi FIN 458,0 (361+97), 3) Janika Brauer EST 451,5 (357+94,5), 4) Pia Juhala FIN 448,5 (356+92,5), 5) Janne Tomingas EST 445,3 (355+90,3), 6) Henna Kärhä Hahlo 434,7 (344+90,7), 7) Therese Lindgren FIN 431,8 (344+87,8), 8) Anna Rissanen KarttA 418,3 (330+88,3).

10 m, ilmapistooli 60 ls, sarja Y17: 1) Lasse Kuusisto KaA 535, 2) Aki Rantakangas LehA 529, 3) Daniel Brola SiUra 525.

10 m, ilmapistooli, joukkue, sarja Y17: 1) Kankaanpään Ampujat 1549.

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja N17: 1) Tuula Rantakangas LehA 350, 2) Susanna Leppälä JjA 345, 3) Annukka Riutta HSA 324.

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja Y15: 1) Jukka Juntti KSA 364, 2) Elias Ruutti TSA 356, 3) Sami Leppälä JjA 332.

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja N15: 1) Tea Lepistö HSA 343, 2) Eveliina Pukkinen HSA 342, 3) Gisela Miettinen SiUra 326

10 m, ilmapistooli, joukkue, sarja N15: 1) Härmän Seudun Ampujat 1004 (SE)

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja N50: 1) Sirkka Ylistö MY 347.

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja Y50: 1) Matti Saarainen KaHa 369, 2) Arto Halonen KAMS 365, 3) Kari Puoma-Korvela KAMS 364.

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja Y60: 1) Juhani Öhman TiA 373, 2) Jorma Åsbacka MA 372, 3) Tapio Leppänen LeA 371.

10 m, ilmapistooli 40 ls, sarja Y70: 1) Jaakko Kirvesmäki MSA 349, 2) Tauno Pihlajamäki SSA 329, 3) Matti Ilves JSA 318.

Lisätietoja: http://www.veevee.info/jamsa2007/

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärin SE-tuloksen 500,4

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärin N20-sarjan finaalin Suomen ennätyksen 500,4 pistettä ja N17-sarjan peruskilpailun Suomen ennätyksen 396 pistettä Jämsässä lauantaina 20. tammikuuta. Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 16-vuotias Törmälä paransi N20-sarjan finaaliennätystä 0,8 pistettä ja N17-sarjan peruskilpailuennätystä pisteen SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailussa.

Tiia Törmälä ampui 40 laukauksen kilpailussa 500,4 (396+104,4) pistettä. Peruskilpailun tuloksellaan 396 pistettä hän paransi pisteen omissa ja Pauliina Frilanderin nimissä ollutta N17-sarjan SE-tulosta ja jäi vain pisteen Hanna Pitkäsen N20-sarjan SE-tuloksesta. Kymmenen laukauksen finaalisarjan Tiia ampui mallikkaasti ja kohensi N20-sarjan finaalin Suomen ennätyksen uudelleen sataluvulle, 500,4 pisteeseen.

SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailun yhteydessä nuoret ampuvat Suomi-Viro-maaottelun. Suomi voitti tänään sekä tyttöjen että poikien ilmakivääriottelun pistein 16-6 ja johtaa maaottelua pistein 32-12. Maaottelu jatkuu huomenna sunnuntaina ilmapistoolikilpailuilla.

SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailu jatkuu huomenna sunnuntaina Jämsässä. Silloin ampuvat muiden muassa miehet ja naiset ilmakiväärikilpailunsa.

Jämsän ilma-asekilpailut 20.-21.1.2007

10 m, ilmakivääri 40 ls + finaali, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 500,4 (396+104,4), 2) Pauliina Frilander PiekSA 488,6 (386+102,6), 3) Paula Peltoniemi IU 488,5 (388+100,5), 4) Noora Etula LAS 484,2 (384+100,2), 5) Pia Vahvaselkä MA 482,1 (383+99,1), 6) Jelena Potaseva EST 479,9 (382+97,9), 7) Karina Kotkas EST 479,6 (383+96,6), 8) Elina Lehtomäki HaaAs 474,1 (382+92,1).

10 m, ilmapistooli 60 ls + finaali, sarja Y: 1) Jari Koivu P-HA 669,1 (570+99,1), 2) Antti Pesonen Orjy 666,5 (572+94,5), 3) Jyrki Pitkäranta IU 665,9 (570+95,9), 4) Jyrki Turja LSA 665,3 (568+97,3), 5) Teemu Lahti LAS 664,5 (564+100,5), 6) Heikki Oikari TiA 663,4 (569+94,4), 7) Kai Jahnsson PAS 566, 8) Veikko Alanko HlAS 565.

10 m, ilmapistooli 40 ls + finaali, sarja N: 1) Mira Nevansuu KuKu 477,2 (379+98,2), 2) Karoliina Keskitalo SaSA 472,8 (377+95,8), 3) Eeva Vilander LAS 472,4 (376+96,4), 4) Riitta Kajanus KokMAS 462,0 (368+94), 5) Paula Viitasaari PAS 461,1 (365+96,1), 6) Mirja Nevansuu KuKu 460,9 (363+97,9), 7) Päivi Könönen OSU 458,1 (362+96,1), 8) Eira Pajuharju SA 445,9 (354+91,9).

10 m, ilmakivääri 60 ls + finaali, sarja Y20: 1) Henri Lahtinen HlAS 689,0 (586+103), 2) Juha Soini JjA 683,9 (582+101,9), 3) Ville Nokipii P-HA 677,7 (580+97,7), 4) Sami Keisu HlAS 677,4 (578+99,4), 5) Lauri Erm EST 676,6 (579+97,6), 6) Sami Valkama TSA 676,1 (580+96,1), 7) Konstantin Loginov EST 675,1 (576+99,1), 8) Lennart Pruuli EST 672,6 (575+97,6).

10 m, ilmakivääri 60 ls, sarja Y17: 1) Juho Kurki KaA 582, 2) Jaakko Björkbacka KarMAS 575, 3) Taina Ruokolainen HlAS 574.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja N17: 1) Satu Luoma HSA 381, 2) Tuula Rantakangas LehA 371, 3) Sanna Rantala HSA 363.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja Y15: 1) Tero Hanhikoski KA 364, 2) Juha-Matti Kettunen SiUra 359, 3) Olli Hahl MA 358.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja N15: 1) Julia Soboleva Narva LK 376, 2) Gisela Miettinen SiUra 368, 3) Kaisa Mytkäniemi LehA 366.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja N50: 1) Liivi Erm EST 388, 2) Sirkka-Liisa Collin Rihla 363.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja Y50: 1) Jarmo Järvelä KK-V 380, 2) Reijo Huotari SoA 379, 3) Kari Hallila ÄäA 378.

10 m, ilmakivääri joukkue, sarja Y50: 1) Äänekosken Ampujat 1106, 2) Alavuden Ampujat 1089.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja Y60: 1) Kalle Hämäläinen ÄäA 367, 2) Tapani Nousiainen KarttA 361, 3) Tauno Törnudd P-HA 354.

10 m, ilmakivääri 40 ls, sarja Y70: 1) Antti Tyrväinen K-64 367, 2) Eero Sorvali P-HA 352, 3) Veikko Liukkonen LAS 328.

10 m, ilmakivääri 30 ls, sarja 14VT: 1) Laura Markko TiA 280, 2) Jussi Rajamäki KA 280, 3) Ville Nikulainen KitA 272.

10 m, ilmakivääri 30 ls, sarja 14HT: 1) Ville Nikulainen KitA 294, 2) Stefan Miettinen SiUra 278.

10 m, ilmakivääri 20 ls, sarja 12HT: 1) Niki Koistinen SiUra 189.

10 m, ilmakivääri 20 ls, sarja 12VT: 1) Katariina Laine HlAS 181, 2) Teemu Hanhikoski KA 172.

10 m, ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT: 1) Anniina Linden LamAS 197, 2) Sofi Sulanen LamAS 196, 3) Julius Passi KA 193.

10 m, ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT: 1) Armi Häkkinen MU 193.

10 m, ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A: 1) Aleksi Leinonkoski KSA 175.

10 m, ilmapistooli 30 ls, sarja 14VT: 1) Ville Nikulainen KitA 269, 2) Janina Passi KA 255, 3) Herkko Rautiainen SiUra 227, 4) Stefan Miettinen SiUra 179.

10 m, ilmapistooli 20 ls, sarja 12VT: 1) Niko Nimell KuKu 170, 2) Toni Kujala KaA 166, 3) Lasse Lehtoranta KSA 128.

10 m, ilmapistooli 20 ls, sarja 10IT: 1) Julius Passi KA 194, 2) Anniina Linden LamAS 194, 3) Kalle Nikulainen KitA 193.

10 m, ilmapistooli 20 ls, sarja 8IT: 1) Mikko Juntti KSA 171.

10 m, ilmapistooli P1 sarja Y: 1) Marko Toivanen LAS 502.

10 m, ilmakivääri R2 sarja N: 1) Sirkka-Liisa Collin Rihla 370.

10 m, ilmakivääri makuu R3 sarja Y: 1) Veikko Palsamäki HaaAs 597, 2) Erkki Pekkala HaaAs 596, 3) Tapani Meriläinen JA 593.

10 m, ilmakivääri makuu R5 sarja Y: 1) Minna Leinonen KajA 598, 2) Jukka Mikkonen HaaAs 595.

Huippuampujat kohtaavat Jämsässä

Tulevana viikonloppuna järjestetään Jämsän ilma-asekilpailut, joihin on ilmoittautunut 300 ampujaa. Mukana ovat lähes kaikki tämän hetken Suomen parhaat ilma-aseampujat; kirkkaimpina tähtinä Suomen ennätysten haltijat Jari Koivu ja Lauri Lauste (ilmapistooli Y), Mira Nevansuu (ilmapistooli N), Marjo Yli-Kiikka (ilmakivääri N) ja Henri Häkkinen (ilmakivääri Y).

 

Miesten ja naisten sarjoissa ampujat antavat tuloskunnostaan näyttöjä Suomen Ampumaurheiluliiton valmennusjohdolle, joka katsastaa ampujia maaliskuun EM-kilpailuihin. Myös invalidiampujille kilpailu on katsastus EM-kilpailuihin.

 

Nuorten maaottelu

 

Jämsän ilma-asekilpailujen yhteydessä käydään nuorten alle 20-vuotiaiden Suomi-Viro maaottelu. Maaottelulajit ovat ilmakivääri ja ilmapistooli tytöille ja pojille.

 

Maaottelu käydään 3-henkisin joukkuein. Viime vuonna maaottelun voitti Suomi.

 

SM-karsinta

 

SM-karsintakilpailuissa tavoitellaan paikkaa SM-kilpailuun. Karsintakilpailujen tulokset kootaan rankinglistalle, jolta parhaat valitaan maaliskuussa Oulussa ammuttavaan SM-kilpailuun. SM-karsinnassa ovat mukana 15–70-vuotiaat ampujat.

 

Kilpailut alkaa lauantaina kello 9.30 ja sunnuntaina kello 9. Molempina päivinä kilpailut päättyvät noin kello 17. Kilpailujen mielenkiintoisimmat hetket ovat tietenkin finaalikilpailut, jotka ammutaan Vitikkala-salissa seuraavasti:
Lauantaina 20.1.
klo 13:00 ilmapistooli Y,
klo 14:15 ilmakivääri Y20(MO),
klo 15:45 ilmap6istooli N ja
klo 16:30 ilmakivääri N20 (MO)
Sunnuntaina 21.1.
klo 12:00 ilmapistooli Y20 (MO),
klo 13:10 ilmapistooli N20 (MO),
klo 14:00ilmakivääri Y ja
klo 15:00 ilmakivääri N

 

Yhteistyö on voimaa

 

Ison ja tärkeän kilpailutapahtuman järjestelyissä yhteistyöllä on tärkeä merkitys. Kilpailujen onnistumisesta vastaavat Jämsän Seudun Ampujat, Keski-Suomen Ampujat ja Jämsän Retki-Veikot (suunnistuksen erikoisseura). Kilpailujärjestelyjen osalta kokeillaan ensimmäistä kertaa lajirajat ylittävää yhteistyötä Jämsänjokilaaksossa. Kaikilla yhteisöillä on oma tärkeä rooli kilpailujen järjestelytehtävissä.

Lisätietoja: http://www.veevee.info/jamsa2007/

Lounais-Suomen alueen 1. ja 2. luokan tuomarikurssi Turussa 3.2.2007

Lounais-Suomen alueen 1. ja 2. luokan tuomarikurssi Turussa 3.2.2007

Lounais-Suomen aluejaosto järjestää 1. ja 2. luokan tuomarikurssin Kupittaan urheiluhallin sisäampumaradalla Kupittaankuja 1, 20520 TURKU, 3.2.2007 klo 11.00 alkaen.

Kurssin hinta on 20,00 € sisältäen opetuksen, päiväkahvin ja 2. lk:n tuomarikortin ja kokeen.

Tilaisuus on avoin kaikille seuroille.

Kurssilla voi suorittaa kivääri ja pistoolilajien tuomarikortin.

Ilmoittautumiset 26.1.2007 mennessä sähköpostilla Erkki Maunolle tsary@pp.inet.fi tai puhelimella 0400 869771. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava laji, jolle osallistuu sekä tuomarikortin luokka, jonka aikoo suorittaa.

Kurssilaisilla tulee olla kurssille tullessaan kyseisen lajin sääntökirja ja 1.lk:n kurssilaisilla lisäksi KY/2005. Kirjoja voi tilata SAL:n toimistosta Maila Pynnönen puh 09-34812481 tai sähköpostilla maila.pynnonen@sal.slu.fi .

Kurssilla opettajina toimivat:

Yleinen osa ja pistooli: Erkki Mauno

Kivääri: Jarmo Engblom

Eri lajien kurssi toteutetaan, jos osallistujia on vähintään 5/laji.

Nuorten Suomi-Viro-maaottelu viikonloppuna Jämsässä

Suomi ja Viro ampuvat perinteiden alle 20-vuotiaiden nuorten ilma-asemaaottelun Jämsässä 20.-21. tammikuuta. SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailujen yhdessä käytävässä maaottelussa on neljä sarjaa, tyttöjen ja poikien ilmapistooli ja ilmakivääri. Maajoukkueissa on yhteensä 12 ampujaa eli 3 jokaisessa lajissa.

Suomea edustavat ilmakiväärin tyttöjen joukkueessa Tiia Törmälä (Rauman Seudun Urheiluampujat), Pauliina Frilander (Pieksämäen Seudun Ampujat) ja Noora Etula (Lahden Ampumaseura) sekä poikien joukkueessa Henri Lahtinen (Hämeenlinnan Ampumaseura), Juha Soini (Jalasjärven Ampujat) ja Ville Nokipii (Pohjois-Hämeen Ampujat). Kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola on lisäksi valinnut varalle Pia Vanhaselän (Mikkelin Ampujat) ja Sami Valkaman (Turun Seudun Ampujat). Ilmapistoolin tyttöjen joukkueessa ovat Anette Källi (Lehtimäen Ampujat), Piia Juhala (Mikkelin Ampujat) ja Terese Lindgren (Raseborgs Skyttar) sekä poikien joukkueessa Jesse Peltomäki (Kuortaneen Kunto), Henri Rutanen (Ylivieskan Kuula) ja Kristoffer Ingelin (Raseborgs Skyttar). Ilmapistooliampujat maaotteluun valitsi pistoolilajien nuorten valmentaja Reino Peltomäki.

Maaottelun pisteet lasketaan sarjoittain virallisista lopputuloksista eli finaalin jälkeisistä tuloksista. Paras maajoukkueisiin nimetty ampuja saa 7 pistettä, toinen 5 pistettä, kolmas 4 pistettä ja niin edelleen siten, että kuudes saa 1 pisteen.

Suomi voitti Viron pistein 49-38 viime vuonna Haapsalussa. Suomi voitti molemmat kivääriottelut pistein 16-6 eli kolmoisvoitolla, mutta hävisi molemmat pistoolikilpailut. Viro voitti tyttöjen ilmapistoolin 14-7 ja poikien ilmapistoolin 12-10, vaikka Jesse Peltomäki voitti kilpailun.

Häkkinen ja Yli-Kiikka ampuivat ilmakiväärillä hyvät tulokset Kotkassa

Henri Häkkinen ja Marjo Yli-Kiikka ampuivat ilmakiväärillä kansainvälisen tason tulokset SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailussa Kotkassa lauantaina 13. tammikuuta. Joensuun Ampujien 26-vuotias Häkkinen voitti ylivoimaisesti miesten sarjan 60 laukauksen ja finaalin kilpailun tuloksella 698,1 (595+103,1). Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Yli-Kiikka oli paras naisten 40 laukauksen ja finaalin kilpailussa tuloksella 500,0 (396+104,0).

– Jos peruskilpailun tulos olisi ollut pisteen parempi, olisin oikein tyytyväinen. 397 pistettä on Ampumaurheiluliiton A-tulosraja, Marjo Yli-Kiikka totesi kisan jälkeen. Hänen ja Hanna Etulan nimissä on ilmakiväärin peruskilpailun SE-tulos 399. Lisäksi Yli-Kiikan nimissä on finaalin SE-tulos 502,4.

Marjo Yli-Kiikka arveli erittäin kovan harjoitusviikon, edellisen viikonlopun kolmen Ruotsissa ammutun kilpailun ja matkustamisen vaikuttaneen ampumiseen.

– Harjoittelin kivääriampujien leirillä tiistaista perjantaihin Tanhuvaaran urheiluopistolla. Siellä ammuin ilmakiväärin lisäksi myös pienoiskiväärillä.

Häkkinen aloitti kilpailukautensa hienosti

Joensuun Ampujia edustava hollolalainen Henri Häkkinen aloitti ilmakiväärin kilpailukautensa mainiosti ampumalla 698,1 (595+103,1) pistettä. Peruskilpailun 595 pistettä on Ampumaurheiluliiton A-tulosraja. Häkkisen nimissä on ilmakiväärin peruskilpailun SE-tulos 599 ja finaalin SE-tulos 702,4.

– Ensimmäisen sarjan jälkeen 20-30 laukausta oli hyvää ampumista, mutta muuten jouduin tekemään töitä todella paljon. Tulos on ok, mutta väkisin se tuli tehtyä, kertoi Häkkinen, joka työskentelee upseerina Viestirykmentissä Riihimäellä.

– Peruskilpailun jälkeen johdin niin selvästi (8 pistettä), että finaalissa oli vähän keksimällä keksittävä itselleen kilpailtavaa. Ajatus meinasi välillä vähän karata muualle kuin ampumiseen.

Yli-Kiikan tavoin Häkkinen oli viime viikon harjoitusleirillä Tanhuvaaran urheiluopistolla. Hän jatkaa kovaa harjoitustahtia myös ensi viikolla, kun Puolustusvoimat järjestää ampujiensa leirin samassa paikassa.

Kotkan Ampumaseuran järjestämä kilpailu oli katsastuskilpailu ilma-aseiden EM-kilpailuun, joka on 12.-18.3. Ranskan Deauvillessä. Huomenna sunnuntaina ampuvat katsastuksensa pistooliampujat.

SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailu, Kotkan Ampumaseura, Kotka, 13.1.2007.

10 metrin ilmakivääri 40 ls + finaali, sarja N

: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 500,0 (396+104), 2) Viivi Koivu MyA 498,6 (393+105,6), 3) Noora-Mari Syväluoma MeSA 496,9 (395+101,9), 4) Hanna Pitkänen KaA 491,6 (390+101,6), 5) Hanna Etula LAS 491,4 (390+101,4), 6) Jenni Ranta RSA 491,2 (390+101,2), 7) Hanna Niiranen JA 490,5 (390+100,5), 8) Anzela Voronova EST 489,4 (391+98,4), 9) Jenni Leppänen V-SA 386, 10) Sirkka Savukari KAS 383, 11) Katja Antrela KontU 376, 12) Eila Väisänen HAS 371, 13) Merja Törmälä RSA 370.

10 metrin ilmakivääri 60 ls + finaali, sarja Y

: 1) Henri Häkkinen JA 698,1 (595+103,1), 2) Jussi Puustinen JA 687,8 (586+101,8), 3) Antti Puhakka KAS 687,3 (588+99,3), 4) Juho Jussila RSA 686,6 (585+101,6), 5) Mauri Ranta RSA 685,9 (584+101,9), 6) Juha Hirvi KAS 684,2 (583+101,2), 7) Jorma Kyyriäinen SiUra 682,3 (583+99,3), 8) Timo Puisto MA 583, 9) Sami Remes KAS 582, 10) Jevgeni Farvorovski EST 580, 11) Juha Peltonen KAS 580, 12) Toni Matilainen PiekSA 579, 13) Kim Lundström RS 579, 14) Juha Rutonen SodA 578, 15) Jouni Jokinen KuusA 577, 16) Jarmo Perttunen SMY 577, 17) Pekka Saari IMAS 577, 18) Glenn Eklund RS 577, 19) Juhana Toikka AlavA 576, 20) Joni Röman RS 575, 21) Eetu Orsjoki SiUra 571, 22) Anssi Sinkkonen KAS 570, 23) Hannu Teitto KouMAS 570, 24) Arto Tiihonen SySi 569, 25) Toni Karlsson MU 568, 26) Juha Haavisto SySi 568, 27) Kari Pennanen KouMAS 567, 28) Marko Fabritius SMY 566, 29) Jan-Erik Liljeqvist KAS 565, 30) Kari Nevala SySi 564, 31) Jari Lahdenvesi PokkA 562, 32) Jouko Valtonen KuusA 554, 33) Pekka Rissanen KAMS 513.

10 metrin ilmakivääri 40 ls + finaali, sarja N20

: 1) Tiia Törmälä RSA 495,6 (392+103,6), 2) Pia Vahvaselkä MA 486,4 (385+101,4), 3) Pauliina Frilander PiekSA 486,2 (384+102,2), 4) Henna Kärhä Hahlo 439,8 (344+95,8), 5) Cindy Dufvelin KSF 310.

10 metrin ilmakivääri 60 ls + finaali, sarja Y20

: 1) Juha Soini JjA 682,3 (580+102,3), 2) Ville Nokipii P-HA 674,7 (576+98,7), 3) Olli Ruokolainen HlAS 672,5 (573+99,5), 4) Sami Valkama TSA 672,3 (574+98,3), 5) Fredric Olofsson ÅSSF 671,2 (572+99,2), 6) Francis Wikström PAS 665,8 (566+99,8), 7) Marko Tanskanen JA 656,4 (559+97,4), 8) Niko Matilainen PieksA 646,3 (553+93,3).

10 metrin ilmakivääri 40 ls, sarja N15

: 1) Gisela Miettinen SiUra 375, 2) Petra Liljeberg KSF 371, 3) Marjoriikka Rissanen SiUra 357, 4) Katarina Långström KSF 342, 5) Alexandra Dufvelin KSF 317, 6) Erika Dufvelin KSF 314.

10 metrin ilmakivääri joukkue, sarja N15

: 1) Kyrkslätt Skytteförening 1030.

10 metrin ilmakivääri 40 ls, sarja N17

: 1) Taina Ruokolainen HlAS 377.

10 metrin ilmakivääri 40 ls, sarja Y15

: 1) Olli Hahl MA 377, 2) Anton Aprelev RS 373, 3) Robin Stenström RS 364, 4) Daniel Ekholm RS 354, 5) Otto Suuronen MA 349, 6) Daniel Broman RS 347, 7) Jussi Mouhu MA 343, 8) Stefan Miettinen SiUra 287.

10 metrin ilmakivääri joukkue, sarja Y15

: 1) Raseborgs Skyttar 1091.

10 metrin ilmakivääri 60 ls, sarja Y17

: 1) Juuso Pekurinen JuvA 575, 2) Niko Huotari HAS 568, 3) Juho Hakola PAS 558, 4) Bo Liljeberg KSF 557, 5) Henri Haapsaari PAS 556, 6) Tom Mattson ÅSSF 550, 7) Tuomas Ratilainen JA 550, 8) Iiro Rouhiainen JuvA 548, 9) Ville Närhi JuvA 547, 10) Henri Törmälä RSA 538, 11) Vili Rytkönen HlAS 536, 12) Anton Miettinen SiUra 536.

10 metrin ilmakivääri 40 ls, sarja Y50

: 1) Kari Hallila ÄäA 373, 2) Jarmo Järvelä KK-V 373, 3) Krister Sandholm KSF 362, 4) Väinö Ylitalo PAS 353, 5) Ulf Friberg LAS 349, 6) Toivo Lukkarinen SMY 349, 7) Matti Venäläinen HAS 345, 8) Paavo Miettinen SiUra 344, 9) Teijo Helenius MU 342.

10 metrin ilmakivääri 40 ls, sarja Y60

: 1) Ralf Westerlund RS 371, 2) Christer Lassus RS 368, 3) Kalle Hämäläinen ÄäA 358, 4) Pekka Lindfors SMY 354.

10 metrin ilmakivääri 40 ls, sarja Y70

: 1) Silmu Kuisma LLA 368, 2) Allan Alm SMY 321.

mv

I- ja II-luokan tuomarikurssi Hämeen alueella 28.1.2007

KUTSU TUOMARIKURSSILLE 

Hämeen alue/LAS järjestää I ja II luokan tuomarikurssin pistooli- ja kiväärilajeissa 28.1.2007

Hollolan Salpakankaalla Muovijaloste Oy:n tiloissa, osoite: Muovitie 2. 

Kurssin vetäjinä: toimivat Sakari Paasonen ja Jaakko Virkajärvi

Kurssi aloitetaan: klo 9:00

Kurssin hinta: 16,50 € maksetaan paikan päällä

Ilmoittautumiset: 22.1.2007 mennessä sakari.paasonen@muovijaloste.fi

I. luokan kurssilaisille, sääntökirjat mukaan, II. luokan kurssilaisille pyritään järjestämään sääntökirjoja kurssipaikalle.

Ajo-ohje: Löytyy esim. Eniron reittipalvelun kautta hakusanoilla Muovitie 2, Hollola

Mahdolliset tiedustelut: Sakari Paasonen puh 044-3320215

Tervetuloa

KK