Kategoria: Yleinen

Kaakkois-Suomen aluejaosto tukee Kultahippujen ruutiasefinaaliin matkaavia

Kaakkois-Suomen aluejaosto on päättänyt myöntää matkustustukea Sodankylässä 9.8.2008 pidettävään kilpailuun osallistujille. Tuen minimimäärä on 50 euroa per ampuja, mutta se saattaa nousta lopullisen osallistujamäärän selvittyä. Tuki maksetaan kilpailun jälkeen matkalaskua vastaan. Laskun lähetysosoite: SAL:n Kaakkois-Suomen alue, Kotipolku 2, 55120 IMATRA.

Pietarsaaren Scandia skeet peruttu

Jacobstads Skytteförening on perunut Scandia skeetin, joka oli kilpailukalenterissa 5.-6. heinäkuuta.

JSF kertoo Scandia skeetin perumisen syyksi vähäisen osanottajamäärän.

Liikuntavammaiset SM-kilpailuissa 2008

Liikuntavammaisen osallistuminen SM-kilpailuun

Kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet KY/2005 kohta 5.1.6

Ennätyskelpoisissa kilpailuissa ISSF:n lajeissa saa samana päivänä osallistua samassa lajissa vain yhteen sarjaan.

Tämä sääntö koskee yleisen sarjan lisäksi niin tukiampujien kuin liikuntavammaistenkin sarjoja.

Tuomarikorttia ei vaadita liikuntavammaisilta vielä v. 2008 SM-kilpailuissa, koska kilpailutoiminnan yleissäännöissä ja ohjeissa ei ole edellytetty tätä liikuntavammaisilta.

Kilpailutoiminnan yleissääntöjä ja ohjeita ollaan vasta kehittelemässä liikuntavammaisten osalta.

Mikäli liikuntavammainen osallistuu SM-kilpailussa Y, N, Y20, N20, Y50 tai N50 sarjaan, on hänellä oltava vähintään II-luokan voimassa oleva tuomarikortti.

KK

Kansallisen trapin ikäkausisarjojen 2. päivä: Ikämiehet tasaisen kovassa kunnossa

Ikämiehet ampuivat tasaisen hyvin kansallisen trapin ikäkausisarjojen SM-kilpailun toisena päivänä Orimattilassa sunnuntaina 15. kesäkuuta. Nastolan Metsästysampujien Hannu Hakala voitti Y55-sarjan tuloksella 89 (68+21), Jurvan Metsästysseuran Reino Kriikkula Y65-sarjan tuloksella 88 (66+22) ja Petalax Skytteföreningin Sven Kvist Y70-sarjan tuloksella 89 (67+22).

Kansallisen trapin ikäkausisarjojen SM-kilpailun täydelliset tulokset löydät täältä.

Oulu GP 2008

Oulu GP kisailtiin viikonloppuna Oulunsalossa lauantaina ja sunnuntaina. Kilpailu oli kovatasoinen ja voiton nappasi uusinnan jälkeen Janne Himanka viimevuotiseen tapaan

Liitteet