Kategoria: Yleinen

Tukea lasten ja nuorten seuratoimintaan

Hakuaika päättyy 15.10. eli sunnuntaina!

1 400 000 euroa tukea lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnan kehittämiseen

Liikunta on välttämätöntä lapsen ja nuoren terveelle kasvulle ja kehitykselle. Tällä hetkellä vain kolmasosa lapsista liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Urheiluseurat voivat sytyttää lapsessa liikkumisen kipinän. Mukavat kokemukset seuratoiminnassa kannustavat lasta ja nuorta säännölliseen liikunnan harrastamiseen.

Opetusministeriö käynnisti lasten liikunnan paikallistukiohjelman vuonna 1999. Tukiohjelmalla on tuettu paikallista urheiluseuratoimintaa 2 600 000 eurolla. Tähän mennessä urheiluseurojen toimintatukea on saanut 2 437 hanketta.

Seuratoiminnan paikallistuki on tarkoitettu urheiluseurojen toiminnan kehittämiseen. Vuonna 2006 toimintaa tuetaan 1 400 000 eurolla, tukea on 1 000 000 € enemmän kuin aikaisempina vuosina. Opetusministeriön kulttuuripolitiikan osaston liikuntayksikkö myöntää tukirahat ja jakoprosessista vastaa Nuori Suomi yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Iltapäivätoimintaa varten on oma tukiraha, joten tämä tukiraha ei ole tarkoitettu iltapäiväkerhojen tukemiseen.

Mitä tuetaan?
Tukirahaa voi saada seuraaviin tarkoituksiin
* ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen lue lisää (uusi tukimuoto!)
* 6-12 -vuotiaiden monipuolisen liikkumisen edistämiseen lue lisää
* 13-19 -vuotiaiden nuorten harrasteurheilun kehittämiseen lue lisää
* lasten ja nuorten seuratoiminnan laadun kehittämiseen – tavoitteena Nuori Suomi Sinetti lue lisää
* muuhun hankkeeseen, joka edistää merkittävästi paikkakunnan lasten ja nuorten liikuntaa
lue lisää

Tukirahaa myönnetään 1.9.2006-31.8.2007 toteutuvalle toiminnalle. Tukisummat vaihtelevat 500-10 000 euron välillä.

Miten haetaan ?
Hakulomakkeet löytyvät Nuoren Suomen nettisivuilta www.nuorisuomi.fi/paikallistuki. Hakulomakkeita on viisi erilaista, joista valitaan omaan hankkeeseen sopiva lomake. Hakemus tulee lähettää netin kautta viimeistään 15.10.2006. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta täyttää lomaketta netissä, tilaa lomake Nuoresta Suomesta p. (09) 3481 2000.

Milloin ja miten tuet julkistetaan?
Tuen saajat julkistetaan joulukuussa 2006 maakunnallisissa tilaisuuksissa. Kaikille hakijoille postitetaan tukipäätös henkilökohtaisesti. Tuen saajat kerrotaan julkistamistilaisuuksien jälkeen Nuoren Suomen nettisivuilla. Tuen saajien kanssa allekirjoitetaan sopimus valtionavustuksen käytöstä.

Ampumaurheiluseuroille neuvoja ja vinkkejä seuran hankkeisiin antaa SAL:n Nuorisopäällikkö Riikka Lahti puh. 09 3481 2481 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@sal.slu.fi.

Lähde: Nuori Suomi ry.

Lisätietoja: http://www.nuorisuomi.fi/paikallistuki

Mikko Mäkitalo 4:s kaksoistrapin maailmancupin finaalissa: "Kokonaisuus hyvä kymmenen miinus"

Mikko Mäkitalo ampui neljänneksi omalla ennätyksellään 189 (144+45) kaksoistrapin maailmancupin finaalissa Espanjan Granadassa lauantaina 7. lokakuuta. Maailmancupin finaalin voitti Venäjän Vitali Fokejev tuloksella 191.

– Finaalin toiseksi viimeisellä paikalla tein pummin. Jos se olisi mennyt puhtaasti, olisin ollut toinen. Kyllä vähän jää hampaankoloon, kun lähellä oli sijoitus palkintopallillekin, Mäkitalo harmitteli kisan jälkeen.

– Koko päivän ammunta oli teknisesti hyvää ja minulla oli rauhallinen mieli ampua. Ei tule mieleen, että ammunta olisi näin hyvin kulkenut, vaikka finaali vähän retkahtikin. Kokonaisuus on hyvä, kymmenen miinus.

Uusinta pudotti neljänneksi

Salon Seudun Ampujia edustava 28-vuotias Mäkitalo lähti finaaliin toiselta sijalta ja pääsi uusimaan finaalin jälkeen toisesta sijasta Kiinan Binyuan Hun ja Intian Rajyavardhan Singh Rathoren kanssa. Mäkitalo ampui heti ykköspaikalla ohi toisen kiekon ja jäi neljänneksi. Hu voitti jännittävässä uusinnassa Rathoren kiekoin 17-16.

– Minulla oli koko finaalin ajan ykkös- ja kakkospaikan kanssa vaikeuksia. Ykköspaikalla pummasin kolme kertaa kakkoskiekon ja kakkospaikalta pummasin kerran ykköskiekon. Uusinnassa vedin vielä neljännen kerran ykköspaikan toisen kiekon ohi, hyvinkääläinen Mäkitalo sanoi.

– Vasemman puolen paikat kostautuivat, kun täällä oli ihmeellinen keli. Aurinko oli koko ajan utupilvessä ja näkyvyys oli todella huono. Kun kiekko tuli piipun oikealta puolelta, en siinä valossa nähnyt kiekkoa ollenkaan. Yritin ennen sarjaa hakea laseihin mahdollisimman sopivan linssin, että näkisin kiekon, mutta todella vaikeata se oli.

Mäkitalo tyytyväinen

Mikko Mäkitalo ampui maailmancupin finaalissa toisen kerran uransa aikana. Viime vuonna hän oli 10.s tuloksella 134. Nyt sijoitus parani kuusi sijaa ja tulos kymmenen kiekkoa.

– Peruskilpailun oma ennätys parani kolmella kiekolla ja ammuin ensimmäisen kerran urallani kilpailussa täyden 50 kiekon sarjan. Finaalituloksessa sivusin omaa ennätystäni. Tämä oli kolmas kerta, kun ammuin 189, hän totesi tyytyväisenä.

Kauden aikana Mäkitalo ampui kaksi kertaa arvokilpailun finaalissa. Kesäkuussa Saksan Suhlissa hän oli maailmancupissa viides tuloksella 175 (135+40). MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa hän oli 20:s tuloksella 132 ja EM-kilpailussa Slovenian Mariborissa 15:s tuloksella 127.

Ampumaurheilun maailmancupin finaali, Granada, Espanja.
Miesten kaksoistrap, 150 kiekon peruskilpailu + 50 kiekon finaali:

1) Vitali Fokejev Venäjä 191 (144+47), 2) Binyuan Hu Kiina 189/17 uusinnassa toisesta sijasta (143+46), 3) Rajyavardhan Singh Rathore Intia 189/16 (144+45), 4) Mikko Mäkitalo Suomi 189/1 (144+45), 5) Håkan Dahlby Ruotsi 186/2 uusinnassa viidennestä sijasta (139/11 uusinnassa finaalipaikasta +47), 6) Vasiliy Mosin Venäjä 186/1 (141+45), 7) Bill Keever USA 139/10 (46+47+46), 8) Thomas Turner Australia 137 (44+46+47), 9) Hamad Alafasi Kuwait 137 (45+46+46), 10) Roland Gerebics Unkari 137 (44+48+45), 11) Mashfi Almutairi Kuwait 137 (48+45+44), 12) Marco Innocenti Italia 134 (45+45+44).

mv

Mikko Mäkitalo ampui kaksoistrapin maailmancupin finaaliin

Mikko Mäkitalo ampui omalla ennätyksellään 144 (47+50+47) kaksoistrapin finaaliin maailmancupfinaalissa Espanjan Granadassa lauantaina 7. lokakuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 28-vuotias Mäkitalo paransi omaa ennätystään kolme kiekkoa.

Mäkitalo lähtee 50 kiekon finaaliin todella hyvästä asemasta. Kolmen kärki, Venäjän Vitali Fokejev, Mäkitalo ja Intian Rajyavardhan Singh Rathore, ampui tasatuloksen 144. Peruskilpailun keskinäinen sijoitus määräytyi viimeisen sarjan perusteella. Kuuden ampujan finaali alkaa aikataulun mukaan klo 16 Suomen aikaa.

Ampumaurheilun maailmancupin finaali, Granada, Espanja.
Miesten kaksoistrap, 150 kiekon peruskilpailu:

1) Vitali Fokejev Venäjä 144 (48+48+48), 2) Mikko Mäkitalo Suomi 144 (47+50+47), 3) Rajyavardhan Singh Rathore Intia 144 (48+50+46), 4) Binyuan Hu Kiina 143 (49+45+49), 5) Vasiliy Mosin Venäjä 141 (48+49+44), 6) Håkan Dahlby Ruotsi 139/11 uusinnassa finaalipaikasta (48+46+45), 7) Bill Keever USA 139/10 (46+47+46), 8) Thomas Turner Australia 137 (44+46+47), 9) Hamad Alafasi Kuwait 137 (45+46+46), 10) Roland Gerebics Unkari 137 (44+48+45), 11) Mashfi Almutairi Kuwait 137 (48+45+44), 12) Marco Innocenti Italia 134 (45+45+44).

mv

Lisätietoja: http:///www.issf.tv/default.aspx?cship=645&year=2006&view=classissue

Janne Kirvesmäki 6:s trapin maailmancupin finaalissa

Janne Kirvesmäki ampui kuudenneksi tuloksella 134 (117+17) trapin maailmancupin finaalissa Espanjan Granadassa torstaina 5. lokakuuta. Finaalin voitti uusinnan jälkeen Venäjän Aleksei Alipov ME:tä sivuten tuloksella 147. Hän voitti uusinnassa Tshekin David Kosteleckyn kiekoin 7-6. Peruskilpailussa 31-vuotias Kostelecky sivusi ME-tulosta puhtaalla ammunnallaan 125.

Kartstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuraa edustava 37-vuotias Janne Kirvesmäki ampui peruskilpailussa 117 kiekkoa rikki. 25 kiekon finaalissa hän osui 17 kiekkoon.

– Finaalissa ampuminen jo käy tai ei käy. Nyt ei oikein käynyt. Hyvä jännittynyt fiilis oli ampua, mutta homma ei vain lähtenyt käymään, karstulalainen arvioi kilpailuaan kriittisesti.

– Alussa sellaiset kymmenen kiekkoa meni kohtuullisesti, mutta sen jälkeen tuli vaikeaa.

Kirvesmäki kilpaili arvokilpailun finaalissa toisen kerran urallaan. Ensimmäisen kerran hän kokeili finaalitunnelmaa kauden ensimmäisessä maailmancupissa Kiinassa huhtikuun alussa. Silloin peruskilpailu sujui mainiosti tuloksella 124. Kiinassa finaalikierroksen tulos oli 18 ja finaalitulos 142. Molemmat ovat SE-tuloksia.

– Tuntuu, että Kiinassa onnistuminen oli lähempänä – ehkä silloin meni lähempää ohi ja kulki paremmin. Nyt huomasi, että ne kiekot, jotka karkasivat, ne todella karkasivat. Niitä ei ollut mahdollisuus saada rikki.

Trap-ampujilla on peruskilpailussa käytössä kaksi panosta jokaista kiekkoa kohti. Finaalikierroksella käytössä on vain yksi panos kiekkoa kohden.

– Kun ammunta kulkee hyvin, niin yli 20 kiekkoa saa ensimmäisellä rikki. Täällä Alipov veti finaalin täyteen (25) yhdellä paukulla. Siihen pitäisi pyrkiä, Kirvesmäki sanoo.

– Finaalissa pitäisi saada rikki sellaiset 22 kiekkoa, jos aikoo pärjätä.

Kirvesmäki ampui tänä vuonna maailmancupissa kaksi kertaa kuuden parhaan ampujan finaalissa. MM-kilpailussa hän oli 84:s tuloksella 109 ja EM-kilpailussa 18:s tuloksella 116.

– Jonkinlaisena tavoitteena oli olympiapaikka, mutta onhan tämä ollut minulle ihan hyvä kausi. Kansainvälisistä kilpailuista vain MM-kisat menivät huonosti. Kiinan tulosta (124) ei tarvitse parantaa, mutta muiden kilpailujen tulosta jos parantaa pari kolme kiekkoa, niin finaalikokemukset karttuvat, hän mietti Granadan radalla.

– Kun finaaliampumisen saan treenattua kuntoon, palkintopallisijoituksia alkaa tulla. Onhan se finaaliin pääseminenkin jo saavutus, mutta kun siellä on pari kertaa ampunut, tekee mieli palkintojakkaralla korkeammalle.

Kolmen ME-tuloksen kilpailu

Miesten trapin maailmancupin finaalin tulostaso oli hurja, kun ampujat tekivät yhteensä kolme ME-tulosta. Historiallista lienee se, että peruskilpailun (125) että finaalin (147) ME-tulosta sivunnut Tshekin David Kostelecky jäi toiseksi. Toisen kerran urallaan ME-tuloksen 147 ampunut Aleksei Alipov oli uusinnassa terävämpi kiekoin 7-6.

Peruskilpailun ME-tulos 125 kiekkoa on Italian Giovanni Pellielon nimissä. Hän ampui täyden sarjansa 1.4.1994. Sen jälkeen ME-tulosta ovat sivunneet Venäjän Pavel Gurkin 10.8.2005, USA:n Lance Bade 23.7.1998, Italian Marcello Tittarelli 11.6.1996 ja USA:n Ray Ycong 9.6.1995. Ycong ampui tuloksensa maailmancupissa Lahdessa.

Kostelecky on vuoden 2002 EM-kultamitalisti ja vuoden 2000 Sydneyn olympialaisten 6:s. MM-kilpailussa hän oli tänä vuonna 8:s ja EM-kilpailussa 5:s.

Finaalin ME-tulos 147 on Aleksei Alipovin nimissä vuodelta 2005. Tänä vuonna, kauden ensimmäisessä maailmancupissa 9.4. Kiinassa, sitä on sivunnut Italian Massimo Fabbrizi. Tänään tulosta sivusivat Alipov ja Kostelecky.

Alipov on 31-vuotias venäläinen ammattiurheilija. Hän on urallaan voittanut muun muassa olympiakultaa Ateenassa 2004 sekä kaksi Euroopan mestaruutta. Tänä vuonna hän oli MM-kilpailussa 9:s tuloksella 120 ja EM-kilpailussa 10:s tuloksella 117.

Ampumaurheilun maailmancupin finaali, Granada, Espanja.
Miesten trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali:
1) Aleksei Alipov RUS 147 sivuaa ME-tulosta/7 uusinnassa voitosta (122+25), 2) David Kostelecky CZE 147 sivuaa ME-tulosta/6 (125 sivuaa ME-tulosta+22), 3) Erminio Frasca ITA 142 (120+22), 4) Bret Erickson USA 141 (120+21), 5) Giovanni Pellielo ITA 138 (119+19), 6) Janne Kirvesmäki FIN 134 (117+17), 7) Pavel Gurkin RUS 114 (23+22+24+21+24), 8) Stefan Rüttgeroth GER 114 (23+24+22+21+24), 9) Massimo Fabbrizi ITA 114 (21+23+24+24+22), 10) Manuel Silva POR 114 (24+22+23+23+22), 11) Michael Herman USA 112 (21+22+22+22+25).

mv

Lisätietoja: http://www.issf.tv/default.aspx?cship=645&year=2006&view=results

Janne Kirvesmäki ampuu trapin maailmancupin finaalin finaalissa

Kartstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuraa edustava 37-vuotias Janne Kirvesmäki ampuu trapin maailmancupin finaalin finaalissa Espanjan Granadassa tänään torstaina 5. lokakuuta. Kirvesmäki sijoittui trapin 125 kiekon peruskilpailussa kuudenneksi tuloksella 117 (24+23+24+23+23). Finaali alkaa klo 17.30 Suomen aikaa.

Maailmancupin finaalin trapin peruskilpailun voitti 31-vuotias tshekki David Kostelecky, joka sivusi ME-tulosta puhtaalla ammunnallaan 125. ME-tulos on Italian Giovanni Pellielon nimissä. Hän ampui täyden sarjansa 1.4.1994. Sen jälkeen ME-tulosta ovat sivunneet Venäjän Pavel Gurkin 10.8.2005, USA:n Lance Bade 23.7.1998, Italian Marcello Tittarelli 11.6.1996 ja USA:n Ray Ycong 9.6.1995. Ycong ampui tuloksensa maailmancupissa Lahdessa.

Kostelecky on vuoden 2002 EM-kultamitalisti ja vuoden 2000 Sydneyn olympialaisten 6:s. MM-kilpailussa hän oli tänä vuonna 8:s.

Finaalin ME-tulos 147 on Venäjän Aleksei Alipovin nimissä vuodelta 2005. Tänä vuonna, kauden ensimmäisessä maailmancupissa 9.4. Kiinassa, sitä on sivunnut Italian Massimo Fabbrizi.

Kirvesmäen kanssa ME-miehistä maailmancupin finaalin finaalissa ampuvat Kostelecky, Pellielo ja Alipov. Kirvesmäki pudotti finaalista kaksi ME-miestä, Gurkinin ja Fabbrizin.

Miesten trapin finaali alkaa klo 17.30 Suomen aikaa.

Ampumaurheilun maailmancupin finaali, Granada, Espanja.
Miesten trap, peruskilpailu 125 kiekkoa:1) David Kostelecky CZE 125 (25+25+25+25+25), 2) Aleksei Alipov RUS 122 (25+25+23+24+25), 3) Erminio Frasca ITA 120 (23+23+24+25+25), 4) Bret Erickson USA 120 (24+24+25+23+24), 5) Giovanni Pellielo ITA 119 (24+24+22+24+25), 6) Janne Kirvesmäki FIN 117 (24+23+24+23+23), 7) Pavel Gurkin RUS 114 (23+22+24+21+24), 8) Stefan Rüttgeroth GER 114 (23+24+22+21+24), 9) Massimo Fabbrizi ITA 114 (21+23+24+24+22), 10) Manuel Silva POR 114 (24+22+23+23+22), 11) Michael Herman USA 112 (21+22+22+22+25).

mv

WADA julkaisi vuoden 2007 luettelon urheilussa kielletystä lääkkeistä ja menetelmistä

Maailman Antidopingtoimisto WADA julkaisi 2.10.2006 vuoden 2007 alusta voimaan tulevan luettelon urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä.

Muutokset edelliseen luetteloon ovat lähinnä täsmennyksiä. Lisäksi esimerkkejä kielletyistä lääkeaineista on lisätty luetteloon. Suurimpana muutoksena on kaikkien piristeiden käytön kielto kilpailuissa lukuun ottamatta joitain nenäsuihkeiden sisältämiä tai erikseen mainittuja piristeitä (esimerkiksi kofeiinia ja pseudoefedriiniä).

"Tämä saattaa johtaa tulkinnallisiin vaikeuksiin, sillä piristeen käsite ei ole farmakologisesti yksiselitteinen, eikä WADA ole pyrkinyt sitä määrittelemään", ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä sanoo.

WADA:n luettelo oli kommentointikierroksella kaikilla WADA:n säännöstön allekirjoittaneilla organisaatioilla ja muilla WADA:n hallintoon osallistuvilla. Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n ehdottamia muutoksia glukokortikosteroidien erivapauskäytäntöön ei WADA tehnyt.

Luettelon käsittelyn yhteydessä WADA:n hallitus keskusteli myös keinotekoisen hypoksian (esimerkiksi alppimajan) kieltämisestä. Hallitus ei nähnyt edellytyksiä menetelmän kieltämiselle. Puheenjohtaja Dick Poundin mukaan asiaa seurataan jatkossa.

ADT julkaisee kielletyt lääkeaineet ja menetelmät urheilussa luettelon internetsivuillaan osoitteessa www.antidoping.fi 1.1.2007.

WADA:n luettelo on nähtävissä osoitteessa: http://www.wada-ama.org/rtecontent/document/2007_List_En.pdf

Lisätietoja: Timo Seppälä, lääketieteellinen johtaja, puhelin 0400 685 337

Lisätietoja: http://www.antidoping.fi

Satu Mäkelä-Nummela 7:s trapin maailmancupin finaalissa

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava 36-vuotias Satu Mäkelä-Nummela ampui naisten trapissa seitsemänneksi tuloksella 63 ampumaurheilun maailmancupin finaalissa Espanjan Granadassa keskiviikkona 4. lokakuuta. Naisten trapin voitti Venäjän Elena Tkach tuloksella 90 (72+18). Janne Kirvesmäki ampui miesten trapin ensimmäisen päivän hienosti ja on neljäntenä tuloksella 71.

Elena Tkach on 36-vuotias venäläinen ammattiurheilija. Pitkällä urallaan hän on voittanut muun muassa MM-kultaa Lahdessa 2002, EM-kultaa Zagrebissa 2001 ja EM-hopeaa Brnossa 2003. Hän voitti maailmancupin finaalin myös viime vuonna Dubaissa.

Orimattilalaisen Mäkelä-Nummelan ammunta heilahteli päivän aikana. Ensimmäinen kierros oli kohtalainen 23 kiekkoa, toinen oli huono 19 kiekkoa ja kolmas oli hyvä 23 kiekkoa.

– Yksi kiekko enemmän, niin olisin päässyt uusimaan finaalipaikasta, mutta nyt ammunta ei riittänyt. Uusintaankin pääseminen olisi ollut hyvä kokemus, hän harmitteli.

– Toisessa sarjassa en päässyt ollenkaan kiekkojen mukaan. Kuljin koko ajan perässä ja vedin toisenkin laukauksen samaan reikään ohi.

Mäkelä-Nummela on aiemmin kilpaillut Gradanassa maailmancupissa ja ampunut radalla yhden leirinkin.

– Radoissa ei ole mitään vikaa. Kyllä vika löytyy aseen perän takaa.

Mäkelä-Nummela voitti kauden neljännen maailmancupin Saksan Suhlissa kesäkuussa ja hankki Suomelle edustusoikeuden 2008 olympialaisiin.

Janne Kirvesmäki finaalivauhdissa

Kartstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuraa edustava 37-vuotias Janne Kirvesmäki onnistui miesten trapin ensimmäisenä päivänä hyvin ja on 75 kiekon jälkeen neljäntenä tuloksella 71. Karstulalainen teki tasaista työtä, kun kierrosten tulokset olivat 24, 23 ja 24.

– Tulos on hyvä, mutta aika vaikeata ampuminen oli. Kärjessä oikeastaan vain yksi on vähän karannut, Kirvesmäki totesi tyytyväisenä.

– Toivottavasti huomenna pääsisin vielä vetämään 75 kiekkoa (peruskilpailun 50 kiekkoa ja 25 kiekon finaalin).

Miesten kilpailua johtaa Tshekin 31-vuotias David Kostelecky, joka rikkoi ensimmäisenä päivänä kaikki 75 kiekkoa. Kostelecky on vuoden 2002 EM-kultamitalisti ja vuoden 2000 Sydneyn olympialaisten 6:s. MM-kilpailussa hän oli tänä vuonna 8:s.

Kirvesmäki ampuu ensimmäisen kerran urallaan Granadan radalla. Kokemus oli miellyttävä.

– Rata on ihan hyvä, vaikka ruoho on jo mennyt keltaiseksi, joten (oranssi) kiekko ei näy ihan niin hyvin kuin voisi näkyä. Tosin tulostaso on sellainen, ettei ratoja voi hirveästi moittia.

Ampumaurheilun maailmancupin finaali, Granada, Espanja.
Naisten trap, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali:
1) Elena Tkach RUS 90 (72+18), 2) Zuzana Stefecekova SVK 87 (67+20), 3) Irina Laricheva RUS 86 (67+19), 4) Susanne Kiermayer GER 85 (68+17), 5) Mei Zhu Kiina 83 (65+18), 6) Li Chen Kiina 82 (64+18), 7) Satu Mäkelä-Nummela FIN (21+19+23) 63, 8) Charlotte Kerwood GBR (21+21+21) 63, 9) Theresa Dewitt USA (20+21+20) 61, 10) Susan Nattrass CAN (24+20+16) 60.

Miesten trap, 75/125 kiekkoa (1. päivä): 1) David Kostelecky CZE (25+25+25) 75, 2) Bret Erickson USA (24+24+25) 73, 3) Aleksei Alipov RUS (25+25+23) 73, 4) Janne Kirvesmäki FIN (24+23+24) 71, 5) Erminio Frasca ITA (23+23+24) 70, 6) Giovanni Pellielo ITA (24+24+22) 70, 7) Pavel Gurkin RUS (23+22+24) 69, 8) Manuel Silva POR (24+22+23) 69, 9) Stefan Rüttgeroth GER (23+24+22) 69, 10) Massimo Fabbrizi ITA (21+23+24) 68, 11) Michael Herman USA (21+22+22) 65.
Miesten kilpailu jatkuu huomenna kahdella 25 kiekon sarjalla.

mv

Lisätietoja: http://www.issf.tv/default.aspx?cship=645&year=2006&view=results

Raha ja politiikka – uudet pelimerkit?

Liikuntajärjestöjen EU-puheenjohtajuuskauden seminaari .Tule päivittämään urheilun EU-tietosi ja antamaan mielipiteesi urheilun EU-politiikan tulevista suuntaviivoista.

Liikuntajärjestöjen EU-puheenjohtajuuskauden seminaari

Raha ja politiikka – uudet pelimerkit?

Aika: 24.10.2006 klo 10.00 – 16.00
Paikka: SLU-talo, salit 1 – 3 (2. krs.), Radiokatu 20, 00240 Helsinki

Teemat:

  • Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteet liikunnan ja urheilun näkökulmasta.
  • Kansalaistoiminnan tulevaisuus EU:ssa?
  • Urheilun valkoinen kirja – urheiluväen viestit EU-komissiolle.
  • Miten hankkia euroja liikunnalle EU:n tulevalla ohjelmakaudella 2007 – 2013?

Tule päivittämään urheilun EU-tietosi ja antamaan mielipiteesi urheilun EU-politiikan tulevista suuntaviivoista.

OHJELMA

klo 09.30
– Ilmoittautuminen ja aamukahvi

klo 10.00
– Avaus,
Timo Laitinen, puheenjohtaja, Suomen Liikunta ja Urheilu ry 
Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteet liikunnassa ja urheilussa, Raija Mattila, liikuntayksikön johtaja, opetusministeriö
Onko kansalaistoiminnan tulevaisuus uhattuna EU:ssa? Tänä vuonna juhlitaan 150-vuotiasta urheiluseuraa. Miltä näyttää seuratoiminnan asema tänä päivänä muuttuvassa Euroopassa? Antti Kaikkonen, kansanedustaja, Suuren valiokunnan vpj.
– Kommenttipuheenvuoro, Kerstin Ekman, yhteysjohtaja, Suomen Liikunta ja Urheilu ry
– Terveysliikunta – horisontaalisella yhteistyöllä tuloksiin  Yksi Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteista on Health in All Policies. Millaisia näköaloja se tarjoaa liikunnalle ja urheilulle? Timo Ståhl, vanhempi tutkija, Stakes
European Youth and Sport Forum 2006 – nuorten viestit päätöksentekijöille, Saara-Sofia Sutela, puheenjohtaja, liikunnan ja urheilun nuorten komitea

klo 12.10
– Lounas

klo 13.10
– Perspectives for the future White Paper on Sport
Next steps in the White Paper process and other actual topics during the Finnish EU Presidency. Andrzej Rogulski, Programme Manager, Sports Unit, European Comission              

iltapäiväkahvi  

– Rakennerahastojen valmistelutilanne, Timo Aro, Neteffect Oy
Erillisrahastot liikunnan mahdollisuutena, Harri Lappalainen, Hanketaito Oy

klo 16.00
– Seminaarin päätös

Ilmoittautumiset:torstaihin 19.10.2006 mennessä osoitteessa:http://www.slu.fi/jasenpalvelut/slu-tapahtumat/liikuntajarjestojen_eu-seminaari/ tai Kristiina Heinoselle, etunimi.sukunimi@slu.fi.

Seminaarin hinta: 45 € (sis. seminaariohjelma, materiaalit, kahvit ja lounas). Seminaarin laskutus tapahtuman jälkeen.

Lisätietotoja seminaariohjelmasta: Kristiina Heinonen, SLU ry, etunimi.sukunimi@slu.fi tai  (09) 3481 2500

* * * * * * *

Euroopan unionilla ei toistaiseksi ole toimivaltaa urheilun alalla, joten EU-yhteistyötä toteutetaan epävirallisella pohjalla. Parhaillaan käynnissä olevalla Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella komissio on kuitenkin käynnistänyt urheilun valkoisen kirjan valmistelun. Valkoiset kirjat sisältävät ehdotuksia tietyllä alalla toteutettavaksi yhteisön toiminnaksi.

Puheenjohtajakaudellaan Suomi painottaa erityisesti terveyttä edistävän liikunnan sekä urheilun vapaaehtoisen kansalaistoiminnan tukemista. Lisäksi Suomi koordinoi EU-maiden näkemyksiä antidoping -asioissa. Suomi pyrkii myös edistämään omien painopistetavoitteidensa sisällyttämistä valmisteilla olevaan urheilun valkoiseen kirjaan.

Lisätietoa Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta: http://www.eu2006.fi/