Tekijä: admin

Marjo Yli-Kiikan tavoitteena kymppisakki pienoiskiväärissä EM-kilpailussa

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 31-vuotias Marjo Yli-Kiikka on asettanut tavoitteekseen kymppisakin ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 14.-25. heinäkuuta.

Marjo Yli-Kiikka kilpailee EM-mitaleista pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa keskiviikkona 15. heinäkuuta ja pienoiskiväärin asentokilpailussa perjantaina 17. heinäkuuta. Hän on ansiokkaalla ja pitkällä urallaan voittanut pienoiskiväärilajeissa EM-hopeaa makuuasennon kilpailussa 2005 ja EM-pronssia makuuasennon joukkuekilpailussa yhdessä Hanna Etulan ja Viivi Koivun kanssa 2007.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi pienoiskiväärin asentokilpailussa?
– Kymmenen sakkiin, mieluiten finaalipaikka, yli 580 pisteen tuloksella olettaisin sinne pääseväni.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa?
– Viiden parhaan joukkoon yli 590 tuloksella.

Onko asentokilpailu vai makuuasennon kilpailu päälajisi vai ovatko ne sinulle samanarvoisia?
– Asentokilpailu on olympialajina tietysti se mielenkiintoisin. Makuukisaa ei voi kuitenkaan sen takia väheksyä.

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Leirien myötä oikein hyvin.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Liikkumalla, rentoutumalla ja nauttimalla harvinaisesta, aurinkoisesta vapaapäivästä ennen lähtöä Kroatiaan.

Juha Hirvi, Hanna Etula ja Henri Häkkinen YLE Urheilun haastateltavina

ISSF:n ruutiaselajien EM-kilpailuun valmistautuvat kivääriampujat Hanna Etula ja Henri Häkkinen sekä kiväärijoukkueen valmentaja Juha Hirvi olivat YLE Urheilun toimittaja Nina Vanhatalon haastateltavana torstaina 9. heinäkuuta. Haastattelun ovat nähtävissä YLE Urheilun nettisivustolla.

Juha Hirven, Henri Häkkisen ja Hanna Etulan haastattelut löytyvät "Juha Hirvi luotsaa kivääriampujat EM-mittelöihin"-jutun yhteydestä YLE Urheilun nettisivustolta.

Katso myös YLEn Urheiluruudun juttu: Suomen ampujat EM-kisoihin Ylen Areenasta http://areena.yle.fi/video/302696.

Sirkka-Liisa Collin ampui pienoiskiväärin asentokilpailussa PM-hopeaa Tanskassa

Sirkka-Liisa Collin ampui pienoiskiväärin asentokilpailussa liikuntavammaisten R8-sarjan PM-hopeaa 535 pisteellä Tanskan Nästvedissä torstaina 9. heinäkuuta. Pohjoismaiden mestaruuden laukoi Ruotsin Lotta Helsinger 559 pisteellä.

Valkeakosken Rihlaa edustava 64-vuotias Sirkka-Liisa Collin ampui pienoiskiväärin asentokilpailussa 535 (makuu 191 + pysty 169 + polvi 175) pistettä. Lotta Helsinger otti ylivoimaisen voiton 559 (193 + 184 + 182) pisteellä.

– Kilpailu käytiin lähes myrskyisessä säässä. Onneksi tuuli ei päässyt puskemaan päin ampujia, vaan riepotteli luoteja, Suomen joukkueen valmentaja Pirjo Peltola kuvaili PM-kilpailujen päätöspäivää.

Suomalaiset voittivat yhteensä seitsemän mitalia liikuntavammaisten PM-kilpailussa. Tuplamestaritar Minna Leinonen ampui PM-kultaa ilma- ja pienoiskiväärillä.

Ampumaurheilun liikuntavammaisten PM-kilpailut, Nästved, Tanska, 7.-9.7.2009.

R8, 50m pienoiskivääri, 3x20ls, naiset: 1) Lotta Helsinger Ruotsi 559 (makuu 193 + pysty 184 + polvi 182), 2) Sirkka-Liisa Collin Suomi 535 (191+169+175), 3) Monica Lillehagen Norja 532 (191+166+175), 4) Berit Breirem Norja 492 (177+166+149).

Juha Hirvi ja Tapio Säynevirta ajavat huoltoauton Joensuusta Kroatian Osijekiin

Juha Hirvi ja Tapio Säynevirta ajavat huoltoautolla ampujien varusteita ISSF:n ruutiaselajien Euroopan mestaruuskilpailuun Kroatian Osijekiin. Säynevirta lähti matkaan Joensuusta tänään torstaina. Kaksikko aikoo olla perillä Osijekissa sunnuntaina.

– Laivalla ensin Helsingistä Travemündeen Saksaan ja sitten Tshekin, Slovakian ja Unkarin kautta Kroatiaan. Tavoitteena on olla perillä samaan aikaan, kun joukkueen ensimmäinen ryhmä sunnuntaina, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi totesi suunnitelman.

– Laivalla menee kaksi yötä. Jos kaikki menee nappiin, majoitumme lauantain ja sunnuntain välisen yön Slovakiassa.

Ampumaurheiluliiton kiväärivalmentaja Tapio Säynevirta ajoi autolla torstaina Joensuusta Helsinkiin vajaat 500 kilometriä. Travemündestä Osijekiin on vajaan 1500 kilometrin matka.

Minna Leinonen ampui pienoiskiväärillä PM-kultaa ja Jukka Mikkonen PM-pronssia Tanskassa

Minna Leinonen ampui pienoiskiväärillä liikuntavammaisten R9-sarjan Pohjoismaiden mestaruuden 686,6 (584+102,6) pisteellä Tanskan Nästvedissä keskiviikkona 8. heinäkuuta. Jukka Mikkonen laukoi samassa sarjassa PM-pronssia 682,1 (583+99,1) pisteellä. Suomalaisilla oli eilisen tapaan tänäänkin kolmen PM-mitalin päivä, kun Veikko Palsamäki, Erkki Pekkala ja Sirkka-Liisa Collin laukoivat pienoiskiväärillä hopeaa R6-sarjan joukkuekilpailussa.

Kajaanin Ampujia edustava 27-vuotias Minna Leinonen ampui pienoiskiväärillä ylivoimaisen Pohjoismaiden mestaruuden R9-sarjassa. Jyväskyläläinen Leinonen tähtäsi 686,6 (584+102,6) pistettä, kun PM-hopeaa ampunut Tanskan Johnny Andersen jäi tuloksellaan 682,7 (582+100,7) 3,9 pistettä ja Jukka Mikkonen 4,5 pistettä.

Minna Leinonen voitti kaksi Pohjoismaiden mestaruutta Tanskan Nästvedissä eli molemmat kisat, joihin hän osallistui. Leinonen tähtäsi eilen ilmakiväärin PM-kultaa 703,3 (599+104,3) pisteellä.

– Ilmakiväärin 599 pisteen peruskilpailuun olen ihan tyytyväinen. Tosin se yksi 9,9-osuma pikkuisen kirvelee. Ilmakiväärin finaalin tulokseni pitäisi olla vähintään 105. Täällä sarjaan lipsahti yksi 9,9-osuma, mutta annettakoon se nyt anteeksi, kommentoi suorituksiaan Minna Leinonen, joka on vuoden 2004 ilmakiväärin paralympiakultamitalisti.

– Pienoiskiväärikisaan olen ihan tyytyväinen, vaikka nyt tuntuukin siltä, että vähän parempaakin tulokseen olisi ollut mahdollisuus. Ammuin rohkeasti ennakolla, kun tuuli. Pienoiskiväärin finaali lähti liikkeelle vähän huonosti, kun ensimmäinen osuma oli laitakymppi ja sen jälkeen tuli pari ysiäkin. Sarjan loppu meni hyvin – osumat olivat 10,4-10,7 välillä. Kiitettävää en itselleni anna, mutta suht’ hyvän arvosanan.

Minna Leinonen arvioi kehittyneensä ampujana tänä vuonna. Hän on erityisen tyytyväinen pienoiskivääritulostensa kehitykseen.

– Olen ryhtynyt harjoittelemaan ennakolla ampumista tuulessa ja olen siinä myös kehittynyt. Karstulan ampumaviikolla (kesä-heinäkuun vaihteessa) ammuin pienoiskiväärillä 590 ja 591. Ne ilostuttivat kovasti. Tasoni on noussut ylöspäin. Tästä on hyvä ryhtyä valmistautumaan ensi vuoden MM-kilpailuun.

Suomen joukkueen valmentaja Pirjo Peltola oli tyytyväinen kolmen PM-mitalin päivään. Lisäksi hän kehui Minna Leinosen ja Jukka Mikkosen ampuneen mainiosti haastavissa oloissa.

– Aurinkoisessa ja tuulisessa säässä erot ampujien välillä repesivät harvinaisen suuriksi. Minna ja Jukka lähtivät rohkeasti ampumaan ennakolla ja onnistuivat hyvin. Jukan kisamatka oli peruuntua kokonaan, kun lähtöpäivän alla nilkka muljahti – siksi mitali lämmittää erityisesti mieltä, Pirjo Peltola kertoi.

Ampumaurheilun liikuntavammaisten PM-kilpailut, Nästved, Tanska, 7.-9.7.2009.

R9, 50m pienoiskivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, luokka SH2: 1) Minna Leinonen Suomi 686,6 (584+102,6), 2) Johnny Andersen Tanska 682,7 (582+100,7), 3) Jukka Mikkonen Suomi 682,1 (583+99,1), 4) Viktoria Wedin Ruotsi 674,3 (575+99,3), 5) Lone Overbye Tanska 664,7 (568+96,7), 6) Margarethe Lillehagen Norja 633,2 (541+92,2), 7) Ole Pedersen Norja 632,3 (538+94,3), 8) Knud Jensen Tanska 627,6 (539+88,6).

R6, 50m pienoiskivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, luokka SH1: 1) Jonas Jacobsen Ruotsi 692,8 (589+103,8), 2) Lotta Helsinger Ruotsi 684,6 (584+100,6), 3) Fredrik Larsson Ruotsi 680,0 (579+101,0), 4) Håkan Gustavsson Ruotsi 678,8 (576+102,8), 5) Paul Johansen Norja 677,1 (577+100,1), 6) Veikko Palsamäki Suomi 675,3 (576+99,3), 7) Erkki Pekkala Suomi 673,7 (573+100,7), 8) Monica Lillehagen Norja 667,9 (567+100,6), …11) Sirkka-Liisa Collin Suomi 560.

R6-sarjan joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1752, 2) Suomi 1709 (Palsamäki, Pekkala, Collin), 3) Norja 1709.

Minna Leinonen ampui PM-kultaa ja Veikko Palsamäki PM-hopeaa Tanskassa

Minna Leinonen tähtäsi ilmakiväärillä liikuntavammaisten R5-luokan Pohjoismaiden mestaruuden 703,3 (599+104,3) pisteellä Tanskan Nästvedissä tiistaina 7. heinäkuuta. Veikko Palsamäki ampui ilmakiväärillä R3-luokan PM-hopeaa 700,2 (596+104,2) pisteellä. Suomalaisilla oli kolmen PM-mitalin päivä, kun Palsamäki, Erkki Pekkala ja Sirkka-Liisa Collin laukoivat pronssia R3-luokan joukkuekilpailussa.

Kajaanin Ampujia edustava 27-vuotias Minna Leinonen voitti PM-kultaa selvällä erolla ilmakiväärin R5-luokassa. Jyväskyläläinen Leinonen tähtäsi 703,3 (599+104,3) pistettä, kun PM-hopeaa ampunut Ruotsin Viktoria Wedin laukoi 702,5 (598+104,5) pistettä. Hyvän kilpailun ampunut Leinonen jäi peruskilpailun SE-tuloksestaan pisteen ja finaalin SE-tuloksestaan 2,4 pistettä.

– Minna pystyi laukomaan omalla tasollaan haastavissa oloissa. Se oli mestaruuden avain tänään. Rata oli valaistukseltaan hämärä ja tukalan kuuma, arvioi Suomen joukkueen valmentaja Pirjo Peltola.

Haapajärven Ampumaseuraa edustava 46-vuotias Veikko Palsamäki ampui PM-hopeaa ilmakiväärin R3-luokassa 700,2 (596+104,2) pisteellä. PM-kultaa tähtäsi Ruotsin Lotta Helsinger 700,9 (597+103,9) pisteellä. Haapajärvinen Palsamäki lähti finaaliin pisteen päässä kärjestä.

– Palsa nousi finaalissa peruskilpailun neljänneltä sijalta mestaruustaisteluun, Peltola kehui.

Ampumaurheilun liikuntavammaisten PM-kilpailut, Nästved, Tanska, 7.-9.7.2009.

R5, ilmakivääri, 60ls, makuu, SH1: 1) Minna Leinonen Suomi 703,3 (599+104,3), 2) Viktoria Wedin Ruotsi 702,5 (598+104,5), 3) Johnny Andersen Tanska 702,1 (599+103,1), 4) Sofia Källhus Ruotsi 698,4 (596+102,4), 5) Jukka Mikkonen Suomi 697,6 (594+103,6), 6) Lone Overbye Tanska 696,9 (596+100,9), 7) Joel Jansson Ruotsi 693,4 (591+102,4), 8) Ole Pedersen Norja 690,1 (589+101,1).

R3, ilmakivääri, 60 ls, makuu, SH1: 1) Lotta Helsinger Ruotsi 700,9 (597+103,9), 2) Veikko Palsamäki Suomi 700,2 (596+104,2), 3) Monica Bakken Norja 699,8 (596+103,8), 4) Fredrik Larsson Ruotsi 699,4 (595+104,4), 5) Erkki Pekkala Suomi 698,7 (595+103,7), 6) Amanda Dybendahl Norja 698,3 (596+102,3), 7) Monica Lillehagen Norja 697,0 (593+104,3), 8) Paul Axel Johans Norja 694,5 (593+101,5), …15) Sirkka-Liisa Collin Suomi 586.

R3:n joukkuekilpailu: 1) Norja 1781, 2) Ruotsi 1780, 3) Suomi 1777 (Palsamäki, Pekkala, Collin).

R2, ilmakivääri, 40ls, naiset, SH1: 1) Lotte Helsinger Ruotsi 491,1 (390+101,1), 2) Monica Lillehagen Norja 479,7 (380+99,7), 3) Hilde Borg Ruotsi 471,9 (376+95,9), 4) Sirkka-Liisa Collin Suomi 470,2 (376+94,2), 5) Erika Åkerström 459,3 (363+96,3), 6) Berit Breiem Norja 456,1 (364+92,1).

Jari Rajala ampui haulikon compak sportingin Suomen mestaruuden Sipoossa

Jari Rajala voitti haulikon compak sportingin Y-sarjan Suomen mestaruuden Sipoossa viikonvaihteessa 4.-5. heinäkuuta. Sibbo Skyttegilleä edustava Rajala rikkoi 140 kiekkoa ja voitti Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseuran Aku Lindströmin yhdellä kiekolla. SM-pronssia ampui SSG:n Kalle Suominen 133 kiekolla. N-sarjan SM-kultaa voitti Satakunnan Ampujien Saija Hautaoja 114 kiekolla, SM-hopeaa Oulaisten Ampujien Leena Korhonen 113 kiekolla ja SM-pronssia SSG:n Tea Piippola 112 kiekolla.

– Kisa oli ihan hyvä. Sipoon rata oli rakennettu ihan uudelleen. Tuollaista kilpailua emme ole koskaan ennen ampuneet, 28-vuotias porvoolainen Jari Rajala kiitteli Sibbo Skyttegillen ratamestareita.

Toisen peräkkäisen compak sportingin Suomen mestaruuden voittanut Rajala ampui tasaisen 150 kiekon kaksipäiväisen kilpailun, kun hänen sarjansa olivat 23, 24, 25, 23, 25 ja 20. Vain toisen päivän viimeinen sarja tuotti vaikeuksia ja viisi kiekkoa pääsi karkuun.

– Viimeinen sarjassa oli paljon nopeita tuplakiekkoa, joita kaikkia en ehtinyt ampumaan. Monelta huippuampujalta jäi ampumatta nopeiden tuplakiekkojen toinen kiekko. Minun mielestäni samanaikaiset nopeat tuplat ovat turhia, hän totesi ja kertoi aseen vaihtamisen vaikuttavan vielä ampumiseen.

– Nykyisessä Beretta DT10 –aseessani on 32-tuumaiset piiput, kun edellisessä aseessani piiput olivat 30-tuumaiset. Nykyinen ase on huomattavasti hitaampi käsitellä, mutta vähitellen se alkaa sujua. Maailman parhaat ampuvat 32-tuumaisilla piipuilla, joten halusin itsekin kokeilla.

Jari Rajalan seuraava kova koitos on sportingin EM-kilpailu Orvillessa Ranskassa 11.-14. heinäkuuta. Hän oli sportingin EM-kisassa kahdeksas viime vuonna Itävallan Hirtenbergissä, mikä on hänen paras saavutuksensa kansainvälisissä arvokilpailuissa.

– Viime vuoden sijoitusta lähden parantamaan. Jos pystyn ampumaan omalla tasollani, minulla on mahdollisuus pärjätä. Tänä vuonna olen ampunut 10.000 laukausta, joten pohjaakin on, hän asetti itselleen tavoitteen.

Haulikon compak sportingin SM-kilpailu, 4.-5.7.2009, Sibbo Skyttegille, Sipoo.

Compak sporting, Y-sarja, 150 kiekkoa: 1) Jari Rajala SSG 140 (23+24+25+23+25+20), 2) Aku Lindström MKMS 139 (23+21+24+24+24+23), 3) Kalle Suominen SSG 133/24 (23+21+21+23+23+23), 4) Markku Poutiainen SSG 133/23 (23+20+23+24+22+21), 5) Petri Kokkonen SSG 133/22 (23+21+22+24+22+21), 6) Pekka Hanni OMAS 133/22 (23+21+23+22+23+21), 7) Hannu Mäkäräinen SoA 133/22 (21+21+25+23+22+21), 8) Marko Kortelainen SoA 132 (24+21+21+22+22+22), 9) Tomi Tolonen SoA 132 (23+23+23+21+22+20), 10) Juha Kytömaa SSG 132 (24+22+23+24+21+18).

Y-sarjan joukkuekilpailu: 1) Sibbo Skyttegille (Jari Rajala, Timo Laitinen, Petri Kokkonen) 403, 2) Sotkamon Ampujat (Hannu Mäkäräinen, Marko Kortelainen, Tomi Tolonen) 397, 3) Jakobstads Skytteförening (Lassi Vesakoski, Pekka Keinänen, Rune Sundqvist) 397.

Compak sporting, liikuntavammaiset, 75 kiekkoa: 1) Thomas Huber FSK 32 (7+12+13).

Compak sporting, N-sarja, 150 kiekkoa: 1) Saija Hautaoja SA 114 (22+21+20+18+16+17), 2) Leena Korhonen OulA 113 (20+17+21+19+19+17), 3) Tea Piippola SSG 112 (21+16+20+20+19+16), 4) Hanna Keinänen JSF 107 (20+14+23+17+17+16), 5) Jaana Grahn L-HA 104 (19+18+14+18+20+15), 6) Piia Teitto AEM 88 (12+17+14+16+16+13).

Compak sporting, Y20-sarja, 150 kiekkoa: 1) Lassi Vesakoski JSF 132 (24+23+20+24+22+19), 2) Erno Härkönen SSG 130 (21+23+22+24+19+21), 3) Antti Poutiainen TorSA 126 (23+22+22+19+22+18), 4) Niko Korkeamäki JSF 120 (21+22+23+20+16+18), 5) Max Broström SSG 118 (23+19+19+18+22+17) ja Tobias Pajunen JSF 118 (22+21+20+20+22+13).

Compak sporting, Y55-sarja, 150 kiekkoa: 1) Rune Sundqvist JSF 137 (23+23+25+23+22+21), 2) Juhani Jung MA 131/23 (22+22+22+23+22+20), 3) Matti Nurmi VS-VA 131/22 (22+19+23+22+21+24), 4) Martti Paananen SSG 130 (24+19+24+19+23+21), 5) Pertti Laine KSA 129 (24+21+24+22+20+18), 6) Jouko Jyrylä OulA 125 (22+20+21+22+21+19).

Compak sporting, Y65-sarja, 150 kiekkoa: 1) Rainer Stellberg SSG 104 (21+17+17+21+17+11), 2) Raine Moliis FSK 97 (19+12+17+19+19+11), 3) Jukka Louhivuori NoSa 96 (16+19+19+14+17+11), 4) Jochum von Knorring FSK 77 (15+13+16+7+15+11), 5) Pentti Nuutinen MKMS 75 (11+15+13+14+13+9).

Hanna Etula ampui asentokisan ennätyksensä ja Vesa Saviahde voitti liikkuvan maalin MM-katsastuksen Salossa

Lahden Ampumaseuran Hanna Etula ampui pienoiskiväärin asentokilpailussa uuden ennätyksensä 584 pistettä Salon Ampumakisoissa 5. heinäkuuta. Hollolalaisen Etulan edellinen ennätys oli 582. Pohjois-Hämeen Ampujien Vesa Saviahde voitti sekajuoksut liikkuvan maalin MM-katsastuksen toisena päivänä. Lempääläläinen Saviahde vei voiton hyvällä 394 pisteen tuloksella.

– Oma ennätys tuli ja olen siihen tosi tyytyväinen. Kovasti on olevinaan kehitystä tullut, mutta se ei ole ennätyksissä (viime vuosina) näkynyt. Nyt sai siitäkin puolesta todisteita. Tosi kiva tässä vaiheessa, 28-vuotias Hanna Etula viittaa lähestyviin EM-kilpailuihin.

– Polvella kaksi viimeistä ysiä olisi voinut olla kymppejä, Etula löysi päällimmäiset parannettavat asiat hyvät suorituksestaan.

Miesten asentokisan voitti Alavuden Ampujien Juhana Toikko tuloksella 1244,4 (1150+94,4).

Pohjois-Hämeen Ampujien Vesa Saviahde voitti sekajuoksut hyvällä 394 pisteen tuloksella. Krister Holmbergin tänä keväänä ampuma erittäin kova SE-tulos jäi viiden pisteen päähän.

– Ihan hyvin meni, hyvä tulos. Oli tasaiset sarjat, hyvä päivä, ei ongelmia. MM-kisoissa jos saisi samanlaisia tuloksia, 33-vuotias Saviahde sanoi.

Naisten kilpailun voitti ylivoimaisesti Kosken Tl Eränkävijöitä edustava Marika Salminen 366 pisteellä. Liikkuvan maalin MM-mitaleista kilpaillaan Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa 22.-30. elokuussa.

Teksti: Heidi Lehikoinen

41. Salon Ampumakisat, kansallinen ja liikkuvan maalin MM-katsastus, 4.-5.7.2009, Salon Seudun Ampujat, Halikko.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja Y: 1) Vesa Saviahde P-HA 394, 2) Markku Jetsonen KAMS 390, 3) Staffan Holmström RS 389, 4) Krister Holmberg RS 385, 5) Niklas Hyvärinen RS 384, 6) Paavo Myllymäki Läsa 381, 7) Vesa-Matti Sallinen K-64 379, 8) Henrik Holmberg RS 376, 9) Tarmo Koskela BS-PA 375, 10) Jouni Sonntag BS-PA 353, 11) Jan Malmberg ÅSSF 348.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja N: 1) Hanna Etula LAS 584, 2) Marjo Yli-Kiikka IMAS 582, 3) Pauliina Frilander PiekSA 572, 4) Noora Etula LAS 558.

50m pienoiskivääri, 3×40 ls + 10 ls:n finaali sarja Y: 1) Juhana Toikko AlavA 1244,4 (1150+94,4), 2) Tero Hovila SaSA 1242,2 (1146+96,2), 3) Juha Soini JjA 1240,5 (1145+95,5), 4) Eetu Orsjoki PiekSA 1240,1 (1148+92,1), 5) Antti Puhakka KAS 1239,0 (1145+94), 6) Timo Puisto MA 1235,9 (1140+95,9), 7) Juho Jussila RSA 1233,2 (1138+95,2), 8) Juha Peltonen KAS 1225,7 (1137+88,7), 9) Mauri Ranta RSA 1131 31x, 10) Toni Matilainen PiekSA 1131 30x, 11) Heikki Ranne SäSA 1128, 12) Jari Lehtinen P-HA 1122, 13) Lasse Voutilainen JA 1121, 14) Juha Haavisto SySi 1089, 15) Antti Raittinen LamAS 1072, 16) Tomi Huuhka TSA 1067 21x, 17) Pekka Raittinen LamAS 1067 20x, 18) Arto Rinne HyMAS 1062.

25m isopistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Kuvaja Janne PAS 581, 2) Kimmo Leppänen PAS 562, 3) Janne Terkola SaSA 560, 4) Jari Nieminen SäSA 554, 5) Marko Inovaara HlAS 549.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja N: 1) Marika Salminen KoE 366, 2) Mervi Ala-Kleme KoE 320.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja Y18: 1) Mika Heikkilä K-64 341.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja Y20: 1) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 389, 2) Sami Heikkilä K-64 383.

50m pienoiskivääri, 3×40 ls, sarja Y20: 1) Sami Valkama TSA 1138, 2) Anton Aprelev RS 1132, 3) Meelis Kiisk JLK (EST) 1128, 4) Niko Matilainen PiekSA 1111.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y18: 1) Robin Stenström RS 562, 2) Anton Miettinen KarMAS 549.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y50: 1) Jorma Röppänen SäSA 558, 2) Markku Haklin SaSA 551, 3) Ulf Friberg LAS 527, 4) Tuomo Kamppinen LAS 500.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y60: 1) Sergei Tretjakov PAS 550, 2) Paavo Pyykkönen SMY 544, 3) Jarmo Engblom TSA 534, 4) Olavi Sjöberg TSA 528, 5) Alpo Veijalainen K-UAS 525, 6) Toivo Lukkarinen SMY 524.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y70: 1) Jussi Ruohonen LAS 517, 2) Juhani Sipilä KuusA 508 11x, 3) Taisto Koskenlaakso NAME-88 508 5x, 4) Kaarlo Simonen NAME-88 504.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y16: 1) Joni Stenström RS 533.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja N20: 1) Henna Kärhä Hahlo 559, 2) Cindy Dufvelin KSF 503.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja N18: 1) Erika Dufvelin KSF 542, 2) Alexandra Dufvelin KSF 540.

50m pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja N16: 1) Gisela Miettinen KarMAS 559 SE-tulos, 2) Katariina Långström KSF 515.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja Y50: 1) Reino Uuttu TSA 388, 2) Onni Joenkaari RAM 366, 3) Jari Lehtonen TSA 349, 4) Tapani Pöysti SA 344, 5) Seppo Martin SA 344, 6) Jukka Hakamäki KoE 343, 7) Ossi Kohijoki PHA 339, 8) Kari Hannula KoE 330.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja Y60: 1) Bror Skogster SSG 357, 2) Jarkko Tani MSA 353, 3) Anders Holmberg RS 352, 4) Håkan Mansner SSG 349, 5) Risto Suonpää TUA 333, 6) Matti Peltola MSA 302.

50m, liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), sarja Y70: 1) Lasse Nummi SA 339, 2) Reijo Heinonen TUA 292, 3) Pentti Heikkilä SaSA 271.

Hirvi, parilaukaukset, 40 ls, sarja Y20: 1) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 372, 2) Sami Heikkilä K-64 365.

Hirvi, parilaukaukset, 40 ls, sarja Y: 1) Krister Holmberg RS 376, 2) Niklas Hyvärinen RS 373, 3) Staffan Holmström RS 366, 4) Vesa-Matti Sallinen K-64 363, 5) Vesa Saviahde P-HA 360, 6) Markku Jetsonen KAMS 358, 7) Henrik Holmberg RS 350, 8) Jan Malmberg ÅSSF 350, 9) Jouni Sonntag BS-PA 341, 10) Paavo Myllymäki Läsa 326.

Hirvi, parilaukaukset, 40 ls, sarja Y50: 1) Reino Uuttu TSA 375, 2) Jari Lehtonen TSA 337, 3) Seppo Martin SA 335, 4) Tapani Pöysti SA 316, 5) Onni Joenkaari RAM 312, 6) Kari Hannula KoE 291, 7) Ossi Kohijoki PHA 287.

Hirvi, parilaukaukset, 40 ls, sarja Y60: 1) Bror Skogster SSG 323, 2) Håkan Mansner SSG 309, 3) Risto Suonpää TUA 302, 4) Anders Holmberg RS 289.

Hirvi, parilaukaukset, 40 ls, sarja Y70: 1) Lasse Nummi SA 312, 2) Reijo Heinonen TUA 225.

25m urheilupistooli, 60 ls, sarja N18: 1) Therese Lindgren RS 538.

25m urheilupistooli, 60 ls, sarja N: 1) Katja Liimatainen LehA 564, 2) Paula Viitasaari PAS 553, 3) Sari Björnholm PAS 552, 4) Anne Heinonen PAS 548, 5) Reetta Hynninen PAS 535, 6) Karoliina Helle SaSA 515, 7) Jaana Laatikainen PAS 514, 8) Minna Bloigu PAS 443.

25m urheilupistooli, 60 ls, sarja N50: 1) Päivi Mariani-Cerati ESF 557, 2) Tuula Hurskainen SA 533.

25m pienoispistooli, 20 ls, sarja 12T: 1) Armi Häkkinen MU 179.

25m pienoispistooli, 40 ls, sarja Y16: 1) Oskari Eloranta KaA 318.

25m pienoispistooli, 60 ls, sarja Y18: 1) Jarkko Järvenpää TUA 560, 2) Tobias Lindgren RS 543, 3) Stefan Miettinen KAMS 488.

25m pienoispistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Kuvaja Janne PAS 576, 2) Janne Terkola SaSA 569, 3) Kimmo Leppänen PAS 565, 4) Rauno Hartikainen HVA 563, 5) Antti Mäkiranta SaSA 562, 6) Marko Inovaara HlAS 555, 7) Mikko Ehrlund TSA 555, 8) Jari Nieminen SäSA 54
2.

25m pienoispistooli, 60 ls, sarja Y50: 1) Kenneth Mariani-Cerati RS 562, 2) Pentti Laihanen SA 550, 3) Seppo Junttila TSA 548, 4) Hannu Hilden RS 545, 5) Heikki Mikkonen K-UAS 542, 6) Aulis Lemmetty HlAS 541, 7) Raimo Laine RS 488.

25m pienoispistooli, 60 ls, sarja Y60: 1) Alpo Vehanen SA 566, 2) Pekka Kähkönen TSA 538, 3) Matti Arvela TSA 529, 4) Pertti Toikka SaSA 491, 5) Toivo Aho HanA 475.

25m pienoispistooli, 60 ls, sarja Y70: 1) Matti Nurminen HVA 547, 2) Pertti Vehanen K-UAS 543, 3) Usko Mettiäinen HVA 536.

25m isopistooli, 60 ls, sarja Y50: 1) Kenneth Mariani-Cerati RS 568, 2) Pentti Laihanen SA 560, 3) Hannu Hilden RS 544, 4) Aulis Lemmetty HlAS 543, 5) Raimo Laine RS 537, 6) Seppo Junttila TSA 534, 7) Heikki Mikkonen K-UAS 518, 8) Erkki Böök SMY 471.

25m isopistooli, 60 ls, sarja Y60: 1) Pekka Kähkönen TSA 528, 2) Matti Arvela TSA 519, 3) Pertti Toikka SaSA 509, 4) Toivo Aho HanA 499.

25m isopistooli, 60 ls, sarja Y70: 1) Matti Nurminen HVA 539, 2) Usko Mettiäinen HVA 536, 3) Pertti Vehanen K-UAS 525.

Pienoispistoolin ja urheilupistoolin yhteiskilpailu: 1) Janne Kuvaja PAS 577+576=1153, 2) Rauno Hartikainen HVA 576+563=1139, 3) Kimmo Leppänen PAS 569+565=1134, 4) Janne Terkola SaSA 562+569=1131, 5) Antti Mäkiranta SaSA 560+562=1122, 6) Paula Viitasaari PAS 558+553=1111, 7) Anne Heinonen PAS 554+548=1102, 8) Jari Nieminen SäSA 550+542=1092, 9) Reetta Hynninen PAS 517+535=1052, 10) Karoliina Helle SaSA 530+515=1045, 11) Minna Bloigu PAS 539+443=982.

Täydelliset tulokset löydät täältä.