Tekijä: admin

Olympiamitalisti suunnisti ensimmäiseksi ampumaradalle

Kun olympiapronssimitalisti oli päässyt suuntaamaan kotimatkalle, tuli mitalistia kuljettavaan autoon puhelu ampumakavereilta Hälvälästä. Puolustusvoimien kivääriampumajoukkue oli siellä harjoittelemassa 300m radalla.

Eipä aikaakaan, kun päätös oli selvä, ajamme sitä kautta.
– Käydään morjenstamassa kavereita, tuumasi olympiamitalisti vaimo kainalossa.

Vastaanotto oli toverillisen lämmin, mutta arvokas. Hälvälään saavuttua olivat ampumakaverit PV:n kiväärivalmennuksesta vastaavan Matti Viljakaisen johdolla paikalla kiväärikujassa toivottomassa Henri tervetulleeksi kotiin ja arkeen. Ampumakavereiden kukkakimput somistivat karua ratarakennusta sopivasti pariskunnan käsissä.

– Huomenna harjoittelemaan, vai aloitetaanko heti, huikattiin joukosta.
– Ihan kuinka vain, mutta josko nyt vasta huomenna. Tulenko Pekingin aikaa vai Suomen aikaa, vitsaili mitalisti.

Radalta ei päästy hetkeen pois, sillä Etelä-Suomen Sanomat ja Voima-radio halusivat ensihaastattelut mitalistilta.

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen saapui koti-Suomeen

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen saapui koti-Suomeen torstaina 21. elokuuta. Monenlaisen median haastattelussa hän lupasi jatkaa uraansa ainakin vuoden 2012 olympialaisiin Lontooseen asti.

Ylen haastattelun löydät täältä.

MTV3:n haastattelun löydät täältä.

Nelosen haastattelun löydät täältä.

Etelä-Suomen Sanomien jutun sekä Henri Häkkisen radiohaastattelun ja Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkosen radiohaastattelun löydät täältä. Henri Häkkistä haastattelee Radio Voiman toimittaja Tomi Tiilikainen.

Siviilit ampuivat sotilaita paremmin isopistoolin SM-kilpailussa

Siviilit voittivat kahdeksalla pisteellä ensimmäisen isopistoolin ”siviilit vastaan sotilaat”-kilpailun pistoolilajien SM-kilpailussa Mikkelissä 17. elokuuta. Siviilit laukoivat 2869 pistettä joukkueella Janne Kuvaja (579), Marko Talvitie (577), Teemu Lahti (574), Teemu Tiainen (570) ja Rami Viljamaa (569). Sotilaat saivat kasaan 2861 pistettä joukkueella Petri Ylinen (577), Marko Räsänen (575), Marko Leppä (570), Jari Javarus (570) ja Antti Jokinen (569).

Kiertopalkinnon sai vuodeksi haltuunsa Janne Kuvaja, joka ampui voittajajoukkueen parhaan tuloksen.

Marko Lepän laatimat säännöt

Kilpailun perustaja Marko Leppä on laatinut seuraavat säännöt:

"Siviilit vastaan sotilaat -kisa ammutaan vuosittain yleisen sarjan SM-kilpailuiden yhteydessä. Kilpailussa huomioidaan viiden parhaan siviilin tulos vastaan viiden parhaan sotilaan (ml. Rajavartiolaitos) tulos. Kisa ammutaan yleisessä sarjassa isopistoolilla. Voittajajoukkueen parhaimman tuloksen ampunut henkilö saa Mannerheim-kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Voittajajoukkue vastaa palkinnon kaivertamisesta ja palkinnon tuomisesta seuraavaan kilpailuun.

Palkinto kiertää vuoteen 2017 asti. Silloin tulee kuluneeksi 150 vuotta Mannerheimin syntymästä. Kiertopalkinto jää eniten voittoja saaneen joukkueen sille jäsenelle, joka on joukkueensa paras vuoden 2017 SM-kilpailussa. Tasatuloksen sattuessa (5-5) palkinnon saa haltuunsa ratkaisevan kilpailun voittaja Kiertopalkinnon on lahjoittanut kapteeni evp Risto Pilvinen."

Pistoolijaoston ruutiaselajien ranking 2008: Janne Kuvaja ylivoimaisin voittaja

Janne Kuvaja on ylivoimaisin voittaja pistoolijaoston vuoden 2008 ruutiaserankingissa. Kuvaja keräsi isopistoolissa 101 pistettä ja voitti 73 pisteellä.

Pistoolijaoston ruutiaseranking 2008

Urheilupistooli, naiset

Kilpailija Matinkisa Jyväskylä Salo SM Yhteispist.
Tarja Kuuri 11 6 18 35
Ritva Karri 32 32
Paula Viitasaari 12 6 18
Sirkka Ylistö 4 10 14
Olga Wolkoff 8 4 12
Karoliina Helle 9 1 10
Eeva Vilander 8 8
Sanni Nuotioma 6 6
Anne Heinonen 5 5
Ritva Lapinniemi 5 5
Minna Bloigu 4 4
Jaana Laatikainen 3 3
Päivi Könönen 3 3
Kirsti Kaaro 3 3
Mirva Metsälä 2 2

Urheilupistooli tytöt

Kilpailija Matinkisa Jyväskylä Salo SM Yhteispist.
Gisela Miettinen 8 8 8 2 26
Eveliina Pukkinen 5 20 25
Susanna Ahomäki 10 10 3 23
Anette Källi 10 8 18
Therese Lindgren 10 6 16
Tea Lepistö 4 4 8
Annukka Riutta 6 6
Noora Kivistö 5 5

Urheilupistooli, pojat

Kilpailija Matinkisa Jyväskylä Salo SM-nuoret Yhteispist.
Jesse Peltomäki 21 56 77
Kristoffer Ingelin 10 12 26 48
Mika Laikola 17 17 34
Juho Juntti 8 3 8 19
Eino Jaskari 5 5 10
Jukka Juntti 4 4
Tuomo Hautala 2 2
Ilkka Kilpi 2 2
Stefan Miettinen 1 1
Vililassi Ala-Tuuhonen 1 1

Isopistooli, miehet

Kilpailija Matinkisat Jyväskylä Salo SM Yhteispisteet
Janne Kuvaja 14 30 32 25 101
Teemu Lahti 17 2 9 28
Ari Meinander 6 13 5 24
Marko Talvitie 19 19
Tom Rönnberg 15 15
Marko Leppä 4 9 13
Heikki Kurkela 8 8
Teemu Tiainen 8 8
Tero Korhonen 3 4 7
Kimmo Leppänen 1 5 6
Taneli Peltola 6 6
Eero Laitila 5 5
Pasi Koivunen 3 3

Olympiapistooli, miehet

Kilpailija Matinkisa Jyväskylä Salo SM Yhteispist.
Hannu Räsänen 15 16 18 49
Marko Talvitie 34 6 40
Jari Olkkonen 4 13 17
Rami Viljamaa 6 5 5 16
Petri Federley 14 14
Teijo Kimpimäki 11 11
Olli Parèn 1 8 9
Ali Tommola 5 2 7
Ari Meinander 3 3 6
Marko Räsänen 5 5
Jarmo Talka 4 4
Timo Paalainen 2 2
Jukka Ahonen 2 2
Teemu Lahti 1 1

Vakiopistooli, naiset

Kilpailija Matinkisat Jyväskylä Salo SM Yhteispist.
Paula Viitasaari 10 15 25
Tarja Kuuri 11 13 24
Ritva Karri 17 17
Sirkka Ylistö 6 10 16
Mirva Metsälä 8 6 14
Päivi Könönen 8 8
Olga Wolkoff 5 3 8
Kirsti Kaaro 6 6
Jaana Salo 4 4
Tarja Nevalainen 2 2
Ritva Lapinniemi 1 1

Vakiopistooli, miehet

Kilpailija Matinkisa Jyväskylä Salo SM Yhteispisteet
Teemu Lahti 40 25 65
Janne Kuvaja 25 24 3 52
Ari Meinander 24 20 44
Marko Talvitie 15 16 31
Rami Viljamaa 2 20 3 25
Heikki Kurkela 16 6 22
Tero Koronen 5 12 2 19
Ali Tommola 12 4 3 19
Eero Laitila 9 4 13
Petri Ylinen 13 13
Marko Räsänen 11 11
Rauno Hartikainen 8 8
Tom Rönnberg 8 8
Jarmo Salo 7 7
Antti Jokinen 6 6
Kimmo Leppänen 5 5
Taneli Peltonen 4 4
Jyrki Pitkäranta 3 3
Mikko Ehrlund 3 3
Teijo Kimpimäki 3 3
Paavo Palokangas 2 2
Ismo Minkkinen 2 2
Asko Hakomäki 1 1
Hannu Räsänen 1 1
Olli Parèn 1 1

Vapaapistooli, miehet

Kilpailija Matinkisa Jyväskylä Salo SM Yhteispist.
Teemu Tiainen 14 16 10 40
Tomi Harju 10 16 26
Tero Korhonen 5 8 13
Jarmo Salo 10 10
Juhani Saari 4 6 10
Rauno Hartikainen 8 2 10
Taneli Peltonen 6 6
Tommi Muukkonen 6 6
Ari Meinander 6 6
Pasi Koivunen 5 5
Kimmo Loponen 3 2 5
Lauri Lauste 5 5
Keijo Haapaaho 5 5
Reijo Rantankangas 4 4
Kirsi Kaaro 4 4
Kristoffer Ingelin 4 4
Kari Vanhanen 2 2 4
Jyrki Turja 4 4
Simo Saarenmaa 3 3
Juha Valjus 3 3
Juhani Juntti 1 1
Matti Kaipiainen 1 1
Marko Leppä 1 1
Marko Räsänen 1 1

Nuorten PM-kilpailu alkaa Ruotsin Göteborgissa perjantaina 22. elokuuta

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailu alkaa Ruotsin Göteborgissa perjantaina 22. elokuuta. Kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien kisaan osallistuvat Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Viron ja Ison-Britannian joukkueet.

Kisajärjestäjien sivut löytyvät osoitteesta: www.ncj2008.se

Suomen joukkue

Poikien ilmakiväärin 60 ls, pienoiskiväärin makuuasennon 60 ls ja pienoiskiväärin 3×40 ls: Juha Soini, Jaakko Björkbacka ja Juho Kurki.

Tyttöjen ilmakiväärin 40 ls, pienoiskiväärin makuuasennon 60 ls ja pienoiskiväärin 3×20 ls: Tiia Törmälä, Pauliina Frilander ja Paula Peltoniemi.

Poikien ilmapistoolin 60 ls ja 50 metrin pistoolin 60 ls: Kristoffer Ingelin, Jesse Peltomäki ja Henri Rutanen.

Poikien olympiapistoolin 60 ls: Mika Laikola.

Poikien vakiopistoolin 60 ls: Kristoffer Ingelin, Jesse Peltomäki ja Mika Laikola.

Tyttöjen ilmapistoolin 40 ls ja urheilupistoolin 60 ls: Anette Källi.

Poikien trap: Veli-Matti Matikainen, Jesse Kinnunen ja Joni Granqvist.

Poikien skeet: Jesse Louhelainen, Vesa Pietarila ja Teemu Vähämäki.

Poikien pohjoismainen trap: Jesse Tuomi, Ville Mäkinen ja Veli-Matti Kotonen.

Kilpailun ohjelma

Perjantai 22.8.

pojat, pienoiskivääri, 3×40 ls

pojat, skeet, 125 kiekkoa, 1/2 kilpailupäivän 75 kiekkoa

pojat, trap, 125 kiekkoa, 1/2 kilpailupäivän 75 kiekkoa

pojat, pohjoismainen trap, 150 kiekkoa, 1/2 kilpailupäivän 100 kiekkoa

pojat, ilmakivääri, 60 ls

pojat, urheilupistooli, 60 ls

tytöt, ilmapistooli, 40 ls

pojat, olympiapistooli, 60 ls

Lauantai 23.8.

pojat, skeet, 125 kiekkoa, 2/2 kilpailupäivän 50 kiekkoa

pojat, trap, 125 kiekkoa, 2/2 kilpailupäivän 50 kiekkoa

pojat, pohjoismainen trap, 150 kiekkoa, 2/2 kilpailupäivän 50 kiekkoa

tytöt, urheilupistooli, 60 ls

pojat, ilmapistooli, 60 ls

tytöt, pienoiskivääri, 3×20 ls

pojat, pienoiskivääri, makuu, 60 ls

Sunnuntai 24.8.

pojat, 50 metrin pistooli, 60 ls

pojat, ilmakivääri, 60 ls

pojat, vakiopistooli, 60 ls

tytöt, pienoiskivääri, makuu, 60 ls

pojat, pienoiskivääri, makuu, 60 ls

Antti Puhakka otti paikan 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cupin finaaliin

Antti Puhakka otti ainoana suomalaisena paikan 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cupin finaaliin Tanskan Århusissa käydyssä kilpailussa 16.-20. elokuuta. Puhakka laukoi vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa neljänneksi ja vapaakiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa viidenneksi ja hankki finaalipaikan molempien lajien finaaleihin. Finaali ammutaan Sveitsin Winterthurissa 25.-29. syyskuuta.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Antti Puhakka ampui vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa 577 pistettä ja hävisi voiton kahdella sekä toisen ja kolmannen sijan yhdellä pisteellä. Kisan voitti Ruotsin Anders Brolund 579 pisteellä. Vapaakiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa Puhakka laukoi 1155 pistettä. Kisan voitti Tanskan René Kristiansen 1178 pisteellä.

300 metrin kivääri, makuu, 60 ls: 1) Pierre-Jean Milliere Ranska 599, 2) Simon Aldhouse Iso-Britannia 598, 3) Anders Brolund Ruotsi 598, …16) Antti Puhakka Suomi 592.

300 metrin kivääri, 3×40 ls: 1) Rene Kristiansen Tanska 1178, 2) Anders Brolund Ruotsi 1171, 3) Steffen Olsen Tanska 1163, …5) Antti Puhakka Suomi 1155, …9) Juha Peltonen Suomi 1148.

300 metrin vakiokivääri, 3×20 ls: 1) Anders Brolund Ruotsi 579, 2) Steffen Olsen Tanska 578, 3) Marcel Ackermann Sveitsi 578, 4) Antti Puhakka Suomi 577.

300 metrin Lapua Eurooppa-cupin Tanskan kilpailun nettisivut: http://www.dsbasf.dk/resultat/ec/2008/index.htm

Henri Häkkinen ja Juha Hirvi saapuvat koti-Suomeen torstaina 21.8. kello 14.20

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen ja olympiahopeamitalisti Juha Hirvi saapuvat koti-Suomeen torstaina 21. elokuuta. Finnairin suora lento Pekingistä saapuu aikataulun mukaan kello 14.20.

Samalla lennolla Häkkisen ja Hirven kanssa matkustavat Suomen olympiajoukkueen ammunnan lajijohtaja Leena Paavolainen ja kiväärivalmentaja Pirjo Peltola.

Kilpailumatka Sävsjöhön 2.1.-8.1.2009

Alueemme järjestää jo kolmatta kertaa kilpailumatkaa Swedish Cupiin Sävsjöhön. Swedish Cupin 2009 kilpailupäivät ovat 3. – 6.1.2009.

Sävsjössä järjestetään myös Pohjoismaiset mestaruuskilpailut ilma-aseilla naisten ja miesten sarjoissa 3.1, joten Swedish Cupin harjoitukset alkavat illalla mestaruuskilpailujen jälkeen.

Alustavan suunnitelman mukaan matkaan lähdettäisiin Turusta 2.1 illalla ja paluu Turkuun 8.1 aamulla. Linja-auto lähtee mahdollisesti Kankaanpäästä ja ajaa joko Tampereen tai Rauman kautta Turkuun ja kokoaa reitin varrelta matkustajia mukaan erikseen laaditun aikataulun mukaisesti. Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Mikäli linja-auto lähtee Kankaanpäästä, niin omilla autoilla sinne tuleville tiedoksi, KaA:n ilma-aseradan edustalla on hyvät ja turvalliset pysäköintipaikat.

Matkan hinta riippuu majoituskategoriasta, alustava hinta-arvio n.170 € ja siitä ylöspäin. Hintaan kuuluu matka ja majoitus aamiaisella. Lopullinen hinta määräytyy matkaan lähtijöiden määrästä.

Sävsjöstä on kahdesta majoituspaikasta ennakkovarattu majoitukset. Paikoissa on retkeilymajan tasoisia huoneita ja siitä ylöspäin aina hotellitasoiseen majoitukseen. Enemmistö huoneista on kahden tai kolmen henkilön huoneita.

Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut Jarmo Engblomille puh. 0400 726 327 tai

s-postilla jarmo.engblom@ppi.inet.fi. Sitovat ilmoittautumiset viikkoon 44 mennessä, koska majoituspaikat vaativat ennakkovaraukselle vahvistuksen ko. ajankohtaan menneessä.

Matkaterveisin!

JAPI

Pistoolilajien Y- ja N-sarjan SM-kilpailun tulokset Mikkelistä

Mikkelin Ampujat järjesti pistoolilajien Y- ja N-sarjan Suomen mestaruuskilpailut Mikkelissä 15.-17.8.2008.

Mikkelin Ampujien kotisivut löytyvät osoitteesta www.mikkelinampujat.com.

Pistoolilajien Y- ja N-sarjojen SM-kilpailu, Mikkeli, Mikkelin Ampujat.

25m Olympiapistooli + finaali sarja Y: 1) Hannu Räsänen KSA 760,8 (569+191,8), 2) Petri Federley KAS 758,6 (567+191,6), 3) Marko Talvitie LehA 750,3 (560+190,3), 4) Olli Parén KuusA 747,9 (564+183,9), 5) Rami Viljamaa TSA 746,8 (561+185,8), 6) Marko Räsänen SUA 745,9 (563+182,9), 7) Ali Tommola AsAs 559, 8) Teemu Lahti LAS 558, 9) Ari Meinander OrJy 556, 10) Ville Nousiainen KAS 552, 11) Teijo Kimpimäki JjA 549, 12) Teemu Tarvainen KSA 547, 13) Kari Lakka KAS 546, 14) Jorma Åsbacka MA 544, 15) Jarmo Talka LuuA 543, 16) Kari Törmä HVA 537, 17) Marko Tyynismaa SsA 534, 18) Jussi Laukkanen AsAs 527, 19) Timo Paalanen AsAs 520, 20) Arvo Koskinen AsAs 519, 21) Juhani Öhman TiA 519, 22) Antti Pahalahti LuhA 517, 23) Kari Eskola KuusA 506, 24) Jukka Ahonen KSA 498, 25) Juhani Forsman TSA 485, 26) Jyrki Leppälä SsA 483.

25m Olympiapistooli joukkue, sarja Y: 1) Kotkan Ampumaseura 1665, 2) Keski-Suomen Ampujat 1614, 3) Asikkalan Ampumaseura 1606.

50m Pistooli + finaali sarja Y: 1) Tomi Harju OrJy 642,0 (548+94), 2) Teemu Tiainen PAS 635,4 (547+88,4), 3) Ari Meinander OrJy 632,0 /9,1(535+97), 4) Keijo Haapa-aho LSA 632,0 /8,4(539+93), 5) Jyrki Turja LSA 631,5 (539+92,5), 6) Juha Valjus KAS 631,1 (537+94,1), 7) Rauno Hartikainen HVA 627,9 (539+88,9), 8) Marko Räsänen SUA 622,2 (535+87,2), 9) Jyrki Pitkäranta IU 534, 10) Jarmo Salo LSA 532, 11) Antti Pesonen OrJy 530, 12) Pekka Keskinen TSA 528, 13) Pekka Vaarala SUA 527, 14) Sakari Paasonen LAS 527, 15) Jari Javarus LA 526, 16) Aki Valtonen RSA 526, 17) Tuomo Valjus KaHa 525, 18) Lauri Lauste P-HA 525, 19) Jorma Jäntti SUA 524, 20) Ilkka Ojanen ParkA 523, 21) Asko Hakomäki LSA 521, 22) Keimo Korpioksa TSA 521, 23) Keijo Uusitalo SA 517, 24) Jaana Salo PAS 516, 25) Marko Leppä HAS 510, 26) Juhani Saari KaHa 509, 27) Pentti Laihanen SA 508, 28) Kirsti Kaaro KAS 507, 29) Mikko Ehrlund TSA 507, 30) Matti Kaipainen PAS 502, 31) Veikko Anttolainen KaHa 501, 32) Kimmo Loponen K-UAS 497, 33) Juho Juntti KSA 492, 34) Jukka Yrjänäinen SsA 492, 35) Tero Korhonen P-HA 490, 36) Markku Kumin LovAS 485, 37) Heikki Kurkela HVA 485, 38) Ville Leskinen LAS 481, 39) Kari Törmä HVA 467, 40) Marko Tyynismaa SsA 462, 41) Ville Peltoniemi IU 462, 42) Juhani Forsman TSA 437, 43) Göran Ingelin RS 424, 44) Jukka Juntti KSA 391.

50m Pistooli joukkue, sarja Y: 1) Orimattilan Jymy 1613, 2) Lapuan Seudun Ampujat 1610, 3) Suomussalmen Urheiluampujat 1586, 4) Poliisien Ampumaseura 1565, 5) Turun Seudun Ampujat 1556, 6) Kaakon Hahlo 1535, 7) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1491.

50m Pistooli sarja YP4: 1) Tauno Matilainen PA 492, 2) Marko Toivanen LAS 407, 3) Risto Heinistö KajA 356.

25m Vakiopistooli sarja Y: 1) Teemu Lahti LAS 566, 2) Ari Meinander OrJy 563, 3) Marko Talvitie LehA 561, 4) Petri Ylinen KA 559, 5) Marko Räsänen SUA 558, 6) Jarmo Salo LSA 555, 7) Antti Jokinen OMAS 555, 8) Eero Laitila NU 555, 9) Ali Tommola AsAs 554, 10) Rami Viljamaa TSA 554, 11) Janne Kuvaja PAS 554, 12) Jyrki Pitkäranta IU 554, 13) Tero Korhonen P-HA 553, 14) Paavo Palokangas OrJy 553, 15) Asko Hakomäki LSA 552, 16) Antti Pesonen OrJy 551, 17) Jyrki Törmänen OMAS 551, 18) Hannu Räsänen KSA 551, 19) Pekka Vaarala SUA 551, 20) Mauri Takamaa OrJy 549, 21) Kari Eskola KuusA 549, 22) Olli Parén KuusA 548, 23) Jari Javarus LA 548, 24) Lauri Lauste P-HA 547, 25) Heikki Kurkela HVA 547, 26) Keimo Korpioksa TSA 547, 27) Marko Leppä HAS 546, 28) Jyrki Turja LSA 546, 29) Pekka Keskinen TSA 546, 30) Teijo Kimpimäki JjA 546, 31) Rauno Hartikainen HVA 544, 32) Juha Vainikainen KAMS 544, 33) Timo Paalanen AsAs 544, 34) Antti Pahalahti LuhA 543, 35) Pentti Laihanen SA 543, 36) Keijo Uusitalo SA 537, 37) Arvo Koskinen AsAs 537, 38) Jouko Flemming TSA 536, 39) Jorma Jäntti SUA 536, 40) Kari Törmä HVA 533, 41) Jukka Yrjänäinen SsA 533, 42) Ville Leskinen LAS 532, 43) Jyrki Leppälä SsA 528, 44) Juho Juntti KSA 528, 45) Marko Tyynismaa SsA 527, 46) Jussi Laukkanen AsAs 526, 47) Jari Laaksonen JSA 526, 48) Arttu Niittymies P-HA 526, 49) Mikko Ehrlund TSA 523, 50) Ville Peltoniemi IU 495, 51) Juhani Forsman TSA 477, 52) Ismo Mäntysalo V-SA 227.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja Y: 1) Orimattilan Jymy 1665, 2) Lapuan Seudun Ampujat 1653, 3) Suomussalmen Urheiluampujat 1645, 4) Turun Seudun Ampujat 1636, 5) Asikkalan Ampumaseura 1635, 6) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1624, 7) Seinäjoen Seudun Ampujat 1588.

25m Vakiopistooli sarja N: 1) Tarja Kuuri ESF 554, 2) Ritva Karri KokMAS 552, 3) Paula Viitasaari PAS 548, 4) Mirva Metsälä TSA 536, 5) Jaana Salo PAS 518, 6) Olga Wolkoff ESA 511, 7) Tarja Nevalainen SA 501, 8) Ritva Lapinniemi SA 500, 9) Kirsti Kaaro KAS 500, 10) Sirkka Ylistö MY 500, 11) Susanna Ahomäki HSA 481, 12) Minna Bloigu PAS 471.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja N: 1) Poliisien Ampumaseura 1537.

25m Urheilupistooli 60 ls + finaali sarja N: 1) Ritva Karri KokMAS 782,9 (581+201,9), 2) Tarja Kuuri ESF 768,2 (570+198,2), 3) Paula Viitasaari PAS 753,1 (560+193,1), 4) Eeva Vilander LAS 752,1 (562+190,1), 5) Olga Wolkoff ESA 748,9 (556+192,9), 6) Kirsti Kaaro KAS 745,7 (553+192,7), 7) Mirva Metsälä TSA 727,7 (543+184,7), 8) Karoliina Helle SaSA 708,2 (549+159,2), 9) Sirkka Ylistö MY 539, 10) Tarja Nevalainen SA 533, 11) Mirja Aho KokMAS 532, 12) Sanni Nuotiomaa MA 527, 13) Jaana Salo PAS 526, 14) Minna Bloigu PAS 523, 15) Ritva Lapinniemi SA 515, 16) Tiina Jänkälä SodA 513, 17) Susanna Ahomäki HSA 507.

25m Urheilupistooli joukkue, sarja N: 1) Poliisien Ampumaseura 1609.

25m Urheilupistooli 60 ls sarja YP3: 1) Tauno Matilainen PA 538, 2) Marko Toivanen LAS 518, 3) Risto Heinistö KajA 482.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y: 1) Janne Kuvaja PAS 585, 2) Rami Viljamaa TSA 583, 3) Ari Riuttaskorpi KurA 580, 4) Petri Ylinen KA 579, 5) Teemu Lahti LAS 579, 6) Jarmo Salo LSA 577, 7) Ari Meinander OrJy 577, 8) Ville Leskinen LAS 577, 9) Tero Korhonen P-HA 576, 10) Jyrki Törmänen OMAS 575, 11) Timo Paalanen AsAs 574, 12) Jari Javarus LA 573, 13) Teemu Tiainen PAS 573, 14) Teijo Kimpimäki JjA 573, 15) Paavo Palokangas OrJy 572, 16) Asko Hakomäki LSA 572, 17) Ali Tommola AsAs 571, 18) Marko Räsänen SUA 571, 19) Marko Talvitie LehA 570, 20) Heikki Kurkela HVA 570, 21) Eero Laitila NU 569, 22) Jyrki Turja LSA 568, 23) Lauri Lauste P-HA 568, 24) Martti Tähkänen HeiA 568, 25) Pekka Keskinen TSA 567, 26) Ilkka Ojanen ParkA 567, 27) Keimo Korpioksa TSA 567, 28) Marko Leppä HAS 566, 29) Tomi Tiainen PAS 566, 30) Arvo Koskinen AsAs 565, 31) Mika Hyrkäs KajA 565, 32) Jorma Åsbacka MA 564, 33) Hannu Räsänen KSA 563, 34) Ismo Mäntysalo V-SA 563, 35) Antti Pahalahti LuhA 563, 36) Pekka Vaarala SUA 562, 37) Kari Törmä HVA 562, 38) Arttu Niittymies P-HA 562, 39) Erkki Välikangas SUA 560, 40) Kari Eskola KuusA 560, 41) Jouko Flemming TSA 559, 42) Mauri Takamaa OrJy 557, 43) Jorma Jäntti SUA 556, 44) Juha Vainikainen KAMS 555, 45) Rauno Hartikainen HVA 555, 46) Jari Laaksonen JSA 554, 47) Pentti Laihanen SA 552, 48) Mikko Ehrlund TSA 545, 49) Juho Juntti KSA 541, 50) Jukka Juntti KSA 534, 51) Antti Pesonen OrJy 524, 52) Juhani Forsman TSA 510.

25m Pienoispistooli joukkue, sarja Y: 1) Poliisien Ampumaseura 1724, 2) Lapuan Seudun Ampujat 1717, 3) Asikkalan Ampumaseura 1710, 4) Turun Seudun Ampujat I 1709, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 1706 (291), 6) Orimattilan Jymy 1706 (288), 7) Suomussalmen Urheiluampujat
1689, 8) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1687, 9) Keski-Suomen Ampujat 1638, 10) Turun Seudun Ampujat II 1622.

25m Isopistooli sarja Y: 1) Janne Kuvaja PAS 579, 2) Petri Ylinen KA 577/98, 3) Marko Talvitie LehA 577/96, 4) Marko Räsänen SUA 575, 5) Teemu Lahti LAS 574, 6) Marko Leppä HAS 570, 7) Teemu Tiainen PAS 570, 8) Jari Javarus LA 570, 9) Rami Viljamaa TSA 569, 10) Ari Meinander OrJy 569, 11) Antti Jokinen OMAS 569, 12) Jyrki Törmänen OMAS 568, 13) Jyrki Turja LSA 568, 14) Asko Hakomäki LSA 567, 15) Jarmo Salo LSA 567, 16) Pekka Vaarala SUA 567, 17) Keimo Korpioksa TSA 566, 18) Pekka Keskinen TSA 565, 19) Asko Kumpulainen SUA 563, 20) Jouko Flemming TSA 563, 21) Jorma Jäntti SUA 560, 22) Heikki Kurkela HVA 560, 23) Ville Nousiainen KAS 557, 24) Ismo Mäntysalo V-SA 555, 25) Paavo Palokangas OrJy 554, 26) Tero Korhonen P-HA 553, 27) Martti Tähkänen HeiA 551, 28) Eero Laitila NU 550, 29) Mauri Takamaa OrJy 550, 30) Tomi Tiainen PAS 549, 31) Ville Leskinen LAS 544, 32) Lauri Lauste P-HA 543, 33) Pentti Laihanen SA 542, 34) Arttu Niittymies P-HA 540, 35) Keijo Uusitalo SA 536, 36) Jari Laaksonen JSA 531, 37) Kari Eskola KuusA 529, 38) Antti Pesonen OrJy 524, 39) Marko Toivanen LAS 500, 40) Kari Törmä HVA 434.

25m Isopistooli joukkue, sarja Y: 1) Lapuan Seudun Ampujat 1702 (283), 2) Suomussalmen Urheiluampujat 1702 (282), 3) Turun Seudun Ampujat 1700, 4) Orimattilan Jymy 1673.

Täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta http://www.ammuntatulokset.fi/2008/20080817_mikkeli/index.htm

Manu Mastokangas voitti automaattitrapin SM-kilpailun Orimattilassa

Halsuan Metsästysseuran Manu Mastokangas voitti automaattitrapin Y-sarjan Suomen mestaruuden Orimattilassa sunnuntaina 17. elokuuta. Kisan parhaalla finaalisarjalla voiton ratkaissut Mastokangas rikkoi 133 (111+22) kiekkoa. Sibbo Skyttegillen Henrikki Vitali ampui SM-hopeaa 131 (112+19) kiekolla.

Automaattitrapin SM-kilpailu, Orimattila, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, 15.-17.8.2008.

Automaattitrap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y-sarja: 1) Manu Mastokangas HalMS 133 (111+22), 2) Henrikki Vitali SSG 131 (112+19), 3) Antti Helin SSG 130/1 (115+15), 4) Tuomas Miromäki OSU 130/0 (114+16), 5) Kim Känsälä 129 (111+18), 6) Timo Rajakangas HalsMS 128 (112+16).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, N-sarja: 1) Mopsi Veromaa SSG 81 (64+17), 2) Kirsi Kurtti Cal-12 7371 (56+17), 3) Satu Pusila NMA 73/0 (57+16).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, N20-sarja: 1) Merja Mastokangas HalsMS76/3 SE (58+18), 2) Marika Salmi OSU 76/2 SE (60 SE+16).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y15-sarja: 1) Karri Arminen OSU 78 SE (60 SE +18), 2) Roni Vitali SSG 70/3 (57+13), 3) Joni Kokko OSU 70/2 (53+17).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y17-sarja: 1) Mika Bister K-64 82 SE (63+19), 2) Henrik Parkkinen OSU 71 (59+12), 3) Jonne Heikkinen RAM 64 (49+15).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y20-sarja: 1) Jesse Kinnunen SSG 88 (70+18), 2) Veli-Matti Matikainen SSG 86 (66+20), 3) Juho Hannonen OSU 84 (65+19).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y55-sarja: 1) Raimo Jokiniemi LoA 90 (67+23), 2) Juhani Manninen SaSA 86 (66+20), 3) Risto Kaukinen LoA 83 (63+20).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y65-sarja: 1) Taisto Mäkinen YMS 82 (61+21), 2) Reino Kriikkula JMS 77 (61+16), 3) Esko Rantamäki KP-V 76 (61+15).

Automaattitrap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y70-sarja: 1) Raimo Ahlroth LoA 78 (61+17), 2) Sven Kvist PSF 76 (61+15), 3) Aimo Paasela RASSI 73 (57+16).